Palasimme takaisin leiriin, jossa kerroimme löydöistämme ja siitä mitä kohtasimme saaren syvyyksissä. Levättyämme joitain päiviä päätimme aloittaa toisen matkan, tällä kertaa suuntana saaren eteläosat ja majakka tai kaupunki mikä kartan mukaan sielä sijaitsee. Matka tulisi olemaan huomattavasti pidempi ja uhat entistä suuremmat, sillä suuntaisimme vihamieliselle alueelle. Meidän täytyi olla varovaisia ja tarkastaa että resurssimme eivät kulu liikaa. Päätimme lähteä matkaan pienemmällä porukalla; Minä, Arhys, Ametrine ja Gelik.

Etenimme nopeasti sademetsän lävitse saaren itäistä rantaa pitkin. Täältä löysimme uuden hylyn, jonka sisällä asui harpyija ja joukko harmaita, zombien kaltaisia olentoja. Harpyija halusi että noudamme hänelle harmaata jauhetta jota hän tarvitsee zombiensa tekemiseen. Poistumme olennon luota ja emme aio palata sinne enään. Jatkoimme saaren eteläosaa kohti kiiruusti, sillä tuntui että viidakko vahti meitä, punaiset silmät kiiluivat lehtien varjoissa ja piinaava tunne kiiri kantapäillämme. Lopulta löysimme tiemme ihmiskätten luomaan paikkaan. Puiden yllä näkyi majakan torni, ja aloimme lähestyä sitä hiljaa. Tämä oli kuitenkin puoleltamme turhaa, sillä kannibaalit tiesivät tulostamme. Heti kun saavuimme kylään he kävivät päällemme, kuin aalto likaisia mongertavia olentoja jotka löivät ja purivat hurjalla raivolla. Sitten tuli heidän johtajansa, hirveä punapäinen villi jonka maidonvalkeat silmät kiilsivät alkukantaista raivoa ja nälkää. Hänet oli helppo johdatella kaksintaisteluun, ja tämä antoi Arhykselle mahdollisuuden leikata pedon pään irti. Heimon noita-akka pakenee paikalta, ja kun viimeinenkin villi on hakattu maahan aloitamme takaa-ajon. Noita löytyy hökkelistä kahden vartijan kanssa, anoen armoa ja tarjoten tietoa vastineeksi surkeasta hengestään. Hetken lirkuteltuaan kuitenkin Arhys ja minä teloitamme akan. Jos on mahdollista että hän on tulevaisuudessa uhka meille, meidän pitää tappaa hänet.

torni,aarteita, majakka, korjaa korjaa, lisää opitaan jee

Käärmeen Kallo II

Hahmot:

Entiset:

Seikkailut:
Sieluja Salakuljettajan Säilälle

Kilvan Kohti Kuolemaa!

Seitsemän Keihään Kaupunki

Hulluuden Holvit

Tuhat Hammasta Alhaalla

Käärmejumalan Kaikkein Pyhin

Historiaa ja tietoa

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped