Päivitetty 11.5.2009
|
3 xp
Dairhe Faulilj |
|
Historia Dairhe Faulilj on peräisin Verduranin metsän lounaisista osista. Hän on viidestä lapsesta neljäs haltiaperheessä, joka tunnetaan hyvin joskaan ei laajalti vahvoista perinteistään (ellei suorastaan siteistään) luontoon. Lähes kaikki Fauliljin nimeä kantavat ovat ryhtyneet metsänvartijoiksi, samoojiksi, metsän papeiksi tai druideiksi, ja näin myös Dairhen tapauksessa. Hänen äitinsä on luonnonjumalattaren papitar ja tältä Dairhe oppi Ehlenestran seuraajaksi sekä halunsa druidintaitojen opiskeluun. Hänen melko vapaamuotoisen koulutuksensa saattoi päätökseen eräs paikallisen druidikehän jäsen, ja kyseisen koulutuksen suurin ponnistus oli druidien salaisen kielen opettelu. Dairhe ei muodollisesta opiskelusta paljoa perusta, ja lähtikin omille teilleen melko nuorena haltiaksi, 35-vuotiaana. Sillon tällöin, epäsäännöllisten matkojensa mutkien kuljettamana hän on toisinaan päätynyt käymään kotiseudullaan tai törmännyt sisaruksiinsa matkoillaan, mutta hänen seikkailunhalunsa ei vielä ole vähenemään päin. Vaeltelevasta elämäntyylistään huolimatta Dairhe ei aina valitse polkujaan asutuksen puutteen nojalla; voihan muille puhumalla oppia maailmasta siinä missä sitä tallaamallakin. Matkoillaan Dairhe poikkeaa usein kylissä harjoittaen parantajantaitojaan, silloin ilmaiseksi ja tällöin palkkiota vastaan. Hän pitää monimuotoista lahjakkuutta ja varsinkin omavaraisuutta suurina hyveinä, ja hän ei olekaan toistaiseksi vielä koskaan joutunut esimerkiksi ostamaan ruokaa, vaan on pärjännyt omilla avuillaan vallan mainiosti. Nelisen kuukautta sitten, autioille seuduille vaeltaneena ja yksinoloon väsyneenä Dairhe kutsui luokseen ensimmäisen eläinkumppaninsa, ja kutsuun vastasi Silf - nuori tummanharmaa susi. Dairhen matkanteon viimeisin käänne oli hänen sattumanvarainen kohtaamisensa erään seikkailijaryhmän kanssa. Esittelyjen yhteydessä Dairhe sai kuulla ryhmän olevan Tienetsijöiksi kutsutun järjestön jäseniä. Dairhea huvitti kuulla, että kyseinen ryhmä oli (tai ei ollut, suunnistajasta riippuen) eksynyt kartoitusretkellään Verduranin metsään. Dairhe opasti nämä lähimpään kylään ripeydellä, joka teki selkeän vaikutuksen ryhmän jäseniin, ja nämä puolestaan kertoivat Dairhelle lähimmästä kaupungista, johon Tienetsijät olivat vasta hiljattain perustaneet toimipaikan. Dairhe suuntasi kulkunsa sinne heti ryhmästä erottuaan ja hänen tapaamansa ryhmän johtajan merkillä oli siellä selkeästi painoarvoa, sillä hänet hyväksyttiin Tienetsijiin vielä sinä päivänä. | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Special Abilities Languages:
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Feats | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Spells per day |
Kategoriassa Pathfinder Society -hahmot, pelaaja: Gastogh
Mekanismin wiki is powered by pmwiki engine running with lt9602.