Kahlittu Maja 5: Taistelu Tanssivasta Majasta

Log

Jatkoimme matkaa sen ahdistavan oudon metsän läpi. Tuntui, että kimppuumme käytiin jokaisen muutaman jalan välein. Joka kerta kun lähestyimme aukeaa paikkaa, kaikki kävivät hermostuneiksi ja odottivat seuraavaa hyökkäystä, erityisesti niiden lentävien otusten jälkeen, joita kukaan ei huomannut ennen kuin ne olivat kimpussamme. Jotkut paikalliset ovat myös jääneet tänne jumiin, kävi heitä sääliksi, vaikka täällä ei tiedä kyllä yhtään, keitä kannattaa sääliä ja ketkä oikeastaan ansaitsevat sen. No, lopulta tulimme umpikujaan, jossa oli taas yksi niistä aamunsoittajista. Itse säästyin pahimmilta vahingoilta, mutta Dror näytti kyllä siltä, että seuraavan iskun jälkeen häntäkään ei enää saisi pelastettua. Tämä oli niitä kertoja kun mieleni teki kirota ääneen tätä jalkaa. Alan jo pikkuhiljaa tottua siihen, mutta puunjuuret ja vastaavat, jotka ennen olivat vain pieniä ongelmia, estivät minua pääsemästä tarpeeksi lähelle ajoissa. Onneksi muut saivat soittajan hoidettua ennen kuin mitään lopullista tapahtui.

Sitten jokin ikään kuin naksahti. Alueella raivonnut tuuli rauhoittui ja tuntui siltä kuin päässäni olisi viimein hiljaista pitkän ajan jälkeen. Tätä ei kuitenkaan kestänyt kuin silmänräpäyksen, koska ainakin minussa äänen korvasi toinen, paljon kovempi, joka toi viimeaikaiset uneni mieleeni, ja valtava koti-ikävä vaivasi minut. Toiset tuntuivat vähättelevän tilannetta, joten yritin jatkaa matkaa nojaamalla Oppaaseen.

Palasimme aiemmin sinetöidylle suunnalle, jossa olimme nähneet Mökin, koska muita suuntia ei enää ollut. Sinne pääsi, mutta mökin aukiolla meitä oltiin vastassa. Siellä olevista henkilöistä toisen varsinkin Jairess tunnisti nopeasti entiseksi työnantajakseen Nazhenaksi. Toinen oli...vihertrulli. Ja äiti. Tai siltä ainakin minusta tuntui. Epäilen että katseemme saattoivat kohdata, mutta sitten jäin taas muiden jalkoihin kun he ryntäsivät taisteluun. Äiti kaatui ensimmäisenä, enkä ehtinyt kysyä häneltä mitään. Haluaisin sanoa, että päässäni rauhoittui vihdoin, mutta vaikka mikään ulkoinen ehkä mitään teekään, ajatukseni ovat vielä enemmän sekaisin kuin ennen. Nazhena ei kestänyt kauaa pidempään ja lopulta kaikki oli hiljaista.

En ole varma näinkö kunnolla, mutta minusta näytti siltä, että Opas jatkoi äidin tallomista vielä pitkään sen jälkeen kun hän oli kaatunut. Se tietää jotain. Erastil varmasti tietää, kyllähän jumalat tietävät kaiken meistä jos haluavat. Mutta vaikka Opas selkeästi ymmärtää kun sille puhuu, se ei vastaa yhteenkään kysymykseen, katsoo vain niillä isoilla silmillä ja alkaa sitten pureskella jotain kuin olisi pelkkä eläin. Minun on saatava tietää. Mikä minä olen? Miksi minut on valittu?

Mökki katkaisi tämän pohdinnan laskeutumalla alas kananjaloiltaan ja rääkäisemällä meille käskevästi. Saimme sen kahleet irti pelkällä kosketuksella ja astuimme varovasti sisään. (Otimme tietty varusteet kaatuneilta, näin karussa maassa on pakko hyödyntää kaikki resurssit). Ovi aukeni helposti. Ja tietysti jo eteinen oli isompi kuin mitä koko mökki ulkoa päin näytti. Katselimme ympärillemme, osa laski varusteitaan alas, Boris otti jopa kengät pois. Minä en päästänyt mistään irti. En luota tähän paikkaan, täällä on liikaa taikuutta kaikkialla. Voimakasta taikuutta, käsittämätöntä taikuutta. Lähdimme kuitenkin lopulta tutkimaan paikkoja, kun kukaan ei vastannut huhuiluihini.

Löysimme keittiön. Ei ihan tavallisen, huomaa kyllä, että täällä asuu noita. Boriksella on varmaan kotoisempi olo kuin meillä muilla. Siellä kun ihmettelimme kaikkia purnukoita ja odotimme löytävämme joko ihmislihaa tai hirviöitä joka kattilasta ja takasta (tämä paikka tuo ne lapsuuden sadut,joissa varoitettiin kaikesta mahdollisesta, mieleen), esiin ilmestyikin olento, joka alkoi mäkättää meille. Hän paljastui Baba Yagan taloudenhoitajaksi, nimeltään Zorka. Saimme hänet lopulta ymmärtämään asiamme. Hänen mukaansa mökki oli vielä jotenkin jumissa, emmekä voineet lähteä liikkeelle heti. Käski meitä hoitamaan asian.

Löysimme ensin kirjaston salakäytävän takaa, Zorka tuli motkottamaan lisää siitä, että emme olleet kuunnelleet hänen ohjeitaan siitä, mihin suuntaan kääntyä. Saimme kuitenkin kirjaston katalogin, jonka avulle sinne pääsee mistä tahansa kohtaa mökkiä. Tuntui hassulta, mutta Zorka selitti, että aina kun tällä lähtee liikkeelle, paikat muuttuvat. Lähdimme kirjastolta, koska tässä vaiheessa kaikista alkoi tuntua, että viivyttely voisi kostautua. Päätin siinä hetkessä, että minun on palattava kirjastolle. Tiedän, kuinka vähän tiedän itse, ja siellä on varmasti enemmän tietoa kuin ehdin edes eläessäni lukea. Ehkä, enhän tiedä edes kuinka pitkään elän. Mutta aion kaivaa esiin kaiken mahdollisen trulleista ja siitä, mikä minä voin olla. Ja ehkä myös Erastilista. Kaikki ne kysymykset jotka kalvavat, eikä ketään jolta kysyä.

Noudatimme Zorkan ohjeita, ja päädyimme huoneeseen, jossa oli viisi suurta valtaistuinta, kartta lattiassa ja yhdelllä istuimista iso luuranko. Tämä oli ilmeisesti jonkinlainen suojaus, joka meidän piti poistaa, että pääsimme pakoon. Taistelu oli onneksi nopeasti ohi, sillä kaikki alkoivat tässä vaiheessa olla uupuneita ja resurssit vähissä. Zorka vinkkasi vielä kellarista, jossa oli lähinnä ruokaa, mutta myös outo sinetöity maaginen laatikko. Ilmeisesti sen sisällä on jokin outo kissaolento, jonka voi ottaa käskyläisekseen. Boris innostui tästä välittömästi, mutta me muut kielsimme koskemasta siihen, kapistus aiheutti minussa kylmiä väreitä. Boriksen tuntien hän saattaa kyllä hiipiä sen luokse myöhemmin.

Karttahuoneen kartta muuttui sitä tarkemmaksi, mitä pidempään sitä katseli, ja kun huomasimme, että metsän reunoille oli alkanut kerääntyä huolestuttavan paljon väkeä, totesimme, että nyt oli ihan pakko mennä, murehdittaisiin päämäärää sitten kun olemme siellä. Zorka neuvoi mitä tehdä, Boris pistettiin sekoittamaan pataa ja sitten kaikki sumeni...

- Eloise

Päivämäärät

Erastuksen 17. päivä, 4713.

Kohdatut

Elzbethe, Joliphetta ja Mari Hilpeyttä herättäneet viinineidot.

Zephimere Kolmas aamunsoittaja.

Nazhena Vasilliovna Jairessin entinen pomo. Lähti melko suoraviivaisesti kostamaan Radosekia ja yhtä suoraviivaisesti kukistui.

green hag Joillekin outoja tuntemuksia tuottanut.

Zorka Baba Yagan taloudenhoitaja. Kirpakka persoona.

Huhutut ja viitatut

Loot

- mwk composite longbow (+2 Str), 3x potion of lesser restoration -säästetään, efficient quiver, 10x +1 cold iron arrow, 30 nuolta -dror vei
- air elemental gem käytetty
- Emberchill (sisältää loitsun wall of ice) yoink by Matten, 2x potion of barkskin, 2x potion of cure moderate wounds -säästetään, 2x potion of shield of faith, wand of ice spears (10 charges), hyperboreal robe, spell component pouch, sininen kvartsitiara (arvo 500 gp), jäätimanttikaulakoru (arvo 100 gp)
- bead of newt prevention -dror, elixir of love, hexing doll, unguent of timelessness, restorative ointment, seer's tea, universal solvent säästin
- majan kirjaston katalogi (luo oven kirjastoon; kirjastossa +4 circumstance bonus kaikkiin Knowledge-heittoihin sekä spectacles of understanding)
- migrus locker -> Boris avaa tämän kun se löytyy seuraavaksi
- Baba Yagan Tanssiva Maja, lienee lainassa

Robe, cure+restopotukat, solvent ja restorative ointment säästetään, niin ois 750 gp/pää

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped