Minkä haltiamieli muistaa, sen metsä peittää jo alleen

Esipuhe

Lamashan 1. Vuosi 4708 AR

Lurkit on löydetty ja surmattu, taivasmetallit ryöstetty ja meteorin tuomat kammotukset tuhottu. Mitä Pirunkyynärä vielä kätkeekään? Ja mitä tapahtuu kaukana Celwynvianissa, Shin'Rakorathin upseerit haluavat varmasti kuulla solun löydöksistä ensi tilassa.

ToDo

  • Katsokaa lootteja "sillä silmällä", wanhat myydään tahi hävitetään ensi pelikerran aikana.
  • Miettikää myös valmiiksi ketä haluatte tavata vielä Rätselporissa, ja ketä vältellä..

Tapahtumat

  • Solu on kovia kokenut, ja arvotavaa juuri sen verran kun heidän kapeat hartiansa jaksavat kantaa. Eteisessä on kuitenkin vielä yksi tutkimaton huone, jonne kulku on estetty lankkuparrikadilla, jossa lurkin kielellä olevilla kirjoituksilla varotetaan takana odottavasta epäkuolleesta vaarasta. Seinämää tutkitaan myös arkaanisella silmällä, ja siitä löytyy hiljaisuus taika, sunnattuna seinämän taakse.
  • Solu välttelee epämiellyttävää tehtävää ja olisi muuten jatkanut takaisin leiriin, mutta Tal vaati välittömästi aikaa tutustua lurkkipapittaren päiväkirjaan. Muut solun jäsenet lopulta myöntyvät, ja murtavat seinän.
  • Seinän murtuminen tuihoaa myös hiljaisuus auran. Pimeydestä erottaa haamumainen hamo, jolla on viehättävän naisen kasvot ja linnun ruumis. Virashiksi esittäytyvä entiteetti vaatii tietää mitä, mikä on Yariksen kohtalo. Solun jäsenet pyyhkivät kylmää hikeä, mutta jokunen heistä muistaa että kyseessä lienee sama sireeni joka rakastui saaren asuttaneeseen Yaris Nerakeniin. Rakkaus kuten saaren kukoistuskin päättyi, kun muut asukkaat löysivät sireenin pesän ja surmasivat tänmän muiden epäonnisten sattumien jälkeen. Yaris rukka, tajutessaan rakastajattarensa kohtalon yöksyi mereen ja vetiseen kuolemaan itäisellä majakalla. Virashi kuitenkin aistii YAriksen preesensin, ja solu lupaa selvittää onko jotakin tästä vielä löydettävissä.
  • Matka itäiselle majakalle menee soljuvasti, vaikka tie onkin päässyt kasvamaan lähes umpeen. Majakalle saavutaan illan hämärtäessä, ja paljastuu että luonnon voimat ovat myös tätä majakkaa kaltoin kohdelleet. Mitään elävää tahi kuollutta ei tavata, kunnes Yarista kutsutaan huutaen. Tämä nouseekin wraithin muodossa merenbjyrkänteen yli ja karjuen tuskaansa ja vihaansa kaikkea elävää kohtaan ryntää solun niskaan. Sen epäpyhä kosketus on olla fataali, mutta YAris pian karkotetaan valolla. Tämä kuitenkin palaa ja kaatuu sankarten maagisiin aseisiin.
  • Tieto Yariksen kuolemasta ja tämän epäpyhän hengen tuhoamisesta saa myös Virashin luopumaan viimeisestä maallisesta iolemuksestaan. Kiittäen, sateenkaaren väreissä kimallellen hän tyytyväisenä jättää tämän maailman.
  • Seuraavat päivät solu kerää arvotavaraa saarelta satamaan ja odottelee noutokyytiä. Päiviä kuluu, ja saari on riisuttu kaikesta arvokkaasta, kunnes paluu kyyti lopulta lipuu satamaan.
  • Laivamatka on tapahtumaköyhä, mutta Rätselporin satamassa tunnelma sähköistyy heti kun selviää että laiva on saapunut Pirunkyynärästä, lastina luultavasti loputtomia rikkauksia. Gravin palaa ahjoilleen kiitollisena henkensä säästämisestä. Riimumaagit ryntäävät keskuksensa halleihin suojaan. Vain Akronia pidätellään laivalla, kunnes sovitaan että hän matkaa samaisella laivalla mihin satamaan se ikinä seuravaaksi matkaansa jatkaakin. Solu suojelee läsnä olollaan arvosaalistaan, kunnes seuraavina päivinä sitä kaupustellaan erinomaisella menestyksellä Rätselporin varakkaammille kauppiaille. Solu tekee myös hankintaja, jotta rahapussit eivät roiku liian paksuina taskuvarkaiden iloksi.
  • Kwawalle tiedotetaan tapahtumista ja kerrotaan lurkkipapittaren päiväkirjan paljastamista tapahtumista Mierani metsässä ja muinaisen haltiakaupungin Celwyvianin nukkuvilla kaduilla. Tämä pian lähettää viestilinnun esimiehelleen Mieranissa.
  • Miral luovuttaa ystävättärelleen Shorafalle Clincherin henkilökohtaiset paperit, ja jättää vastapalveluksen näistä äärettömän kallisarvoisista dokumenteista avoimeiksi. Pian kuitenkin Kwawa ilmoittaa että solu pyydetään Itkevään Lehteen antamaan selvitystä löydöksistääm, jotta Lyhdynkantajat voivat hävittää lurkin lopullisesti Celwynvianista. Shorafa ei voi peitellä tuntemuksiaan, kun Miral tuylee vaatimaan ammattimaiselta parittajalta ja tietojen vaihtajalta haisevia hevosia. No, pian ne on kuitenkin hankittu, uskollisten alaisten toimesta.
  • Solu lähtee matkjalle Itkevään Lehteen uusine hevosineen aikaa suuremmin hukkaamatta. Matka kestää pari päivää. Ensimmäisenä kohdataan tasangon hevoskauppiaita, mutta nämä eivät onnistu hevosia myymään, eivätkä' he tiedä suuremmin Mierani metsän tapahtumista. Muukalaiset ajetaan sieltä järjestelmällisesti pois haltioiden toimesta - how rude!
  • Toisena päivänä ennätetään jo ikivanhan metsän lehvien alle. Iltapäivän puolella solu havahtuu etelästä kuuluvaan rytinään, joka viittaa useampaan lähestyvään suureenn kohteeseen. Hevoset häyytetään karkuun pohjoiseen, ja solu muuttuu näkymättömäksi ja piiloutuu. Pian ohi lentää neljä vähä lohikäärmettä, jotka selkeästi ovatr nyt kuulleet epätoivoisesti pakenevien hevosten hirnahdukset. Solu makaa urheasti piilosaan, kunnes vähälohikäärmeet ovat kadonneet.
  • Matkaa jatketaan jalan, mutta pian läheisestä pusikoasta astuu esiin toinen solu haltoita. Niiden ylväs johtaja katselee solun jäseniä arvioivasti, ja kertoo että heitä on odotettu. Hän ilmoittaa nimekseen Kaerishiel Neirenar, paikallinen Lyhdynkantajien komentaja ja Itkevän Lehden suojelija. Hän kertoo että kylässä on käynnissä poliittinen taisto paikallisen kuningattaren nimeämän johtajan Evianan ja Kaerishielin välillä, siitä miten lurkki ongelmaan ja Celwynvianin puhdistamiseen tulisi suhtautua. Hän on vaatii, että solu auttaa kääntämään tämän pään, ja kertomaan kaiken mitä lurkki papitar tyhmästi on päätynyt päiväkirjassaan paljastamaan Celwynvianin puolustuksista.

NPC:t

  • Kaerishiel Neirenar is the leader of a group of Shin'Rakorath mercenaries from the elven community of Crying Leaf in the Mierani Forest.
  • Eviana Nirgassan, The leader of the Crying Leaf, who was appointed by Kyonin a decade ago following the assassination of her predecessor by the drow.
  • Crying Leaf, Crying Leaf is an isolated elven village in Varisia’s Mierani Forest.

Palaute

Palkkiot, sovittu Riimumaagien expediition kanssa

  • 1 000 gp per solun jäsen, kun Riimumaagien expediitio on palannut turvallisesti Rätselporiin
  • 25gp per pound, Riimumaageille myydystä noqualista.

Palkkiot, ensimmäinen päivä

  • Centipede chitin, 26 pounds, worth 1 gp per pound Mew
  • Noqual, 9 pounds. Traded for 6 alchemist fires & 6 acid potions

Palkkiot, toinen päivä

Zincerin matka-arkku (lock DC 30)

  • several business legders, a ledger tracking Zincher's wealth and copies of deeds
  • map marking locations of all sites where noqual was found and single X (G)
  • eight beryls a' 40gp = 320gp
  • four rubies and a black pearl a' 100gp = 500gp
  • 35 pounds of noqual a' 25gp = 875gp
  • 200 sp, 200gp, 20pp = 420gp

Zincher

  • amulet of natural armor +1 = 2 000gp Tämä taitaa olla Eladanilla Sazmo 13.4.2016 21:45
  • leather +1 = 1 160gp / 580gp
  • 2x acid flask a'10gp = 20gp / 10gp
    • Ken ottaa nämä? Shade 2016-04-17 20:22
  • 20x alchemist's fire flask a'20gp = 400gp / 200gp
    • Tekee neljä per naama Shade 2016-04-17 20:22
  • masterwork pickaxe (1d8/x4) = 350gp
  • potion of shield of faith +3 (CL 6) = 300gp
  • 4x masterwork throwing axe a'308gp = 1 232 / 616gp

Akron Erix

  • ring of protection +1 = 2 000gp / 1 000gp Tämä meni Talaielille Swyrlyn 14.04.2016
  • cold iron warhammer +1 = 4 312gp / 2 156gp
  • potion of barkskin +3 (CL 6) = 600gp / 300gp
  • potion of lesser restoration = 300gp / 150gp

Drow guards

  • 5x masterwork rapier a'320gp = 1 600gp / 800gp
  • 5x masterwork chain shirt, a'250gp = 1 250 / 625gp
  • 5x masterwork light steel shield a'159gp = 795gp / 397,5gp
  • 5x potion of cure light wounds a'50gp = 250gp / 125gp
    • Yksi per nokka Shade 2016-04-17 20:27
  • 5x Masterwork Hand Crossbow a'400gp = 2 000gp / 1 000gp
  • 25x drow poison a'75gp = 1 875gp / 937,50gp

Drow druid

  • +1 spear = 2 302gp / 1 151gp
  • masterwork leather = 160gp / 80gp
  • wand of produce flame 10 charges = 150gp / 75gp
  • masterwork alchemical silver dagger = 322gp / 161gp

Shindiira Misraria

  • +1 flail = 2 308gp / 1 154gp
  • +1 mithral banded mail = 10 400gp / 5 200gp Ehkä Talaielille tai mahdollisesti Domille? Swyrlyn 14.04.2016
  • cloak of resistance +1 = 1 000gp / 500gp Ehkä Eladanille? Shade 2016-04-16 20:02
  • +1 heavy steel shield = 1 170gp / 585gp Talaiel voisi ottaa tämän vaikka käyttöön Swyrlyn 14.04.2016
  • jade circlet 1500 gp
  • 10x drow poison a'75gp = 750gp / 375gp
  • 2x scroll of charm monster a'700gp = 1 400gp / 700gp Miral kai nyt IC-syistä voisi nämä haluta. OOC:nä nämä nyt eivät ole niin kuuminta hottia, ehkä lähinnä kädenlämpöistä... Shade 2016-04-16 20:02
  • wand of cure light wounds, 19 charges = 285gp / 142,5gp
  • masterwork hand crossbow = 400gp / 200gp
  • silver amulet of Noctula

Drowien kätköt

  • 4x 4663-vintage wine from the Terverius Wineries, Cheliax. a'300gp = 1 200gp
  • 2x potions of lesser restoration a'300gp = 600gp / 300gp
  • 3x potions of remove paralysis a'300gp = 900gp / 450gp
  • 5x potions of cure moderate wounds a'300gp = 1500gp / 750gp
    • Yksi per nokka Shade 2016-04-17 20:27
  • potion of delay poison = 300gp / 150gp
  • 53 pounds of noqual a'25gp = 1 325gp
  • two sets of noble elven outfits a'60gp = 120gp / 60gp
  • set of ostentatious jewelry = 5gp
  • silver scrolltube containing maps of Devil's Elbow, Riddleport, Celvynwian % Varisia 150gp
  • Tsalkaean's Bestiary (+2 circumstance bonus on knowledge [dungeoneering] checks to identify aberrations and oozes, 200gp
  • Thoughts on Varisian Customs, 10gp
  • Shindiira's journal, priceless!!!

Jako

  • 3388 gp per pää, haarniska meni Talaielille, jonka haarniska meni Domforille
    • Myymättä +1 flail, +1 cold iron longsword, +1 cold iron hammer, alchemical silver dagger, outfits, viinit Shade 2016-04-17 13:45

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped