Eblis-lintu

Ma matkaajan muinasmailta tapasin
Ken kertoi: Kaksi valtavaa kivijalan torsoa
Aavikolla makaa. Lähellä niiden hiekassa
Kasvot puoliupoksissa ja särkyneet makaa, ken nyrpistys
Ja kurttu huuli ja kylmästi komentava irve
Kertovat veistäjille tuon palon kirkkaan
Mitkä säilyvät, leimattuna näihin elottomiin kiviin
Niitä pilkanut käsi ja niitä ruokkinut sydän
Ja tuolla jalustalla sanat nämä kirjoittettuna:
‘Nimeni on Ozymandias, Kuninkaiden Kuningas
Olkaa tekojeni todistajina Te mahtavat ja vaipukaa epätoivoon!’
Mitään muuta säily ei. Ympäril’ massiivisen
Raunion rappion, rajattoman ja riisutun
Kuin yksinäinen hiekka, silmän kantamattomiin venyvä.

Eleasis- kuun 19. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Yön...hektisten tapahtumien jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Nangalorea. Olimme juuri päässeet pois suolta, ja tottakai tiemme vei uudelleen kosteikkoon. Akan pääseminen leiriin häiritsi minua, ja eritoten usein niin tarkkaavaista Riniä, joka tenttasi jonkin verran Ekua aiheen tiimoilta, sekä Nangaloreen pääsemisestä.

Mutta sitten saavuimme Nangaloreen. Mikä näky! Jopa kurjan suon ympärillä tämä muinainen puutarha säilytti entisaikojen loistonsa, kukkameren kiiltäessä kuin kokoelma jalokiviä. Ihmiskätten tekemät rakennelmat olivat aikoja sitten pettäneet ja sortuneet osittain (ainakin yksi korkeista mehiläispesää muistuttavista torneista oli säilynyt suurilta osin ehjänä), mutta luonnon loistoa ei aika ollut haalistanut lainkaan- ikävä kyllä paikalla oli myös aivan liian isoja hämähäkinseittejä jotka kielivät ikävistä asukeista. Liera näppäränä kirvesmiehenä teki meille sillan joen yli, jolla vältimme ne hemmetin hampailla varustetut tulevat käsilaukut.

Kukkaloiston keskeltä oli tietysti vaikeaa löytää yhtä mustaa orkideaa- kukkia oli tuhansia eri lajeja ja puutarha oli ylikasvanut aikakausia sitten. Oudot patsaat kuvastivat jotain paikallisia epäjumalia tai pyhimyksiä, mutta kukaan elävä ei enään muista niiden nimiä- vain ylväät kuvat, jotka seisovat viidakon loputtomuuden keskellä. Alarak alkoi suunnistamaan kohti pienempiä torneja, joiden rappusia ja oviaukkoa koristi oudot jätökset ja jäljet. Pian saimme ensimmäisen tervehdyksen kaupungin nykyisiltä asukkailta- eblis-linnuilta, jotka jonkun taikuuden kautta pystyivät hypnotisoimaan meidät. Onneksi osa meistä vastusti tätä kirousta, ja saimme tahtomme takaisin, ja oudon älykkäät kurjet tapettiin.

Hiljalleen alkoi Nangaloren nykyaikainen totuus paljastua meille. Suuresta tekoaltaasta Rin löysi pieniä veistoksia- kaloja, sammakoita, lintuja. Tarkemmin katsottuna kuitenkin oli selvää, ettei edes kääpiöiden taitavimman sepän tai haltioista tarkimman lasipuhaltajan taidot riittäisi tällaiseen. Eläviä olentoja, nyt kiveksi muutettuina. Hirveä aavistus alkoi hiipiä minun ja Alarakin mieleen- aavistus, joka myöhemmin paljastui todeksi.

Suurimman tornin sisältä löysimme mahtavan patsaan, "Nangaloren uskollinen kenraali". Millaista mahtaa olla aikojen saatto, kun näninkin rakkaudella tehty mahtava patsas on pystytetty sotaherralle maailman kauneimpaan puutarhaan- mutta nimi, mitä hän teki tai miten hän eli on unohtunut? Teimme myös uuden tuttavuuden- Gowl, seikkailija, jonka kirous oli muuttanut kivipatsaaksi. Oraakkelilta saamani siunaus kanavoitiin tämän miehen pelastamiseen. Gowl ei muista juuri mitään- hän oli ollut kivipatsas 20 vuotta- mutta hän puhui Nangaloren kuningattaresta.

Josta puheen ollen- viimeinen torni oli ehdottomasti yksi suurimmista haasteista jonka olemme kohdanneet. Nangaloren kuningatar Zalkore, vuosisatojen saatossa päästään vialla oleva medusa- ja tietysti orkidea oli hänellä. Koitimme huijata, suostutella ja jopa uhkailla kukkaa itsellemme, mutta Zalkore oli niin tiu tau että tappeluhan siitä tuli. Medusaa palvelevat eblis- linnut olivat tehdä pahaa jälkeä yhdessä kirotun olennon katseen kanssa- Gowl muuttui hetkessä takaisin kiveksi. Hyökkäsimme sokkoina ja raivokkaina. Hirvityksen käärmeistä muodostuva tukka kaatoi minut maahan, mutta kiitos Ekun pääsin jatkamaan taistelua. Kammottava olento muutti Rinin ja Alarakin kiveksi ennen kuin saimme sen surmattua.

Luulin hetken että tähän päättyisi matkamme, ja Alarak ja Rin viettäisivät ikuisuuden kivisinä patsaina Nangaloressa, murentuen hiljalleen pois maailman kulkiessa eteenpäin. Mutta sitten kävi jotain, mitä en todellakaan osannut odottaa. Ylempien tasojen ruhtinaat liikkuvat outoja teitä, sillä Eku ei ole ihminen, vaan sulkakäärme, couatl. Ei ihme että hänen kanssaan oli turvallista nukkua! Hänellä olisi mahtia ja taitoa kumota medusan kirous, ja huomenna olisivat Rin ja Alarak takaisin lihana ja luuna. Pyysin Ekua kumoamaan myös Gowlin kirouksen. Eku oli epäilevä tästä, sillä hän selkeästi pelkää jotain. Ja nyt pelkään minäkin, sillä on tervettä pelätä sitä mitä 12 jalkaa pitkä taivaallinen olento pelkää. Kuitenkin, kuten Liera sanoi, hyviä tekoja kuuluu tehdä myös silloin kuin se ei ole käytännöllistä itselleen. Eku kumosi pyynnöstäni Alarakin kirouksen aluksi. Jos vaikka jotain kävisi ennen huomista.

Eleasis-kuun 20. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Aamusella Eku palautti Rinin takaisin omaksi vikkeläksi itsekseen, ja Rin sai samalla sulkeumaa omiin aavistuksiinsa Ekun todellisesta luonnosta. Samalla Eku kertoi vihastaan viidakon asukkaita vainoavia akkoja kohtaan. Nanny Pu'pu, joka "söi koko M'Balan", sekä yönakka joka vei hiuksiani. Akoilla on noitapiiri Omussa, jonka Eku muuten merkkasi karttaamme muutaman mailin tarkkuudella. Ekun suuri uhka tässä viidakossa tosin ei ole akat, vaan R'as Nsi, jonka kanssa hän on kohdannut aiemminkin. R'as Nsi on niitä ärsyttäviä kusipäitä jotka eivät kuole, ainakaan ilman taotun teräksen avustusta. Tappolistallamme on nyt siis kuolematon jumalsankari, noitapiiri, myyttinen velho suoraan satukirjoista ja mahdollisesti äkäinen punainen lohikäärme, jos satumme väärään paikkaan väärään aikaan.

Muistelen lämmöllä sitä kun krokotiilit olivat isoin ongelmamme.

Eleasis-kuun 21. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Eku jätti hyvästit meille kumottuaan Gowlin kirouksen, ja nyt kaikki olivat taas vetokunnossa. Kenties jumalat saattavat loputtomassa armossaan meidät taas Ekun kanssa samalle tielle, mutta meidän turvallisuuden nimissä hänen on lähdettävä pois- R'as Nsin kätyrit voisivat löytää meidät muuten liian helposti. Aloitimme pitkän matkan kohti Kir-Sabaalia, jossa Opettajan pitäisi avittaa meitä tuulten tanssilla löytämään tiemme Omuun.

Gowl oli ennen osa seikkailijaryhmää nimeltä "viidakon veitset". Hän sanoi että kaikilla oikeilla seikkailijaryhmillä on nimet.

Kuolonkoluajat?

Kirousjengi?

Hylkiöt Hynttyissä?

Kolme Miestä ja Yadis?

Eleasis-kuun 26. päivä, ote Yadis Arrakiksen päiväkirjasta

Saavuimme pitkän, kostean ja puuduttavan turvallisen matkan jälkeen Kir-Sabaaliin. Gowl oli epäileväinen aarakockrien suhteen- tyypillinen ihminen. Lensimme aarakocrien avulla ylös, jossa kohtasimme välittömästi....."prinsessa" Mawaxanaren. Se lapsi ei ollut oppinut mitään 86 päivän aikana, ja en ymmärrä miksi Rin ja muut paapovat häntä. Elämän realiteetit pitää opettaa mahdollisimman ajoissa. Hänen tarinansa ei pääty hyvin muuten.

Tapasimme opettajan, joka oli ilahtunut tehtävämme onnistumisesta. Tuulien tanssin avulla saisimme 4 päivää lentokykyä, jolla saisimme saavutettua jonkun lukuisista kohteistamme- joko Omun taivaat, Lentävän vuoren tai maahan syöksyneen ilmalaivan. Valintoja, valintoja- jonka teemme huomenna. Nyt lepäämme ansaittua lepoamme turvallisesti Kir-Sabaalissa.


Nangaloren kuningatar

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped