Korppeja kolme

- Sankarit huomaavat tuvan ympärillään muuttuvan, ja löytävät itsensä uudenlaisesta huoneesta, ja eläinystävät ovat kadonneet. He alkavat tutkia tätä uutta taloa, ja löytävät kolme huonetta, jokaisessa yksi korppi ja arvoitus jonka he joutuvat ratkaisemaan. Ensiksi he taistelevat hirmuista sikaa vastaan, toiseksi heidän piti juoda oikeasta pikarista ja kolmanneksi saada tietää Noitakuningattaren haaveen tahto. Jokainen korppi antaa kaulakorun ja vihjeen; kaksi amuleteista omaa riimut "kulta" ja "lohikäärme", ja kolmannessa oli nimi "Artrosa".

- Eläinystävät löytyvät lopulta viimeisestä huoneesta, mutta muutoksia on tapahtunut. Lupsu on kasvanut kaksinkertaisesti, ja herra Napajää on nyt keijukäärme Clavicus. Huoneesta löytyy myös tuvan vartija, yrmyn oloinen iobaarinihti Ratibor Rohkea. Ratibor tuntuu kuitenkin tolkun mieheltä, vaikkei tunnu pitävän paljoakaan Baba Yagasta. Yövyttyään he alkavat tutkimaan outoa maata johonka tupa on heidät tuonut.

- Tämä ei kuitenkaan onnistu niin helpolla, sillä pakkasjättiläisten sotajoukko on ympäröinyt majan. Hurja taistelu syntyy, ja vaikka sankarit pistivät hyvin kampoihin, alkoi taistelu käydä liian vaaralliseksi. Onneksi Tanssiva Tupa osasi puolustaa itseään, ja loput jättiläiset ajettiin karkusalle. Kevyen lepäämisen jälkeen matka jatkuu metsän syövereihin.

- Täällä he tapaavat joukon kentaureja, joidenka maille sankarit parkkeerasivat Tuvan. Kentaurit haluavat tietää, miksi he ovat täällä; jättiläisten tappaminen on heistä hienoa, mutta Baba Yagan ystäviä hekään eivät ole. Kentaurien leirissä johtaja Korak Kaag kuitenkin antaa heidän kulkea maidensa lävitse, ja antaa oppaankin mukaan vielä varuiksi. Sankarit juhlivat Korak Kaagin leirissä.


Korak Kaag

Talven Valta

Hahmot:

Laulu-ja soitinorkesteri Graniitti



Edesmenneet hahmot

Ensilumi:

Kahlittu Tupa:

Impi, Emo, Akka:

Jäätyneet Tähdet:

Rasputinin on kuoltava!:

Noitien Kuningattaren Kosto:

Infoa:

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped