Kaupunki ilman hallitsijaa?

Pharast 24. Vuosi 4708 AR

Tapahtumat

Ulostautuminen viemäreistä sujuu sulokkaasti Beshan tapauksessa ja käsipohjalla Milezzan osalta. Lyhyt kotimatka keskiyön kaupungissa, muuttuu suunnitelma palaveriksi. Aamun lähtö Justus kalastajan kanssa siirretään puolille päiivn, ja Erien luona vieraillaan jotta saadaan juoksupoika palkattua. Erie ottaa surullisena vastaan rottien massatuhon, mutta ainakin agressioiden ja vastakkainasettelun tulisi edes päättyä. Erie antaa yhden käöytetyn death cofferin Pettyneille, lupaa lahjoja löydösistään jota kutsuu muruiksi liikkeensä tavoin ja hoitaa viestin kalastajalle aamuksi.

Seuraavana aamuna on myöhäinen herätys, loitsijat valmistelevat päivän annokset sukellukseen ja Besha lähtee hankkimaan sämpylöitä. Jonossa hän kuulee parilta jäärältä huhun, että kuningas on yritetty herättää eloon ja verihuntu on epäonnistuneen rituaalin seuraus. Toisaalla akat juoruavat jostain kuoleman kultista, mikä on naurettava ajatus.

Pettyneet pääsevät ärtyneen kalastajan luokse juuri ennen puoltapäivää. Pian suunnataan keskelle jokea suunnilleen niille main kuin kalastaja Cressida ovat arvioineet uppoamispaikaksi. Pimeänäkö, vesihengitys ja uinti loitsut jäsenissään Susi, Majik ja Zeran pulahtavat kylmään synkkään jokeen. Tovin sukeltelun jälkeen hylky paikannetaan, keulasta katkenneena. Susi havaitsee haimaisen hamon, mutta se katoaa hylyn taakse. Peräosan ruumaan sukeltaessa se todetaan tyhjäksi, mutta hai tekee visiitin. Se seivästetään nopeasti Suden atraimeen. Aluksen perästä tavoitetaan kuolettavan kaunis haahka, mutta Susi kestää sen vaarallisen tuijotuksen ja se päätyy kohta pakomatkalle. Zeranin vesielementaali kuitenkin nuijaisee sen kuoliaaksi mustuvassa vedessä. Kapteenin hytistä löydetään yksi ruumis lakanoiihin kietoutuneena. SItä enemmän huomio suuntautuu vesitiiviseen lukittuun arkkuun. Laivan keulasta löytyy lisää tyhjää lastitilaa ja muutama maukas ankerias.

Saalis nostetaan kalastusalukselle jossa hieman järkyttynyt Justus ottaa kalat käsittelyyn ja peratut kalat jaetaan. Majik ratkaiseen vaativan boxin lukon ja sisältä löytyy Urgothoan symbolilla koristettu viitta ja pyhäkirja. Pyhäkirja on aarreaitta, ilmeisesti vähä-älyinen pappi, joka on palvonut Andaisin nimistä papitarta jopa itse jumala enemmän. Andaisinin arvoitus ratkeaa vasta pari tuntia myöhemmin Cressidan puheilla, tämä on papitar jota epäiltiin ruttoepidemiasta Nidalissa vajaa vuosikymmen sitten ja on etsitty rikollinen karkumatkalla joka näyttää päätyneen Korvosaan. Illalla tutustutaan epäpyhään kirjaan tarkemmin ja todetaan että lootin myyminen osin suljetussa kaupungissa on käymässä vaikeaksi, vain parannustarvikkeet kärsivät valtavasta inflaatiosta. Myös huhuja Wanhan Korvosan ja muiden varattomampien alueiden osittaisesta sulusta kulkee. Majik vierailee Rasndalilla, ja kutsuu tämän kala-aterialle mutta Randall kieltäytyy vedoten kiireisiin hippogriffien iltapaskojen lapioinnissa.

Sukellusta seuraavana päivänä Direptionion läydekset esitellään myös Abadarin temppelissä. Tällä kertaa sisäänpääsy onnistuu, kun vartijat toteavat Pettyneillä olevan hyödyllistä uutta tietoa ja kun oven edustan mob ajetaan pakoon pelottelemalla lähestyvistä Harmaista neidoista. Nämä kun raahavat tavoitetut sairastuneet Siunatun Neidon rakennukseen. Parannuksen taloon josta tuskin kenenkään palaavan ulos elävien kirjoissa. Sisällä mahtavassa temppelissä päästään kaartin kapteenin Joramein Antekuistin puheille, muutaman akolyytin edustaessa hengellistä puolta. Abadarilaiset ovat vaikuttuneita sukelluksesta ja löydöksistä, kirottu viitta vaihdetaan tuhanteen kultarahaan ja parannussauvaan. Myös kirkko lupaa alkaa selvittää Andaisinin ja muun kultin sijaintia. Muuten päivä kuluu kirjaa edelleen analysoidessa.

Seuraavana aamuna Majik lähtee täydentämään antiplague materiaali varantojaan, hinta on kaksinkertaistnut eikä aineksia löydy kuin kuuteen annokseen. Eräs syylärasvaa ostova asiakas nauraa Majikin maksamalle hinnalle, "Etkö ole kuullut että Laventeli myy parantavaa juomaa vain kahdella kullalla. Parantaen samalla polvien kolotuksen ja aiheuttaen taivaallisen ominaistuoksun ainakin päiväksi". Epäluuleiset pettyneet lähtevät selvittämään tätä Laventelin Linimenttiä, ja sen ominaisuuksia Länsirannalle.

Laventeliin valuu nopeasti samalla purkautuva asiakasvirta. Näyttävä näyteikkuna esittelee lähinnä hajusteita ja muuta ylellistä, mutta siirrettävä kyltti mainostaa varmaa parannuskeinoa punaiseen huntuun. Ovella on pari raamikasta järjestyksen valvojaa ja itse kaupassa jöötä pitää viehättä ruskeaverikkö, omistaja itse Vendra Loaggri. Pari nuorta myyjätärtä nostaa tiskin takaa kuin liukuhihnalta näitä ainutlaatuisia parannusputeleita. Pettyneet ovat pian tiskillä ja ostavat heti kymmenen niitä. Majik maistaa ensimmäistä pulloa ja tunnistaa vain sokerin, halvan hajuveden ja vielä halvemman jokiveden maun. Pettyneet alkavat äänekkäästi purnata petosta ja Vendra neiti yrittää satunnaisen asiakkaan kanssa puhua syytökset alas. Resepti on kuulemma kehitetty matkaavan professorin kanssa kolmessa päivässä, mutta täömä on jo jatkanut matkaa. Asiakas esitelmöi parantuneensa, mutta kumpikaan ei vakuuta. Vendra vetäytyy liiketilasta ja hieman harmistuneet vartijat pyytävät Pettyneitä poistumaan. Pettyneet vievät illaksi sanan vartiostolle, kun Majikin laboratorio vahvistaa tämän kielen analyysin. Cressida on poissa, mutta Grau Soldado ottaa raportin ja pyrkii lähettämään vielä yöllä vartioston sulkemaan paikan ja vangitsemaan johtajattaren epäinhimillisen petoksen johdosta.

Pettyneiden jo tehdessä lähtöä yöhön, Grau kertoo yhdestä vinkistä. Wanhassa Korvosassa ilmeisesti ruttouhreja on kerätty Racker kujalle, vaarantaen yleisen terveyden ja mahdollisesti houlutellen pelottavia otuksia kaupunkiin. Pettyneet lähtevät iltakävelylle ja Wanhaan Korvosaan pääsy vaati jo puhetta ja melko perusteellisen terveystarkatuksen Harmaiden Neitojen toimesta. Racker kujalla todellakin raadon löyhkä on vahva ja noin kolmekymmentä ruumista on pinottu puutalon seinustalle. Kaikki eivät kuitenkaan vaikuta kuolleen ruttoon, ja samassa vampyyrin äpärä hyökkää katolta Zeranin niskaan repien haavan ja ruumiin vahvuutta. Pian seinän ja ruumiskasan läpi hyökkää kolme otusta lisää. Milezza on jo juokemassa kirkuen karkuun, mutta muut alkavat vastarintaan. Lopulta ne tuhoutuvat ja viimeinen pakenee takaisin maailam surkeimmaksi lelukaupaksi paljastuvaan liiketilaan. Viimeinen äpärä ajetaan maakellariin ja surmataan, samalla raivolla Susi tuhoaa arkut jotka paljastavat Ustalavissa lyötyjä kolikkoja, santa patjan lisäksi. Onnettoman lelun tekijän liiketila on täynnä pelottavaa ja rikkinäistä roinaa, mutta Zeran bongaa kuitenkin kassalippaan jossa helyjen lisäksi on avain ilmeisesti Abadarin temppelissä olevaan säilytyslippaaseen.

NPC:t

  • Andaisin - pahamaineinen Urgothoan papitar, jota syytetään tuhoisasta paiserutosta Nidalissa.
  • Grau Soldado - vartioston kapteeni, joka sortui viinaan vastuiden paineessa. Palveluksessa
  • Erie Keltasilmä - viiskymppinen huomaamaton nainen joka pitää sotkuista nimetöntä kirpputoria satamassa.
  • Joramein Antekuist - Abadarin temppelin raskaasti haarniskoitu vartiokapteeni
  • Justus kalastaja - kalastaja, joka toimitti Pettyneet Direptionin uppoamispaikalle ja teki kaloista fileet
  • Vendra Loaggri - hienojen hajusteiden myyjä Lavenderissä, joka yritti huiputtaa väärällä lääkkeelle Punaiseen Huntuun

Palkkiot

Rats nest

  • +1 mithral rapier - 1 500gp
  • 230gp
  • generic arms for militia - 100gp
  • bottle of air (unlimited air suply) - 3 625gp - Majik
  • pearl of power 2nd lvl (prepare again prepared and cast spell) - 2 000gp

Wreck of Direption

  • +1 spear - 1 150gp
  • shark and eel for great sea theamed dinner
  • 538 gp
  • Serving Your Hunger, Urgothoan holy book with markings - ???
  • +2 cloak of resistance with Urgothoa insignia traded for..1 000 gp Jaettu jo
  • wand of clw 50/50 - Partyn käyttöön

Racker's Alley

  • 452gp from Ustalav
  • ring of jumping - 1 250gp - Besha
  • pipes of haunting (play to frighten)- 3 000gp
  • Key for bank of Abadar, nro 261

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1jfoHsVIR_NtsrUYZx-sBT2NrId778axELV2B6mOVP_Y/edit?usp=sharing

Yhteensä 8970gp

Jako neljälle 2242.50gp

ToDo lvl 6

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped