Henkien Metsä

Aika: 4. Pharast - 8. Gozran

Prologi

Karavaani saapui pitkän matkansa jälkeen viimein Hongaliin ja sen pääkaupunkiin Ordu-Aganheihin. Kaupungin prinssi Batsaikhar järjesti vieraille suuret juhlat, jotka jakautuivat viidelle eri päivälle. Juhlista viimeisin, Lohikäärmeen juhla, sai kuitenkin ikävän käänteen kun hajallaan olleiden seikkailijoiden kimppuun hyökkäsi mustiin pukeutuneita ninjoja. Nämä voitettiin mutta huoli tovereista on suuri. Halla ja Kelda tapasivat taistelussa uuden tuttavuuden, Miyaron, joka kertoi tuovansa sanaa Henkien Metsän kameilta.

Nopea lähtö

Seikkailijat siirtävät keskustelun ja tilanteen pois kadulta, he haluavat kuulla mitä sanottavaa Miyarolla on heille. Neito kertoo olevansa kamien sanansaattaja ja että Henkin Metsän kamit aistivat Amatatsu perillisen saapumisen Tian Xiaa ja toivottavat hänet tervetulleeksi Metsään. Kameilla on kuulemma kerrottavaa perillisille ja tämän suojelijoille, tietoa Viiden Myrskyn oneista, josta on heille hyötyä tulevaisuudessa. Miyaro suosittelee, että karavaani lähtee samana yönä, Viiden Myrskyn mahti voi käyttää prinssiä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen. Seikkailijat ovat samaa mieltä ja löydettyään Sandrun he antavat karavaanille pari tuntia valmistautua kunnes karavaani lähtee matkaan.

Niin palatsin vartijat kuin kaupunginportin vartijat ovat ihmeissään karavaanin lähdöstä mutta Nazrakin ja Titoksen neuvottelutaitojen vuoksi he pääsevät jatkamaan matkaansa. Seikkailijat ottivat mukaansa myös prinssin talleilla olleen hevosen, joka oli osoitettu "hänen elämänsä kuulle". Vasta kaupunginporteilla Nazrakille paljastuu hevosen todellinen tarkoitus ja hän jouduttaakin karavaania matkaan.

Kaupungissa vietettyjen päivien jälkeen Hongalin kylmä aro tuo taas seikkailun maun suuhun. Halla ottaa selvää Miyarosta parhaansa mukaan ja joutuu toteamaan, että Miyaron maailmankatsomus on hyvin erikoinen mutta ei onnistu löytämään tämän käytöksestä mitään kovin epäilyttävää. Seikkailijat olivat epäileväisiä Miyaron suhteen mutta matkan aikana epäilykset hälvenevät sillä Miyaro kertoo heille paljon hyödyllistä tietoa sekä perusteluja sille miksi Metsän kautta kannattaa mennä. Jadevaltiaan samuraiden ja Viiden Myrskyn onien uhka metsän kiertävällä tiellä on todellinen.

Ikiaikainen metsä

Matka halki Hongalin vie lähes kaksi viikkoa. Matkalla seikkailijat saavat nauttia maan maisemista, ihmisten vieraanvaraisuudesta sekä luonnon ilmiöistä, lähinnä monsuunisateista. Erityisesti ihmisten vieraanvaraisuus on mieltä lämmittävää, pienet telttakylät ovat valmiita antamaan vierailleen vähästään ilman toista ajatusta. Epävarmuutta karavaanissa aiheuttaa tieto, että tieltä ei kannata eksyä koska tällöin he ovat vapaata riistaa Hongalin ratsumiehille, esimerkiksi Kiriltai kaanin joukoille. Kuitenkin Henkien Metsän saapuminen näköpiiriin on iloinen asia, prinssi Batsaikhar jää taakse lopullisesti.

Metsän ikiaikaisuus ottaa karavaanin haltuunsa. Heti polun alkupäässä seikkailijoista Halla ja Titos auttavat tietämättään kamia Shunkichia nostaessaan tämän patsas-asunnon ylös. Kami saapuu kiittämään seikkailijoita, tervehtii Miyaroa ja tarjoaa siunauksensa karavaanin turvaksi. Metsässä on myös pahan suopia henkiä, varoittaa Shunkichi. Erityisesti isojen hiisien ja pahojen henkien takia metsä ei ole ihmisille turvallinen mutta myöskään kamit eivät pidä ihmisistä heidän metsässään.

Karavaani jatkaa matkaansa syvemmälle metsään ja tuntee miten metsä tai jokin sielä tarkkailee heitä. Syvän vehreyden keskellä kuljeskelee henkiä, Halla näkee niistä yhden ja varoittaa muita. Titos alkaa puhumaan yllättäen täydellistä tieniä ja tuntee tarinoita halki Tian Xian. Halla epäilee hengen vallanneen nuorukaisen mutta koska tästä ei voida esittää varmoja perusteita niin tilanne jää ratkaisemmatta. Ainakaan henki ei ole pahansuovan oloinen.

Metsän eläimet tarkkailevat myös karavaania. Iso hirvilauma tarkkailee karavania päivän ajan, kunnes palaa metsän siimekseen. Myöhemmin myös suuri kilpikonna ylittää polun karavaanin edestä, kumartaa karavaanille ja jatkaa matkaansa. Myös satapäinen villisika lauma ja sen valtava johtaja tarkkailevat karavaania levottomina. Matka kohti metsän sydäntä ja kamien kotia etenee siis henkien ja eläinten vahvassa tarkkailussa.

Vaan ei matka suju ilman ongelmia, sillä karavaani joutuu kivijättiläisten hyökkäyksen kohteeksi. Halla ottaa jättiläisten ensimmäisestä kivisateesta pahasti osumaa ja joutuu ottamaan taistelussa rauhallisesti. Nazrak, Titos ja Sandru ottavat päävastuun jättiläisten pois ajamisesta, Nazrak varsinkin näyttää taas kykyjään taistelussa, hän kohtaa kivijättiläisen yksin ja tiputtaa tämän nopeasti. Titoksen ja Sandrun yhteistyö pelaa hyvin ja Titos tiputtaa yhden jättiläisen voimakkailla iskuillaan. Viimeinen kivijättiläinen kaatuu sen koettaessa paeta karavaanin puolustajilta. Halla ihmettelee kivijättiläisten aggressiivisuutta.


Miyaro

Vielä ennen metsän sydäntä Miyaro tekee karavaanille tunnustuksen. Hän on peittänyt oman todellisen luotonsa heiltä liian pitkään ja haluaa olla rehellinen. Ensin hän kertoo Nazrakille olevansa kitsune, kettumuodonmuuttaja jotka ovat Tian Xiassa kohtuullisen yleisiä. Nazrakin kertoessa, että Miyarin pelko tulla todellisessa muodossaan karavaanin eteen on turha saa Miyaro rohkeutta paljastaa itsensä myös koko karavaanille. Miyaro saa kuulla, että heidän matkassaan on ja on ollut hyvin kummallisia yksilöitä (Spivey, Miriyana, Sandrun viikset) joten Miyaro ei ole kummajainen karavaanin silmissä. Miyaro on liikuttunut karavaanin avoimuudesta.

Kamien tarina

Lopulta karavaani alkaa lähestymään aluetta, jota Miyaro nimittää kamien aukioksi. Aukion edustalle on kuitenkin torii-portti, jonka edessä heitä odottaa sinisiin kaapuihin pukeutunut ihmishahmoinen olento. Tämä olento on kami, jonka tehtävä on vartioida kamien aukiota. Kamin nimi on Noburo ja tämä vaatii selitystä sille, miksi karavaani lähestyy aukioita. Noburolle annetaan selitys, kamit ovat kutsuneet Amatatsu perillisen luokseen ja tässä he ovat häntä saattamassa. Noburo hyväksyy selityksen ja päästä heidät jatkamaan, varoittaen kuitenkin olemaan tarkkana koska he joutuvat kohtaamaan hänet jos kamien ystävllisyyden väärinkäytöksiä tapahtuu.

Aukio on suuri mutta ympäröivän metsän puut suojaavat sitä kuumimmalta auringon paisteelta. Aukion halki soljuu puro ja toismaailmainen rauha leijuu aukion yllä. Karavaani laittaa leirin pystyyn ja jää odottamaan yön ja kamien saapumista. Yö saapuu ja samoin kamit, karavaani pääsee kokemaan jotain mistä muut ihmiset saavat vain unelmoida.

Kamien saapuminen aukion reunalle tapahtuu huomaamatta, yht'äkkiä metsän laita kuhisee henkiä ja eläimiä, kamit jättävät suojattinsa ja saapuvat keskusteluun karavaanin kanssa. Seikkailijat näkevät metsän laidassa eläimiä, hirvet, kilpikonnan ja villisiat sekä Tsunkichin ja Noburon. Kamien kieli kuulostaa metsän lehtien havinalta, yön tuomalta hiljaisuudelta ja muinaiselta laululta, jota ei ole kuultu Golarionin pinnalla aikoihin.

Kamien tarinan karavaanille kääntää Miyaro. Kamit vannoivat kauan aikaa sitten vahtivansa Viiden Myrskyn oneja, jotka vangittiin Kuihtuvien Kukintojen Padogaan. Satojen vuosien ajan kamit pitivät onit vankeina pagodassa mutta yhtenä yönä, noin 160 vuotta sitten suurin osa oneista pakeni pagodasta. Kamit eivät vieläkään tiedä miten onit pakenivat, koska jos yksikin oni asuttaa pagodaa, eivät kamit voi astua sen alueelle. Tilanne on edelleen tämä, kamit ovat yrittäneet päästä pagodaan mutta tuloksetta joten pagodassa on edelleen oneja. Tämän paon selvittäminen on kameille tärkeä asia, he ovat jo epäonnistuneet mutta haluavat korjata virheensä. Kamit pyytävät seikkailijoita astumaan padogaan ja tutkimaan asiaa. He voivat samalla löytää tärkeää tietoa heidän vihollisestaa, Viiden Myrskyn oneista, ollessaan padogassa. Oneilla on vahva ote Minkaista johon karavaani on suuntaamassa joten tieto ei ole heille turhaa.

Seikkailijat vastaavat kamien pyyntöön myöntävästi, he tutkivat pagodan ja tappavat onin joka asuttaa pagodaa. Helpotuksen huokaus kulkee kamien halki ja yksi kameista astuu esiin ja marssii seikkailijoiden luokse. Hän on fukujin-kami, nimeltään Akumi. Hän pyytää seikkailijoita pelastamaan hänen bonsai-puunsa pagodasta. Isohiidet varastivat sen häneltä ja Akumin pelkää niin puunsa kuin oman henkensä puolesta. Seikkailijat lupaavat tuoda puun takaisin.

Karavaani nauttii yön mystisyydestä ja kamien läsnöolosta myöhään yöhön, kukin nukahtaa minne nukahtaa.

Epilogi

Matka Henkien Metsään sujui pääosin rauhaisasti, metsä kohteli heitä hyvin. Edessä on kuitenkin uusi haaste, Kuihtuvien Kukkien Pagoda ja Viiden Myrskyn oni, jonka kukistaminen jää seikkailijoiden harteille. Miten he tästä selviävät ei ole heidän mielessään unen saapuessa, Henkin Metsä pitää huolta auttajistaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped