Kultainen Gobliinin avajaiskuhinaa.

Tapahtumat; Esipuhe

Arodus 1. Vuosi 4708 AR

Kultaisen Gobliinin avajaiset lähestyvät päivä päivältä. Työntekijöille paljastuu että kasino on jo nähnyt parhaat päivänsä, mutta Saul Vancaskerkin ei kitsastele ehostaessaan kuluneet pinnat piiloon maalin ja uusien huonekalujen alle. Merellä leijuva mysteerinen pilvi, jota Rätselporilaiset kutsuvat nykyisin arkisesti vain Pilkuksi jatkaa olemistaan tavallisen ihmisen tavoittamattomissa ilman havaittavia vaikutuksia Rätselporilaisten elämään.

Valmistautuminen Kultaisen Gobliinin avajaisiin

Avajaisiin oli aikaa pitkä viikko. Sen aikana sankarit hoitivat henkilökohtaisia asioita kaupungilla; tapasivat tuttuja ja muuttivat edelliseltä seikkailulta tienaamansa esineet kylmäksi käteiseksi. Pilkkua tutkittiin myös monin keinoin; tuijottamalla sitä tuntitolkulla, kuppiloissa kyselemällä lasillisten välissä ja olipa joillakin myös tietoa luonnon ja magian laeista. Lopullista päätelmää Pilkusta ei kuitenkaan saatu.

Jotta elämä ei olisi ollut liian mukavaa, myös Gobliinin kunnostus vei raskaan veronsa. Työpäivät venyivät pitkiksi ja kaikesta, työvoimasta alkaen tuntui olevan niukkuutta. Kovilla ponnisteluilla kasino kuitenkin saatiin avajaisia varten kohtuulliseen kuntoon. Työntekijät juhlivatkin keskenään avajaisia edeltävän iltana. Sanottakoon että Larur Feldinin ilta jäi lyhyeksi, kun otti haasteen vastaan ja maistoi erään rohkean ja kokeilunhaluisen puolituisen valmistamaa drinkkiä. Miehissä tajuton, mutta hengittävä kääpiö kannettiin sivuun juhlia latistamasta. Henkilökunta pääsi pelaamaan myös kasinon pelejä. Bounder pöydästi kuultiin sekä ilon että surun kiljahduksia kun viikon aikana ansaittu palkka tuplattiin tai menetettiin.

Piru ja Sen Kulta (ehh... Hopea)

Avajaiset olivat suuri spektaakkeli. Rätselporilaiset olivat löytäneet tiensä Gobliiniin sankoin joukoin. Avajaisten teemana oli Pirut ja Kulta-arkku. Panoksena oli sielun ja käteiskassan menettäminen, mutta yhdelle onnekkaalle luvattiin palkkioksi salin keskellä jököttävä massiivinen arkku täynnä hopeisia kolikoita, arvoltaan tuhat kultaista. Salin yläpuolella riippui häkki johon itse pieni mekastava piru oli vangittu.

Ilta oli menestys, siihen asti että arkun ympärillä olleet padat räjähtivät liekkimereksi sokeuttaen ja pelästyttäen asiakkaat ja henkilökunnan. Pahansisuinen tiefling nainen kirosi ja käski ihmiset maahan. Puolitusinaa miestä paljastivat aseensa ja kävivät armottomasti kaikkien uskalikkojen kimppuun. Mieskaavussa juoksi vessasta kohti korokkeella olevaa arkkua.

Mutta kuten tälläisinä hetkinä, sankarit heräävät horroksestaan ja vaikka baarijakkaroin tahi mielen perukoista kaivetuin loitsuin käyvät päättäväisesti röyhkeitä roistoja vastaan. Karbos nuiji ja tulinuijituksi. Ulwar auttaessaan tovereitaan lyötiin tajuttomaksi. Oliin nappasi maagin kädestä käärön, joka paljastui elintärkeäksi ryöstösuunnitelman kannalta: pienennyskäärö! Mutta siitä ei rosvoille ollut apua, sillä Oliin juoksi järjettömän nopeasti takaovesta ulos naispiru perässään. Maagi sotkeutui ruoskaan, omaan kaapuunsa ja lopulta Jokullin niskalenkkiin josta ei ollut pakenemista. Ei mennyt puoltakaan minuuttia kun sankarit ja järkytyksestä selvinneet vartijat löivät rosvot maahan, lukuunottamatta naispirua joka pakeni takaovesta todettuaan puolituisen jahtaamisen toivottomaksi.

Järkyttynyt Saul Vancaskerkin nousi pian lavalle ja tyynnnyteli tyytymättömiä uhkapelaajia, jotka harmistuneina tapahtumista kirosivat kasinon hornaan. Saul maksoi pelimerkit takaisin korotetulla korvauksella, mutta tyytymätön virta asiakkaita ja osa henkilöstöstäkin marssi tiehensä. Sankarit eivät olleet toimettomina, vaan olivat raahanneet kaapumiehen, eli Angvar Thistlecritin liinavaatevarastoon kuulusteltavaksi. Mies oli yhteistyöhaluinen, suojellen vain naisystävänsä nimeä, mikä sekin kekseliäästi huijaten paljastui: Thuvalia Barabbio. Parivaljakon oli vuorostaan palkannut mies nimeltä Jules Creed, joka oli tarkoitus tavata Kaasuahjojen peräkujalla seuraavan auringonlaskun jälkeen.

Unihiekkaa Neuvottelupöydässä

Seuraavana aamuna sankarit saivat kutsun itse Saul Vancaskerkinltä liittyä hänen seuraansa yksityiseen aamiaispöytään. Saul totesi heti alkuunsa, että Gobliini oli nyt vakavissa vaikeuksissa. Vaikka ryöstö oli estetty sankareiden toimesta, Kultaisen Gobliinin maine oli kokenut kovan kolauksen heti avajaisiltana ja asiakkaiden lisäksi oli menetetty monta hyvää työntekijää kadulle. Saul myönsi tarvitsevansa asiamiehiä, jotka ottaisivat osan haasteista ja vastuista harteilleen. Uusia työntekijöitä olisi palkattava, Gobliini olisi kunnostettava ja suunniteltava uusi alku liiketoiminnalle. Lisäksi vastaaviin iskuihin olisi varauduttava pelotteella. Palkkioksi Saul lupasi sankareille osuuden Gobliinin tuotoista: alkajaisiksi 10gb viikossa, mutta kun rahaa alettaisiin kunnolla tahkota niin jopa satoja kultaisia!

Sankarit hieman nikottelivat tarjousta. Vaikka osuusliiketoimnnasta houkuttelikin, pelotti Saulin menneisyys josta voisi kirjoittaa sarjan rikosromaaneja (pahiksen puolelta). Saul itsekin myönsi olleensa läpimätä tyyppi, mutta oltuaan vaikeuksien jälkeen jo Rätselporin armottoman hierarkian pohjalla, olevansa nyt määrätietoisesti kehittämässä tätä liiketoimintaa niin että voisi elää vanhuusvuotensa arvostettuna ja varakkaana miehenä. Jos sankarit auttaisivat Gobliinin saamisesta vakaalle pohjalle, Saul lupasi harkitsevansa johdon siirtämistä heille vuoden kuluttua. Tässä on elämänne tilaisuus lyödä rahoiksi!

Paikat ja NPCt

  • Riddleport
  • St Caspieran's
  • Saul Vancaskerkin
  • Larur Feldin - kasinon esimies. Rehti työntekijöilleen. Huono alkoholivatsa.
  • Bojask - Saulin henkivartija. Yrmeä ja harmaa olemus. Usein kännissä tai kohtelee eläimiä huonosti.
  • Beyar & Hans - cheliaxlaiset haarniskoidut vartijat, usein asemissa pankkiholvin edustalla.
  • Lixy Parmenter - peluuttaa Ghoulettea. Yksi ystävällisistä sieluista.
  • Miina - puolituinen kyökkipiikana. Tykkää Oliinin seurasta.
  • Jules Creed - palkkasi Angvarin ja Thuvalian iskemään Kultaisen Gobliinin avajaisiin. Tuntematon.
  • Angvar Thistlecrit - maagi joka suunnitteli Kultaisen Gobliinin ryöstön. Pantiin vankilaan 40 vuodeksi.
  • Thuvalia Barabbio - tiefling bardi, Angvarin kumppani. Pakeni valeasussa.

Palkkiot

  • 1 hopeakolikko per työpäivä Kultaisessa Gobliinissa
  • satunnaisia voittoja tai tappioita Bounder-pelissä
  • Wand of Shocking Grasp (9 charges) CL1, myyntiin 67,5gp
  • Bracers of Armor +1, myynti 500gp
  • Scroll of Shrink Item, myyntiin 187,5gp
  • 25gb

ja Scroll of Shrink Item, eikö vain? mvp 2011-02-26 10:27

jep, lisätty Laerlorn 2011-02-27 21:16''

Jako

--- Yhteensä 780gp
Per hahmo 156gp
Lootti muutettu rahaksi ja jaettu Evilkele 2011-04-15 13:35

Bracers of Armor +1, arvo 1000 gp, ehdotan että pannaan myyntiin kun ei taida sopia kelleen. Jokull ei ole kiinnostunut wandista. mvp 2011-02-25 09:47
Kannatetaan Evilkele 2011-02-25 13:22
Tulisiko tuosta sitten 1000 gp * 50 % myynti = 500 gp per viisi = +100 gp jokaiselle. mvp 2011-02-26 10:27

Palaute ja jälkipelit

PJ kommentti. Tykkäsin että hyvä sessio. Tahti minulle tyypillinen = hidas. Pelaajat harrastivat hyvää vuoropuhelua eli vetovastuu koko ryhmällä. Shade veti kivasti tuon Bounder-pelin ja mvp luki osan Saulin vuorosanoista = juuri sitä vastuun jakamista jota haen. Omaan osaani en ole täysin tyytyväinen (kuten harvemmin olen), mutta näin on hyvä aloittaa SD osio ja homma vain helpottuu tulevaisuudessa. Laerlorn 2011-02-24 23:40

Hyvää hässäkkää. Vilhon kanssa vähän kelattiin, mitä kasinolla voitaisiin tehdä nyt kun päästään itse vaikuttamaan asioihin, siitä enemmän vähän myöhemmin. Jokull kyselee jossain välissä vaivihkaa Vancaskerkiniltä, mitä tämä tietää Jules Creedistä : Diplomacy to Vancaskerkin (1d20+8=13). Riippumatta siitä, mitä Vancaskerkin kertoo tai ei kerro, Jokull menee myöhemmin kaupungille kyselemään Creedistä: Diplomacy to Riddleport (1d20+8=15). Jokull ei halua että hänet voidaan yhdistää Kultaisen Goblinin Kasinoon kun kaupungilla tällaisia kyselee, joten hän naamioituu: Disguise (1d20+17=37) (maaginen naamioitumisbonus kestää 20 min, jonka jälkeen tulokseen -10). mvp 2011-02-25 09:47

Lyhykäisyydessään sekä Saul että kadunmiehet tuntuvat olevan täysin tietämättömiä Jules Creed nimisestä henkilöstä. Häntä ei osata yhdistää yhteenkään paikalliseen jengiin tai rötösherroihin. Ehkä Jules on ulkopaikkakuntainen tai käyttää salanimeä? Pidätte epätodennäköisenä että Angvar olisi uhkailtuna pystynyt valehtelemaan tietonsa. Viimeinen oljenkorsi lienee Angvarin ja Julesin sopima tapaamispaikka Kääpiöiden kaasuahjojen peräkujalla ryöstöä seuraavaavana iltana, jossa saalis oli tarkoitus jakaa. Laerlorn 2011-02-25 23:14

Jokull pohtii muiden kanssa, mitä tällä tiedolla tehdään. Voisin naamioitua Angvariksi ja mennä tapaamaan Julesia. Mutta hän todennäköisesti tietää, että Angvar on jäänyt kiinni. Jokull saa ajatuksen: Mitä jos esiintyisin sinä helvetinsikiönä? Ehkä Jules tietää, että nainen pääsi karkuun. Jos Angvar puhuu totta suhteestaan Julesiin, ei hänen rouvansakaan voi ottaa Julesiin yhteyttä muutoin kuin tämän edeltä käsin sovitun tapaamisen kautta. Jokull vilkaisee Ulwaria ja muistaa mitä parantaja hänelle neuvoi. Aivan niin, en voi puhua. Se asettaa tiettyjä rajoitteita. Meidän pitää saada oikea helvetinsikiö kiinni ennenkuin Jules saapuu paikalle tai yrittää hämätä jotenkin muuten. Tai ehkä se riittää, että vain olemme paikalla, vaikka piilossakin, valepuvussa tai ilman, kun Jules saapuu. Näkisimme hänestä ainakin vilauksen. Ikäänkuin perustellen kiinnostustaan asiaan, Jokull selittää: Mieluummin hoidetaan homma kunnolla kun kerran aloitettiin Kasinon etujen vuoksi työskenteleminen. Tässä on varmasti taustalla jotain vanhoja henkilökohtaisuuksia, jotka tulevat kiusaamaan Kasinotoimintaa jatkossakin, ellei niitä hoideta kuntoon nyt. mvp 2011-02-26 10:27

Korjasin päivämäärän koska päivää Erastus 29th ei ole olemassa: kaikissa kuukausissa on 28 päivää. mvp 2011-04-17 16:30

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped