NR / HydenTavoitteet

Mr. Hyden tavoitteet

Päämäärä: T-0 keikka

- Kyseeessä 0 minuutin TV -keikka. Mieluiten yksin, mutta kyllä joku varmaan tarvitaan maagiksi. Mr. Hyde joka tapauksessa pääosassa.

- Puhtaus tärkeämpää kuin keikan koko. Puhtaudella tarkoitetaan, ettei kuseteta liikaa keikan esivalmisteluissa.

- Brackhaven olisi erittäin mieluinen kohde, mutta voi toki olla jotakin muutakin (katso Esteet).

Esteet

Kunnon keikoilla harvemmin pärjätään ilman maagia. Tällainen olisi siis todennäköisesti värvättävä. Braylenia tai Frostia harkittu. Braylen varmaan kampanjan kannalta mieluiten, mutta sen suhteen olisi aika paljon ongelmia (julkisuus, runneristatus, etc.)

Brackhavenin tapauksessa varsinainen keikkatargetin aikaansaaminen voi osoittautua vaikeaksi. Jos lähtee tonkimaan paskaa, olisi hyvä olla varma että sitä myös löytyy. Toisaalta, ihan järkevä näkemys on, että jos oikealle palvelimelle pääsee, niin paskaa kyllä löytyy.

Päämäärä pelissä

Keikalla Hyde haluaisi osoittaa kykyjensä monipuolisuuden ja siinä pädettäisiin myös vauhdikkaallahakkeroinnilla, tosin Mr. Hyden tyylisesti sen merkitystä (läpinäkyvästi) vähätellen. Hyde on myös aina pyrkinyt pitämään oman maineensa erillisenä porukoista, mille tämä on eräänlainen kulminoituminen.

Loppujen lopuksi tätä ollaan kuitenkin tekemässä lähinnä siksi, että kukaan ei ole tehnyt sitä aikaisemmin. Ajattele extremelajien harrastajaa, joka päättää nokittaa edellisestä ennätyksestä oikein kunnolla, ja tehdä sen vielä "yksin". Hyden näkökulmasta tämä keikka sinetöi hänen maineensa kovana runnerina ja jätkänä nyt ja jälkipolville.

Muut hahmot

Braylenia harkittu maagiksi mukaan keikalle. Yleisesti kuitenkin kyseessä on tarkoitus olla Mr. Hyden soolosuoritus. Muita hahmoja voi ehkä palkata mukaan valmistelukeikkoihin.

Näkymä muille

Ei kyllä tässä vaiheessa tule näkymään. Hyde ei halua kilpailijoita tähän, eikä halua tästä Dawnrazorin keikkaa.

Muita päämääriä

Henkilökohtaiset mittarit

Going Strong

Maine

Hydelle maine on kaikki kaikessa. Päämäärä ei ole ryppyotsaisen 100% ideaalirunnerin maineessa, Hyde on itsekin jo ymmärtänyt että sellainen meininki ei ole häntä varten, eikä sellaista mainetta kaipaa. Seuraavat pointit olennaisia (nämä siis ideaaliversioita):

- Hyde on rokkistararunneri. Hommat hoidetaan tyylillä. "Tyyli ennen tarkoitusta, mutta keikka ennen kaikkea."

- Periaatteet ja hoodaaminen. Paska tapahtuu, ja joskus jengiä joutuu tappamaan jos keikka tai paska flaksi sitä vaatii, mutta yleisesti Hyde on "hyvien puolella". Hyvä juttu siis niille jotka tästä välittävät, mahdollinen liability niille jotka eivät (tosin keikkarecord olennainen tätä arpoessa).

- Kaveri on yksinkertaisesti niin pätevä, että kahteen edelliseen on varaa. Keikkarecord tässä todella olennainen.

- Uskollisuus kavereille ja yleinen skenensisäinen suoraselkäisyys. Jos Hyden ystäväksi pääsee (mikä vaatii paljon), tai tekee oikean merkittävän palveluksen oikeasti merkittävään tarpeeseen, voi luottaa siihen että Hyde ei sitä unohda.

Keikkarecord

Tämä on tavallaan oikeutus tuolle edelliselle mittarille, sillä Hyden keikkojen lopputulokset oikeuttavat tyylin ja periaatteet, runnerinäkökulmasta. Hyden menetelmät voivat toisinaan olla omintakeisia tai pintapuolisesti tarkasteltuna holtittomia, mutta lopputulos on sitten kuitenkin aina lopulta nappiin, mikä on aika kova juttu. "Jotenkin se vain aina hoitaa homman kotiin."

Ystävien arvostus ja määrä

Sellaiset henkilöt, jotka voidaan lukea tutuiksi/kavereiksi/ystäviksi sillä perusteella, että välillä on jotain oikeata luottamusta, ja jotka ovat valmiita "juoksemaan sen ylimääräisen mailin" Hyden takia. Tässä ei ole niin olennaista esim. henkilökemiat, vaan ns. oikeista syistä tuleva "liittolaissuhde". Grinder, Laesa, Piispan porukka, etc. Slavin ja Hyden suhde oli olennainen juttu tässä (ja nimenomaan siitä huonot henkilökemiat -suunnalta) ennen kuin hommat kusivat. Myös CVD:n "ystävyys" oli iso juttu Hydelle ennen Susanin... temppuja.

Life is Good

Reunalla eläminen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Keskisormi pystyssä lohikäärmeen luolaan. Röyhkeys. Asioiden tekeminen tyylillä, ei aina helpoimman kautta.

Mageet releet

Rakettiprätkät, liekinheittimet hazardinapeilla, Panda moottorisahalla ja liekinheittimellä, kamopuku/pyssy/iho/hiukset/piilarit/tupakkakotelo, pikkupommit kamoilla ja ilman, spidermanvaljaat....

Vapaus

Vapaus on tärkeää. Mahdollisuus tehdä mitä haluaa, mennä minne haluaa. Tietynlainen sitoutumattomuus on tässä olennaista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei ystävien takia oltaisi valmiita väliaikaisesti rajoittamaan/sitomaan omia toimia paljonkin, mutta sitoutumaton vapaaehtoisuus on tässä se olennainen pointti.


Page last modified on 2016-05-31 14:44