Myrskytuuli


Kuningas Mokknokk

Aika: 8.- 9. Sarenithia

Shakaalikoirien heimo

Pyhän Vardishalin luostarin rauha on rikkoutunut. Kolme kulkijaa on tunkeutunut shakaalikoirien heimon alueelle ja heimo aikoo puolustaa reviiriään. Sarenraen kappeli on turmeltu ja huonossa kunnossa, näiden pienien riiviöiden työtä sekin. Heimon sotakiljaisut kaikuvat salissa ja Malak, Will ja Wincent valmistautuvat taisteluun.

Salin vasemmasta reunasta, köysitikkaita pitkin laskeutuu lisää shakaalikoiria kattokruunussa roikkuvan tueksi. Malak syöksyy kyntteliköstä hypänneen kimppuun, leikaten nopeasti sen kahteen osaan miekallaan, kahden muun pysyessä taka-alalla. Yhteensä viisi shakaalikoiraa osallistuu taisteluun kappelissa, yhden ampuessa nuolia kuorotasanteen tarkkailuaukosta. Wincent yrittää sytyttää viholliset tuleen alkemistisella sekoituksella ja Will taas tainnuttaa suvussaan kulkeneella taikasauvalla. Kumpikaan ei tuota isoa menestystä mutta pienet viholliset voitetaan nopeasti.

Kuorotasanteelta kuuluu kuitenkin lisää ääniä ja kolmikko suuntaa kohti yläkertaa. Malak on ylhäällä ensimmäisenä, Will tukenaan. Ylhäältä löytyy kolme shakaalikoiraa, kaksi lajinsa tyypillistä edustajaa ja yksi hieman isompi, pöhöttyneempi tapaus, heimon johtaja. Suurta vasaraa heiluttaen pugwampien kuningas kirkuu uhkauksia tunkeilijoille. Malak lähestyy vihollisia varovaisemmin kun taas Will ryntää kuninkaan kimppuun mutta hänen matkansa katkeaa, kun lattia hänen jalkojensa alta pettää ja puolihaltia tippuu rymisten kattokruunuun ja sen kanssa alas kappelin lattialle. Malak tiputtaa yhden kuninkaan suojelijoista ja yrittää varovaisemmin lähestyä kuningasta mutta lattia pettää jälleen ja Malak löytää itsensä myös kappelin lattialta.

Vasta ylös päässyt Wincent huomaa jääneensä yksin ylös vihollisten kanssa, saman huomion tekee pugwampien kuningas. Tämä ryntää vasara ojossa kohti Wincentiä ja onnistuu lyömään tältä polvilumpion tohjoksi, mies valahtaa lattialle tajuttomana. Will ja Malak kiirehtivät ylös, kohtaamaan kuninkaan uudestaan ja pelastamaan matkakumppaninsa. Will aloittaa painin kuninkaan kanssa, taktiikka joka paljastuu oikein toimivaksi pientä pugwampia vastaan. Malak auttaa Wincentin jaloilleen ja yhdessä tuumin kaksi viimeistä pugwampia. Kappeli hiljenee.

Luostarin alakerta

Hetken tutkimus ja etsiminen kappelissa tuottaa tulosta, pieniä aarteita ja hieman rahaa. Pugwampit sotkuja on paljon siivottavaksi kun retkikunta siirtyy asumaan luostariin. Kolmikko lepää tunnin verran taistelun jäljiltä, Malak ja Will keskustelevat syistään olla retkikunnan mukana ja Wincent käy läpi kirjastoa, löytäen arvokkaan näköisen kirjan, Kiven ja Tulen Hovit. Levon he siirtyvät tutkimaan aiemmin löydettyä jumissa ollutta ovea. Improvisoidun sorkkaraudan avulla ovi saadaan auki, romahtaneen tornin kappaleet tukkivat ovea mutta niiden takaa paljastuu portaikko luostarin alle.

Portaiden alapäästä löytyy melko kattava alkemistin laboratoria. Kivinen huone on viileä ja kuiva, lukuunottamatta kahta isoa astiaa täynnä liukenevaa kasvistoa tai kiinteytyvää vettä. Wincent löytää alkemistin tutkimuksia pöydältä ja ottaa ne talteen, Will taas yrittää löytää parantavia sekoituksia tai happoa mutta laboratoria on näiden osalta tyhjä. Tilanne muuttu yhtäkkiä kun vihreä massa muuttuu eläväksi kun Malak uteliaisuuksissaan heittää pienen kiven lasia vasten!

Kaksi vihreää massaa vyöryy ulos lasimaljoistaan kohti Willioä ja Malakia. Kasvustot yrittävät tunkeutua heidän suustaan sisälle mutta epäonnistuvat yrityksessään, kulkijat aloittavat kasvuston hakkaamisen kappaleiksi, Malak näyttää mallia muille kun Wincent sytyttää toisen soihdun. Malak ja Will saavat osumia massan hyökkäyksistä mutta Will leikkaa hänen kimppuunsa käyneen kappaleiksi kirveellään. Pian toinenkin massa saadaan hakattua kappaleiksi.

Kuiskauksia pimeässä

Laboratorion takaa löytyy luostarin krypta. Varovaisesti kolmikko siirtyy tutkimaan kryptaa, Malak käy läpi kryptan perusmuodot ja löytää uudet portaat ylöspäin. Kuitenkin kryptassa on kuolleita, jotka eivät ole oikeilla leposijoillaan. Kuolleiden joukossa on niin luostarin munkkeja kuin yhteisön ulkopuolisia humanoideja, ei kuitenkaan gnolleja. Selvästi luostarilla on synkempi vaihe, joka vaatii enemmän tutkimusta. Portaat johtavat ylös, takaisin Pyhän Vardishalin patsaan luokse. Malak ja Wincent aloittavat alakerran tutkimisen. Will on liittyä heidän joukkoonsa mutta kokee jotain, mitä muut eivät huomaa.


Myrskytuuli

Will kuulee takaansa äänen sanovan: Toivo... Siellä ei kuitenkaan ole ketään mutta kääntyessään takaisin ääni kuuluu uudestaan: Vapaa, lopultakin vapaa.. Will koittaa puhua äänelle mutta se ei vastaa puhutteluun. Lupaus, se täytyy täyttää. Sinä, sinä toit elämän sinne, missä aiemmin oli vain kuolemaa. Selvästi jokin on herännyt, joko luostarissa tai Willin sisällä. Tilanne muuttuu kun ääni sanoo ääneen sanan Myrskytuuli, joka herättää Willissä reaktion, se täytyy löytää! Puolihaltia kokee kutsua johonkin osaan luostarista ja Will päättää seurata kutsua. Luostarin sisäpiha on tyhjä, rikkaruohojen täyttämä pihamaa, jossa kasvaa kaksi puuta. Will aloittaa kaivamisen ja löytää haudatun aseen, kahdella kädellä käytettävän sapelin. Tuuli nousee ja nostattaa tomua ilmaan Willin tarttuessa aseeseen ja ottaessa sen esiin.

Uusi elämä.. uusi alku, ääni toteaa Willin ihaillessa kylmän näköistä miekkaa. Kaksi muuta matkaajaa saapuu oman aarrekasan kanssa paikalle, luostariin oletetusti hyönneiltä humanoideilta löytyi myös taillisia tavaroita. Hetken ihmettelyn jälkeen he päättävät palata Sulttaanin Kouralle.

Epilogi

Kouralla retkikunta ottaa heidät ilolla vastaan. Almah on tyytyväinen heidän tekemäänsä työhön ja määrää retkikunnan liikkumaan seuraavana aamuna luostarille. Matkalla luostarille Will vaihtaa löytämänsä kuivatun gnollin keuhkon Zastoranille taikajuomiksi; Wincent istuskelee vaunun kyydissä lueskellen löytämäänsä kirjaa ja Malak antaa vinkkejä viimavartiostolle hyvistä nukkumasijoista luostarilla. Kaikki ovat valmiita asettumaan taloksi luostariin ja suuntaamaan katseensa kohti Kelmaranea.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped