Nazhena

- Laskeuduttaan alas korkealta Artrosan huipulta, alkavat sankarimme matkustamaan kohti Dvezdan korpea ja mökkiä. He kuitenkin huomaavat, että pöytävuoren huipulta heitä tarkkailee kolme kylmää nihtiä. Jalkoihin pistetään liikettä, ja metsärajassa on kuitenkin pakko leiriytyä. Pablo alkaa ompelemaan uutta lippua Graniitille, kun muut sankareista valmistavat leiriä väistämätöntä hyökkäystä varten. Yö kuluu kaikessa hiljaisuudessa, ja lopulta aamun jo koittaessa, saapuvat kylmät ratsastajat. Sumuverhon saattelemina kaksi jäistä keijuolentoa löivät yhteen sankarien miekkojen kanssa, ja nopean taiston jälkeen ne ovat maassa. la Gorda lentää korkealle tarkkailemaan, ja näkee kokonaisen sumuseinämän lähestyvän- heidän täytyy paeta. Pablolla on onneksi tähän ratkaisu, ja nopealla laululla hän kutsuu taianomaiset vaunut joidenka kyydissä pakomatka voi jatkua.

- Samalla aavemaisen äänekäs torvi kajahtaa, ja Akariel tietää mitä on tapahtumassa; keijujen vauhko jahti on heidän perässään. Pian kuuluukin jo koirien räksytystä. Grag, Akariel ja Clavicus kaikki vuorotellen koittavat hidastaa aavemaisten ajokoirien matkaa heidän takanaan. Vaunujen puskettua tuntien ajan Dvezdan korven läpi, tapaavat he kentaureja, jotka pyytävät heitä pysymään kaukana leiristä vauhkon jahdin takia. Pablo kertoo Vsevolodin kuolleen, ja kentaurit ovat iloisia uutisista ja auttavat heitä takaa-ajajien kanssa. Lopulta alkaa Tanssivan Tuvan maaginen puumuuri näkyä, ja Pablon loitsu luhistuu maahan. Viimeisiä metrejä ei kuitenkaan täydy juosta, vaan la Gorda avaa ulottovuus-oven ja siirtää heidät Tuvan portaille. Vauhko ajojahti jäi taakse, ja nyt he olisivat turvassa.

- Sisällä kuitenkin odottaa kauhea näky; tuvan vartija Ratibor Rohkea makaa maassa kuolleena, kurkku auki pureskeltuna, ja Greta seisoo tämän päällä kuono yhä veressä. Tämän silmät ovat kääntyneet ympäri, ja on selkeästi kyse lumouksesta. Grag koittaa rauhoitella tätä, mutta lopulta Clavicuksen täytyy nukuttaa tämä loitsulla. Outo tunnelma hallitsee tupaa, ja asiaa aletaan tutkia. Käytävillä aavemainen visio on leikata Akarielin kurkun auki. Lopulta kattilahuoneesta löytyy karmea näky; Nazhena Vasilliovnan ruumis, jonka la Gorda oli mukaan ottanut rituaaliaan varten, on nyt palanut ja kippurainen, ja tämän yllä lepattava palava aave; Virvanoita. Nazhena-virvanoita käy hyökkäykseen, ja syöksee tulisen vasaman la Gordaa päin joka syttyy aavemaisiin liekkeihin. Sankarit pidättelevät itseään hetken kauempana, mutta sitten Akariel käy kimppuun ja syttyy itse tulee. Pablon laulu tekee Gragin aseesta kelvollisen kummitusjahtiin, ja parista tulihyökkäyksestä huolimatta virvanoita tuhoutuu, huutaen ja parkuen kurjaa kohtaloaan. la Gordan on silminnähden järkyttynyt, ja vannoo ettei unohda tätä.

- Ratibor Rohkean ruumis poltetaan, ja tämän tuhka sataa synnyinmaansa lumisten puiden ylle. la Gorda käy laittamassa seuraavat aineet pataan, ja alkaa hämmentämään sitä. Pian tupa ottaa taas jalat alleen ja huone alkaa vääristyä ja kääntyillä. Hetken kuluttua ollaan marmorisen huvimajan sisällä, jonka ikkunoista näkyy paratiisimainen puutarha- tuvan uusin konfiguraatio. Tätä puutarhaa aletaan tutkia. Ensimmäisenä löydetään taikakissa Syvet, joka paljastuu aluksi Irrisenin edesmenneen kuningatar Yelizavetan lemmikiksi ja sitten kirjaimellisesti Sudeksi Lampaiden Vaatteissa. Olento käy päälle kuin yleinen syyttäjä, ja la Gordan loitsu kuitenkin lopulta tuhoaa kammottavan olennon. Seuraavaksi siirrytään vajaa kohti, josta löytyy hämmentynyt punakaapuinen muukalainen, joka ohjaa heidät "isäntänsä luokse"- ja tämä isäntä paljastuu hirvittäväksi olennoksi, Kuu-pedoksi. Kuu-peto ja palvelija, Lengin asukas, käyvät hurjaan hyökkäykseen. Mieli ja ruumis on rasituksella, mutta lopulta Lengin asukas muuttuu tuhkaksi ja Kuu-peto lyödään maahan.

Kuu-pedolta löydetään punainen rubiini, jonka sisällä on vankina joku. Varovaisen kalibroinnin jälkeen sielu ja ruumis vapautuvat rubiinin sisältä. Olento nimeltä Zilvazaraat on kiitollinen, ja tarjoaa loputtomia kauppatavaroitaan sankareille. Kaupankäynti voi alkaa.


Kuu-peto

Talven Valta

Hahmot:

Laulu-ja soitinorkesteri Graniitti



Edesmenneet hahmot

Ensilumi:

Kahlittu Tupa:

Impi, Emo, Akka:

Jäätyneet Tähdet:

Rasputinin on kuoltava!:

Noitien Kuningattaren Kosto:

Infoa:

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped