(:toc:)

Tapahtumat

Agaresin päiväkirjasta
Gruulin perhe tarjosi meille mainiota lihasoppaa. Oli mukava jälleen nähdä perheen sisäistä rakkautta. Muistan kun minuakin vielä pyydettiin perheen illanviettoihin, joissa lauloimme, joimme ja tanssimme. Nyt laulu ja tanssi tuntuu olevan kaukana sydämestäni.

Mutta se ei ole kaukana Ankeriaanpäästä, jossa on hulluimmat juhlat miesmuistiin. Kuolemaa kaikkialla, mutta ihmiset juhlivat vain. Päätimme etsiä hämähäkkikuningasta ennen kuin tutkimme juhlia tarkemmin. Ehdotin, että voisimme kysyä neuvoa serkultani Kultasääskessä. Serkku oli yllättynyt tulostani. Ihmetteli että miksi en ollut tullut töihin. Lähdimme puhumaan rauhassa toiseen huoneeseen. Hämmästyin kun hän ei ollutkaan vihainen minulle, vaan ojensi tavarani ja palkkasaatavani. Ilmeisesti halusi saada minut pois jaloistaan. Ymmärrän kyllä hyvin miksi, en minä avuksi tainnut hänelle olla kuitenkaan. Tutkin palkkojani myöhemmin, en viitsi näyttää muille että mistä se koostuu..

Arventesilla oli häirikköasiakkaita, muunmuassa sama vanha känninen kapteeni kuin muutama päivä aikaisemmin. Hänen mukanaan oli isompi shoantimies, joka räyhäsi meille. Arventes pyysi salaa meitä auttamaan, jolloin Therou näytti ensin diplomaattisia puoliaan. Ne eivät toimineet, jolloin hän pullisti lihaksiaan ja raahasi shoantin ulos. Myös kapteeni lähti pois. Arventes kertoi, että hämähäkkikuningas saapuisi parin tunnin päästä. Päädyimme siis tutkimaan juhlia.

Juhlissa menimme uhkapeliluolaan. Muilla tuntui olevan pelionnea, toisin kuin minulla. Laitoin rahaa pienelle hämähäkille, jonka paikallinen mestarilukki rökitti kuoliaaksi. Yritin pelata korttia, ja tietenkin huijasin, jolloin minut heitettiin satama-altaaseen. Häpeäkseni Therou joutui kalastamaan minut pois sieltä.

Juhlapaikalla oli myös oopiumiluola. Halusin käydä maksamassa velkani pois, mutta harmikseni Karamaz ja Areth tulivat seurakseni. Minua vahdittiin, joten suuremmat höyryt jäivät saamatta. Mutta ainakin en ole velkaa enää sinne. Paikan höyryt olivat niin voimakkaita, että minulla ja Karamazilla alkoi heittää päässä. Tuntui aivan ihanalta. Rauhalliselta ja seesteiseltä, aivan kuin mikään ei ole maailmassa pielessä. Täydellistä.

Pääsimme vihdoin Hämähäkkikunikaan luokse. Mies oli todella karismaattinen, ja nimensä veroinen. Paikka oli täynnä hämähäkkejä. Onneksi oopiumi täytti vielä kehoni, jolloin en pelännyt mitään. Pyysimme kuninkaan apua, ja hän suostui auttamaan, kunhan Therou ja yksi hänen alokkaistaan pelaisivat veitsileikkiä. Peli oli hyvin jännittävää seurattavaa, kumpikin pyristeli toisesta irti, mutta lopulta Therou onnistui työntämään tikarin syvälle apulaista, voittaen koko höskän. Annoimme kuninkaalle rahaa, ja hän antoi lähettilään kirjeenvaihtoa. Itse en lukenut kirjeitä, ilmeisesti niissä oli jotain romanssintynkää.

Veimme kirjeet Gressidalle, hän oli hyvin tyytyväinen. Antoi meille kunniamerkit, kiitoksena palveluksestamme Korvosalle. Muita hommia hänellä ei ollutkaan. Näyttää siltä että seikkailuni alkaa olla lopussa. Päädyimme vielä tuopille vartioiden suosimaan kapakkaan, jossa oli suuri viemäri, jonne kaupungin roskat heitetään niille lonkero-otuksille. Therou pelotteli minua niiden nousevan silloin kun nukun ja syövän minut. Ihan kun en näkisi jo tarpeeksi painajaisia.

Erosimme toisistamme ja päädyin omilleni. Oli hämmentävä olo. Illalla nappasin palkkapussini auki, otin kunnon tötsyt ja nukuin kuin tukki, pitkästä aikaa. Seuraavana päivänä oloni oli erilainen. Ehkä se johtui nukutusta yöstä tai jostain muusta. Katselin palkkapussini suuta, ja katselin kattoa. Muistin tekemäni maagiset asiat, ja kokeilin osaanko niitä vieläkin. Sain sytytettyä valon käsiini jälleen. Tutkin sitä uteliaana ja hämmentyneenä ja päätin lähteä Abadarin pyhäkölle kysymään neuvoa. Pyhäkkö oli tosin kiinni, ja Abadarin pankilla eteeni ammuttiin vasamalla, joten päädyin lopulta Sarenraen temppeliin, jossa sain apua. Tein taian, ja pappi kyseli minulta kysymyksiä siitä että olenko tuntenut jonkun seuraavan minua tai olenko nähnyt paljon painajaisia. Kerroin tilanteestani, ja hän tuntui nyökkäilevän ajatuksissaan. Mitään jumalallista voimaa minusta ei kuulemma tullut, mutta hän kehoitti harjoittelemaan taikomista enemmän. Ja kommentoi myös ilmiselvää riippuvuuttani. Tunsin jälleen kerran lisää häpeää.

Seuraavina viikkoina asiat tuntuivat paremmilta kuin pitkään aikaan. Sain vuokrattua halvan asunnon Vanhasta Korvosasta, kävin kunnon kylvyssä ja parturi siisti minua hieman. Ostin paremmat vaatteet rääsyjen tilalle ja heitin palkkapussini satama-altaaseen. Harjoittelin taikuutta, huomasin osaavani siirrellä asioita maagisesti, luomalla jonkinlaisen pelkotilan rottaan ja sain aikaiseksi jonkin maagisen kilven. Nämä oli hyvin mielenkiintoisia asioita. Harmikseni keskittymiskykyni on vielä riippuvuuteni takia hyvin heikko, ja en pysty tutkimaan asiaa kuin muutaman hetken kerrallaan. Myös painajaiset ovat jatkuneet, mutta tuntuu että pystyn nukkumaan vähän paremmin. Ehkä syöminen ja oikea sänky ovat tehneet tehtävänsä.

Näin kummallisen unen tanssijasta. Katsoin laiturilla, kun tanssija tanssi kevyttä ja ilmavaa tanssia veden päällä. Hänen ympärillään oli hurjasti variksia. Yhtäkkiä varikset alkavat tippua veteen kuolleina. Tanssija yskähtää ja horjahtaa veteen mutta ei uppoa. Yhtäkkiä huomasin, että minä olin se tanssija, verta käsissäni - omaa vertani. Ja sitten heräsin, hämmentyneenä kun unet eivät olleetkaan tyypillisiä painajaisiani.


Päivämäärät

Aroduksen 1.-18. päivä 4708 AR.

Sivuhahmoja (tapaamisjärjestyksessä)

  • monituinen määrä henkilökuntaa
  • Arventes, Agareksen serkku
  • Hämähäkkikuningas Barvasi, Vanhan Korvosan rikospomoja(pictah)
  • Cressida Croft, vartioston kenttamarsalkka
  • Vencarlo Orsini, hienoston parempaa päätä

Palkkiot

  • 900 gp
  • 560 sp (uhkapeleistä)
  • 12 gp (Therou voitti veitsipelistä)
  • ansiomerkit (5) (+2 circumstance bonus Diplo-heittoihin Korvosan asukkaita kohden, jos avoimesti esillä), arvo 400 gp/tsipale
  • kummia enneunia ja pahaa oloa
  • Karamazille krapula
  • kopiot Amprein kirjeistä

Palaute

Sujui ihan leppoisasti. Tosiaan, siihen asti kunnes päätätte tehä ratsian Ankeriaanpäähän, voi Devargolta ostaa myrkkyjä ja huumeita, sekä laitonta muuta semmosta. Hän myös on valmist ostamaan teiltä tavaraa joka on liian kuumaa kanikonttoreihin tai ye olde magic martiin. -M%

Mukavan ropepainoitteinen sessio oli tämä. Hahmon oman toiminnan tarkempi kuvailu ei "väliajalla" tuntunut kuitenkaan niin tärkeältä sitä yhtä juttua lukuun ottamatta että olisin tällä halunnut sooloilla sen enempää. Muutaman vapaan jälkeen Therou vietti kuluneet kaksi-kolme viikkoa töissä ja ryyppäillessä niiden välissä, koettaen samalla haistella katujen yleistä fiilistä kuningattaren ja myrkytyshuhujen suhteen. Toistaiseksi Therou on pyrkinyt vielä hoitamaan pestinsä asiallisesti, sillä Cressidan mainittua asiasta mies tähtää nyt tosissaan ensimmäiseksi shoantitaustaiseksi vartioston kapuksi.
Niin joo, ja näiden kahden viikon aikana Therou on käynyt teetättämässä itselleen uuden miekan, jonka kahvaa koristaa tyylitelty nimikirjainsymboli. -Zathow


Oli tosiaan mukava sessio. Agares suosittelee uhkapelien voittajia pitämään voittonsa, eli sitä summaa ei ainakaan hänelle tarvitse jakaa. Agaresin pariviikkoinen meni ensin "palkkasaatavien" parissa, mutta Sarenraen papin ripitys sai aikaan nolostusta, jolloin viimeiset jämät heitettiin viemäriin. Tämän jälkeen hän hommasi reilumman kokoisen asunnon Vanhasta Korvosasta, kävi parturissa ja osti paremmat vaatteet ja opettelee taas elämään ilman vakavempia päihteitä. Ja ennen kaikkea, hän on harjoitellut taikomista, joka toi elämään taas jonkun tarkoituksen kaltaisen tunteen. Riippuvuus on vaivannut vieläkin, mutta elämä tuntuu hieman paremmalta silti. Eli Muser, Agares haluaa riippuvuudestaan eroon. - Atteisti\\

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped