Surenchinuan raportti Akhetepin haudan tutkimisesta.


Päivä x ännättäkuuta vuonna 4xxx AR.

Ryhmäni 'Kolme ja puoli varttia' sai osakseen tutkia Akhetepin haudan. Hauta sijaitsi koilisosassa Necropolista.
Päästyämme haudalle huomasimme sen olevan suurilta osin hiekan peittämä, jolloin jouduimme tyytymään lihasvoimaan ja kaivamaan tiemme haudan ovelle. Ovessa oli merkkejä hautaan tunkeutumisesta jo ennen kuin me avasimme uloimman oven. Sisältä löytyi suuri kivi, jonka jouduimme vierittämään sivuun. Löysimme lisää merkkejä tunkeutumisesta. Tämän jälkeen pääsimme laskeutumaan itse hautakammioihin.
Alemmalta tasolta löysimme ihmis tai puolihaltia miehen ruumiin, jonka jalat olivat katkenneet. Tulimme johtopäätökseen, että mies oli tippunut korkealta ja katkaissut molemmat jalkansa, mutta ei kuitenkaan kuollut itse pudotukseen.
Alhaalla jatkoimme syvemmälle hautaan, jossa kohtamisemme monia ansoja, mutta myös rikkauksia, jotka olivat kaiken tämän riskin arvoisia. Löytämämme mukaan Akhetepin perhe oli kohdannut jonkinlaisen tragedian murhan tai sairauden ja he olivat kuolleet jo huomattavasti Akhetepia aikaisemmin. Löysimme myös tietoa, että Akhetepi on eläessään ollut Watin sotilaskomentaja ja että tämä hauta on kirottu. Eriskummalliset ansat piinasivat meitä syvemmällä haudassa. Jotakin Watin taistelua kuvaavasta Dioramasta heräsi eloon muutama nukke, jotka onneksi saimme ilman suurempia ongelmia hajoitettua ja itseasiassa yhden saimme kokonaisena jopa mukaan.
Haudassa on myös suuri maaginen peili, joka yrittää sekoittaa katsojansa päätä. Saimme kuitenkin selville, että siinä on heikkoa illuusiota ja transmutaatiota. Suosittelen käsittelemään sitä varovaisesti, se kaipaa lisää tutkimuksia vielä.
Haudassa on myös Shakaalinpäiselle hahmolle, epäilen Anubista, omistettu alttari.
En ole varma kuuluiko tuhoamamme otus haudan alkuperäiseen puolustukseen, vai onko se löytänyt tiensä sisälle samasta raosta, mistä epäilemme hautaan tulleiden Jättiläis Solifugidien ja myöhemmin löytämiemme Kaivaja kuoriaisten tulleen sisälle. Otus oli kuitenkin itse hiekkaa ja sen tappaminen ol varsin hankalaa. 'Sandling'ksi sen tosin tunnistimme.
Hauta on täynnä myös Pharasman ikonigrafiaa, mikä ei sinällään ole mitenkään erikoista.
Löysimme osan haudasta olevan vielä kesken, löytämiemme papereiden mukaan tämä osuuden, jos se olisi tehty valmiiksi, kuuluisi Akhetepin rakastajattarelle.
Ensimmäinen suuri vaaramme löytyi vale-sarkofagin toimesta. Mikäli en olisi kuullut Osirionilaisten haudoista, niin olisin itsekkin voinut luulla tätä oikeaksi Akhetepin sarkofagiksi. Sitä ei ei kuitenkaan ollut, vaan ansa haudanryöstäjiä vastaan. Kun lähestyimme tätä vale-sarkofagia täyttyi ilma sähköstä ja vale-sarkofagi nousi pystyyn ja alkoi lyödä meitä. Onneksemme olemme jonkin verran kokoneita seikkailijoita, joten vain muutamia kymmeniä sekunteja myöhemmin saimme vale-sarkofagin päihitettyä. Huoneessa, jossa taistelimme oli myös hieman vesittynyt vesiansa, sillä se hädin tuskin nosti vettä puoleen reiteen asti, kunnes huone tyhjeni vedestä. Tämän myötä olimme saaneet näkyvät ovet haudasta tutkittua ja avattua. Enää jäljellä oli ne hieman salaisemmat ovet.
Käytimme aikaa hartaasti tutkiaksemme jokaisen huoneen salaovien varalta. Löysimme viidet salaovet, joiden takaa löytyi haudan rakentajien viimeinen leposija, salainen käytävä Akhetepin ja hänen rakastajattarensa välillä, varaston sekä viimein myös Akhetepin viimeisen makuusijan. Saimme päihitettyä viimeisetkin haudan ansoista ja selvisimme haudasta ulos.


Tärkeitä Henkilöitä

  • Sebti "Krokotiili", Suuren Mausoleumin Pharasman Ylipapitar

Loot

  • Couple of metal pitons and usable hammer (1 gp?)
  • Two vials of alchemist's fire (2x10gp)
  • A wooden chest, lacquered white and trimmed with gold inlay (200 gp)
  • Two potions of cure light wounds (2x 25gp)
  • Two potions of darkvision (2x 150 gp)
  • Two books with thin, gold-plated metal sheets for pages. The first is a brief biography of Akhentepi, and the second is a list and description of the various military campaigns conducted by the nation of Osirion between 2350 and 2450 AR (2x 300 gp)
  • Four gold-plated funerary masks (4x 75gp)
  • Active and hostile warrior doll (100gp?)
  • Light wooden shield bearing Ancient Osiriani hieroglyphs that spell the name "Akhentepi," marking those soldiers as under the command of Akhentepi (1gp?)
  • Light wooden shield that does not appear to be Osirian in origin (1gp?)
  • Scarab shield (2200 gp) Surenchinua - ~1/4 koko potista & tarvii sitä jotain muistoja olla
  • Composite shortbow (37gp)
  • Mwk Khopesh (160gp)
  • Mwk Spear (151gp)
  • Several scroll tubes holding papyrus records, private memos, expense ledgers, speeches, and private correspondence. Among the papers are discussions regarding the unfinished tomb of Akhentepi's mistress. (250gp)
  • Two clay urns containing nard, an expensive, oily perfume. (2x 75gp)
  • Two vials of silversheen (2x 125gp)
  • Mwk longbow (187gp) Agniezka - pitkäjousen käytön harjoitteluun
  • 10 cold iron arrows(5sp) Agniezka - pitkäjousen käytön harjoitteluun
  • Gold scarab clasp(50gp)
  • Onyx and silver holy symbol of Pharasma(100gp)
  • Silver hand mirror(35gp)
  • Exquisitely crafted gold funerary mask(500gp)
  • Akhentepi's armor(2617gp)
  • Small, well-preserved darkwood coffer(50 gp)
  • Potion of lesser restoration(150gp)
  • Ornate lapis and carnelian pendant (70gp)
  • Assortment of carnelian, lapis lazuli, and turquoise semiprecious stones (55gp)
  • 600gp, 42sp esimerkki merkintä (Hahmon nimi omalla värillä) vapaa ehtoinen selitys "Tartten lisää rahaa"

Loppulaskenta rahoista

  • 6633 gp 2 sp
  • kamoina Surenchinua 2200 gp, Agniezka 187gp 5p
  • Potionit: 2x Darkvision, Lesser Restoration
  • Alchemist fire

Ostot:

  • 4x Cloak of Resistance +1 4000gp
  • 6x Antitoxin 600gp
  • 1x wand of Cure Light Wounds 750gp
  • 1x Mwk GreatAxe 320gp

Ostojen jälkeen jäljelle jääneet rahat

  • 963 gp 2 sp

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped