Sarenraen näkijä

Aika: 19. Sarenithia (4709) - 1. Sarenithia (4710)

Prologi

Aika kulkee eteenpäin, Kelmaranen ritarit pysyvät kylässä, auttaen sitä etenepäin, kukin omalla tavallaan. Vuoden aikana monenlaista ehtii tapahtua jokaiselle heistä.

Wincent Quill

Wincent laittaa verstaan pystyyn kartanon alakertaan ja puodin taistelumarketille yhdessä isä Zastoranin kanssa. Jank, vapautettu koboldi, koulutetaan avustajaksi. Pieni koboldi on onnensa kukkuloilla, kun hän saa luvan alkaa rakennella asioita kartanossa. Kaksi muuta asukasta eivät ole tästä aivan niin innoissaan mutta juomatarjoilu pelaa koboldipalvelijan läsnäolessa.

Myyntitouhuissa Wincent tutustuu myös salakuljettajiin ja tekee heidän kanssaan yhteistyötä.

Wincent käyttää aikaansa myös Kaiken Näkevän Silmän suojassa, tutkien sen kirjoituksia ja taikuutta. Lopulta hän lähettää tietonsa myös Katapeshiin, josta Nethyksen temppeli lähettää ne eteenpäin aina Nexiin asti. Tutkimustyö tuottaa myös toisenlaista tulosta; Viiden Tuulen Ritarin, Nefeshtin ja Vaskinkaupungin Jhavhul ovat nyt tuttuja nimiä hänelle, mikäli tulevaisuudessa nimet tulevat uudestaan vastaan.

William Auringonsävel

Will alkaa tutkia kylän raunioita siinä toivossa, että löytää sukunsa vanhan kodin. Sarenraen kirkon alta löytyy merkkejä hänen sukunsa läsnäolosta alueella ja muutaman viikon etsinnän jälkeen talo löytyy. Lähes raunioitunut rakennus kätkee sisäänsä kellarin ja salaoven, joka vie hänet piilotettuun pyhättöön. Lamashtun kolme silmää koristavat huoneen seiniä ja Will tietää, että tämä ei lupaa taaskaan hyvää.

Myrskytuuli tulee vuoden aikana Willille tutuksi ja tärkeäksi avuksi. Will oppii kokoamaan aseensa kuin tyhjästä ilmasta, hiekka ja tuuli muodostavat miekan uudestaan aivan samankaltaisena kuin aito miekka hänen selässään. Monessa kohtaa hyödyllinen kyky.

Will saa yllättäviä vieraita, kun hänen isänsä ja veljensä tulevat tapaamaan häntä. Willin kirjeen kutsumina he käyvät suvun salaiseen kammioon, jossa Will huutaa tietonsa ja vihansa isäänsä Deveonia kohtaan ulos. Deveonin henkivartijana toimiva Willin velipuoli, Bello, näyttää todellisen muotonsa ja laittaa veljensä aisoihin. Deveon kertoo Willille, miten tämä tahtomattaan ajaa heidän jumalattarensa asiaa eteenpäin: tuon armon hylänneille tulee loppu Willin käden kautta. Tietäen, että Will kuitenkin yrittäisi laittaa vastaan, Deveon jättää Bellon vahtimaan veljeään.

Malak al Jafa

Malak auttaa Andrusta laittamaan Kelmaranen kirkon kuntoon. Koettuaan Sarenraen valon yllään useamman kerran matkansa aikana, on Malak mielellään mukana kirkon jälleenrakennuksessa ja palauttamisessa loistoonsa. Näiden korjaustöiden aikana Haleen jättää Kelmaranen, liikkuvainen sielu kun on. Malak saa lisänimen sharif, hän on kirkon puolustaja ja ei-hengellinen johtohahmo. Andrus palkitsee hänet yhdellä esineellä kirkon aarteistosta.

Kirkon tultua kuntoon Malak kääntää katseensa erämaahan. Hän alkaa partioida kylän ympäristöissä, pitäen villipdeot, gnollit ja muut hirviöt kaukana vielä heikosta kylästä. Vuoden mittaan Dashki on myös näillä retkillä mukana ja kaksikko pystyy pitämään vaarat kaukana kylästä. Huolestuttavaa on se, että gnolliheimot tuntuvat olevan liikkeellä, kuin jokin suurempi taho ohjailisi niiden kulkua alueella. Myös Haaskakuninkaan huuto tulee Malakille hyvin tutuksi.

Vuotta myöhemmin

Vuosi on kulunut, kun bardi Felliped saapuu yllättäen Ritarien kartanolle. Felliped on leikannut viiksensä pois, Chelixian vaikutus miehen muotiin alkaa olla kadonnut. Hän kertoo Wincentille ja Willille, että heitä tarvitaan kirkolla, Sarenraen näkijä kysyy heitä! Vauhdikkaasti kaksikko kokoaa itsensä ja suuntaa kirkolle, jossa Malak ja Andrus jo viihdyttävät miestä.

Kalju, vanha mies punaisissa kaavuissa kertoo olevansa Sarenraen näkijä, Zayfid. Hän kertoo Ritareille sodasta, joka on tulossa, sodasta jonka tuo Haaskakuningas. Tämä janoaa saalista ja Kelmarane on ensimmäinen hänen reitillään, mikäli hänen yritykselleen yhdistää heimot oman lippunsa alle ei tehdä mitään. Kalpean vuoren rinteillä sijaitsee Pedon Huone, muinainen temppeli, josta Haaskakuningas on tehnyt linnoituksensa. Mikäli Haaskakuningas kuolisi, heimot varmasti hajaantuisivat ja Kelmarane olisi turvassa. Ritarit katsovat toisiaan ja toteavat, lähdetäänkö nyt vai huomenna?

Malak tapaa Almahin, joka on vuoden aikana muuttunut hieman. Kylän jälleenrakentaminen ei ole ollut helppoa ja Valaherrojen hengitys hänen niskassaan ei ole tehnyt siitä yhtään helpompaa. Malak raportoi tapaamisesta ja Ritarien suunnitelmasta lähteä erämaahan. Almah toivottaa heille onnea ja toivoo kaikkien heistä palaavan.

Malak tarttuu tähän kummalliseen toiveeseen ja kysyy lisää. Almah kertoo näkijän käyneen hänen luonaan ensin ja kertoneen, että yksi Kelmaranen Ritareista ei palaa Pedon Huoneesta. Malak on vakavana, mitä näkijä on mahtanut unissaan nähdä..

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped