Tarina.

Syntynyt Absalomin oopperan laulaja-muusikko Luscinia Swanin ja jonkun "kovan miekkamiehen" äpäränä. Sai nimen Willfrid. Lapsuus meni absalomin junnujen kanssa touhuten ja uiden ja oopperan elämässä mukana. Vanhettuaan oli taitava soittimien kanssa ja päätyi katusoittelemaan siloin tällöin ja hyvä laulamaankin. Otti taiteilijanimen Nightingale. Äidin uran kääntyessä ehtoopuolelle siinä Willfridin ollessa 15-16 tämä hankki itselleen lihavan kauppiasukon puolisoksi, mutta Will ei oikein sopinut nurkkiin ukon vanhojen kersojen sekaan. Kauppiaskin oli jo toisella kierroksella. Nyt Willillä oli oiva mahdollisuus etsiä käsiinsä kadonnut isäukko josta oli ainakin nimi ja tieto että heilutteli eräänblaista kaksintaistelumiekkaa. Will mietti pestautumista Patfinder järjestöön kun oli kuullut että siellä sai seikkailla ympäri maailmaa, sekä varastaa kamaa ilman että tuli mitään seuraumuksia. Valitettavasti ikä ei riittänyt mutta reissusta jäi käteen jostain lehdykästä luettu tieto eläköityneestä miekkasankarista Zak niemltään. Sukunimikin vastasi riittävästi (olikohan ovela isäukko vähän vaihtanut niemään etteivät äpärät jahtaisi... mutta Le Brann nimen vaihto Brannle nimeen ei ollut mitään ihan parasta piiloutumista.).

Reissu kesti kuitenkin aika tovin maateitse, parikin seikkaulua tuli matkalla vastaan. Magnimarista Zakin löytäminen oli verrattain helppoa. Päätyessään isäukon (ei varmistettu) ovele vastassa olikin tämän lumoava vaimo joka tiedusteltuaan asiaa pyysi Willin sisälle. Nainen oli Azlantista kotoisin, ja kertoi Willille sen paikan ihmeistä. Suorastaan lumoutuneena Azlantin saloista Will päätti että hänen elämäntehtävänsä olisi tutkia tuota tarunhohtoista paikkaa ja tulla sitten kertomaan isälleen ihmeistä. Will suuntasikin isäänsä näkemättä etsimään mahdollisuuksia Azlantin löytämiseen. Niitä ei ollut helppo löytää ja koska paikka oli oletetavasti meren alla, Will keräsi kartutti taitojaan merenalaisesta tutkimuksesta.

Pitkän etsinnän jälkeen Will kohtasi mahdollisuutensa liittyä uudisraivaajien mukaan tutkimaan paikkaa, joka mahdollisesti liittyisi Azlantiin. Pestautumine oli helppoa Willin tiedoilla ja taidoilla. Tottakai siellä tarvitaan asioihin perehtynyttä henkilöä ja mikä ettei hieman musiikkia piristämään rankkaa raivaajan arkea.

Laivalla eräänä kauniina aamuna herätessään outoon päänsärkyyn ja tyhjään tunteeseen will mietti miksi ihmeessä Azlanti oli oikeastaan kiehtonut häntä niin paljon... No kun kerran täällä oltiin niin eiköhän katsota mitä tapahtuu...

Gender Elf Bard 12
Alingment Medium Humanoid(Ex-Half-Elf)
Player nightwun


Init +4 (+4 dex)
Senses Perception +17, low-light vision


AC 22, touch 15, flat-footed 18; (+4 dex, +5 armor, +2 shield, +1 deflection, +0 size)
HP 128(hd(8+1+5+7+5+8+8+7+8+7+4+8+1)77 + con(3x13 = 39) + fc(12x1=12))
Fort +10 (con +3, class +4, resistance +3)
Refl +15 (dex +4, class +8, resistance +3)
Will +11 (wis +0, class +8, resistance +3)
Special Defenses:+2 Fear + 4 water/prone


Speed 30ft, with armor 30ft
Melee

  • Rapier +11/+6 1d6+2 (18-20/x2)

Ranged

  • Underwater Crossbow +14 1d8+1 (19-20/x2) (+18/+18/+13 d8+11 sing+point-blank+DA+heroism+haste)(bab+9,weapon+1/+1dmg, dex+4, sing+3/+3dmg,pb+1/+1dmg,heroism+2, da-3/+6 dmg, haste+1)

Special Offenses:


Spells usually prepared (CL 13, Concentration +22)
5th (2/day) (DC 20)
4th (4/day) (DC 19)
3rd (5/day) (DC 18)
2nd (6/day) (DC 17)
1st (7/day) (DC 16)
Cantrips (DC 15)-
Spells known

  • 5: Bards Escape, Shadowbard
  • 4: Dimension Door, Freedom of Movement, Brightest Light, Echo Location
  • 3: Haste, Dispell Magic(item), Purging Finale, Jesters Jaunt, Tongues-communal, Remove Curse
  • 2: Heroism, Glitterdust, Calm Emotions,Gallant Inspiration, Mirror Image, CMW(item)
  • 1: Saving Finale, Cure Light Wounds, Liberating Command, Timely Inspiration, Feather Fall, Remove Fear
  • Cantrips: Grasp, Mending, Summon Instrument, Detect Magic, Daze, Read Magic

Str 11 Dex 18 Con 14 Int 15 Wis 10 Cha 16
Base Atk 9; CMB 9; CMD 23
Feats: Lingerie Performance, Pointy-plank, Precisely Hot, Doubly Aim, Rapido Reloaderu, Impervious Family-liar, Discordant Vice


Skills acp: 0, Persuation merkattu+3cha; total skill ranks: class (78) stat(26) profession(26)

  • Acrobaticsc (3) +10
  • Appraisec +2
  • Bluffc (13) +23
  • Climbc +0
  • Craftc +2
  • Diplomacyc (13) +23
  • Disable device +2
  • Disguisec +3
  • Escape artistc(1) +8
  • Fly +3
  • Handle animal (1) +7
  • Heal +0
  • Intimidatec (1) +11
  • Knowledge[arcana]c(4)+15
  • Knowledge[dungeoneering]c(6) +17
  • Knowledge[engineering]c (2) +13
  • Knowledge[geography]c (2) +13
  • Knowledge[history]c (2) +18
  • Knowledge[local]c +3 (3) +14
  • Knowledge[nature]c +3 (2) +13
  • Knowledge[nobility]c(1)+11
  • Knowledge[planes]c +3 (5) +17
  • Knowledge[religion]c(4) +16
  • Linguisticsc (5) +13
  • Perceptionc (13) +17
  • Perform: Singc (13) +23
  • Perform: Percussionc (5) +15
  • Profession: Scribe c (1) +4
  • Profession: Mayor c (7) +9
  • Ride +4
  • Sense motivec +0
  • Sleight of handc (1) +8
  • Spellcraftc(2) +7
  • Stealthc +4
  • Survival +0
  • Swim (10) +11
  • Use magic devicec (6) +17

Traits Set Mind (re-roll failed charm,compulsion), Sea-Souled (take 10 on swim)
Languages Common. Elven, Azlant, Dragonic, Aquan, Goblin, Syrinx
RSQ Weapon Familiarity, Arcane Training, Low Light vision, Elf Blood, Elnven Immunities (sleep)
SQ Bardic Knowledge, Bardic performance 26/day, Inspire Courage+3, Sea Shanty, Sea Legs: +4 bonus on saving throws against air and water effects and effects that would cause the sea singer to slip, trip, or otherwise be knocked prone. He gains a +2 bonus to CMD against grapple, overrun, and trip.\\ Still Water (Su): Calm rough waters within 30 feet, reducing the DC for Profession (sailor) and Swim checks, as well as for Acrobatics and Climb checks aboard ship, by an amount equal to the bard’s level (to a minimum of DC 10) for as long he continues to perform. He can extend this duration to 1 hour by playing for 10 consecutive rounds. This ability requires audible components.\\ Masterpiece: Triple Time 10mins,1 round,1h +10ft speed )\\ Whistle the Wind (Su): Can use performance to create a gust of wind.\\ Dirge of Dooooom \\ Inspire Greatness \\ Jack-of-all-trades \\ Soothing performance


On person: Entertainers outfit, Rapier, Buckler, Underwater Crossbow+1 seeking, 20 bolts
In backpack : Blessed Book
Mule:
Potions/Oils:
Scrolls:
Wands:
Miscs:
Ioun Stones:
Encumbrance m lb. without backpack (38/76/115), M lb. with backpack (43/86/130)


Wondrous Items

  • Head: A bit fashionable hat + Circlet of Persu
  • Headband Very charismatic headband +2
  • Face/Eyes
  • Neck
  • Shoulders res+3
  • Chest: quick runner shirt + Manlier than his fathers
  • Body: Menmonic West
  • Armor: mithral shirt+1
  • Belt con+4
  • Wrist Spell guard bracers
  • Hand
  • Ring prot+1
  • Ring scolars ring
  • Feet

Notes

  • 0
  • 1
  • 2

Things to sing

Azlant:

- Azlantiin mä kaipaan niin taas uudelleen...
- Anna lapsuus takaisin mulle azlantiin tahdo en...
- Hei me mennään Azlantiin viikon päästä lauantaina, hei mennnään azlantiin ja ollaa yhdessä - yhdessä aina
- Kotiseudulle pohjoisazlantiiin iin iin. Vaihdan chainit simpukka stringiin, Kotiseoudulle pohjoisazlantiiin, jouon cureja auringonnousuun
- Me Azlantissa ollaan vaan ja hengaillaa, ei mennää luuttaamaaan. Azlantissa ollaan vaan ja hengaillaam kun BBEGtä odotetaan
- Ja kun mä etsin Faijaa, päädyn Azlantiin. Azlanti mielessäin, Azlanti mielessäin.
- Ei Azlantiaa lukita yöksi hei luuutttiii, hei luuuttiii
- Jäin Azlantiin, vain päivä elämän ja elämnääään nyt azlantiin vain jää
- Taldoriin kun masentuu sitä tahtoo tuuliin raikkaisiin, matkaan vaan ja me lähdettiin, Azlantiin hukkuu, Azlattiin huukku
- Taas Azlantin pihalla nään, ikkunan alla leikkivän leikkejään...
- Ja druidin evät on sameat jo sä sanot Azlant on vaarojen karikko. Se sama maailma isini vei, Mä sanon viimeisen sanani ja se on +2 +2!
- Muut lumos mutsipuoli mut syyttä suremaan jo kauan siitten lääkkeen löysin siihen magiaan...
- Me tulimme Azlantista kai hiukkasen horjuen, oli cure pulloja joutu ja yö oli ihmeellinen...
- Meistä tuli vartijoita, Sikopaimenia, kirjureita, Yksinhuoltajaisiä, talouskokkeja, Meistä tuli Sotureita, Haikaloja, Sikopaimenia, Ja tänään voidaan hetki olla Bardejaaa


Tulevaisuus

Hittibiisit!

Drowi: Hei hoi Drowi, avaa säkkisi ammolleen Tervehdi poluttajia, Maista veritunnelmaa Hei hoi Drowi, tervetuloa Frost Biteen Tampereen pelipäivillä Sinut paskana palkitaan

Drowi on Surullinen Sen skenu on Joshua Frostia Drowi murisee pyramidissa Peikon ja Ledfordin lailla Hämäränvihreää Koko ajan iso pää

Drowit on mun kavereita Kaikki örkit ja kolme kuraa Heilautan äpärämailaa lailla toutaimen Käyn Drowin valtakuntaan nauraen

Hei hoi Drowi, luetaan yhdessä takuja Mokataan ku keritään Ja veritunnelmaan Hei hoi Drowi, tervetuloa Frost Biteen Tampereen pelipäivillä Sinut paskana palkitaan

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped