Sivuhahmot

Abstalar Zanthus, Isä

Chelaxialainen. Hiekkasärkän katedraalin nuori ylipappi. Desnan palvoja. Vahvistunut vastustaessaan Hiekkasärkkää kohdanneita koettelemuksia.

Aldern Ketunratamo KIA

Chelaxialainen. Nuori aatelinen Magnimarista, jonka hengen sankarit pelastivat. Kutsui heidät villikarjua metsästämään ja näyttää tykästyneen erityisesti Skrymiin. Lahjoitti kaikille hevoset. Ilmaantui myöhemmin epäkuolleena sarjamurhaajana Nylkyveitsimiehenä, jolla oli pakkomielle Skrymiin. Skrym hänet sitten lopulta surmasikin.

Aloric Scarnetti

Chelaxialainen. Scarnettin suvun nuorin vesa. Joutui tappeluun Rufuksen kanssa vähän ennen tämän kuolemaa ja lensi Limanahkiaisen ikkunasta läpi.

Ameiko Kaijitsu

Tian. Lonjiku Kaijitsun tytär ja Ruosteisen lohikäärmeen majatalon omistaja. Kaijitsun suvun pää ja ainoa jäsen Lonjikun kuoltua.

Ardin

Puoliverinen varisialainen. Yksi Sir Gelrickin kolmesta apulihaksesta. Kokki.

Arkrhyst KIA

Valkea lohikäärme, joka oli asunut Kuurakallon onkaloissa Stormunderjärven rannalla vuosisatoja. Eipä asu enää.

Athroxis KIA

Thassilonialainen soturivelho, Vihan salien korkea herratar Riimuahjossa. Kaatui saappaat jalassa.

Avaxial KIA

Paholainen, joka oli viettänyt kymmenentuhatta vuotta vankina thassilonialaisen padon uumenissa. Anoi vapautensa puolesta, mutta lopulta kuoli kun Skrym käynnisti tulvaporttikoneiston ja padon taikuus käytti paholaisen elinvoiman loppuun.

Barl Luunmurskaaja KIA

Kivijättiläinen, voimakas velho. Koukkuvuoren jättien hallitsija, jonka pään Jearis korvensi. Sankarit pilkkoivat jättiläisen kuljetettavamman kokoiseksi ja ottivat mukaansa jotta hänen henkeään saatettaisiin kuulustella.

Banny Harker KIA

Scarnettien palkkalistoilla. Hiekkasärkän sahan esimies, joka veti rahaa välistä ja tapaili salaa Katrine Vinderiä. Löydettiin rituaalisesti murhattuna sahalta, samaan tapaan kuin Rufus.

Belor Hemlock

Shoanti. Hiekkasärkän sheriffi, joka lähti Magnimariin hakemaan apujoukkoja ja jätti sankarit pitämään järjestystä yllä. Palasi tusinan märkäkorvan kanssa, joista on lähinnä penkinlämmittimiksi.

Benar

Chelaxialainen. Yksi Sir Gelrickin kolmesta apulihaksesta. Miekanheilutuksen lisäksi ihan pätevä kirjanpitäjä.

Bethana Corwin

Puolituinen. Sisäkkö Ruosteisessa lohikäärmeessä.

Brodert Quink

Korvosasta kotoisin oleva tutkija, muinaisen Thassilonian asiantuntija.

Bruthazmus KIA

Pahamaineinen otsolainen, joka samoili pohjoisessa Nokkosmetsässä ja kävi kauppaa hiisiheimojen kanssa. Shalelu Andosanan verivihollinen. Kohtasi sankarit Ohdakepäällä ja päätyi Rufuksen listimäksi.

Conna Viisas MIA

Kivijättiläinen, Mokmurianinen heimon syrjäytetty päällikkö, jolla Pitkähampaan mukaan olisi jotain hampaankolossa Mokmuriania kohtaan. Antoi sankareille päivän etumatkan paeta Jorgenfistista löydettyään nämä Mokmurianin ruumiin luota. Mahdollisesti Galenmirin surmaama.

Daviren Hosk

Chelaxialainen. Omistaa Hiidenmättötallin, josta Aldern osti lahjoittamansa hevoset. Naulaa hiidenkorvia kattoparruihin ja säilyttää surmattua hiisipäällikköä suuressa lasipurkissa takahuoneessaan.

Delvahine

Succubus. Himon rautaisten häkkien valtiatar, joka on asustanut viimeiset kymmenisentuhatta vuotta Riimuahjossa ja asustaa vieläkin. Kävi kauppaa sankareiden kanssa.

Erin Habe

Chelaxialainen. Parantolan johtaja Hiekkasärkän eteläpuolella. Lyhyenläntä, hieman epärehellinen, huono ihmisten kanssa.

Erylium KIA

Quasit, joka asui katakombeissa Hiekkasärkän alla. Skrym veti solmuun.

Ethram Valdemar

Chelaxialainen. Valdemarin suvun ikivanha päämies. Omistaa Hiekkasärkän laivanvarustamon ja kalastuslaivaston. Yksi Hiekkasärkän mahtisukujen päämiehistä.

Galenmir MIA

Kivijättiläinen, mahtava soturi ja yksi Mokmurianin kenraaleista. Mahdollisesti Conna Viisaan surmaama.

Gavrina Sil

Varisialainen. Niero Brandtin äiti.

Grayst Sevilla KIA

Varisialainen tappelupukari, ainoa selviytyjä Nylkyveitsimiehen suorittamista rituaalimurhista Hiekkasärkän eteläpuolella. Oli muuttumassa hiljalleen kaamioksi kuumeen vuoksi ja kävi Skrymin kimppuun, ennakoitavin lopputuloksin. Vietiin siunattavaksi isä Abstalarille.

Gressel Tenniwar

Varisialainen. Lihavan miehen leipälaukun valtavan lihava baarimikko. Persompi rahalle kuin saippualle, ruokalista esiliinassa.

Gugmut Iso

Pitkä ja lihaksikas hiisi, joka asuu Sammalmetsässä. Kerrotaan, että hänen äitinsä oli suurhiisi ja isänsä villikarju. Selvisi hengissä kohtaamisesta Hiekkasärkän iloisten veikkojen kanssa.

Haldmeer Grobaras

Chelaxialainen. Magnimarin ahne, lihava eikä kovin pätevä pormestari.

Hipunrepijä KIA

Ohdakehuipun hiisien päällikkö, joka oli liitossa Nualian kanssa. Hedelmättömästä kuulustelusta turhautunut Rufus naulasi puunrunkoon.

Horatius

Hiekkasärkän vartioston punatukkainen korpraali, kulkee kaikkialle tummennetuissa laseissa.

Ibor Thorn

Chelaxialainen. Hiekkasärkän sahan uusi päällysmies Banny Harkerin murhan jälkeen.

Jaagrath Kreeg KIA

Jätti, Kreegin klaanin pää. Kerrassaan irvokas ilmestys, jonka Sir Gelrick ja Skrym pilkkoivat osiksi.

Jakardros Sovark

Chelaxialainen. Mustan nuolen samooja, karhunsa Kibbin kanssa mahdollisesti Rannickin linnakkeen viimeinen eloonjäänyt Vale Temrosin ja Kaven Tuulenlyönnin kuoltua tulipalossa. Sattumalta myös Shalelu Andosanan äidin entinen rakastaja. Palaa halusta kostaa Kreegin jäteille.

Jargie Quinn

Chelaxialainen. Limanahkiaisen tavernan omistaja.

Jubrayl Vhiski

Varisialainen. Hiekkasärkän varisialaisten epävirallinen johtaja. Omistaa Lihavan miehen leipälaukun majatalon.

Kail

Chelaxialainen. Yksi Sir Gelrickin kolmesta apulihaksesta ja ihan kohtalainen varusteseppä.

Karzoug

Ahneuden riimuvaltias muinaisesta Thassiloniasta. Karzoug tekee paluutaan kuolevaisten maailmaan kymmentuhatvuotisesta unestaan jossakin Xin-Shalastin korkeassa kaupungissa, Kodarvuorten sylissä, mistä hänen palvelijansa jo uhkaavat Varisian asutettuja maita, Hiekkasärkästä Konnanselkään ja aina Rätselporiin, Magnimariin ja Korvosaan asti.

Katrine Vinder KIA

Ven Vinderin tytär, Shayliss Vinderin sisko. Löydettiin raa'asti murhattuna sahalta Banny Harkerin ruumiin vierestä. Ruumis lähinnä veristä sotkua.

Kazaven

Epäkuollut thassilonialainen velho. Mässäilyn ahnaiden kammioiden herra Riimuahjossa. Kazaven on viettänyt siellä viimeiset kymmenisentuhatta vuotta ja vaikuttaa olevan oloonsa tyytyväinen. Kävi kauppaa sankareiden kanssa.

Kendra Deverin

Chelaxialainen. Hiekkasärkän pormestari, Deverinin suvun nuori pää. Yksi Hiekkasärkän mahtisukujen johtajista.

Koruvus KIA

Hiisisankari, joka tunnettiin maagisesta pitkämiekastaan. Päätynyt jotenkin Hiekkasärkän alaisiin katakombeihin ja muuttunut hirviöksi, jonka Skrym sitten päästi kurjuudestaan.

Lonjiku Kaijitsu KIA

Tian. Kaijitsun suvun pää ja lasinpuhaltajamestari. Yksi Hiekkasärkän mahtisukujen johtajista ennen murhaansa. Tsuto Kaijitsu murhasi Lonjikun valuttamalla tämän päälle sulaa lasia.

Lucrecia KIA

Lamia, Xaneshan sisko. Rannickin linnoituksen valtauksen aivot ja kovan taistelun jälkeen Sir Gelrickin miekan uhri. Jonkun Mokmurianin alainen.

Lyrie Akenja KIA

Garundi. Tummahipiäinen velhotar Nualian palkkalistoilla. Otettiin jo kertaalleen vangiksi mutta jouduttiin jättämään jälkeen seikkailijoiden paetessa Ohdakehuipulta. Seuraavan kerran paikalle tultaessa todettiin Nualian leikanneen Lyrien pään irti.

Maelin Shreed

Chelaxialainen. Keski-ikäinen Erastilin pappi ja Konnanselän pormestari. Rehti mies.

Maester Grump

Chelaxialainen. Maanviljelijä, joka näki Nualian ja tämän hurtan pakenevan halki peltojensa ja kertoi näistä sitten sankareille. Varoitti myös vaeltavista variksenpelättimistä ja oudoista äänistä öisin. Myöhemmin tuli puoliksi järjiltään Hiekkasärkkään kertomaan ukko Hambleyn maatilalla piilottelevista epäkuolleista.

Mikail Cordossin KIA

Varisialainen. Nuorukainen, jonka Rufus murhasi vähän ennen omaa kuolemaansa.

Mokmurian KIA

Voimakas kivijättiläinen, joka komensi Jorgenfistin ympärille Mustan tornin laaksoon koottua armeijaa. Mitä ilmeisimmin myös Barl Luunmurskaajan käskyttäjä. Tiettävästi mahtava velho, joka oli alistanut valtaansa lohikäärmeitä ja seitsemän heimoa jättejä ja jättiläisiä, joiden voimalla hän aikoi valloittaa Varisian. Päätti päivänsä Gelrickin miekkaan pitkän ja vaikean taistelun jälkeen.

Myriana

Nymfi, Valkopajun valtiatar. Epäkuollut henki, joka halusi rakastajansa Lamatarin takaisin voidakseen nostattaa tämän henkiin. Lamatarin luut toimitettiin Myrianalle, mutta seurauksista ei ole vielä kuulunut.

Nimetön velho KIA

Epäkuollut kammotus, joka oli teljetty raudan ja loitsujen taa Rannickin linnakkeen tyrmien alaisissa salaisissa kammioissa. Kaatui Michiellin kanavoimaan pyhään voimaan.

Noora

Limanahkiainen.

Nualia KIA

Aasimar ja isä Tobynin ottotytär, jonka luultiin menehtyneen tulipalossa, kunnes sitten osoittautuikin Ohdakepään hiisien johtajaksi. Palvoi Lamashtua ja piti lemmikkinä demonista mustaa hurttaa, joka surmasi Niero Brandtin. Suolakannon rämeellä käydyssä taistelussa niin hurtta kuin emäntänsäkin kaatuivat Skrymin miekkaan. Nualia haudattiin isä Tobynin haudan viereen.

Ordikon KIA

Thassilonialainen velho, joka oli silannut lihansa mithrilillä. Ahneuden holvien johtaja Riimuahjossa. Kaatui sankarien miekkoihin.

Paleal Feorolin

Haltia. Jearisin sukulainen, Tiraimin sisarus.

Rautatappura, tuomari KIA

Haltia. Magnimarilainen tuomari, joka palvoi salaa Norgorberia ja oli liitossa salaperäisen Xaneshan kanssa. Johti Seitsemän veljeskuntaa, Norgorberin kulttia. Jearis ampui nurin, murhattiin selliinsä myöhemmin Magnimarissa.

Rukus Graul KIA

Puolijätti. Graulien klaania. Jahtasi Jakardroksen karhua Kreeginmetsässä ja törmäsi seikkailijoihin, jotka eivät olleet huvittuneita.

Sendel Ketunratamo

Chelaxialainen. Toinen Ketunratamon siskoksista, Aldernin pikkusisko. Kunnostaa siskonsa Zeevan kanssa Ketunratamon kartanoa.

Shalelu Andosana

Haltia. Kokenut samooja ja hiisien asiantuntija, joka viettää suurimman osan ajasta perämetsissä pitämässä hiisiä silmällä. Varoitti Hiekkasärkkää, että heimot ovat tekemässä jotain isoa.

Shayliss Vinder

Chelaxialainen. Ven Vinderin kaunis tytär, Katrine Vinderin sisko. Ei helppo mutta varma. Pyysi Nieroa kellariin "auttamaan rottaongelman kanssa".

Silas Vekker

70 vuotta sitten kuollut kääpiömainari, jonka aaveen sankarit saattoivat vihdoin lepoon Kodarvuorilla.

Svevenka

Jääusvan maiden nymfikuningatar, Myrianan serkku.

Terek Charholt

Chelaxialainen, Rannickin linnan uusi vouti, jonka Haldmeer Grobaras lähetti Magnimarista. Saattaa olla ehkä melkein luotettava.

Tiraimi Feorolin

Haltia. Jearisin sukulainen, Palealin sisarus.

Titus Scarnetti

Chelaxialainen. Scarnettin suvun pää. Hallitsee alueen sahoja ja metsäteollisuutta. Yksi Hiekkasärkän mahtisukujen johtajista.

Tsuto Kaijitsu KIA

Puolhaltia, Atsuii Kaijitsun ja tuntemattoman haltiamiehen poika, jota Lonjiku Kaijitsu vihasi. Murhasi Lonjikun, kaappasi Ameikon ja liittoutui Nualian kanssa. Tsuto menehtyi saamiinsa vammoihin Hiekkasärkän lasitehtaan kellarissa.

Veng Scarnetti

Chelaxialainen. Titus Scarnettin kolmas poika, Aloricin isoveli. Joutui Limanahkiaisessa tappeluun Rufuksen kanssa, joka kursailematta löi miehen pöydästä läpi.

Ven Vinder

Chelaxialainen. Hiekkasärkän sekatavarakaupan omistaja, Shayliss ja Katrine Vinderin hyvin suojelevainen isä. Yllätti Nieron vehtaamasta Shaylissin kanssa ja jahtasi tätä pitkin katuja. Suuresti Katrinen kuoleman järkyttämä.

Vorka KIA

Kannibalistinen hiisi, joka asuu Suolakannon suolla. Sankari lähinnä Konnannuolijoiden heimolle. Törmäsi Hiekkasärkän iloisiin veikkoihin näiden jahdatessa Nualiaa. Kyllästyneenä hiiden huonoon käytökseen Skrym sotki tämän suohon.

Vraxeris KIA

Thassilonialainen velho. Värjyvien kopeuden huntujen hallitsija. Menehtyi oman klooniloitsunsa seurauksena Riimuahjossa Hiekkasärkän alaisen riimulähteen herättyä mutta ruumiin tilasta päätellen hyvän aikaa ennen kuin sankarit hänet löysivät, kloonit surmattuaan. Kertoi kaikkea jännää päiväkirjassaan.

Xaliasa KIA

Kaksoisagentti, joka Thassilonin valtakunnan aikoina työskenteli sekä Karzougin että Alaznistin laskuun, joskin ilmeisesti hän oli uskollinen lähinnä Lamashtulle. Oli tarpeeksi skarppi löytääkseen tien Riimuahjoon mutta liian tyhmä elääkseen.

Xanesha KIA

Lamiamatriarkka, joka organisoi koko nylkyveitsimurhien salaliiton, lumoten magiallaan tuomari Rautatappuran sekä Aldern Ketunratamon. Pääsi hengestään Magnimarissa pudottuaan Varjotornin huipulta.

Yap

Valkopajun keiju. Toi valtiattarensa Myrianan hätäviestin sankareille. Ei tykkäää Sir Gelrickistä.

Zeeva Ketunratamo

Chelaxialainen. Toinen Ketunratamon siskoksista, Aldernin pikkusisko. Kunnostaa siskonsa Sendelin kanssa Ketunratamon kartanoa.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped