Tapahtumat

Kaivauduttuaan Gaekhenin maalliset rippeet muassaan takaisin Volshjenekin linnakkeen turvaan maan povesta, sankarit saivat samaani Tuhannelta luulta hiljaiset kiitokset. Taas yksi kriisi estetty.

Illalla konkkaronkka saapui Korkeikkoon kuninkaanlinnalle hovin kutsun saattelemina. Siellä odottivat notkuvat juhlapöydät ja Korvosan kerma karkeloi hirttoa odottaen. Samaan pöytään istuutuivat esimerkiksi Melyia Arkona, raatimies Gar ja jopa yksi Acadamaen lehtoreista. Sankareiden syödessä ja tutustuessa arvokkaaseen väkeen, Kressida toi tuomari Zenderholmin näytille ja tämä oli kohteliaan kiinnostunut Zellaran entisen asunnon omistajuudesta.

Ilta huipentui kun kuninkaansurmaaja Sabor tuotiin lavalle ja oikein kulminoitui myös paikallissankari Blackjackin piipahdettua paikalle. Trinia pelastui täpärästi, mutta kuningattaren ego lienee kärsinyt tilkkasen.

Muutamaa päivää myöhemmin Gruul ja Agares pääsivät jälkimmäisen huumeaddiktion hoidon kanssa käännekohtaan ja tajusivat tarvitsevansa näytteen eräästä narkoottisesta aineosasta. Vanha tuttunsa Hämähäkkikuningas suostui myymään tarvittavan unilukin, elävänä jopa, mutta hinta oli niin tyyris että sankarit mieluummin maksoivat palveluksena. Siitä kehkeytyikin ratsia hullunoloisen peshinviljelijädruidi Folsomen tukikohtaan, jossa kohtasi edellämainitun jengi kohtalonsa.

Nyt on taas hetki aikaa, ja syytäkin, levätä. Eritoten Agareksen, sillä onhan tämä vihdoin kuivilla.


Agaresin päiväkirjasta:
Kirjoitin viimeeksi, että Trinia tultaisiin teloittamaan julkisesti. Meidät oli jostain syystä kutsuttu katsomaan tilaisuutta. Yhden ihmishengen kuoleman katsominen ei kuulosta minusta mitenkään hyvältä viihteeltä, mutta toverini vakuuttavat että näyttäytyminen on maineelle hyvää. Maineelle, jota alan saamaan takaisin. Joten peseydyin, ja saavuin paikalle. Paikka oli kuin sirkus, kauniisti pukeutuneita ihmisiä, viihdettä ja ruokaa. Kammottavaa.

Näin tätiäni, Melyiaa, pitkästä aikaa. Häpeäni nousi jälleen ylös. Hän ikäväkseni tunnisti minut ja jutteli. Vastailin hänelle väkinäisesti, yrittäen pitäytyä mahdollisimman pinnallisissa asioissa. Ehkä joskus voin tavata sukuani leuka pystyssä, mutta en nyt. Likainen narkkari ei ole tarpeeksi kunniakas kantamaan Arkonan kuuluisaa nimeä.

Teloituksen tultua Trinia tuotiin paikalle, ja näytti että hän on hyväksynyt kohtalonsa. Naispolo. Ennen kuin teloitus ehti tapahtua, Black Jack saapui paikalle ja pelasti Trinian! Syntyi kaaos, ihmiset huutelivat jotain oikeuden toteutumisesta. Olin iloinen, että Trinia pääsi vapaaksi. Hän on varmasti syytön. Ryhmämme koki tarpeelliseksi tilanteesta vetäytymisen. Lähdimme väkijoukon mukana pois. Onneksi Therou oli taas paikalla, hän sai luotua meille tilaa joukossa. Siinä on hieno mies.

Epäonnistuneen teloituksen jälkeen hajauduimme vähän omillemme. Kukaan ei kuullut Black Jackin olinpaikasta, mitään uutta ei tapahtunut ja kaupunki oli verraten hiljainen. Viiltolehvän kutsu oli taas houkutteleva. Taskuni olivat rahaa täynnä, kukaan ei tuntunut kaipaavan minua ja oma elämäni oli vieläkin sekaisin. Vastustin kuitenkin kiusausta. Alkemistitoverini Gruul oli aiemmin tarjonnut minulle keinoa päästä pois riippuvuudestani, ja päätin ottaa tarjouksesta kiinni. Nolosti selitin tarinani, ja Gruul suhtautui asiaan hyvin ymmärtäen. En ymmärrä miksi hän näkee minussa potentiaalia, mutta olen kiitollinen hänen avustaan.

Tutkimme asiaa pitkään ja hartaasti, tai oikeastaan Gruul tutki ja minä vastasin. Selvisi, että huume johon olen koukussa on jonkinsortin sekoite viiltolehvää ja unilukin myrkkyä. Vasta-ainetta ei olisi helppo tuottaa. Epäonnistuneiden yrityksien jälkeen huomasimme, että kahdestaan emme voi asialle mitään. Menin nöyrästi pyytämään apua tovereiltani, jotka hämmästyttivät minua tarjoten apua. Erityisesti Karamazin apu tuntui minusta hienolta, sillä koin että hän hienona aatelisena olisi tämänlaisen rotan, aatelisen toki, mutta silti narkomaanirotan yläpuolella. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Yhdessä käytimme kaikkia taitoja, ja lopulta päädyimme Hämähäkkikuninkaan ovelle. Minua nöyrytti ajatus siitä, että minun takiani olemme kuuluisan rikollisen ovella, joten päädyin hoitamaan puhumisen yksin, vaikka mies pelottaa minua huimaavasti. Hän tarjosi elävää unilukkia, josta saisimme puhdasta myrkkyä vastalääkkeeseen, suurella summalla, johon minulla ei ollut rahaa. Vastatarjouksena hän pyysi minua hoitelemaan erään huumekauppiaan pois päiviltä. Päädyin taas anelemaan tovereiltani apua, ja sitä sain taas. Yhdessä hoidimme tämän huumevälittäjän pois markkinoilta. Taistelu tuli, ja se oli vaikea tilanne, mutta selvisimme jälleen. Alan ihannoida yhdessä työskentelyä näiden kanssa.

Unilukin myötä Gruul sai luotua pätevän vastalääkkeen. Vastalääke oli aivan kamalaa. Minun piti roikkua seinässä lähes alasti, syömättä ja juomatta mitään ja yrittäen puristaa riippuvuutta pois. Vasta parin yrityksen jälkeen rävähdin Gruulin alkemiakaupan lattialle, tuntien henkistä ja fyysistä selvyyttä. Kiitin Gruulia ja muita kumppaneitani suuresta avusta, kertoen että olen heille lukuisia palveluksia velkaa. Olen vihdoinkin vapaa Lammin kynsistä.


Päivämäärät

Aroduksen 19-30. päivä 4708 AR.

Sivuhahmoja (tapaamisjärjestyksessä)

  • Cressida Croft, vartioston kenttämarsalkka
  • Zenobia Zenderholm, "Hirsituomari"
  • Sairasse Jeggare, evokaation lehtori Academaessa
  • Melyia Arkona, vaikuttava ja suvun toinen pää
  • Toff Ornelos, Academaen rehtori ja thaumaneuvos
  • Syl Gar, julkisten töiden raatimies
  • Ukko Folsome, hurudruidi

Palkkiot

  • amuletti - Therou?
  • +1 longsword, hohtaa - Therou
  • +1 rapier, ei hohda - Karamaz
  • +1 leather armor realisoitu
  • potion of lesser restoration
  • potion of cmw
  • tinasotilaskokoelma, 45 gp realisoitu
  • savukvartsikorvakorut, 260 gp realisoitu
  • näyte peshistä, käsittelemätön
  • elävä unilukki korissa

Lisäksi sakki saa Agareksen henkilökohtaisen tehtävän suorituksesta bonuksen ts. traitin:

Agares - Kärsimyksen loppu +2 pelastusheittoihin jatkuvissa efekteissä(poisonin onsetin jälkeiset, dominaten päivittäinen jne)

Gruul - Väsymätön välskäri +1 Heal-heittoihin

Muut - Nyt muistinkin! +1 Aid Another -heittoihin

Palaute

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped