1. kevätkausi

Päivä 001 Raportti Arcien asetehtaan valtauksesta
Arcien suku tuhoutuu lähes täysin muiden sukujen hyökkäyksessä. Ensisijaisesti Roslevien ja Erinien suvut ottavat suurimman osan Arcien omaisuudesta haltuunsa, perustellen toimenpidettä lähinnä Arcien suvun maksamattomilla veloilla. Useimmat suvun jäsenet kuolevat hyökkäyksessä tai pakenevat planeetalta, lukuunottamatta luutnantti Darrel Quintus Arcia, joka palveli tapahtuma-aikaan Komarrin esikunnan tiedustelussa.
Päivä 002 Anette Roslevin ensimmäinen työpäivä
Pyhän Äidin Kirkko julkistaa salassa luodut, naisista kootut asevoimansa, Manaajat. Virallisesti Manaajien luominen selitetään Kirkon halulla korvata ulkopuoliset turvapalvelut Kirkon omilla joukoilla.

Kirkko alkaa välittömästi myös rekrytoida uusia Manaajia. Kampanjan keulakuvaksi valitaan Manaaja Sara Lepmets.

Lepmetsistä, Manaajien sukujuuriltaan ylhäisimmästä jäsenestä Anette Roslevista ja Manaajien "kapteenista" Elise Wehrestä tulee kerralla planeetanlaajuisia kuuluisuuksia. Kritiikki Manaajien perustajaa kardinaali Karoline Lilyä kohtaan on myös kovaa. Monien kysymys kuuluu, ovatko Legioonat perustuslainvastainen Legioona?

Päivä 009 Ote Sotilasmestari Cort Stanleyn raportista
Luutnantti Darrel Quintus Arc ja senaattori Roslevin serkun pojanpoika Tarkastaja Gert Roslev tekevät yhteistyötä Komarrilla tutkiessaan paikallisen Agropoliksen johtajan murhaa.

Pari päivää myöhemmin Darrel Quintus Arc katoaa palveluspaikaltaan Komarrin esikunnasta ja etsintäkuulutetaan sotilaskarkurina koko Imperiumin alueella.

Päivä 014 Ote Elise Wehren päiväkirjasta
Wehrejen perhetutut Wilhelm ja Henrietta Roslev sekä Elisen isä Majuri Leonev keskustelevat illallisen ääressä, lähinnä Manaajista.
Päivä 016 "Kosto on oleva minun" - Axel Purgon päiväkirjasta
Roslevien suvun omistuksessa oleva tutkimusasema Delta Pura katoaa jättäen jälkeensä vai muutamia pieniä palasia, joiden perusteella syitä voidaan vain arvailla.
Päivä 019 Manaaja-sotku Galaxy Nassaulla
Manaajamestarina esiintynyt tuntematon mieshenkilö aiheuttaa hämmennystä avaruusasema Galaxy Nassaulla. Henkilö tappaa lopulta kaksi paikallista vartijaa, aiheuttaa räjähdyksen jossa kuolee kolmas siviili, ja katoaa jälkiä jättämättä.

Kirkko kieltää kyseisellä miehellä olleen mitään tekemistä Manaajien kanssa, ja puolustaa asemalla palvelleiden Manaajien Sara Lepmets ja Anette Roslev toimintaa yhteistyössä tämän kanssa toteamalla, että miehen valeasu ja henkilötodistukset olivat ensiluokkaisia väärennöksiä. Tapauksen aiheuttama kohu jää lopulta vähäiseksi, ja unohtuu pian.

Päivä 028 Chelsea Arcin pako kartanolta
Arcien suvun perijätär Chelsea Tertia Arcia yritetään pidättää Honoriksen syrjäseuduilla Erinien Purppurakaartin, Roslevien Rautakilpien ja Barrayarin esikunnan tiedustelun yhteisoperaatiossa. Chelsea Arcia haluttiin kuulusteltavaksi, jotta tämä voisi selvittää Arcien suvun yhteydet laittomaan asekauppaan.

Chelsea Arc onnistuu pakenemaan, jättäen kuitenkin kymmeniä asemiehiään kuolemaan seuranneessa taistelussa. Häntä auttaa paossa Wehrejen suvun päämiehen poika, Inkvisiittori Johan Tertius Wehre, joka on myös operaatiota johtaneen esikunnan Majurin Nikol Leonevin pojanpoika. Arcien entisen suvunpäämiehen veli Hans Arc jää kuitenkin Majuri Leonevin vangiksi.

Päivä 029 Fredrik Wehren kirje pojalleen Johanille
Fredrik Wehre erottaa Johan Tertius Wehren suvustaan.

Erinien ja Roslevien suvut antavat pari päivää myöhemmin etsintäkuulutuksen Johan Expulsus Wehrestä.

Päivä 034: Axel Purgon päiväkirjasta
Darrel Arc järjestelee asioitaan Komarrilla.
Päivä 035 Lepmetsin lomamatka Komarrilla
Terroristijärjestö Vapaan Komarrin Taistelijat (VKT) tekee kaasuiskun Komarrin esikunnan päämajaan, surmaten esikunnan tiedustelun uuden johtajan ja useita toimittajia. Esikunta syyttää sotilaskarkuri Darrel Arcia iskun mahdollistaneiden tietojen vuotamisesta terroristeille.

Seuraavana päivänä Legioonat lähetetään terroristijahtiin Komarrin kaupunkeihin. Kymmeniä kuolee, satoja pidätetään, suuri määrä yksityisomaisuutta tuhoutuu. Mediasensuurilakeja tiukennetaan.

Päivä 043 Demokraattisen Barrayarin Liiton julistus
Uusi komarrlainen kapinaliike, Demokraattisen Barrayarin Liitto (DBL) antaa perustamisjulistuksensa. Julistuksen kuvitusmateriaalissa DBL:n puheenjohtaja Mykolas Epstein tappaa kaksi Legioonalaista ja pelastaa Chelsea Arcin hengen.

DBL ilmoittaa toimivansa yhteistyössä Arcien suvun ja Pyhän Äidin Kirkon kanssa. Kirkko kieltää yhteydet. Järjestö väittää toimivansa koko Imperiumin alueella, ja tavoitteekseen se asettaa oligarkkivallan kaatamisen ja siirtymisen demokratiaan.

Päivä 046 Ylitarkastaja Saxin raportti Galaxy Nassaulta
Komentaja Wilhelm Roslev tapaa Anette Roslevin ja Sara Lepmetsin Galaxy Nassaulla.
Päivä 051 Fredrik Wehren kirje pojalleen Primukselle
Elise Wehre pitää lehdistötilaisuuden Barrayarin esikunnan portailla, kertoan että senaatti haluaa kuulustella häntä Manaajien laillisuuden selvittämiseksi, ja että hän haluaa oma-aloitteisuudellaan tehdä selväksi Kirkon yhteistyöhalukkuuden sukujen kanssa. Hän tuo samalla esiin, että Barrayarin Senaatti on rikkonut perustuslakia kuulustelupäätöstä tehdessään; päätös on tehty ilman Kirkon edustajan läsnäoloa.

Senaatti käsittelee seuraavana päivänä Manaajien laillisuutta suljetuin ovin. Manaajia ei todeta laittomaksi Legioonaksi. Tapaus on arvovaltappio Manaajien kieltämistä vaatineille Erinien suvulle, ja poliittinen voitto Wehrejen suvulle ja Pyhän Äidin Kirkolle. Keisari Theodorin huhutaan antaneen keskustelussa tukensa Kirkolle.

Samaan aikaan Fredrik Wehre ja Dermot Secundus Erin ilmoittavat Fredrikin vanhimman tyttären Julianan ja senaattori Erinin 19. pojan Duane Undeviginti Erinin seurustelusta.

Päivä 051 Kersantti Kaulbarsin viimeinen työpäivä
Komarrin Itsenäisyysrintaman (KIR) ohjusisku osuu Roslevien suvun Komarrin päämajaan, haavoittaen Komentaja Wilhelm Roslevia hengenvaarallisesti. Pian tämän jälkeen Legioonat tappavat lennokki-iskulla 30 siviiliä. Selitykseksi annetaan paikallisten poliisivoimien edustajan virhe.

Tapaus synnyttää erittäin harvinaisen suuren mielenosoituksen, jossa vaaditaan Legioonalaisten ajamista pois kaupungeista. Legioonien painostuksesta mielenosoitus loppuu kuitenkin nopeasti.

Päivä 055 ja sen jälkeen Isä Leon tunnustukset - Komarr
Terroristien toiminta Komarrilla kiihtyy.
Päivä 062 Kuka pelaa ja ketä vastaan? - Elise Wehren mietteitä
Joku tuntuu asettaneen ansan Elise Wehrelle alakaupunkiin.

1. Kesätauko

Päivä 100
Barrayarin senaatti päättää vahvistaa Komarrin joukkoja kolmannella Legioonalla. Seuraavat 200 päivää Komarrilla palvelevat Keisarin Pedot, Roslevien Taivaantulet ja Vorbergien Griffonkaarti.
Päivä 140
Manaajien ja Inkvisition välinen epäluulo ja yhteistyöongelmat saavat Manaajat perustamaan oman tiedusteluosastonsa. Osaston johtoon nimetään Manaaja-Luutnantiksi ylennetty Anette Roslev. Manaajamestari Sara Lepmets alkaa toimia uusien Manaajien kouluttajana.
Päivä 142
Terroristit Komarrilla tappavat senaattori Roslevin sukulaispojan, Tarkastaja Gert Roslevin.

1. syyskausi

Päivä 147 Ellen Erinin puhelee miehelleen senaattori Magnus Erinille
Alakaupungin jengi Rotantappajat tekee uhkaavan mutta lopulta harmittoman kaasuiskun Erinien suvun tanssiaisiin.
Päivä 162 Isä Leon tunnustukset - Tartarus
Puolueettoman kauppa-aluksen Tartaruksen kapteeni ja useita matkustajia kuolee tuntemattomien osapuolten välisessä taistelussa.
Päivä 163 Dermot Erin esikunnan illallisesta
Esikunnan vuosittaiset illalliset Keisarin virkaanastujaisten 40-vuotispäivän tienoilla. Majuri Arc voittaa vedonlyönnissä senaattori Erinille luovutetun Hans Arcin henkilökohtaiseen palvelukseensa.
Päivä 168 Alexander Roslev, metsästysretkestä ja perheillallisesta
Gert Roslev haudataan Barrayarilla. Tilaisuudessa Gert Roslevin äiti

Manaaja-Luutnantti Anette Roslev esiintyy ensimmäistä kertaa Manaajana miehensä Alexander Roslevin rinnalla.

Paria päivää myöhemmin Anette Roslev muuttaa asumaan Roslevien metsästyskartanolle. Kehitystä pidetään merkkinä Kirkon ja sukujen välien lientymisestä.

Päivä 180 Kaksi näkökulmaa yhteen kabinettikeskusteluun
Tulitaistelu suositussa keskikaupungin yökerhossa herättää huhuja sukujen välisen väkivallan kiihtymisestä.
Päivä 187 Ote Arcien suvun kronikasta
Arcit tapaavat Simonin ja Olympén.
Päivä 217 Kapteeni Omahan kirje ystävälleen Olympélle
Chelsea Arc vierailee Libertasilla, ja äänestykset Libertasin tulevaisuudesta alkavat.
Päivä 218 Anette Roslev tapaamisestaan Rotantappajien kanssa
Anette tapaa Propaganda-Jackin.
Päivä 220 Raportti puuttuu: Pekka?
Keisari Theodor antaa etsintäkuulutuksen Matriarkka-Akolyytti Susanna Klergiksestä, jota epäillään yhteyksistä terroristeihin ja komarrlaisiin separatisteihin.
Päivä 220 Isä Leon tunnustukset - Matriarkaatin tuho
Kristillinen ääriliike

Pyhän Istuimen Uskolliset tappaa koko Pyhän Äidin Kirkon Matriarkaatin itsemurhaiskussa. Huhut kertovat Inkvisition tulittaneen sekä toisiaan että Keisarin joukkoja.

Kardinaali Kudrovin luottomies Pavlos Serracia haetaan kuulusteltavaksi koko Imperiumin alueella tapahtumien yksityiskohtien selvittämiseksi.

Päivä 221
Matriarkka-akolyytti Susanna Klergis ottaa aamuöisessä lehdistötilaisuudessa Pyhän Äidin Kirkon johdettavakseen kardinaalien Kudrov ja Lily tuella.

Äiti Klergis ilmoittaa samalla poistavansa Keisarin oikeuden nimittää uudet Matriarkat, ja implikoi Keisari Theodorin murhauttaneen Matriarkaatin.

Päivä 222 Propaganda-Jack konsensuksen synnyttyä
Surukulkueet ja sadat tuhannet mielenosoittajat ympäri Barrayaria vaativat Matriarkaatin murhan todellisten syyllisten tuomitsemista.

Teoriat syyllisistä vaihtelevat rajusti, ja johtavat kahakoihin. Syyttävät sormet osoittavat ainakin Keisari Theodoria, Äiti Klergistä ja kardinaali Lilyä sekä Kirkolle vihamielisiksi miellettyjä Erineitä ja näiden kautta senaattimielisiä sukuja.

Päivä 223 Fredrik Wehren puhe kansalle
Wehrejen suvun päämies Fredrik Wehre asettuu tukemaan kansanjoukkojen määrittelemättömiä vaatimuksia, saaden tukea useilta senaattimielisiltä suvuilta, sekä jossain määrin myös Pyhän Äidin Kirkolta.

Erinit ja Roslevit peruuttavat etsintäkuulutuksen Johan Wehrestä.

1. joulutauko

Päivä 223
Mielenosoituksiin alkaa tulla uusia sävyjä. Esiin nousevat vaatimukset paremmasta elintasosta, demokratiasta ja sukujen vallan rajoittamisesta.
Päivä 225
Keisari Theodor ilmoittaa, ettei voi tehdä yhteistyötä Äiti Klergiksen kanssa, ennen kuin tämän terroristikytkökseton selvitetty oikeudessa.

Useat Pyhän Äidin Kirkon korkea-arvoiset jäsenet eroavat protestina Äiti Klergiksen asettumiselle Kirkon johtoon.

Päivä 226
Senaattorit Roslev, Erin, Fenkel, Morgan ja Bonnir ilmoittavat hyväksyvänsä Äiti Klergiksen aseman Kirkon johtajana.

Keisari yrittää kutsua senaatin koolle, mutta harvat senaattorit vastaavat kutsuun. Senaatin kokous perutaan. Barrayarin jakautuminen senaattimielisten ja keisarimielisten leireihin alkaa määrittää lähes kaikkea. Useimmat suvut ilmoittavat pyrkivänsä välttämään poliittisen kriisin kärjistymistä ja väkivaltaa.

Päivä 227 Raportti puuttuu: Aksu, Joonas, Juuso, Pekka, Taina?
Juliana Wehren ja Keisari Theodorin 10. pojan

Joachim Decimus Schumanin suhde tulee julki, kuten myös Joachimin kaksoiselämä Rotantappajien johtajana "Propaganda-Jackina".

Tarkka-ampujat tappavat muutamia mielenosoittajia. Tekijöistä ei ole tietoa.

Päivä 227 Raportti puuttuu: Aksu, Joonas, Juuso, Pekka, Taina?
Pyhän Äidin Kirkko teloittaa Inkvisiittori Mathias Schmidtin, joka oli tunnustanut kuuluneensa Pyhän Istuimen Uskollisiin ja osallistuneensa Matriarkaatin

murhaan.

Kyseessä on ensimmäinen Kirkon jakama kuolemantuomio.

Teloituksen jälkeen mielenosoitukset enimmäkseen loppuvat. Ympäri Barrayaria jää kuitenkin"suruaukioita", joissa paitsi muistetaan kuolleita Matriarkkoja, eri osapuolet myös agitoivat kantojaan.

Useimmat suvut antavat leirien olla.

Päivä 244
Pyhän Äidin Kirkko ilmoittaa organisaatiouudistuksesta. Siirtoa pidetään yläkaupungilla yleisesti Äiti Klergiksen voimannäyttönä, jolla tämä pönkittää asemaansa Kirkon johdossa. Karoline Lily siirretään syrjään Manaajien johdosta, ja Elise Wehre nousee Manaajien uudeksi johtajaksi.

Kirkon uuteen johtoon nousee tavallista enemmän Honoriksen ulkopuolella palvelleita.

Päivä 245 Raportti puuttuu: Antti, Ilkka, Riitta, Timo, Sauli?
Senaattori Benedikt Roslev luopuu tehtävistään terveyssyistä.

Seuraajakseen hän nimeää serkkunsa Albert Roslevin.

Benediktin vanhin poika Primus Bernard avaa ilmoitustilaisuudessa kannattajineen tulen. Taistelussa kuolee Primus Bernard Roslevin lisäksi Benediktin toiseksi vanhin elossaoleva poika, Quintus Benno Roslev.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped