Sisältää spoilereita AP:sta ja Charivarin päänsisäisistä mietteistä

Päivä 27. Calistril vuonna 4712 AR.

Saimme tietoomme toissapäivänä, että seuraava Sihedronin palanen löytyisi Korpin tornista, yhdestä Vihan sillan tukipilareista, jotka ovat vielä pystyssä. Tiedossamme oli, että kyseinen torni on Tornityttöjen nykyinen päämaja. Saimme kuitenkin Natalyalta tornin pohjapiirrokset, joita tutkituamme tulimme siihen tulokseen, että helpoin tapa lähteä tutkimaan tornia olisi mennä rehdisti etuovesta ja ilmoittaa Tornitytöille, että he voivat joko antaa meidän tutkia tornia tai jos he vastustelisivat ja käyttäisivät voimaa meitä vastaan, joutuisimme puolustamaan itseämme.
Ilmoitimme asiamme hyvin selvästi, mutta jostain syystä he eivät kuitenkaan halunneet antaa meille mahdollisuutta tutkia tornia, jolloin jouduimme neutralisoimaan heidät. Tiimimme toimi tällä kertaa huomattavasti paremmin myös yhdessä. Jolloin tornityttöjen kukistaminen ei tuottanut meille suurempia ongelmia. Myöskään heidän johtajansa ei aiheuttanut juuri mitään ongelmia meille.
Heidän tiiminsä jälkeen löysimme suuren oven, joka on tehty Siccatiteasta, yhdestä seitsemästä taivasmetallista. Siccatitea on outoa metallia, joka on joko kuumaa tai kylmää kosketukselle. Tämä ovi on kuuma. Ovessa on ongelma, joka pitää ratkaista, että ovi aukeaa. Toisessa ovessa luki THE EYES ja toisessa LISTEN. Saimme ovet helpommin auki, kuin aikaisemman Ristiriidan arkun. Oven takaa löysimme pieniä tuholaisia, mutta ennenkuin päätimme mennä syvemmälle tulimme siihen tulokseen, että taistelut Tornityttöjä vastaan oli kuitenkin vienyt meiltä liikaa resursseja, että olisi melkein itsemurhaa laskeutua alemmaksi tänään. Päätimmekin lähteä hakemaan lisää resursseja Heidmarchin kartanolta ja viedä samalla Tornitytöt lainkouralle.\\

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped