Ennen varsinaista pelaamista

  • Kohtalo-niminen henkilö aiheutti paljon harmia ja melkein sodan Amberissa. Hänet karkotettiin. Tämä tapahtui hyvin kauan aikaa sitten.
  • Palatsin kristallivaltaistuin on hankittu ryöstämällä jo paljon aiemmin aavikkovarjosta, -seudulta tai -planeetalta, ei järin läheltä. Siellä asuu psyykkisesti pätevä luonnonkansa, joka epäilemättä haluaisi pyhän kristallinsa takaisin.
  • Ilmalaiva Voittamaton II räjähti. Se kuljetti höpöniumia. Huhut syyttävät Aetherlaisia, kansankiihottajia, valtion tunareita ja ulkovaltojen agentteja, usein kaikkia samaan aikaan. Muutama talo Amberissa paloi, mutta tulet eivät päässeet leviämään laajalle, hämmästyttävää kyllä.
  • Ranskalaiset rakentavat paljon laivoja, ja siirtomaat sekä tullit (viini, villa) Amberin ja Ranskan välisiä suhteita.

Ensimmäisen pelikerran aikana

  • Edwin palkkasi Mekanuksen rakentamaan suurta metallista sota-alusta. Kuningatar Hyvälempi käski keskeyttää projektin toistaiseksi, ja näin tapahtuikin.
  • Ferocius kiihotti kansaa satamakapakassa, mutta John Sterdech keskeytti kapinoinnin. Mekanus ainakin oli lähellä.
  • Anataas Nenillohiv esitti kuningattarelle hovin edessä, että oli pelastanut 10 miljoonaa ihmistä tuhoutuneesta varjosta ja haluaisi sijoittaa heidät johonkin, kenties Amberiin. Tilanne jäi toistaiseksi auki.
  • John Sterdech vieraili eräässä hiilikaivoksessa.

Toisen pelikerran loppuun mennessä

  • Kuningatar Hyvälempi on ollut paljon poissa, jossain. Kukaan ei oikein tiedä että missä.
  • Merirosvojen hyökkäyksistä on paljon verisiä tarinoita (lähinnä Amberin äänessä, mutta myös huhuina liikkeellä).
  • Eetterin varjossa on tapahtumassa jotain. Ylipappi Kreos ei hoida sosiaalisia velvollisuuksiaan, vaan keskittyy vaeltelemaan yksin ja kuuntelemaan leijuvalaiden laulua.
  • John Sterdech kutsui neuvoston koolle hätäistuntoon ja ilmoitti muutoksista - puolueita, äänestyksiä, seremoniallinen monarkia, ja muuta vaikeaselkoista. Sanaa kiertää kaupungissa ja kaikki odottavat seuraavaa käännettä. Kuningatar ei vielä tiedä tästä kaikesta mitään, ilmeisesti.
  • Ranskassa joku noituu parlamentin jäseniä ja näyttää heille ihmeitä.
  • Kaikki odottavat innolla Amberin äänen vallankumousnumeroa.

Kolmannen pelikerran loppuun mennessä

  • John Sterdechin olinpaikasta ei ole tietoa.
  • Sterdechin ehdotuksesta pidetään - kuningatar Hyvälemmen käskystä - suuri neuvonpito. Kuulemma Ranskan parlamentissa riidellän ja taistellaan eikä saada ikinä mitään päätettyä. Farles ehdottaa kokeellista kansanneuvostoa. Amberin ääni julkaisee erinäisiä lainauksia Farlesin puheista. Myöhemmin kuningatar päättä perustaaalahuoneen, johon kansa saa valita edustajiaan. Alahuonetta kuunnellaan mutta sillä ei ole päätäntävaltaa, jota kuningatar ei sille erikseen suo.
  • Ranskan laivasto paisuu hyvää tahtia ja kilpailee jo Amberin laivaston kanssa koossa, joskaan ei kokemuksessa tai tietenkään taidossa. Ranskan parlamentissa erityisesti Pierre Lafaytte puhuu Amberia vastaan, mutta ei ole vielä saanut merkittävää kannatusta.
  • Hyvälemmen tahdosta Edwinin teräslaivaprojekti saa jatkua.
  • Palatsiin yritti tunkeutua barbaari joka halusi tappaa kuningattaren. Se heitettiin selliin.
  • Kreos kumppaneineen tapaavat kuningatar Hyvälemmen sekä Edwinin Amberin saaren pohjoisosissa. Joitakin eetteriläisiä jää Amberiin.
  • Mekanus palaa Amberiin jostain, mukanaan runsaasti malmia sekä jokin mystinen yhden robotin kantama ilmeisen rikkinäinen laite.
  • Amberin kuninkaalliseen Kirjastoon kuljetettiin myrkytettyjä mustia ruusuja. Useita sairaita, muutama kuollut. Palatsiin ei pääse enää yhtä helposti sisään ja vartiointia tiukennetaan.
  • Amberin ääni julkaisi jatkoa Vallankumousnumerolle: Vallankumousnumeron jatko.

Neljännen pelikerran loppuun mennessä

  • John Sterdech edelleen kadoksissa.
  • Farlesista huhutaan luvatun tapporahaa.
  • Bleys, Mekanus, Anataas Nenillohiv, Farles sekä Humphrey Eastman poistuvat Amberista ratsastaen sekä vaunuilla, ilmeisen kovassa kiireessä.
  • Ranskan hallinnossa keskustellaan kovasti Amberin tilanteesta. Sota vaikuttaa todennäköiseltä linjalta.
  • Ranskan entinen puolustusministeri tuli hulluksi ja Pierre Lafaytte on nimetty hänen tilalleen.
  • Amberin tyrmissä oli jotain häikkää ja jokin vanki katosi.

Viidennen pelikerran loppuun mennessä

  • Mekanus Drokunov on palannut pajaansa ja rakentamaan metallista sotalaivaa Edwinille.
  • John Sterdech nähtiin lähtevän kuningattaren luota kiireellä. Hänen mukaansa lähti Norman Walsingham, entinen upseeri Amberin laivastossa, ja he lähtivät merille.
  • Ranskassa kohistaan Amberin merihyökkäyksestä ja laitetaan liikkeelle merisotaharjoituksia kanaalin kohdalla.
  • Amberissa jotain on muuttunut. Paikka tuntuu hieman erilaiselta. Syytä tälle ilmiölle ei yleisesti tiedetä.
  • Kuningatar Hyvälempi tiedusteli ihmisten kantoja leijuvalaisiin ja tietoja kadonneista köyhäläislapsista. Huhuja motiiveista liikkuu.
  • Kuningatar Hyvälempi puhuu julkisesti rauhasta ja hyvistä suhteista Ranskan kanssa. Hän myös komensi laivaston kokoontumaan, tosin kauemmas Ranskan laivastosta.

Kuudennen pelikerran loppuun mennessä

  • Pierre Lafaytte julistautuu Ranskan aurinkokuninkaaksi ja julistaa poikkeustilan sekä sodan Amberia vastaan.
  • John Sterdech tulee Amberiin, lentäen jonkinlaisen haarniskan sisällä tai avulla.
  • Kanaalissa on jättimäinen ja yllättävä rajumyrsky. Laivojen puuosia ajautuu rannoille, samoin hukkuneita.
  • Amberin laivasto tai ainakin merkittävä osa siitä kerääntyy Amberin kaupungin luokse.
  • Ranskan aurinkokuningas vetäytyy julkisuudesta.
  • Kuningatari Hyvälempi vetäytyy julkisuudesta.
  • Kaduilla oli hetken aikaa tavallista vähemmän katulapsia. Nyt he ovat tulleet takaisin. Liikkeenharjoittajat nurisevat asiasta.

Seitsemännen pelikerran loppuun mennessä

  • Teatteriesitys, joka sisälsi vihjeitä erinäisten hahmojen luonteesta sekä poliittista satiiria. Lisäksi Farlesin salamurhayritys.

Peli loppuu, koska kävi liian raskaaksi pelinjohtajalle, ja pelitapa sekä pelinjohtotapa eivät käyneet yksiin.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped