Tänne Theresan omat touhut Belhaimin kylässä. Kaupanteot, diplomatisoinnit, ynnä muut semmoiset. Diplomatiat voi hoitaa täällä sopivalla, NPCn ja PCn yhteisellä skillillä, esimerkiksi kaksi lakimiestä voivat keskustella Profession (barrister) tai (lawyer) skilleillä, kaksi jalokivikauppiasta Appraisella ja niin poispäin.

Muuten mennään samoin kuin muuten wikipeleissä. Pelinjohtaja kirjoittaa vihreällä, pelaajat normaalisti.


(:toc:)

Kurjenjalat

Lähtiessään Govanien luota, Theresa etsiskelee vanhempiaan metsästäjien looshilta. Hän miettii, että asuvatkohan hänen vanhempansa, Daron ja Marie, vielä samassa huoneessa kuin viisi vuotta sitten. Vanhempien näkeminenkin jännittää, mutta kun tilanne Govanien luona saatiin puhuttua noin helposti, Theresa uskoo että tilanne tulee menemään hyvin. Tai ainakin toivoo niin.

Metsästäjien majassa ei hirveästi väkeä ole, vain kaksi henkilöä siivoamassa. Metsästyskausi on selvästi olemaan suurimmillaan, ja ainokaiset silmät kääntyvät katsomaan Theresaa. "Ken tänne kulkee?" kysyy hintelä vanha nainen. "Ei tääl' kettään viel ole, koitas illal uudemman kerra. Vai mitä tyttöne on vail'?"

"Hei, etsin Daronia ja Marieta, ovatko hekin metsästämässä?"

"Daron Kurjenjalka, hetkeen en ole tuota nimeä kuullut", vanhempi nainen virkkoo, kun toinen siivoajista, laiha nuorempi nainen, jatkaa. "Marie on nyt metsästämässä kyllä, mutta Daronhan kuoli jo pari vuotta sitten huuhkarhun kynsiin." Nainen puhelee ilmeenkään värähtämättä.~

Theresa pysähtyy hetkeksi, aivan kuin uusi tieto ei olisi tullut perille asti. "Ai, anteeksi? Daron kuoli? Ja mihin?" Järkytys ja shokki iskee hänen päähänsä, ja Theresa alkaa silminnähden täristä. "Tuota, minä olen Theresa...Kurjenjalka, Daron on... tai siis oli..isäni."

Vanhempi naisista nousee välittömästi ylös nähdessään Theresan tärisevän ja kiirehtii tämän luokse, ottaen tätä kädestä kiinni. "Olen pahoillani, tyttöseni", hän sanoo lyhyesti ja silittelee rauhoittavasti. Nuorempi nainen katsoo hämillään tilannetta. "Daron, tuota, oli metsästämässä itäisillä suomailla ja huuhkarhu iski kimppuun. Niin Marie kertoi."

"Tuota, minäpä lähden etsimään äitiäni siis. Kiitos, kun kerroit." Lähtiessään Theresa vetää sittenkin huppunsa naaman eteen, peittääkseen kyynelehtimistään ja surullista ilmettä. Hän juoksee metsään, alkaen etsimään äidinsä jälkiä. (Survival +11 jälkien etsimiseen, +13 metsässä jäljittämiseen.)

Kokeneelle metsästäjälle ei tee vaikeuksia löytää toista metsästäjää, ja löytääkin useamman tunnin tarpomisen jälkeen äitinsä Marien kyttämästä ansaa. Häkeltynyt nainen katsoo ensin ihmeissään tunkeutujaa, ja sitten kurtistaa kulmiaan yrittäen katsoa hupun taakse. Harmaantuneet kiharaiset hiukset ovat siistillä poninhännällä, ja tämän kasvoilla paistaa vuosikymmenien kovettava päättäväisyys. "Ken tänne kulkee?" hän kysyy. "Vai onko tämä pilaa?"

Theresa hengittää pari kertaan syvään, osaksi hengästymistään ja osaksi rentoutuakseen. Hän nostaa huppunsa pois päältään, ja näyttää äidilleen itkuiset kasvonsa. "Hei äiti. Minä olen niin pahoillani, pahoillani poissaolostani, pahoillani isästä, pahoillani kaikesta." Hän lähestyy äitiään, avaten käsiään halauksen merkiksi.

Govanit

Theresa kävelee Arnholden kanssa pitkin kylää, kohti metsästäjien looshia. Viimeksi kun hän käveli kylässä vieden Rakkia papille, hän yritti pitää matalaa profiilia ja huolehtia, ettei häneen kiinnitettäisiin huomiota. Nyt tunne on aivan erilainen. Hän tietää olleensa hyödyllinen, hän on pelastanut ihmisiä ja auttanut kylää. Govanien reaktiot pelottavat vieläkin, mutta Arnholden läheisyys ja paronittaren antama kirje kädessä tuovat itsevarmuutta. Kylä ei selkeästi ole paljon muuttunut viidessä vuodessa ja metsästäjien looshi löytyykin nopeasti. Theresa sukii vielä huppuaan alaspäin ovella, katsahtaa Arnholdeen ja nyökkää. Hän avaa oven ja kuulee sisällä olevien ääniä. Keskustelut ovat sitä tavallista kyläsorinaa, mutta ne tuovat silti hyviä muistoja mieleen.

Hän vastustaa kiusausta keskustella vanhempiensa kanssa ja hakeutuu suoraan Govanien luo. Pian hän näkeekin perheen ja astuu huppupäisenä heidän luokseen. "Arvon herra Rikhard Govan, rouva Henrietta Govan, haluaisin esitellä itseni. Olen vuosia asunut kylän ulkopuolella, auttanut teitä kaikissa metsän vaaroissa. Pelastanut metsästäjiä susilaumoilta, auttanut ajamaan peuroja lähemmäksi silloin kun peurakanta on ollut vähäinen, varoittanut nuolillani kun karhuja on lähellä ja kuljettanut parantavia yrttejä metsässä haavottuneille. Nyt olen auttanut kylässä konkreettisesti, tutkinut romahtanutta tornia, hoitanut suuren koboldiuhkan pois ja pelastanut siinä samassa ihmisiä, muun muassa Bophre Malakin. Piteimmittä puheitta, minä olen Metsän suojelija, henki, huppu ja" Theresa ottaa hupustaan kiinni, huokaisee nopeasti ja nykäisee sen alas, paljastaen kasvonsa, "Theresa Kurjenjalka."

Väki looshissa katsoo ensin hämmentyneenä huppupäistä naista ja tämän mukana tullutta Arnholdea, joka näyttää vakavalta mutta tyyneltä Theresan kertoessa taustaansa. Kasvonsa paljastaessaan kestää hetken ennen kuin Rikhard Govan on hyppäämässä tuoliltaan ylös, mutta Henrietta, hänen vaimonsa, asettaa salamannopeasti käden tämän käden päälle. "Rikhard, tuki suusi jo alkuun", vaimo sanoo, katsoen tuimasti miestään. "Elian kuolemasta on jo vuosia. Miten sinä jaksat vieläkin vihoitella siitä?" Rikhard on jo avaamassa suutaan syyttääkseen Theresaa siitä, mutta nyt Arnholde keskeyttää. "Theresalla on mukanaan kirje itse paronittarelta, missä hän todentaa tapahtuneet. Theresa ei varta vasten asettanut Elian henkeä vaaraan, metsä nyt vain sattuu toisinaan olemaan vaarallinen paikka. Traagiselle tapahtumalle ei tarvitse aina olla syntipukkia."

Theresa säikähtää nähdessään Rikhardin nousevan ylös ja hämmentyy Henrietan reaktiosta. Kun Arnholde on lopettanut, Theresa yskäisee ja puhuu Govaneille. "Olen todella pahoillani Elian kuolemasta. Hän oli sinnikäs, mutta kovin taitava tyttö, ja kun hän vaatimalla vaati päästä kanssani metsään, taivuin hänen pyyntöönsä. Olin itsekin nuori ja täynnä itsevarmuutta, ja luulin pystyväni opettamaan Elialle metsästystä ja itsevarmuutta. Kun se pantteri hyökkäsi, tein kaikkeni mutta olin vain liian hidas. Minulla ei ole mitään tekosyitä, se oli vahinko ja minä olen vastuussa siitä. En voi tuoda Eliaa takaisin, mutta voin tehdä teidän ja koko kylän vuoksi kaikkeni, ettei tämmöistä tapahdu uudelleen." Theresa katsoo kädessään olevaa kirjettä, kävelee Rikhardin luokse ja ojentaa sen hänen käteensä, nöyrästi kumartaen.

Rikhard katsoo yhä epäröiden Theresaa, mutta vastaanottaa tämän ojentaman kirjeen ja avaa sen. Luettuaan tämän perheen pää katsoo vielä vaimoaan Henriettaa, ja taas Theresaa. Epäröiden, hän käärii kirjeen taas rullalle ja naputtaa sitä sormellaan. "Ehkä se oli Erastilin tahto, koetella niin Eliaa kuin minuakin", hän huokaa. "Ja samalla koetella yhteisöämme." Rikhard istuutuu takaisin ja Henrietta ottaa komennon. "Elian menetys sattui syvästi, ja yhtälailla kun tahdot meidän ymmärrystä toivon, että ymmärrät myös meidän tuskamme."

"Tottakai ymmärrän. Elian poismeno satutti myös minua paljon, ja olen surenut hänen menetystään jokaisena päivänä näiden viiden vuoden aikana. Minulle oli vaikeaa hänen poismenonsa jälkeen käsitellä omia tunteitani ja yrittää ymmärtää teidän suruanne, kun olitte hyökkääviä minua kohtaan. En tietenkään voi ymmärtää miltä tuntuu oman lapsen menetys, mutta ymmärrän että teitä sattuu. Jos voin miten tahansa auttaa teitä, tuoda jonkinlaista lohtua tai päätöstä asialle, niin autan parhaani mukaan." Theresan puhuessa hän on alkanut itkemään, mutta kerrankin hän ei yritä viedä tunteitaan sivuun, vaan rohkeasti itkee. Hän on hämmentynyt, mutta onnellinen että Govanit eivät hyökänneet päälle. Puhuminen selkeästi auttaa, ja hän toivoo pystyvän tarjoavan kuuntelevan korvansa myös Govaneille.

Henrietta nyökkää ja katsoo Theresaa myötätuntoisesti. "Me olemme päässeet siitä yli, elämämme on jatkunut. Sinun on koko näiden viiden vuoden aikana pysynyt paikoillaan, kun olet meitä pakoillut metsissä. Olemme yhtä lailla pahoillamme, että sinun elämääsi olemme tällä tavoin sekoittaneet."

Diplomacy rollattu, tulos 18. Indifferent -> Friendly.

Theresa huokaisee surusta ja helpotuksesta. Hän pyyhkäisee kyyneleitä kasvoiltaan pois, ja näyttää siltä ettei tiedä miten oikeastaan reagoida. Päässä vilisee kymmeniä ajatuksia. Lopulta hän purkaa hämmentyneisyyden ulos: "Olen kovin hämmentynyt, mutta huojentunut. Kiitoksia kauniista sanoistanne, mutta te ette ole minulle anteeksipyyntöä velkaa. Hienoa, että pystyimme keskustelemaan tästä asiasta yhdessä ja jatkamaan vihdoinkin eteenpäin. Jos te ikinä tarvitsette mitään, ihan mitä tahansa, niin lähettäkää sana. Minä autan mielelläni."

"Toivon sinunkin voivan hyvin", Henrietta sanoo nyökäten hienoisesti. Rikhard vaikuttaa tilanteessa kiusaantuneelta ja poissaolevalta. "Emme voi kuitenkaan asettaa hartioillesi enempää taakkaa kuin mitä olemme aikoinaan antaneet. Jos tilanne vaatii sinun metsäläistaitoja ja jousta, voimme olla yhteydessä."

Theresa kumartaa syvään, hymyilee vienosti ja lähtiessään sanoo vielä kiitokset Govaneille. Tilanne ahdistaa selkeästi häntäkin, ja tuntuu että kaikki on jo sanottu. Pois kävellessään hän vielä vetää kädet hupulleen ja on juuri asettamassa sitä kasvoilleen, kunnes jättää sen laittamatta. Seuraavaksi hän suuntaa vanhempiensa luokse.

Paronitar vol 2

Theresa ja uudet tuttavansa ovat tyhjentäneet louhoksen koboldeista ja pelastaneet kadonneet ihmiset louhoksen syvyyksistä. Saatuaan paronittarelta palkkionsa, Theresa jää jälleen kerran juttelemaan paronittarelle. "Arvon rouva paronitar, voinko keskustella kanssanne uudestaan?" Theresa nostaa taas huppunsa pois naamaltaan, ja hänen kasvoillaan näkyy aito tyytyväisyyden tunne. Hän on tehnyt jotain suurta, ja toivoo että tämä olisi tarpeeksi suuri saavutus kyläläisten silmissä. "Keskustelimme edellisellä kerralla, että minun tarvitsisi kerätä enemmän mainetta, ennen kuin uskaltaisin palata takaisin kylään Govanien puheille. Onko nyt aika kypsä?"

"Kuulin Malakin farmilta, että heidän kauan kadoksissa ollut tyttärensä oli palannut, ja kuvaili teidän joukkonne pelastaneen hänet", paronitar sanoo tyytyväisenä. "Vielä kun se on tuoreessa muistissa, olisi hyvä Govaneillekin tämä toki kertoa. Voin välittää heille viestin, että Theresa Kurjenjalka oli mukana auttamassa Bophre Malakin pelastamisessa. Luulisi nuorempien mielipiteiden kääntävän vanhojen jäärienkin kangistuneet ajatukset."

"Kirjoitan sinulle mukaan sinetöidyn kirjeen, minkä voit toimittaa sitten Govaneille itse. Ja jotta kaupungilla he eivät päätä tehdä tyhmyyksiä omin ehdoin, poikani Arnholde saattaa sinut kylään; hänellä ei kuitenkaan ole mitään parempaakaan tekemistä."

Theresan syy kääntyy pieneen, mutta kuitenkin huomattavaan hymyyn. "Kiitos, rouva paronitar. Olette olleet suureksi avuksi minulle, vaikkei teidän olisi tarvinnut auttaa ollenkaan. Olen teille palveluksen, tai oikeastaan palveluksia velkaa. Jos ikinä tarvitsette minua, on työ sitten lakaisemista tai hirviöiden kaatamista, jouseni on teidän."

Theresa odottaa paronittaren vastauksen ja kääntää huppunsa taas naamansa peitoksi. Hän odottaa Arnholdea ja päättää lähteä Govanien luo välittömästi. Jännityksen tunne on suuri. Theresa on odottanut ja pelännyt tätä keskustelua jo viisi vuotta. Miten Govanit reagoivat, ovatko he vielä vihaisia, ovatko jo unohtaneet kaiken vihan? Kohta se selviää..

"Luulen, että olet ollut vuosien varrella metsissä suurempi apu kuin uskotkaan", paronitar vastaa vastaten pienellä hymyllä. "Toki taitavalle metsästäjälle ja suojelijalle on aina tarvetta."

Arnholde saapuu hetken päästä kevyessä kenttähaarniskassaan, mukanaan pitkämiekka. Pitkänhuiskea mies vaalein hiuksin ja lyhyen sängen kanssa tulee hetkisen päästä Theresan mukaan ja katsoo ensin naisen päästä varpaisiin. "Selvä", hän aloittaa, ryhdistäytyen. "Govanit ovat ehkä hivenen ylisuojelevaista sakkia, mutta he tuovat kylään paljon kalaa. En tiedä tarkoituksiasi, mutta pidetään pää kylmänä kaikesta huolimatta." Sinisin silmin Arnholde vielä katsoo kertaalleen Theresaa ja sitten kylää. "Valmis?"

Paronitar vol 1

Kun muut seurueen jäsenet ovat poistuneet, Theresa niiaa kevyesti, mutta selkeästi hyvin harjoittamatta, paronittarelle. "Kiitoksia, että soitte minulle tämän audienssin. Sanoitte, että teillä on veikkaus siitä kuka minä olen. Asiani liittyykin siihen." Tässä vaiheessa Theresa käärii ottaa ponchonsa pois ja käärii huivin pois naaman edestä. Hän ottaa vesileilistään hieman vettä ja pyyhkii suojamutansa naamastaan pois. "En tiedä osuiko arvauksenne oikeaan, mutta tässä minä olen, Theresa Kurjenjalka."

"Theresa?" paronitar sanoo aidon kysyvästi, jääden lyhyeksi hetkeksi miettimään nimeä. "Kurjenjalan perhehän asuu metsästäjien loosissa. Oletko sinä se niin sanottu kadonnut sisar, joka vuosia sitten lähti lätkimään? Ja puhuivatko uudet ystäväsi sinusta... metsän suojelijana? Et ole tainnut kauaksi Belhaimista lähteä kaikesta huolimatta."

"Niin, minä se olen," Theresa sanoo, ja katsoo jalkojaan häpeillen. "Kun se Govanien tytär kuoli minun virheeni takia, en pystynyt enää elämään syyllisyyteni kanssa. Vahinkohan se oli ja monet varmasti ymmärsivät sen, mutta Govanit ottivat sen tietenkin raskaasti. He olivat todella vihaisia minulle, puhuivat kyläläisille syyllisyydestäni ja tekivät kaikkensa että minulla olisi entistä epämukavampi olo. Syyllisyys raastoi minua jo valmiiksi, ja kuiskailut ja katseet niskassani pakottivat minut karkaamaan. Minua etsittiin, mutta onnistuin piiloutumaan. Vuoden verran elin häpeässä ja itseinhossa, kunnes kerran metsästysseurue oli lähistöllä susilauman saarroksessa. Tapoin osan susista kauempaa ja muu lauma juoksi karkuun, pelastaen kyläläiset. Tämän jälkeen päätin, että kukaan ei minun vahtivuorollani tule kokemaan turhaa kuolemaa metsässä tai muuallakaan. Siksi kutsuin itseäni suojelijaksi."

Lady Origena nyökkäilee tarinan edetessä. "Siitähän onkin jo aikaa. Govanit tosin ovat melko pitkävihaisia muidenkin asioiden vuoksi, eivät siis kovin hyviä naapureita. Oletko nyt kuitenkin palaamassa kylään? En tiedä, onko nyt paras hetki, kun tornikin päätti kaatua. Nähtävästi koboldien ansiosta. Govanit varmaan yrittäisivät usuttaa muut Vihreän uskon faktion jäsenet syyttämään sinua siitä. Toimisit turhankin hyvin syntipukkina."

"Tämän takia paljastinkin asiani teille, rouva paronitar. Olen yli viisi vuotta pakoillut, ja tämä tytär tulee vieläkin uniini. Varsinkin nyt kun nämä ulkopuoliset päätyivät kylään ja alkoivat auttaa aivan omasta halustaan, niin muistin että miten kaipaankaan elämän rauhallisuutta täällä Belhaimissa, ja ennen kaikkea Belhaimin kansalaisia. Haluisin pyytää teiltä palvelusta. Pystyisittekö te järjestämään tapaamisen minun ja Govanien välillä esimerkiksi täällä talollanne, ilman ylimääräisiä silmiä ja korvia. Haluaisin saada rauhan meidän välillämme. Jos te tosin uskotte, että Govanit eivät ole valmiita tässä vaiheessa juttelemaan, vaan pikemminkin syyttämään, voin odottaa kylän reunamillakin ja tehdä huppu päällä antamaanne tehtävää." Theresa tuntuu puhuvan yhteen putkeen jännittyneenä, hieman nopealla tahdilla. Hän on juuri hiljentymässä, kunnes kysyy vielä: "Miksi Vihreän uskon kannattajat tulisivat syyttämään minua? Eihän minulla ole heitä tai heidän uskoaan vastaan mitään?"

"Politiikkaa, Theresa", paronitar sanoo lyhyesti. "Tuskin Govanin uudemmat jäsenet ovat niin vihamielisiä, mutta nyt ei liene se paras aika. Te olette nyt hyvillä teillä saada mainetta tässä kylässä, ja kun olette osoittaneet hyötynne julkisesti, on helpompi asettaa sinut Govanien puheille. Teot puhuvat enemmän kuin sanat."

Theresa katsoo hetken aikaa paronitarta, aivan kuin miljoona ajatusta pyörisi hänen päässään yhtäaikaa. Hetken päästä katse kuitenkin selkenee. "Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitatte. Jatkan siis työtä huppuni alta, ja toivon että saan tehtyä tarpeeksi hyvää teoillani. Kiitos, että sain puhua tästä kanssanne." Theresa pyytää luvan päästä takaovesta ulos. Oven suljeuduttua hän asettaa huppunsa syvään päähänsä, epäonnistuneesti yrittää huokaista äänettömästi ja pyyhkäisee kyyneleen silmältään. Metsä kutsuu taas.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped