Kertapeli- ja kampanjaideoita, juonentynkiä, keskeneräisiä projekteja, pelijärjestelmä-ideoita, jne

Työpöydällä on tällä kertaa seuraava pelinjohtamani iso kampanja. Toisen Pimeyden ja Insect Shrinen loputtua, ja Ravenloftin ja Varkaiden Neuvoston kärsiessä aikatauluvammaisuudesta, puuttuu se säännöllinen, pitkäksi tarkoitettu "pääkampanja", josta kirjoittaa, jota suunnitella ja josta jauhaa ja hypettää esim. ircissä. Alunperin tällaiseksi olin kaavaillut Nirmathasia, mutta poden itse hieman D20/D&D/Pathfinder -burn outia ja tekisi mieli kokeilla hieman jotain muuta. Pelejä, joiden vetäminen kiinnostaisi mua ja joita voisi lähteä jatkokehittelemään on tällä hetkellä kolme. Nämä ovat Dark Heresy (tällä sivulla), Call of Cthulhu (tällä sivulla) tai kolmantena silver age -henkinen supersankariroolipeli (tällä sivulla). Tiedustelisin nyt onko Nirmathasiin ilmoittautuneilla pelaajilla kiinnostusta mihinkään näistä kolmesta? Vastata voi tähän, huudella ircissä tai ottaa yhteyttä muilla keinoin. -Navdi

Kaikki skenet kiinnostavat. Kuitenkin koska pelaan juuri Meranusia (Dark Heresylla), ja pelasin aiemmin 40k-kamppiksessa, se voisi olla listan pohjimmaisena - ellei siinä ole sitten vahva inkvisitiopainotus (ehkä jo suht alusta), jolloin se olisi irtiottoa noille kahdelle muulle. Kauhu kiinnostaa, mutta Meranus on jälleen melko lailla kauhuelementeillä pelaamista ja mielelläni pelaisin jotain erilaista. Tämä jättää supersankarit, jotka ovat aina kovia, joskaan siitä ideasta en tiedä mitään, niin en osaa sanoa tarkemmin. Ehkä preferenssit olisivat järjestyksessä: inkvisitio, superit, kauhu, vaniljampi wh40k. -Samuli

Tuosta DH:sta oli hieman lisää tuolla alempana. Painotus on alussa hieman Rogue Trooper (2000AD:n sarjakuva) -henkisessä, ja sitten siitä kohti Inkvisition palkkalistoille putoamista. Ko. peliin on julkaistu runsaasti ihan käyttökelpoista modulimateriaalia, josta saanee revittyä varsin helposti omiin tarpeisiin sopivaa. Toki DH on paitsi 40K:ta myös scifiä (vähemmän) ja kauhua (enemmän), joten siinäkin taitaisi mennä aika samoille urille kuin esim. just Meranus.

Aiheesta supersankarit lisää sivulla Perhosvaikutus. -Navdi

Warmachine

Maalaus ja figupeliprojekti. Work in progress. Täällä kunnes keksin paremman paikan.

Cygnar 35 pts.

Kaikki battlegroupin warjackit ja Stryker maalattu. Long Gunners ja Stormblades työn alla. Black 13th ja Squire yhä kaupan hyllyssä. Tällä listalla mennään kunnes jo ostetut on ehditty maalata.

  • Commander Coleman Stryker (-6 pts.)
    • Squire (2 pts.)
    • Ironclad (7 pts.)
    • Charger (4 pts.)
    • Lancer (6 pts.)
  • Black 13th Gun Mage Strike Team (4 pts.)
  • Long Gunner Infantry (Leader & 9 Grunts) (10 pts.)
  • Stormblade Infantry (Leader & 5 Grunts) (5 pts.)
  • Stormblade Infantry UA (Officer & Standard) (3 pts.)

Veljeskunta

  • Kauhua, mystiikkaa, salaisuuksia ja seikkailuja maailmansotien välisessä Englannissa ja muualla maailmassa, minne sivistyneen valkoisen miehen vaikutus ulottuu.
  • Hahmot ovat kytköksissä Brittiläisen imperiumin alueella vaikuttavaan herrasmieskerhoon, johon kuuluu mm. kirjailijoita, poliitikkoja, vaikuttajia, tutkimusmatkailijoita, porhoja, lääkäreitä, tohtoreita ja näyttelijöitä, näennäisesti ainoina yhdistävinä piirteinään kuuluminen ylempään keskiluokkaan tai yläluokkaan, sekä kiinnostus eriskummallisiin ja yleisesti kiinnostavina pidettäviin ilmiöihin, kuten spiritismiin, arkeologiaan, taiteisiin ja tieteisiin.
  • Roolipelaamista Lovecraftin Mythoksen inspiroimassa maailmassa, mutta pyrkimyksenä välttää Call of Cthulhulle tyypilliset karikot, kuten maailman nihilistisyydestä seuraava äärimmäisen toivottomuuden tunne ja liiallinen pedanttisen tutkimustyön painotus.

H. P. Lovecraftin The Dunwich Horror -novellista sanotaan wikipediassa seuraavasti:

"The Dunwich Horror" is one of the few tales Lovecraft wrote wherein the heroes successfully defeat the antagonistic entity or monster of the story, although the Horror itself is only the remainder of a far more fiendish plan thwarted by Wilbur's premature death.
Tämä on hyvä ohjenuora tämänkin kampanjan kannalta. Dunwich Horrorin protagonisti Professori Armitage on ammattimainen, rationaalinen ja urhea, ei järkensä varjojen näkemisestä menettävä heikkohermoinen höyrypää. Novellissa Armitage kumppaneineen onnistuu pysäyttämään Dunwichia riivaavaan välittömän ja konkreettisen pahuuden, taustalle jäävien isompien kuvioiden jäädessä vaikuttamaan.

Metsästäjät

"Ne tappoivat koko perheeni. Tulivat keskellä yötä ja raatelivat heidät kappaleiksi. Ne eivät olleet ihmisiä. Kukaan ei usko minua. He pitivät minua kajahtaneena kun lopetin lääkiksen kesken, liityin ampumakerhoon, aloin harrastaa krav magaa ja ostin kaikilla säästöilläni aseita ja panoksia. Nyt istun kaiket illat mummoni ullakolla kuunnellen poliisiradiota ja selaten internettiä; etsien vihjeitä, joiden avulla pääsisin Niiden jäljille."

  • Savage Worlds -pelijärjestelmää käyttävä kampanja.
  • Lyhyt - keskipitkä kampanja
  • 2-3 peliä kuukaudessa
  • Irc- ja wikikommunikointi
  • Pelien välinen ylläpito: Aikataulujen sopiminen ja hahmojen päivittäminen
  • Hahmokeskeinen, televisiosarjamainen
  • Ensemble-cast, hahmojen väliset siteet tärkeitä
  • 2000-luvun alku, Amerikka, urbaanit legendat, road movie, hirviönmetsästys, tuomiopäivän enteet, enkelit ja demonit
  • Supernatural, John Carpenter's Vampires, Hunter: The Reckoning, Hellblazer
  • Rock-henkinen visuaalisuus
  • Americanan arkityypit, kuten autot, rock-musiikki, dinerit, cheesecake ja burgerit
  • Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli; rikkaat vs. köyhät, vapaamielisyys vs. poliittinen korrektius ja erilaiset lobbausryhmät, tasa-arvoisuus ja yksilönvapaus vs. monoliittinen esivalta, jolla on liikaa likapyykkiä ja luurankoja kaapissa.
  • Täältä löytyvät Savage Worlds Exporer's Editionin test drive -säännöt

Pimeyden maailma

World of Darkness -aiheisten ja -tyylisten kronikoiden ideahautomo.

  • Gehenna who? Never met the bitch. - Entä jos..? -kronikka, jossa Kaikki ei mennytkään Eeppisellä Tavalla Päin Vittua. Sen sijaan asiat muuttuivat... huonommiksi.
  • Rautaesiriipun varjossa - Itä-Eurooppa 1947- . Vampire: The Requiem/Mage: The Ascension.
  • Hollywood Babylon - Vampyyripeli, jossa kaikki on sinisen sävyjä paitsi veri. Mustaa nahkaa ja lateksia. Vampyyrit ovat niinkuin Blade ja Underworld -elokuvissa. Kulissit ovat eeppiset. Kitch, pulp, cool ja melodraama ovat päivän sanat.
  • Cabal - Clive Barker's Nightbreed ja Hellraiser. Brian Lumley's Wamphyri! The Craft. The Shining. "Crossover" samaan henkeen kuin Nightlife tai Nancy A. Collinsin Sonja Blue -kirjojen maailma.
  • Never Trust a Junkie - Elokuvat Martin, Vampire's Kiss, The Hunger, Trainspotting, Drugstore Cowboy.
  • New Orleans or Bust - Tulinen, cajun-mausteinen seos creoleja, Louisianan öiden kuumuutta ja verta.
  • Kreivin aikaan - 1800-luku, Englanti. Lontoon okkultiset ympyrät kääntyvät päälaelleen, kun Itä-Euroopasta saapuu salaperäinen Kreivi Ruthven.
    • Ruthven A.D. 1972 - Edellisen vaihtoehtotulevaisuus, jossa Kreivi Ruthven palaa niin elävien kuin kuolleiden riesaksi svengaavalla 70-luvulla.

Savage World of Solomon Kane

"He was . . . a strange blending of Puritan and Cavalier, with a touch of the ancient philosopher, and more than a touch of the pagan. . . . A hunger in his soul drove him on and on, an urge to right all wrongs, protect all weaker things. . . . Wayward and restless as the wind, he was consistent in only one respect—he was true to his ideals of justice and right. Such was Solomon Kane."

Rautaesiriipun varjossa

  • Vampire: The Requiem
  • Paikka: Itäeurooppalainen suurkaupunki Toisen maailmansodan jälkeisen kommunismivallan alla. Ehdolla: Budapest, Praha, Bucharest. Aloitusvuosi jossain välillä 1947-1975.
  • Kylmä sota. Vastakkainasettelu Kommunismi vs. Kapitalismi, Kommunismi vs. Uskonto, Kommunismi vs. Vanhan ajan Eurooppalainen kuningaskunta, jolla on pitkä historia.
  • Hahmot ovat nuoria kaltaisia, syleilty 0-5 vuotta sitten. Hahmot muodostavat coterien syystä x, mahdollisesti yhteinen, idästä tullut vihollinen.
  • Idästä tulleiden Venäläisten kaltaisten ja kommunistien puhdistukset; suurin osa kaupungin vanhoista valtarakenteista on raunioina, satoja vuosia vaikuttaneet Hunedoara ja Hapsburg -sukuihin kytköksissä olleet kaltaiset ovat tuhkaa, salainen poliisi on kaikkialla ja vainoharhaisuus ja pelko ovat alituisesti läsnä.
  • Kaltaisten keskuudessa valtaa pitää venäläismyönteisistä koostuva Carthialainen Duuma. Vanha eliitti, eli monarkistit ja ortodoksiset Longinuksen seuraajat ovat ahtaalle ajettu vähemmistö, joiden kaikki toimet ovat tiukan syynin alaisia.
...ja samaa toisesta vinkkelistä
  • Mage: The Ascension 2nd edition/revised edition
  • The Bitter Road, Tales of Magick: Dark Adventure, Blood Treachery
  • Paikka: Itäeurooppalainen suurkaupunki Toisen maailmansodan jälkeisen kommunismivallan alla. Ehdolla: Budapest, Praha, Bucharest. Aloitusvuosi jossain välillä 1947-1975.
  • Kylmä sota. Vastakkainasettelu Kommunismi vs. Kapitalismi, Kommunismi vs. Uskonto, Kommunismi vs. Vanhan ajan Eurooppalainen kuningaskunta, jolla on pitkä historia.
  • Hahmot ovat yliluonnolliseen maailman rattaisiin joutuvia ihmisiä, joista tulee ennemmin tai myöhemmin Heränneitä.
  • Oppressiivinen hallinto, kukoistavat alakulttuurit (musiikki, elokuva, filosofia, kirjallisuus, jne).
  • Kommunistinen tehokkuus ja Uusi Maailmanjärjestys rinnastettuna teknokraattiseen vallankumoukseen.
  • Orpoja vailla traditiota, tai ainakaan vahvaa metastruktuuria.

Dornin pojat

  • Warhammer 40,000 Dark Heresy. Calixis-sektori.
  • Samankaltainen premissi kuin parin vuoden takaisessa Godliken säännöillä pelatussa 40K-kampanjassa, eli hahmoilla vaatimattomat lähtökohdat, mutta kasvu kohti eeppistä sankaruutta. Toisin kuin em. kampanjassa, kasvu on huomattavasti hitaampaa, eikä hahmoista todennäköisesti koskaan tule supersankaritason mörssäreitä.
  • Hahmot ovat kuolevaisia ja 40K:n maailma on synkkä, goottilainen ja anteeksiantamaton. Pelijärjestelmä on brutaali, joten rinta kaarella edeten tulee helposti ruumiita. Luoti tappaa ja demoninen riivaus tekee hulluksi. Sijaa sankaruudelle kuitenkin on, joskin sankaruus on pienemmässä, inhimillisessä skaalassa verrattuna taustan isoihin kuvioihin.
  • Peli alkaa sodan runtelemalta Sepheris Secundus -planeetalta. Sepheris Secundus on arktinen kaivosplaneetta, jolla kaaosjumalia palvova kultti sai jalansijaa "vaihtoehtona" raskaalle, monotoniselle raadannalle ja planeetan karuille elinolosuhteille. Puhkesi täysimittainen, vuosia kestänyt sisällisota, joka runteli planeetan lähes elinkelvottomaksi. Inkvisitio saapui paikalle ja aloitti puhdistukset. Inkvisition vanavedessä saapunut Keisarillinen kaarti murskasi sisällissodan osapuolten huonosti varustetut ja nälkiintyneet armeijat. Molempien poistuttua, Secunduksen asukkaat jäivät enimmäkseen oman onnensa nojaan. Ei mennyt kovin pitkään ennen kuin kaaosjumalten kultit jälleen nostivat päätään.
  • Sotaa ja muita levottomuuksia on kestänyt toistakymmentä vuotta. Kaikki hahmot ovat olleet planeetalla yli kymmenen vuotta. He ovat esimerkiksi paikallisia kaivostyöläisiä tai planeetalla sotineiden osapuolten armeijoiden rippeistä koottua nostoväkeä, huteraa keisarillista administraatiota, inkvision palveluksessa olevia tarkkailijoita, keisarillisen kaartin planeetalle jääneitä sotilaita tai sotilaskarkureita, tai levottomuuksien paikalle houkuttelemia onnenonkijoita.
  • Pelin todennäköinen suunta on pesti inkvisition akoluutteina, joten syitä inkvisitioon liittymiselle kannattaa miettiä.

Taisteluplaneetta Galactica

Ihminen loi Cylonit.
Ne kapinoivat.
Ne kehittyivät.
Niillä on suunnitelma.
  • Battlestar Galactica RPG
  • (Alien I-III, 2000AD Rogue Trooper/86'ers, Terminator: Salvation)
  • Gritty postmoderni sci-fi, jossa pääosassa ovat henkilöhahmot, eivät erikoistehosteet
  • Draamaa, avaruustaisteluita, ihmissuhteita, juonittelua, sodankäyntiä, paranoiaa, juonittelua
  • Taistelu ihmiskunnan tulevaisuudesta

Bio-booster

CthulhuTechin materiaalista, Guyver-animesta, MTV3 Scifi -kanavan B-sarjascifi-tarjonnasta, jne inspiroituneena tuli mieleen genre, joka on jäänyt melko tehokkaasti punatukkaisen ottolapsen asemaan näissä keskusteluissa ja pelatuissa peleissä ylipätäänkiin, eli science fiction. Voisikin olla siistiä koettaa speksiä, josko tästä saisi irti jotain kaikkia kiinnostavaa.

  • Bio-tech, nanotech, evolution
  • Muukalaisia, salaisia agendoja
  • Hämäriä järjestöjä, joilla on pahansuovat suunnitelmat
  • Heroismia ja saippuaa

Suden hetki

Ragnarök will be preceded by the Fimbulvetr or "Great Winter", a period of three years of perpetual winter with no summer between. Snow will fall from all directions with great frosts and biting wind, and the sun will lend no warmth to the earth. During this time great battles will be fought throughout the world, humanity will descend further into violence and depravity, laws of kinship will be broken, and fathers, sons and brothers will rise up against one another. According to Völuspá, it will be an "axe age, a sword age, shields are cleft asunder, a storm age, a wolf age, before the world plunges headlong."

Eepistä dystooppista fantasiaa kuolleen maailman raunioilla. Vaikutteita rock-musiikista, zombie- ja post-holocaust -elokuvista, Eddasta ja Moorcockilta.

Zombeja! Vampyyrejä! Vauhtia! Rockia! Meininkiä! Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee! Maailma on NYT! Extreme-elämää veitsenterällä, kädestä suuhun ja ruuti kuivana! Jos Motörhead olisi roolipeli, se olisi tätä. Äänekkäämpi kuin mikään tai kukaan! Watch that dead boy twitch!

Resident Evil: Extinction, Mad Max, I Am Legend, Apinoiden Planeetta (ekat kaksi), Aikakone.

Länsimaisen sivistyksen lopun (ydinsota, muut sodat, maanjäristykset, ilmastonmuutos, jääkausi, silkka rappio?) jälkeinen dystopia, jossa on Sodom ja Gomorrah -tyyppistä Jumalatonta meininkiä Ydinpommia ja hedonismia palvovine kultteineen kaikkineen. Maailma on paskaa, eletään siis täysillä. Kaikki on sallittua, anarkia vallitsee, vahvin voittaa ja nopeat selviävät elossa.

Pelin ja maailman soisi mahdollistavan sekä balls to the wall -actionin, että intellektuellimman dystopian pelaamisen.

Siirtokunta-alukset! Maailman ollessa jo hyvän matkaa menossa kohti Helvettiä (sotia, liikakansoitusta, nälänhätää, tauteja), aletaan rakentaa valtavia "arkkeja", joilla tuhansittain toiveikkaita ammutaan avaruuteen etsimään Uutta Eedeniä. Kuluu satoja vuosia. Siirtokunta-aluksilla on kehittynyt aivan omanlaisensa kulttuurit. Lopulta, pitkän tunnelin päässä näkyy valoa. Planeetta, joka vaikuttaa asumiskelpoiselta! Siirtokunta-aluksen laskeuduttua näille "uudisraivaajille" selviää karu totuus: He ovat palanneet maahan, eikä se tosiaankaan ole enää entisensä.

Götterdämmerung: Extinction - Kalmojen Planeetta ja Omegamiesten Viimeinen Ristiretki.

Völuspá

  • Eeppistä viikinkifantasiameininkiä.
  • Eläytymistä, nostalgiaa ja verihurmeista voimatrippailua. Peli, jossa noppien kuuluukin lennellä pitkin tannerta, kun roolipelaaja eläytyy hurjan viikinkisoturin berserkkihurmaan.
  • Ruoka-peli, jossa popsitaan olutmakkaraa ja rasvaista lihaa, palanpainikkeeksi tummaa olutta.
  • Drakar och Demoner Trudvang
"Kveldulf had in his hand a battle-axe; but when he got on board, he bade his men go along the outer way by the gunwale and cut the tent from its forks, while he himself rushed aft to the stern-castle. And it is said that he then had a fit of shape-strength, as had also several of his comrades. They slew all that came in their way, the same did Skallagrim where he boarded the ship; nor did father and son stay hands till the ship was cleared. When Kveldulf came aft to the stern-castle, he brandished high his battle-axe, and smote Hallvard right through helm and head, so that the axe sank in even to the shaft; then he snatched it back towards him so forcibly that he whirled Hallvard aloft, and slung him overboard. Skallagrim cleared the forecastle, slaying Sigtrygg. Many men plunged into the sea; but Skallagrim's men took one of the boats, and rowed after and slew all that were swimming." (Egil's Saga)

Warhammer: Chronicles of Chaos

Warhammer fantasy role-play -kampanja, joka keskittyy Suuren Kaaoksen Sodan jälkeisiin vuosiin Sigmarin Imperiumin raunioituneella pohjoisrajalla. Kaaoksen joukkoja on sodan jäljiltä yhä kaikkialla. Nälänhätää, köyhyys ja sairaudet ovat arkipäivää, mutta vaarallisimpia kaaoksen työkaluista eivät suinkaan ole sen barbaareista, petomiehistä, demoneista, mutanteista ja kaaoksen ritareista koostuvat armeijat, vaan pelko, joka on juurtunut syvälle kaupunkeihinsa linnoittautuneiden ihmisten sieluihin ja mieliin. Kuka hyvänsä voi olla vaarallinen kaaoksen kultisti, noita tai mutantti. Ehkä myös sinä?

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped