Henryn maksamalla tutkimusretkellä on mukana seurueemme lisäksi kaksi metsästäjää oppaina, sekä puoli tusinaa muuta seurueen jäsentä, lähinnä ajomiehiä. Matkalla pohjoiseen retkikunta löytää reitiltään muutaman päivän vanhoja jälkiä idästä länteen matkanneesta joukosta. Walks seuraa jälkiä ja raportoi niiden jatkavan pidemmälle länteen purolta, jonka luona retkikunta yöpyy, eikä asiaan kiinnitetä enempää huomiota.

Retki jatkuu kohti pohjoisempana olevia korkeita huippuja. Muutaman päivän leiriytymisen jälkeen, kun retkikunta on jatkamassa matkaa, havaitaan ylempänä rinteellä jotain liikettä. Walks lähtee tutkimaan, muun seurueen jatkaessa matkaa kohti seuraavaa leiripaikkaa. Walks ei missään vaiheessa tavoita tarkkailijaa, tämä tuntuu kadonneen kuin tuuleen vuoristossa. Tämän jälkeen retki saadaan loppuun ilman ongelmia, jos ei Henryn ja toisen metsästäjän jatkuvasti kiristyviä välejä lasketa mukaan.

Redridgessä ei matkan aikana tunnu tapahtuneen mitään. Uudet mainarit tuntuvat asettuneen, tekevät töitä kuin muutkin. Uutiset mainareitten kaivokselta ovat luottavaisen positiivisia. Walks päätyy keskustelemaan paikallisten Moapa-intiaanien kanssa pohjoisen vuoristosta. Moapat kertovat vuorilla olevan huono maine, mutta eivät tunne syitä tarkemmin. Walks päättää ottaa asiasta selvää, ja ryhtyy järjestelmään tapaamista Moapoiden heimon vanhimpien kanssa. Väärinkäsitysten aiheuttaman humalan vuoksi Henry päätyy taas järjestämään retken, tällä kertaa Moapoita tapaamaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped