Saisiko teille olla lonkeroita?

Esipuhe

Neth 16. Vuosi 4708 AR Talvineuvoston petturi, ja lurkiksi muuttunut entinen haltia komentaja Allevrah virittelee taivaankappaleita tiputtavia riimuja syvällä Maanalassa Mustanveren maailmassa. Kuningatar Telandian tuealla, solu ryntää jälleen kerran tuntemattomaan.

Tapahtumat

Solu valmistautuu matkaan Mustan Meren Maahan hävittämällä arvoesineistöään ja hankkimalla uutta. Myös reitti maanalaan mietityttää,kuningattaren karttoja tutkimalla, solun aiudara matkailutietoja yhdistelemällä ja maagisia keinoja haalimalla lopulta päädytään matkaamaan haltiaportilla takaisin Zirnakeyinin liepeille ja matkaamalla sen jälkeen tuulimagialla läpi Pinnanalan, Sekaminan läpi ja lopulta Orvin tasolle, jossa Mustan Veren maa sijaitsee. Kuningatar Telandia lahjoo solua monin apuvälinein tuleviin koitoksiin.

Viimein matka alkaa, haltiaportin haltiavartiosta päästää vähillä selvityksillä läpi, mutta vastapuolella odottava Vemerak aberraatio tahtoo lonkeroyhteyteen. Kivullisen likistelyn jälkeen olento kuitenkin kierii kuolemaisillaan ja eturivin urhot paikataan kuntoon. Tuulenkulku, opastus ja pimeännäkö loitsut aktivoidaan ja solu lentää tuulenlailla ja kompassin varmuudella läpi loputtomien Sekaminan käytävien ja salien. Tapahtumat, olennot ja himmeästi loistavat metsät liitävät ohi lähes unenomaisesti matkantaittuessa. Tuntien jo vierähdettyä solu pysähtää hallin katossa olevaan lokeroon lepäämään vain valkoiset lepakot kiusanaan.

Seuraavana päivänä samat loitsut vaudittavat solun pian alas Orviin loputonta pudotusta pitkin mantereen kokoiseen vuorten kammioon, jossa myös taivaalla liitää kaiken valaisevia valopalloja. Ne pakenevat kuitenkin lähestyjiään ja solu jatkaa taivallustaan. Mannervaihtuu uusiksi käytäviksi ja lopulta solu pullahtaa hylätyn varustuksen läpi itse Mustan Veren maahan, suureen kammioon johon musta nekromantinen neste virtaa jähmeänä ja kylmänä. Taivaalla liihotteleva solu havaitsee pian pienllä saarella Verimustan linnoituksen, josta nousee vihreä valonsäde kohti keskeisen järven pääsaarta. Solu liihottelee valoa seuraten ja toteaa, että saari näyttää olevan riimuvalojen keskiö. Sitä vartiovat demonit ja tieto fokus riimujen suojasta pääriimulle pidättää solun vielä ryntäämästä suoraan taistoon. Solu havaitsee kuitenkin viisi kohdetta, jotka kaikki yhdistyvät saareen, sen ympärillä.

Lepoaika kuitenkin lähestyy ja kuningattaren tietämä kontakti shaitan nimeltään Haiten Bhaq on valtiatar Maantemppelissä etäänpänä riimuista, jolla pitäisi olla tarjota suojaa ja tietoa maahan kirjatuista riimuista. Allevrahin muistiinpanojen mukaan fokusriimut kannattaa pyrkiä tuhomaan järjestyksessä, joka antaa parhaimman yllätysedun ja vähentää mahdollisuuksia suojata seuraavia riimuja. Solu liitää nopeasti kohti tämän majapaikkaa, poiketen kuitenkin matkalla ohi Kyynelentivien kallioiden joilla välkkyy yksi riimu kutsuvasti loistaen majakan tavalla. Solu uskaltaa edetä lähes kivenheittämän päähän, mutta he varovat varoittamasti aikomuksistaan ennen kuin oikea riimu on selvillä. Matka jatkuu kohti shaitanin temppeliä.

Temppelin pihamaita koristavat sadat mustat kasvottomat patsaat taidokkaasti muuten viimeisteltyinä. Solu ouduksuu näitä, mutta etenee keskellä olevaan temppeliin. Sen ulko-ovea koputettaessa, sisältä alkaa erottua lurkkien huutoja ja terraniksi viljeltyjä kirouksia. Solu etenee nopeasti sisään, eteisestä löytyy kaksi murkasttua lurkkia mutta pääsalissa vielä kuusi elävää yksilöä piirittämässä shaitania. Lurkit nopeasti kuitenkin kääntyvät solua vastaan ja sittenkin ne murskataan nopeasti. Haiten kiittää solua auliisti ja pyytää heitä siirtämään raadot pois pyhästä temppelistään. Hän kertoo lurkkien ahdistelleen häntä paikallistuntemuksensa ja maan suojeluhalunsa takia. Hän palvoo ympäröivää maata ja on pahastunut siihen tehdyistä riimuista.

Shaitan tarjoaa solulle majapaikan temppelisalin alemmasta tasosta ja kertoo heille että kipeästi maa riipivä riimu löytyy Elävästä pyhätöstä roikkuvan metsän yläpuolelta. Riimun aiheuttama tuska on niin suuri, että shaitan ei pysty tunnistamaan muita riimuja.

Mustan veren maa

  • Allevrah, Talvineuvoston petturi, nykyisin Azrinae lurkkien uusi matriarkka, janoaa piilotettuja Aboleth salaisuuksia ja uutta maailmanloppua taivaanalalle
  • Haiten Bhaq, shaitan tietäjä ja maanpalvelija temppelissään
  • The Moldering Emperor, ikiaikainen maanpeto jota Haitenkin pelkää, asustaa Löyhkäävässä palatsissaan

Iadara

  • Kuningatar Telandia Edasseril, uudistumielinen neuvonantajien ahdistelema kuningatar

Palaute

Bloodlink amulet (Domfor, Eladan & Mew)

  • once per day spell like ablities; dancing lights / darkness / faerie fire
  • language; undercommon
  • alignment vs detect alignment; chaotic evil
  • profiency; hand crossbow, rapier & shortsword

Kuningatar Telandia lahjat

  • 5 000gp emerald
  • Maanalan kartta ja raportin kopio ilmeisesti Tiennäyttäjien kronikoista
  • Mew: max 20 000gp lahja
  • Mew: n. 20 000gp saaminen myynneistä

Pyhitetynmaan temppeli

  • 8x +1 rapier
  • 8x +1 hand crossbow
  • 8x +1 mithral shirt
  • 8x +1 dagger

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped