Tiedustelu ja turvallisuus, Roslev

Paikka: Komarr
Tehtävä: Ohjusiskun tekijöiden selvittäminen ja neutralointi, tehtävän johtajana ylitarkastaja Sax
Laatija: Ylitarkastaja Jakob Sax

Aamulla 04:12 Komarrin aikaa ohjus osui Roslevien T&T:n päämajaan Komarrin pääkaupungissa, räjähtäen ja aiheuttaen aineellisia vahinkoja ja henkilövahinkoja. Komentaja Roslev loukkaantui iskussa. Komarrin esikunnan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen ohjuksen laukaisupaikan tutkiminen annettiin Roslevin T&T:n operaatioksi. Operaation johtoon määrättiin allekirjoittanut. Operaatioon liitettiin kapteeni Roslev Rautakilpien legioonasta, ja lisäksi Komarrin esikunnan suosituksesta kersantti Kaulbars (Komarrin poliisivoimat) ja sotilasmestari Cort Stanley (Mustien Susien legioona, [ks. myös henkilöraportti, T&T turvallisuusanalyysi]). Henkilökohtaisten varusteiden lisäksi operaatioon kiinnitettiin tiedusteluvaunu M.Zerda, etäohjausasema RMTEK-2 ja kaksi tiedustelulennokkia (malli Lanius-2).

Ohjuksen lentoratalaskelmien perusteella laukaisupaikaksi arvioitiin kaupungista n. 120 kilometrin päässä sijaitseva itsenäinen kaivoskylä. Kersantti Kaulbarsin arvion mukaan kylä oli auktoriteettiä ja virkavaltaa vastustavien ihmisten asuttama. Kylä voitiin luokitella terroristimyönteiseksi Kaulbarsin arvion perusteella.

Kylään saavutiin klo 06:02 Komarrin aikaa. Kylään ei vienyt suoraa tietä, joten tiedusteluvaunu jäi kylän ulkopuolelle kapteeni Roslevin, kersantti Kaulbarsin ja sotilasmestari Stanleyn jatkaessa kylään jalkain. Allekirjoittanut jäi ohjaamaan tiedustelulennokkeja, käyttäen lennokkia L1 kylän tarkkailuun ja lennokkia L2 kylää ympäröivän alueen tutkimiseen laukaisujälkien varalta.

Kersantti Kaulbars ja kapteeni Roslev kuulustelivat kylän asukasta, joka osoitti merkkejä laittomien piristeiden käytöstä. Asukas kielsi nähneensä tai kuulleensä mitään, mutta ohjasi kersantin ja kapteenin suorittamaan jatkokuulusteluja kylän yläosassa sijaitsevalle talolle [lennokkikuva, liite]. Kuulustelun aikana lennokki L2 havaitsi tumman jäljen kylän ulkopuolella, joka analyysin perusteella osoittautui yksinkertaisen räjäytysaineen aiheuttamaksi [analyysi, liite]. Sotilasmestari Stanley tarkasti myös räjäytysjäljen, ja päätyi samaan johtopäätökseen. Räjäytystä oli oletettavasti käytetty peittämään tai naamioimaan itse ohjuslaukauksen ääni. Lisäksi oli todennäköistä, että vastaavia hämäysjälkiä löytyisi lisää.

Kersantti Kaulbars ja kapteeni Roslev yrittivät kuulustella kylän korkeimmalla olevan talon asukasta, mutta asukas osoittautui vihamieliseksi. Kersantin ja kapteenin neuvotellessa neiti Alban kanssa huomattiin nuoren pojan (Nate, n. 14v) pakenevan talosta. Allekirjoittanut siirsi lennokin L1 seuraamaan pakenevaa hra Natea. Kersantti ja kapteeni neuvottelivat pitkään neiti Alban kanssa, ja saivat hänet lopulta suostutelluksi puhumaan aamun tapahtumista. Epäilty Nate oli nähnyt jotain, ja hän pakeni luultavasti kukkulan huipulla sijaitsevaan piilopaikkaan. Piilopaikka oli neiti Alban mukaan tyhjä. Kersantti Kailbars ja kapteeni Roslev siirtyivät jahtaamaan pakenevaa epäiltyä, sotilasmestari Stanleyn liittyessä heidän seuraansa hieman myöhemmin.

Allekirjoittanut siirsi lennokin L2 kuvaamaan aluetta, jonne epäilty Nate oli luultavasti pakenemassa. Lennokki L2 ammuttiin alas, akustisen analyysin perusteella aseena käytettiin panssarintorjuntakivääriä. Lennokki L1 jäi seuraamaan epäillyn Nate kulkua allekirjoittaneen siirtäessä tiedusteluvaunun läheisen kukkulan huipulle parempaan tuliasemaan. Siirtymisen aikana myös lennokki L1 ammuttiin alas panssarintorjuntakiväärillä. Satelliittiyhteyden kautta tehty pyyntö uuden lennokin/liiturin saamisesta evättiin, mutta samalla ilmoitettiin liiturin olevan iskuvalmiudessa jos kohde tarkentuu.

Kersantti Kaulbars, kapteeni Roslev ja sotilasmestari Stanley seurasivat epäilty Naten oletettua reittiä kukkulan huipulle. Huipulta löytyi pieni kuilu, joka vei kukkulan sisälle. Kuiluun oli asennettu tikapuut. Kuilu osoittautui liian pieneksi voimapanssariin pukeutuneille sotilaille, ja kersantti Kaulbarsin lähettäminen yksin kuiluun todettiin taktisesti epäviisaaksi. Kapteeni Roslev ja sotilasmestari Stanley tutkivat ympäristöä toisen sisäänkäynnin löytämiseksi, kersantti Kaulbars vahti löydettyä kuilua. Kapteeni Roslev ja sotilasmestari Stanley paikallistivat vanhan kaivoksen sisäänkäynnin, ja samalla allekirjoittanut havaitsi liikettä kaivoksesta pois vievällä tiellä. Lisäksi kersantti Kaulbars havaitsi epäillyn Nate johtavan kolmea henkilöä kylän läpi kohti poistumistietä. Allekirjoittanut tiedotti kapteeni Rosleville kaivostiellä havaitusta epäillystä (henkilö Viridis) käyttäen radiota, sillä kapteeni Roslev ja sotilasmestari Stanley olivat laseryhteyden ulottumattomissa. Epäilty Viridis reagoi radiolähetykseen. Allekirjoittanut komensi epäilty Viridistä pysymään paikoillaan, samalla kun kapteeni Roslev lähestyi epäiltyä kukkulan huipun suunnasta. Kapteeni Roslev ja sotilasmestari Stanley saavuttivat epäilty Viridiksen, ja kapteeni Roslev suostutteli epäillyn viemään heidät iskussa käytetyn ohjuslavan luokse. Epäilty ilmoitti ohjuslavan sijaitsevan kaivoksessa. Sotilasmestari Stanley ilmoitti suoraan Mustille Susille kylän läpi kulkevista epäillyistä tiedottamatta asiasta operaation johtajalle. Tieto ilmoituksesta selvisi vasta operaation selvitystilaisuudessa.

Kapteeni Roslevin ja sotilasmestari Stanleyn siirryttyä kaivoksen sisälle radio- ja laseryhteyden ulottumattomiin, otti legioona yhteyttä allekirjoittaneeseen varmistaakseen, että yhtään operatiivia ei ollut iskualueella kylässä. Koska sotilasmestari Stanley ei ollut raportoinut allekirjoittaneelle Mustille Susille tekemästään ilmoituksesta, allekirjoittanut oletti iskun olevan legioonan itsenäinen toimenpide, eikä vaatinut iskun perumista. Iskun jälkeen allekirjoittanut totesi epäillyn Nate sekä hänen johdattamiensa kolmen henkilön olleen iskualueen ulkopuolella. Legioonan liituri suoritti uuden tarkennetun iskun neljään epäiltyyn tiedusteluvaunun lasermerkkauksen avulla. Kaikki neljä epäiltyä neutraloitiin. Kapteeni Roslev ja sotilasmestari Stanley tulivat takaisin radioyhteyden alueelle kuljettaen mukanaan epäilty Viridistä. Allekirjoittanut siirsi tiedusteluvaunun kaivostien luokse, ja kaikki operaatiohenkilöt siirtyivät takaisin tiedusteluvaunuun epäilty Viridis mukanaan.

Paluumatkan aikana allekirjoittanut kuulusteli epäilty Viridistä alustavasti käyttäen totuusseerumia [ks. kuulustelupöytäkirja ja -äänite]. Kuulustelujen perusteella iskun tekijäksi paljastui Komarrin itsenäisyysrintaman solu, alustavan arvion perusteella kohde valittiin sattumanvaraisesti, vaikka ohjusta ohjanneen pilotti Ruberin mahdollista Rosleveja kohtaan tuntemaa kaunaa tai vastaavaa motiivia ei voi sulkea pois laskuista.

Kaupunkiin palatessa ilmoitukseni siitä, että epäilty Viridis sijoitettaisiin Roslevin T&T:n haltuun jatkotutkimusten ajaksi kohtasi erityistä vastustusta kersantti Kaulbarsin taholta. Kersantti Kaulbars raportoi asiasta Komarrin poliisivoimille, joiden komentaja Epmarr (toim.huom. keksin nimen äsken itse) suostui allekirjoittaneen ehdotukseen: epäilty Viridis sijoitetaan Roslevien T&T:n haltuun, kersantti Kaulbars tulee henkilökohtaisesti vartioimaan epäilty Viridistä. Kersantti Kaulbars esitti haluavansa käydä poliisiasemalla työpisteellään. Sotilasmestari Stanley vapautettiin operaatiosta, ja hän poistui tiedusteluvanusta kersantti Kaulbarsin paluuta odotellessa. Kersantin paluuta odotellessa kapteeni Roslev esitti, että hyvien suhteiden luomiseksi poliisiin olisi epäilty Viridis kannattavaa luovuttaa poliisivoimien haltuun. Myönnyin kapteenin esitykseen, ja tiedotin asiasta komentaja Epmarria. Kersantti ei palannut tiedusteluvaunulle 15 minuutin kuluessa, joten kapteeni Roslev lähti viemään epäiltyä poliisiasemalle ja palasi 10 minuutin kuluttua ilman epäiltyä.

Tehtävän tulos: Ohjusiskun tekijät selvitetty. Yksi terroristeista vangittu ja neljä terroristia neutralisoitu vahvistetusti [liite: solun jäsenet, neutralisoitujen terroristien nimet; lähde: epäilty Viridiksen kuulustelu.]

Lisähuomiot: Kapteeni Roslevin raportin perusteella sotilasmestari Stanleyn tekemä virheellinen raportti Agropoliksen räjähteistä oli tehty "suvun edun vuoksi". Tämän tiedon perusteella voidaan olettaa, että Agropoliksen räjäytyksessä on taustatoimijana jokin Mustien Susien legioonan suvuista. Sotilasmestari Stanley ei luultavasti toimi terroristijärjestöjen hyväksi, ainakaan tietoisesti.

Kersantti Kaulbars on arvioitava turvallisuusriskiksi tehtävän perusteella. Kersantti Kaulbarsin voimakas negatiivinen tunnereaktio epäilty Viridiksen tutkimusvankeuden suhteen osoittaa hänen olevan myötämielinen Barrayarin vastaisia terroristeja kohtaan. Kersantti Kaulbarsin pidättämistä terroristitutkimuksista suositellaan.

Kapteeni Roslev osoitti merkittävää neuvotteluhalukkuutta tehtävän aikana.

Ylitarkastaja Jakob Sax

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped