Päinvastoin kuin useimmat kylät Irrisenin talvisessa maassa, Waldsbyn pitäjää ei olla rakennettu elämää ylläpitävien jokien tai järvien viereen. Waldsbyn kyläläiset hankkivat elantonsa Huurakorvesta, jonka varjossa kyllä lepää. Kalpeasta Tornista valkoinen noita Nazhena Vasilliovna hallitsee kylää, jonka asukkaat ovat muodostaneet tiiviin yhteisön jossa ulkopuolisia kyyräillään epäilevästi ja noituuksia pelätään kuollakseen, ja on heidän etunsa, jos valkoisten noitien katseet eivät käänny kylä tai heidän perheitään kohti….

Waldsbyssa on vajaa 200 asukasta, ja heistä suurin osa on puunhakkaajia tai metsästäjiä. Waldsbyyn harvoin päätyy muita matkalaisia, ja muukalaiset nähdään joko ongelmien lähteinä tai valkoisten noitien vakoojina, tarkkailemassa heidän uskollisuuttaan. Mahdolliset matkaajat voivat kuitenkin yöpyä Hopeanaalin tavernassa, josta saa sekä kuumaa että viileää juotavaa. Baarin isäntä Emil Goltiaeva tarjoilee omatekemäänsä laimennettua marjakuusipirtua, mutta häneltä voi myös saada tiskin alta Huurakorpelaista viiniä. Asiakkaat eivät todellakaan tule syömään Hopeanaaliin, sillä ruoka on yhtä mautonta kuin Emilin huumori ja kylmää kuin tämän vaimon Katrinan kieli. Waldsbyssa ei ole majataloa, mutta sen lattioilla voi nukkua rahasta- silloin ei vain saa valittaa kylmästä, sillä Goltiaevat eivät ole tuhlaamassa kallista polttopuuta moiseen.

Kylän merkittävin maamerkki on patsas naisesta, joka omaa hämmentävän paljon samaa näköä Heldrenin vastaavan kanssa- jos ei sama nainen, niin sama veistäjä. Kukaan Waldsbyssa ei tiedä ketä patsas esittää tai mistä se tuli, ja sitä kutsutaan vain ”Kylmäksi Naiseksi”. Jotkut luulevat sen esittävän Kuningatar Elvannaa, toiset taas noitaa joka hallitsi kylää Talvisodan aikana. Osalle se on toivon merkki. ulfeenisankari joka herää henkiin kylän synkimällä hetkellä…

Waldsbya hallitsee valkoinen noita Vasilliovna, mutta kylän asioista huolehtii pehtoori Birgit Holorova, itsekäs ja turhantärkeä nainen joka pitää kynsin ja hampain kiinni asemastaan. Holorova on vastuussa viljan ja kuivalihan jakamisesta kyläläisille. Tämän ex-kihlattu Garthur Kalinin taasen omistaa Waldsbyn sahamyllyn, ja myös oikeuden jakaa hakkuulupia. Garthur ostaa puut hakkaajilta halvalla, ja jokainen valittaja menettää hakkuulupansa. Kylällä oli ennen päämies, mutta hänen palanut talonsa on nykyään merkki kaikille, jotka koittavat kiistää Kalpean Tornin valtaa.

Kylän hautuumaata ja kirkkoa pitää yksin pystyssä Rolf Halzberg, Pharasman pappi. Rolf on usein Kalpean Tornin vartijoiden häiriköinnin kohteena, mutta hän pysyy uskollisena Pharasmalle ja seurakunnalleen, sillä heillä ei ole ketään muutakaan. Parturi Rusilka Sighjalmintytär on hämmentävän pirteä kääpiö, jonka oven edessä roikkuva partatukko on kuulemma petollisen ex-miehen parta. Veranan Sekatavarakauppa koittaa parhaansa pärjätä köyhän kylän kanssa, ja hän toivottaa muukalaiset tervetulleeksi kauppaansa. Seppä Iziamir Polovar takoo jalaksia ja nuolenpäitä kyläläisille ja teroittaa Kalpean Tornin vartijoiden miekkoja. Kaupungin tunnetuin nimi on maahispuuseppä Arbagazor Frimbocket, jonka töitä kuulemma on ostettu Huurakorven valkoisen noidan Anelishan hoviin. Kylän elämän kannalta tärkein henkilö on kuitenkin opas ja kauppias Nadya Petska, joka johtaa kelkkaretkiä Mammuttiruhtinaiden maahan.

Talven Valta

Hahmot:

Laulu-ja soitinorkesteri Graniitti



Edesmenneet hahmot

Ensilumi:

Kahlittu Tupa:

Impi, Emo, Akka:

Jäätyneet Tähdet:

Rasputinin on kuoltava!:

Noitien Kuningattaren Kosto:

Infoa:

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped