Hart ”Hot” Lava (VIRGIL) on EPA:n asiantuntija (viemärisukeltaja, puhdistuslaitteiden operaattori, ympäristötieteilijä), joka on kiinnostunut okkultismista.

Tausta: Hart syntyi vuonna 1975 New York Cityssä. Hänen vanhempansa olivat vietnamilaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Hartin isovanhemmat olivat kasvattaneet lapsensa unohtamaan oman kulttuurinsa ja sulautumaan täydellisesti uuteen ”vapaaseen” kotimaahan. Näin Hartin vanhemmat eivät tiedä vanhempiensa kotimaasta ja kulttuurista juuri mitään, ja Hart vielä vähemmän, paitsi sen mitä lukemalla ja joskus ihmisille juttelemalla saa selville. Hänen sukunimensä oli kuulemma alkujaan Lavan, mutta hänen isovanhempansa päättivät aikoinaan tiputtaa n-kirjaimen pois.

Hart kasvoi kauhu- ja supersankarisarjakuvien parissa, ja vaikka häntä kiinnostivat lähes kaikki jutut, hänen suosikkejaan olivat ne, joissa NYCin viemäreistä löytyi kaikkea jännää. Lopulta kiinnostus yltyi ammattihaaveeksi, joten hän meni paikalliseen valtion yliopistoon opiskelemaan ympäristötieteitä ja teki sivutöitä katuviemärien puhdistajana. Valmistuttuaan hän hankki hieman lisäkoulutusta ja pääsi sen myötä syvemmälle viemäreihin ja raskaampien puhdistuslaitteiden, patovallien ja pumppaamojen puikkoihin.

Hart oli jo opiskelijana ollessaan nähnyt viemäreissä epämuodostuneita eläimiä ja joskus ihmisiäkin, elävinä ja kuolleina. Lisäksi viemäreistä löytyi joskus kodittomia, jotka Hart patisteli turvallisempiin paikkoihin. Pari kertaa hän törmäsi kultisteihin, mikä ei myöskään yllättänyt häntä. Ensimmäisen porukan hän raportoi suoraan poliisille, sillä se vaikutti vihamieliseltä ja väkivaltaiselta, mutta toista hän vain seurasi hetken ja antoi heidän sitten olla.

Vuonna 2001 Hart törmäsi olentoon, jota hän ei järkisyillä kyennyt itselleen selvittämään. Se oli kuin jättiläismäinen rotta, jolla oli lonkeroita jalkojen tilalla, ja se vaikutti omalla tavallaan melkein älykkäältä. Alkujärkytyksen jälkeen hän tiesi tismalleen, mitä tehdä. Hän sulki olennon viemärissä olevaan kammioon ja raportoi pomolleen, että olisi parasta, jos FBI kutsuttaisiin paikalle nyt heti. Pomo, joka oli myös törmännyt viemäreissä murhien uhreihin ja muihin epämääräisiin tapauksiin, ymmärsi yskän ja luotti Hartin harkintakykyyn.

FBI:n väkeä saapui paikalle ja he olivat hyvin hämmentyneitä. Myöhemmin paikalle saapui lisää agentteja, jotka eivät olleet aivan yhtä hämmentyneitä. Heistä Hart sai kaivettua irti puhelinnumeron, johon soittaa, jos jotain tällaista vielä löytyisi.

Seuraavien vuosien aikana Hart törmäsi jopa kahteen yliluonnolliselta vaikuttaneeseen tapaukseen. Yksi oli joku kajahtanut biokemisti, joka piti päämajaansa jätevesipumppaamon alla ja josta Hartin muistikuvat ovat erittäin hatarat ja happoiset. Hän tietää varmaksi vain sen, että hän oli jonkun huumeen vaikutuksen alaisena ja että FBI piti häntä viikon eristyksissä ja syynäsi hänet hyvin tarkkaan sen takia. Lopulta hänet päästettiin pois, vaikka hänelle ei sen enempää kerrottukaan. Toinen tapaus oli jokin mystinen laite, jonka sisään rotat menivät siisteinä jonoina ja tulivat yhtä siisteissä jonoissa ulos. Hart tuijotti laitetta ja rottajonoja pitkään ja sitten vain soitti saamaansa numeroon.

Hart tutustui myös kultistiin, jonka hän oli aiemmin tavannut viemärissä. Kultisti käytti itsestään nimeä Sälekaihdin ja hän selitti innoissaan Hartille kaiken mitä hän ja hänen ystävänsä olivat saaneet aikaan. Hart ei ollut oikein varma, uskoisiko Sälekaihtimen juttuja vai ei, sillä ne olivat aika höyryisiä. Sälekaihdin tosin esitteli Hartille muutamia todisteita, joiden todentuntuisuutta Hart ei kyennyt kumoamaan. Se sai myös Hartin innostumaan okkultismista. Hän olisi halunnut mukaan Sälekaihtimen kultistipiiriin, mutta Sälekaihdin oli hyvin pahoillaan ja selitti, että muut kultistit olisivat hyvin nihkeitä hyväksymään häntä joukkoonsa, vaikka he arvostivatkin sitä, että Hart antoi heidän touhuta viemärissä. Suurempi ongelma Sälekaihtimen mielestä oli kuitenkin se, että Hart oli liian todellisuuteen kiinnittynyt ja ei pystyisi näkemään tieteellisiä faktoja pitemmälle. Hart oli hieman pettynyt, mutta ei ruvennut painostamaan. Sen sijaan Sälekaihdin osoitti Hartin akateemisemman okkultismin tutkimuksen pariin.

Hart huomasi, että hänen FBI:ltä saamastaan puhelinnumerosta vastasi aina sama tyyppi, joka esitteli itsensä Osakaksi. Hän ei ole tähänkään mennessä tavannut Osakaa, mutta on jutellut tämän kanssa usein, sillä joskus Osaka soittaa hänelle ja kyselee asioita viemäreihin liittyvistä asioista. Ja pari kertaa jopa ihan muuten vaan.

Kolme vuotta sitten Hartin elämä mullistui. Hänen äitinsä sisko ja tämän perhe kuolivat auto-onnettomuudessa ja vain perheen 4-vuotias tytär, Lavender, jäi henkiin. Pitkällisen Hartin muun perheen vastuunvälttelyrumban (maailmanympärimatkaajavanhemmat, Keniassa avustustyötä tekevä sisko) jälkeen lastensuojeluviranomaiset määräsivät Hartin lapsen huoltajaksi.

Lavender oli samaan aikaan sekä helppo että vaikea tapaus. Alussa hän vaikutti joko hyvin passiiviselta ja traumatisoituneelta tai aivan kaikkea vastustavalta uhmaikäiseltä. Hart jaksoi kuitenkin kysyä neuvoa ja juoksuttaa lasta terapiassa, ja lopulta Lavender alkoi asettumaan.

Hart oli silti pitkään hämmentynyt ja hänestä tuntui, että hän ei enää lapsen takia voisi tehdä pitkiä päiviä ja asettaa itseään niin pahaan vaaraan kuin aiemmin. Lisäksi NYC alkoi tuntua päivä päivältä vaarallisemmalta. Lopulta hän kysyi neuvoa Osakalta, joka ehdotti muuttoa Chicagoon.

Hart oli Chicagossa aluksi hissukseen ja yritti opetella elämään lapsen huoltajana. Hän tapasi tuolloin Nguyen Thanin, Little Vietnamissa asuvan sosiaalityöntekijän. Pahimmista traumoista ja uhmaiästä päästyään Lavender kuitenkin kasvoi nopeasti ja hänestä tuli aikuismaisesti käyttäytyvä ja yllättävän itsenäinen lapsi. Hart oli hämmästynyt Lavenderin kyvyistä hoitaa hyvin vastuullisiakin asioita, mutta ei ruvennut kyseenalaistamaan sitä, vaan opetti Lavenderille kaikkea mitä tämä vain halusikaan oppia ruuanlaitosta derivointiin. Hart luottaa Lavenderiin niin paljon, että antaa tämän hoitaa asioita yksikseen eikä enää huoli pitkistä työpäivistään tai useiden päivien työmatkoistaan – toki Chicagossa keikat ovat useammin olleet selvästi lyhyempiä ja vaarattomampia. Hän pitää kännykän avulla huolta, että Lavender voi koska tahansa ottaa häneen yhteyttä. Hänen naapurinsa, vanha pappa Danny Fencer, on valmis huolehtimaan Lavenderista tai pitämään hänelle seuraa silloin tällöin, varsinkin koska Hart suostuu aina korjaamaan naapurinsa kännykän ja tietokoneen ja antaa tämän lukea mittavaa sarjakuvakirjastoaan.

Hart pitää kotonaan kahta kissaa. Hänellä on satunnaisia kavereita ja tuttuja erään sarjakuvakaupan asiakaskunnassa ja EPAn kollegoissa. Lisäksi hän pitää yhteyttä Lavenderin kouluun.

Chicagossa Osaka soitteli Hartille jopa useammin kuin silloin, kun hän asui NYCissä. Soittojen aiheena oli usein jonkinlainen konsultaatio tai jopa tutkimuskäynti jollain kiintoisalla paikalla. Hart ei pannut näitä keikkoja ollenkaan pahakseen, varsinkin, koska Security Studies Group (jonka Hart olettaa olevan joku FBI:n alaosasto) maksaa hänelle keikkapalkkaa siitä hyvästä.

Hart on vuosien aikana alkanut pitämään Osakasta ja haluaisi kovasti tavata hänet. Ehkä jopa mennä illalliselle ja elokuviin…

Persoonallisuus: Hart on useimmiten jokseenkin mitäänsanomaton, mutta innostuu, kun tulee puhe tieteestä tai spefistä. Hän suostuu juttelemaan tyhjänpäiväisiäkin, mutta ei puhu yliopistoa edeltävistä ajoistaan juuri mitään.

Ulkonäkö: Hart on myös ulkonäöllisesti aika mitäänsanomaton. Hänellä on yleensä päällään urheiluvaatteet, vaikka hän ei erityisen urheilulliselta näytäkään. Hän on 168 cm pitkä ja painaa 59 kg. Hänellä on pyöreähköt kasvot, lapoihin asti yltävä musta tukka (yleensä poninhännällä), mustat silmät ja piilolinssit. Hän näyttää vietnamilaiselta.

Regional Office
Specialist
Regional offices send inspectors,
emergency response personnel, and
remediation engineers to trouble sites.
PROFESSIONAL SKILLS:
» Alertness 60%
» Bureaucracy 40%
» Forensics 40%
» Law 40%
» Science (chemistry or environmental) 60%
» Science (botany or biology) 50%
» Science (choose another) 50%
» Search 60%
BONDS: 4
SUGGESTED BONUS SKILLS: Criminology, Forensics,
HUMINT, Persuade.
EQUIPMENT: Environmental monitoring equipment
such as chemical sniffers and sampling equipment,
government-issued laptop computer, rebreather, Level
B hazmat suit, and protected-toe boots.

sciences: environmental, botany, civil (rakennustekniikka)

bonus skills: heavy machinery x 2, demolition, persuade, firearms, dodge, occult x2

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped