Tilanne ja kuinka se kehittyy kampanjan jälkeen syksystä 4709 Arodenin aikaa.

Millien puuhia

  • Varkaiden neuvoston kaaduttua ja Ecarrdianin kukistamisen jälkeen Millie keskittyy sekä kansanneuvostoon että teatterinsa pyörittämiseen. Kaupunkilaiset ovat ahdingossa, joten hän tekee parhaansa että suruja on mahdollista paeta viihteeseen.
  • Kansanneuvostossa Millie ottaa aktiivisen roolin kaupungin kehittämiseen ja sen parantamiseen. Kuullessaan pormestarin paikan olevan vapaana, hän pyrkii tähän rooliin. Saadessaan lopulta pormestarin pestin, hän pyrkii tekemään avointa politiikkaa. Cheliax pidetään lähellä, mutta kaukana, teatterin tukeminen jatkuu edellisen pormestarin tavoin mutta esitykset ovat paremmin saatavilla kaikille säädyille. Pormestari Brennan on avoin, diplomaattinen ja kansanmielinen - huolehtien kuitenkin aateliston hyvinvoinnista.
  • Alter egonsa Varjon Millie saattelee kaikessa hiljaisuudessa eläkkeelle. Kaupunki ei tarvitse enää pelottavaa antisankaria. Varjosta muodostuu kaupungilla legenda, ja aina välillä joku kertoo nähneensä katolla miehen varjon katselevan ja suojelevan.
  • Pienen ajan jälkeen Millie kokee että sankarihommat kiinnostaisi taas. Hän haluaa olla näyttävämpi sankari, joka keskittyy positiivisuuteen ja aitoon sankarillisuuteen. Hänestä tulee Hopeinen Ritari, sankari joka ilmestyy aina mystisesti paikalle kun joku kansalainen on tehnyt hyvää. Hänen lähellään on aina ektoplasminen iloinen ilmestys.
  • Pormestarin roolissa Millie pitää etäisyyttä Hopeisesta Kilvestä, mutta huolehtii että järjestö saa toimia suhteellisen näkymättömyyksissä. Virallisesti hän kieltää sen toimet, mutta salaa antaa sille tukea aina järjestön tarvittaessa.

Girum

  • Vuoden 4709 Girum hengaa Länskruunussa, sijoittaen rahaa mm. köyhäinhoitolaitokseen ja Dosperan kunnostamiseen. Hän vie lapsiköyhyyden kansanneuvoston eteen ja politisoi sen. Häntä vihataan, sillä onhan lapsista lähinnä harmia ja niitä muutenkin liikaa, mutta raha vaihtaa omistajaa ja muutama katurottakin siinä pelastuu. Girum on vuoden lopulla aika ponneton ja keskittyy lähinnä dokailuun Alessian kanssa.
  • Seuraavana kevättalvena, Sisämeren myrskyjen laannuttua, alkaa Girum heittää verkkojaan kohti Corentyniä, Pezzackia, Vyreä ynnä muita. Aluksi ei kuulu mitään, mutta viikon matka, Iomedaen kautta, Egorianiin on ratkaiseva. Girum ujuttaa jalkansa kansallismielisten, antimonarkistien ja abolitionistien ovenrakoon. Hän argumentoi(on mulla diploa stna) Länskruunun toimivan ennakkotapauksena. Ponnahduslautana kansalliseen muutokseen, jonka mallia muutkin kaupungit voisivat omia. Kapinan kevättä on ilmassa!
  • Vuotta myöhemmin, viedessään kapinaa Corentyniin, haavoittuu hän vakavasti kohdatessaan Corentynin rikollisjärjestöiltä yllättävää vastarintaa. Lipevät kanaljat eivät halua vapautta! Heille riittää valta varjoissa ja maallinen mammona. Katkerana ja paladiinivoimansa kapinatoimessa menettäneenä Girum palaa Länskruunuun lomailemaan ja ihastelemaan kättensä(lue: rahansa) töitä. Vielä on toivoa!
  • Vietetään vuotta 4712 ja Girum vannoo muokkaavansa kapinaliikkeestä toivon ja hyvyyden käsikassaran. Hän ottaa yhteyttä piiloutuneisiin desniitteihin, Iomedaen kirkkoon ym. Thrunen sortamiin uskonveljiin. Liike tarvitsee selkärangan ja sen sellainen löytynee kielletyistä kirkoista. Sillä tiellä Girum on vieläkin.

Alfonse

  • Tilanteen rauhoituttua Alfonse palaa Varisiaan tarkastamaan, miten ystävät ja sukulaiset voivat. Selvitettyään tilanteen olevan siellä ennallaan, ei hän kuitenkaan saa Cheliaxilaisten ahdinkoa pois mielestään ja palaa Länsikruunuun ennen kuin vuottakaan on kulunut.
  • Toimii ensin pääasiassa Kilven parissa edistääkseen tilannetta, mutta pian Alfonse tajuaa, että apua kaivataan muuallakin ja Cheliax iskee Länsikruunuun suuremmalla voimalla ennen pitkää, jos asialle ei tehdä mitään. On aika siirtyä tutun kaupungin ulkopuolelle.
  • Seuraavat vuodet matkustaa ympäri maata yksin, joskus hakeutuen kuitenkin teatteriseuruiden pariin. Tutustuu Kellokukkiin ja muihin vapaustaistelijoihin tarjoten heille apuaan. Rooliksi muodostuu pääasiassa informaation kerääminen ja jakelu.
  • Modus operandina päästä aatelisten ja muiden merkkihenkilöiden pakeille muodikkaana karhiennustajana ja manipuloinnilla/ajatustenluvulla/hypnotismilla koota tarpeellista tietoa muiden käyttöön.
  • Alfonse ei kuitenkaan epäröi osallistua kenttätehtäviinkään tilanteen niin vaatiessa.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped