Jääriiviö
  • Ratkiriemukkaan illan jälkeen (jonka aikana tuli tutuksi muun muassa Taistelevien Ankkojen Klubi) seikkailijat keräilivät itseään aamulla, osalla ankka kainalossaan. Heidän luokseen saapui puolihaltia nimeltä Danica, joka on tutkimassa Jäätuulen Laakson natiiveja jäähenkiä. Hän pyysi meitä etsimään hänelle elävän yksilön ja tuomaan sen Bryn Shanderiin, ja tätä tehtävää helpottaakseen Danica lahjoitti seikkailijoille Elementaalin Löytämisen Lyhdyn. Chiwinga- jäähenkiä kuulemma löytyy useimpien suurten asutuskeskusten lähimailta. Aamupalan jälkeen ryhmä alkoi tekemään lähtöä kohti Targosia, jonka asukas oli kadonnut vuorille.
  • Targosissa Luskanin Laivasto -nimisessä baarissa tavattiin puhuja Naerth. Ynseä mies osasi kertoa, että kadonnut mies oli vuorikiipeilijä ja opas, ja hän oli kadonnut Kelvinin Paadelle. Asiasta tietää kuulemma enemmän tämän puoliso Fellryn, jonka koiraan seikkailijat törmäsivät pian baarin ulkopuolella. Fellryn kertoi puolisonsa olleen saattamassa seikkailijoita vuorelle jotka olivat etsimässä kuuluisaa goljatia, ja vain hänen uskollinen ajokoiransa palasi takaisin. Viimeiset tiedot hänen olinpaikastaan ovat luultavasti Termalainessa, jossa he tekivät välietapin.
  • Matkalla Termalaineen alkoi kuitenkin Elementaaline Löytämisen Lyhty loistaa, mutta chiwingojen sijaan joukko jääriiviöitä kävi seikkailijoiden kimmppuun! Riiviöt puhkuivat kylmää ilmaa ja heidän terävät kyntensä satuttiavat Azhiria pahasti, mutta Thjazi ja Lei saivat hyvän vastahyökkäyksen päälle ja Riähkä muuttui mäyräksi jonka kynnet ja purema olivat omiaan pikku riiviöden tuhoamiseksi. Pian matka Termalaineen sai jatkua rauhallisemmissa merkeissä.
  • Termalainessa puhuja Oarus Mastonkaataja oli myöskin baarissa, mutta hän ei osannut kertoa juuri mitään uutta kadonneesta miehestä. Sen sijaan kaupungissa on kuulemma murhattu joku, ja Lei Ivanova alkoi heti kiinnostuneena tutkimaan tapausta Thjazin räpytellessä silmiään ja fleksaillessaan punastelevalle puhujalle. Lei ja Thjazi kuulustelivat paikallisia epäpäteviä kaupunginkaartin jäseniä, mutta hekään eivät tienneet asiasta juuri mitään. Murhatun miehen eli Ozrin sen sijaan tiesi enemmän, ja tämän luona saatiin loput tiedot kasaan: Ozrinin veli oli kuollut hypotermiaan, mutta neljän seinän sisällä kotilieden lämmössä. Riähkä alkoi haistelemaan kehoa ja tunnisti siitä tutun hajun: ruumiissa oli samaa hajua kuin kääpiökaravaanari Thorgan kuormissa...

Illalla Thjazi suoritti flirttailunsa loppuun ja palasi seuraavana aamuna aamiaspöytään voittajana. Riähkä oli levottomampi,sillä hän näki erittäin ikävää unta, joka enteili pahaa. Matka Kelvinin Paadelle oli edessä.


Oarus MastonThjazinkaataja, Termalainen Puhuja.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped