(:toc:)

Keskustelualue: ohjeita

Keskustelualue satunnaisia asioita varten. Nimmarit kommenttien perään, ei värejä muuta kuin omaan n i m m a r i i n, ei turhia sisennyksiä, tyhjä rivi kommenttien väliin, uusin kommentti aina alimmaiseksi ja uusin aihe aina ylimmäiseksi, otsikot jotka kertoo selkeästi mistä on kyse. Kiitos. -Navdi

Kiitti moi

Lopetan pelaamisen tässä kampanjassa. Parikin syytä. Päällimmäisenä niistä, että on tällä hetkellä liian monta aktiivista kampanjaa, jotta riittäisi virta ja into myös kampanjaan joka toimii näin satunnaisella ja harvalla peliaikataululla. Kiitos pelinjohtajalle ja kanssapelaajille hauskoista pelikokemuksista. -Navdi

Asia selvä. Onneksi kampanja on semmoisessa vaiheessa, missä uuden pelaajahahmon esittäminen on hyvin mahdollista. Kuka olisi sopiva ottamaan paikan? -Deus 2009-09-07 10:36

Möf. No, sitten varmaan uutta pelaajaa mettästämään. -NiTessine

Ostokset

Oli puhetta pelin päätteeksi tuosta ostosten tekemisestä. Saataisko lista mitä kaikkea karavaanista voi ostaa/karavaniin väelle voi myydä ja millä hinnalla? -Navdi

Isä Zastoranilla taisi olla jonkunlainen varasto Potion of Cure Light Woundseja, hintaan 25 gp per puteli. Montako niitä sitten on, en tiedä. -Deus

Joo, Zastoran myy CLW-potikoita 25gp/kpl. Raja tulee vastaan sitten kun tulee. Mies on reissulla suurelta osin siksi että osaa noita valmistaa. Mies myös heittää parannusloitsuja ilmaiseksi. Karavaanilaiset eivät osta teiltä mitään. -NiTessine

Expa

Olisi kiva tietää, miten expa tässä kampanjassa tulee toteutumaan. Meneekö tasonnousu tavalla "DM päättää kun saatte levelin", mennäänkö suoraan seikkailun ohjenuoran mukaan, vai käytämmekö PFS:n tuttua 3xp = 1 level? -Deus

Mun veikkaus on, että koska Adventure Path olettaa tietyn levelin, niin hahmot ovat tavalla tai toisella juuri oikealla levelillä. Itse suosisin metodia "DM päättää" turhanpäiväisten flipperikerroin-pisteiden laskemisen sijaan. Leveloimiseen liittyy myös kysymys mitkä hit pointit tulee. Noppa, PFS:n puolet silmäluvusta +1, vai nopan maksimi? -Navdi

Level-upissa käytetään PFS:n ja LG:n systeemiä. -NiTessine

Lähtölaukaus ja kotiseutu

Lähtölaukaus kampanjalle on jo ilmoitettu, eli olemme tuon Kelmaraneen matkalla olevan karavaanin matkassa syystä taikka toisesta. Mistä Karavaani lähti (arvaan Katapeshin kaupungista)? Miten pitkä matka on? Paljonko "karavaanivahdeille" maksetaan palkkaa työstään? Ovatko hahmot kotoisin alueelta, josta karavaani lähti, vai ovatko tulleet muualta? Onko hahmoilla pysyvää residenssiä jossain vai asuvatko "tien päällä"? Osaan näistä on jo osittaisia vastauksia: Fenthor asunee vanhempiensa luona Katapeshin kaupungissa tai sen liepeillä. Bouzak saattaa budjata Sarenraen temppelissä. Jne. Samoin hahmojen skillit jne. kertonevat jotain siitä mistä ovat ja keitä tuntevat. Eism. jos hahmolla ei ole Knowledge (Local) -skilliä, hahmo tuskin on kovin urbaani sosialiitti, jolla olisi laajalti kontakteja. Onko kellään hahmolla muuta sukua elossa kuin Fenthorin vanhemmat ja Bouzakin kasvattaja Haleen? -Navdi

Karavaani lähti, nyt kun asian tarkistin, Solkusta, joka on linnoitettu kaupunki Katapeshin länsirajalla. Siellä asuu noin 10 000 ihmistä ja puolituista ja gnollit tykkäävät hyökätä vuorilta kaappaamaan orjia. Solku kykenee kestämään piiritystä viikkoja ja paikalliset Sarenraen paladiinit puolustavat kaupunkia urheasti. Reissu Solkusta kohtaamispaikallenne on noin sata mailia, kun näin silmämääräisesti tätä karttaa tutkin, lähinnä savannilla ja myöhemmin kukkuloilla kulkien. Teille on luvattu alustavasti 200 gp per nuppi. Teknisesti ottaen, tehän ette ole karavaanivahteja vaan sitä varten on palkattu erilliset tyypit. Te olette troubleshootereita, palkkasotureita. Seikkailijoita. -NiTessine

Taustat, traitit

Jukka pointtasi mulle, kustakin trait-kategoriasta saa ottaa vain yhden, joten jää multa pois tuo Haleenin etsijät. Hahmojen yhteen nivomisen nimissä voisi kuitenkin hieman tehdä työtä:

Mun hahmolla Amralla on nyt traitit Gnoll Killer ja Ekujae Reflexes. Taustassa näkyvät seuraavasti: Amra on puoliksi Mwangin barbaarisia ekujae-haltioita, mutta perhe matkusti Mwangista Katapeshiin Amran ollessa nuori. Heidän karavaaninsa kimppuun hyökkäsi gnolleja, joita vastaan taisteltiin urhoollisesti. Amran vanhemmat kaatuivat taistelussa ja gnollit perääntyivät ottaen mukaansa vankeja, mm. Amran nuoremmat sisarukset. Amra toipui haavoistaan ja lähti seuraamaan gnolleja. Gnollien leiri löytyi, Amra surmasi gnollivartijat julmasti ja tuntematta omantunnontuskia, vapautti orjuuteen matkalla olevat vangit, mutta ei löytänyt nuorempia sisaruksiaan. Siitä lähtien Amra on ollut paatunut, kylmäverinen gnollinmetsästäjä, joka saa elantonsa gnollien tapporahoina, karavaanivahtina toimimisesta ja kaapattujen etsimisestä, olkoonkin, että usein vapauttamisen sijaan toimeksiantajalle voidaan toimittaa ainoastaan tieto omaisen poismenosta. -Navdi

Heittelen takavasemmalta. Amra kuulostaa mulle enemmän kylmäveriseltä kuin paatuneelta. Lisäksi tuosta vikasta lauseesta tuli fiilis, että Amralle ensisijaista on kuollut gnolli, sitten vasta vankien pelastaminen. Acceptable loss -palkkasoturi. -Samuli
Havainnot ovat korrektit. -Navdi

Jees, Fenthor on tosiaan aika nuori kuumapäinen seikkailija joka haluaa vapautta veljeyttä ja tasa-arvoa. Tulee luultavasti hyvin toimeen Amran kanssa, vaikka prioriteetit onkin edellä mainitusta toisin päin. Ensiksi vangit, sitten nirri pois orjuuttajilta. Traitteina on Rich Parents, ja Freedom Fighter. Molemmat liittyvät rikkaisiin vanhempiin jotka tekivät myös osansa orjien vapauttamiseksi. Fenthor ei itse ole seikkaillut paljoa, mutta porukat saattaisivat olleet esim. käyttäneet Amran palveluksia, ja myöhemmin Fenthorin päätettyä seikkailuun lähtemisestään ovat lykänneet Fenthorin oikeaan seuraan. - Hesmah

Sinänsä tuo rikkaat vanhemmat, jotka syystä x vastustavat orjuutta yhteiskunnassa, jossa ne ovat normi eikä poikkeus on aika jännä. Kenties vanhemmat ovat jonkinsorttisia hippi-filantrooppeja, jotka ovat lukeneet liikaa Andoranilaisten puolituisten "vapaus tai kuolema" -propagandaa. Joka tapauksesaa, mulle muodostuu Fenthorista hieman romanttinen, mahdollisesti jopa naivi mielikuva, "Rich Kid", joka on päättänyt ryhtyä vapaustaistelijaksi, koska se kuulostaa hienolta, eeppiseltä ja romanttiselta. Class bard tukee tätä hyvin ("Ah, niin traagista! Meidän tulee vapauttaa heidät viipymättä! Neitoja hädässä, ei voi enää aikailla!") Eiköhän tuo parivaljakko tule ihan hyvin toimeen huolimatta räikeistä luonne-eroista. Tai jopa niiden ansiosta. Kyynikko-pessimisti versus romantikko-optimisti. -Navdi

Tätä kuvaa Fenthorista lähin juuri hakemaan! Vanhemmat ovat entisiä puolituisseikkailijoita maailmassa jossa erityisesti halflingeja on paljon orjina. Cheliaxissa vitusti, ja täällä n. 1/4 orjista. He ovat asettuneet aloilleen perhe-elämään, mutta silti halunneet tehdä vaikutuksen yhteiskuntaan. - Hesmah

Fenthorin isänä Liam Neeson, puolituisena! -Samuli
Sä ajattelit Rob Royta, mä taas William Wallacea. ;) -Navdi
Wallace kävi mielessä myös, mutta Rob Roy meets Oskar Schindler vei voiton ;) -Samuli

Mikäli tarinat oikein ymmärsin, niin Fenthorin perhe on alunperin ostanut Burburtepin hänen edesmenneeltä mestariltaan. Tämä edesmennyt mestari käytti Burburtepin voiman lahjoja hyväkseen alamaailman nyrkkeilytaisteluissa. Viimein päästyään vapauteen, jota ei ollut uskaltanut edes kuvitella, hän haluaa jättää Katapeshin likaiset syrjäkujat taakseen. Hänelle kuitenkin ongelma on, minne mennä. Ensimmäistä kertaa vapaana niin pitää aloittaa jostain hanttihommista, tällä kertaa palkan kera. Kerran Fenthor hänet vapauteen auttoi, Burburtep tulee hänen mukaansa vielä toistaiseksi. (Freed Slave)

Burburtepin sukujuuret ulottuvat muinaiseen puoliörkkiheimoon, joka kolusi Kaakkois-Katapeshin maita kauan sitten. Hän ei itse tästä tiedä yhtään mitään, mutta näkee usein unia rituaaleista aavikon kuun valossa. (Legacy of Sand)

Burburtep on melko "laitostunut". Vuosien orjuus on saanut hänet tottumaan fyysiseen työhön ja siihen, ettei hänen tarvitse ajatella, mitä tehdä. Kuitenkin hänen karmiva menneisyys vaikuttaa hänen itse- ja omatuntoon, eikä halua tehdä sitä pahaa muille, mitä hänelle itselleen on tehty. Peliteknillisesti siis aina nonlethalia kun mahdollista, ja ei käsirautoja tai muuta vangitsemista (ellei kohde ole erittäin superpaha tms). -Deus

Teen hieman ehdotuksia ja summausta:

  • Sekä Burburtep että Bouzak näkevät unia kivikautisista örkeistä (Legacy of Sand). Nämä hahmot voisivat olla toisilleen jopa sukua, kerran puoliörkit noin ylipäätään eivät ole järin yleisiä alueella. Vaikka vain Bouzak on Haleenin kasvattama (Finding Haleen), molemmat näistä hahmoista voisivat tuntea Haleenin.
  • Burburtep on vapautettu orja (Freed Slave), jonka Fenthorin rikas perhe (Rich Parents) osti vapaaksi (Freedom Fighter).
  • Fenthorin ja hänen perheensä vapauttamat orjat ovat usein huonokuntoisia tai haavoittuneita vapautettaessa, joten on loogista käyttää toisinaan parantajan palveluksia. Tätä kautta Fenthor tuntee Bouzakin.
  • Amra jäljittää orjakauppiaita, pääasiassa gnolleja (Gnoll Killer) ja vapauttaa orjia. Amra on monasti työskennellyt Fenthorin perheen laskuun ja toiminut nuoren vapauttajan (Freedom Fighter) eräoppaana ja matkakumppanina. Fenthorin kautta Amra tuntee myös Burburtepin. Amra tietää Bouzakista sekä Burburtepin, että Fenthorin kautta.

-Navdi

Itselläni on vähän semmoinen ajatus, että Burburtep on vasta päässyt vapauteen ja orjuuden vuodet ovat vielä melko tuoreena mielessä. Tämä siis tarkoittaisi, ettei Burburtep ole ollut kovin pitkää aikaa Fenthorin seurassa. Siltä osalta siis nämä tuttavuudet jäisivät kuitenkin melko löyhiksi. -Deus

Ryhmä, alustavia konsepteja

Lie fiksua hieman pohdiskella millainen ryhmä kannattaa luoda ettei tuu turhaa päällekkäisyyttä tai jää olennaisia ryhmän selviytymistä ja suoriutumista haittaavia aukkoja. Ircistä poimin jo jotain sirpaleita hahmoideoista, mutta ne olisi varmaan fiksuin koota tänne ja pohdiskella hieman ennen kuin kukin rupeaa tahollaan säätämään jotain turhan eksoottista. -Navdi

Tähän mennessä oltiin tosiaan kehittelemässä seuraavia: Monk (Deus), Bard (Hesmah), Cleric (Lehmuska), Fighter (Navdi). Jos otetaan perinteinen jakotapa (Fighter, Rogue, Cleric, Wizard), meillä olisi näistä vain kaksi. Bardi joutuisi olemaan sijaiswizard ja sijaisrogue, monk taas hiukan väliinputoaja. Ajatuksenani tosin oli ottaa munkilleni druiditasoja, mikäli koen sen tarpeelliseksi. Ymmärsin myös, että bardi multiclassaisi rogueksi. Tulisihan tästä aika sekava tiimi, joskin ainoa puuttuva olisi todellinen arcanisti. Haittaneekohan? -Deus 2009-05-18 20:43

Mun ajatus oli tehdä fighterista hieman tuonkaltainen, eli tasolla rogueta lisää skillejä ja optioita. Tää ajatus tosin elää vielä ja saatan tehdä jotain täysin muutakin. Pitää lukea noita kirjoja hieman eka. Ja tosiaan, jos Bardi on Rogueitumassa niin mielelläni tietäisin tästä etukäteen niin en turhaan tuplaa jotain partytarvetta. Ja toki voin ottaa esim Rangeria Roguen tilalle jos se koetaan siistiksi. Itse pidän yleensä ihan yhden classin konsepteista ja mielelläni pysyttelisin sellaisen parissa. En koe, että arkanisti on pakollinen joka teamissa, muuten. Se helpottaa elämää, joo, mutta ei kai tässä mitään kilpailu-DD:tä ole tarkoitus pelata? -Navdi

Ja meillä on jo bardi. Lykätään sille kääröjä, käyttäkööt niitä. ;) -Deus 2009-05-18 20:56

Se ois kätevää jos ryhmässä on joku jolla on Track ja Survivalia. Teillä on sen verran kovat statit, että saatatte selvitä hyvinkin pitkään ilman raskasta tykistöä, alias wizardia tai sorsaa. Jos ette, se varmaan selviää pelin kuluessa. -NiTessine

Osaatko tässä vaiheessa sanoa miten suuri osa kamppista on wildernessiä ja miten suuri osa esim. luolastoa tai urbaania? Onks tää semmonen "tarvitaan jäljittäjä tai homma kusee" -tilanne? Jos päätän tehdä Rangerin onks favored enemy gnoll tässä kamppiksessa kovempi sana kuin se perinteinen human? -Navdi

Kaikkia löytyy melko tasaisesti, mutta alkaa lähinnä wildernessinä. Ei ne Track ja Survival välttämättömiä ole, mutta jos tuolla aavikolla reissaatte, se tuo tiettyä dyyniuskottavuutta ja sitä pääsee ihan oikeasti heittämään. Favoured enemy: gnoll on huomattavasti kovempi sana kuin human. NiTessine

Itse väsäsin neljä hahmokonseptia joista käytän sitä mitä kipeimmin tarvitaan. Eli jos Deus haluaa tehdä munkkidruidin, niin voin ottaa vaikkapa sorcererin. -Lehmuska

Joo, teenpä siis Rangerin. Semmosen Mad Max -tyyppisen katkeran gnollinmetsästäjän, joka ratsastaa ympäri autiomaita etsien bensiiniä gnolleja ja pelastaen gnollien orjiksi kaappaamia plebeijejä, hieman samaan tapaan kuin JOhn Waynen hahmo elokuvassa Etsijät. Oliko joku ottamassa tuon campaign traitin Finding Haleen, muuten? -Navdi

Jos nämä hahmot ovat kiveen hakattu, niin otan kleralle Haleenin etsimistraitin. Jos joku toinen päättää haluta pelata parantajaa, niin sitten en ota. -Lehmuska

Njoo, mietin ja pohdin tuossa, taidanpa ottaa sen yhden tason rogueta. Sneak attack tuo lisää taktista elementtiä meleepuolituiselle. +1d6 käytännössä tuplaa vahingon. Saa myös rogue skillit käyttöön, which is nice. -Hesmah

Burburtep pysyy puhtaana munkkina. Pääasiassa tarkoitus mättää hitosti turpaan (vaikkei munkit ole sitä varten nussun nussun). -Deus

Itse pohdin että jos multiclassaan niin Fighteriin. Saisinko pari buildia ja näiden pro & con:it ja vertailut puhtaaseen rangeriin? -Navdi

Ellet halua tehdä muutakin kuin ampua vihuja, niin puhdas rankkuri riittää paremmin kuin hyvin. Featteja kun ei ampujalle tarvitse muutaman perusfeatin lisäksi. Point blank shot(1), rapid shot(rng 2), precise shot(3) ja deadly aim(5) takaavat sen, että hahmo tekee tuhojaan jousella. Joten jos haluat saada jo täysitehoisen ampujan kolmostasolla käyttöön, niin featteritason voi siihen väliin ottaa. Jos viitsit odottaa vitostasolle asti, niin skillit eivätkä abilityt jää tasolla myöhemmäksi. Lisäksi mainitsisin, että deadly aim pääsee oikeuksiinsa power attackin tavoin vasta kun hyökkäysbonus on suuri verrattuna vihun AC:hen, eli korkeilla tasoilla.-Lehmuska

Fighterista olisi mm. se hyöty, että voisi ottaa muitakin featteja kuin välttämättömimmät. Hahmoon soveltuvia featteja olisivat minusta erilaiset selviytymiseen ja kovapäisyyteen liittyvät. Eikä pidä tietenkään unohtaa Player's Guiden hienoa achievement feattia All Gnolls Must Die. -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped