Vorelin Turma

Prologi

Sanakrit ovat linnoittautuneet Hambleyn tilan päärakennukseen. Ghuulit piirittävät taloa ja sankarit väittelevät siitä, mitä pitäisi tehdä. Kuullaan miten jotain heitellään katolle.

Hambleyn Tilan puhditus

Lopulta päätetään, että Alazor suojaa kaikki epäkuolleilta piiloutumis-loitsulla ja hieman häpeällisesti paetaan hakemaan apuvoimia. Loitsu ei riitä kuitenkaan kaikille, Kraven saa jäädä ilman suojausta. Ovi avataan ja ollaan valmiina pakenemaan. Reitin blokkaa 10 ghuulia jotka ovat tulleet katsomaan mitä rakennuksilla tapahtuu. Käydään taistelu, jossa huomataan miten helposti ghuulit lopulta kaatuvat.

Pakosuunnitelma muuttuu pian kun pellolta löydetään linnunpelätti, joka paljastuu ghuulikuumeesta kärsiväksi ihmiseksi. Nuoren miehen valituksen seasta kuullaan, että muitakin ihmisiä on pellolla kuumeen kourissa. Kraven, Camlon ja Armand lähtevät etsimään muita kun Alazor ja Peteriksi itsensä esittelevä vartija siirtävät miehen lähemmäksi tietä ja jäävät hoitamaan tätä.

Monen ghuulin ja kauhunhetken jälkeen kaikki ghuulikuumeiset löydetään. Samalla pelto puhdistettiin ghuuleista. Sankareiden teki mieli polttaa pelto varotoimena mutta Peter palautti heidät järkiinsä. Talvi on tulossa ja jokaisen pellon antimia tarvitaan sen yli selviämiseen. Suunnaksi otetaan Hiekkasärkkä. Matka käy hitaasti, koska ghuulikuumeisia joudutaan kantamaan.

Kohti Vorelin Turmaa

Sankarit saavat ghuulikuumeiset hoitoon isä Zanthukselle ja sheriffi lähettää viljelyalueelle miehiään turvaamaan siviilejä ja tuhoamaan ghuuleja. Kraven huomaa hukanneensa Yarikselta saamansa suunnannäyttäjän. Tovereiden syyttelystä kimpaantuneena Kraven vetää päänsä täyteen viinaa Ruosteisessa Lohikäärmeessä, toverinaan Armand joka ei suostu jättämään palkkionmetsästäjää omaan rauhaansa. Lopulta molemmat sammuvat omiin vuoteisiinsa.

Krapulainen kaksikko huomaa aamusta, että heidän huoneessaan on käyty. Kravenin rahapussi on kadonnut ja hänen päästään puuttuu aimo tuppo hiuksia. Armand aloittaa salapoliisin työn kiertämällä Ruosteisen ympäristössä sijaitsevia kauppoja, jos varkaudelle olisi silminnäkijöitä. Kraven taas lähtee "uuteen nousuun" oluen kanssa.

Lopulta sankarit päättävät lähteä Vorelin Turmaan, jonne Sevillan mukaan Kravenin toivotaan saapuvan. Ennen lähtöä kylän päättäjät nimittävät sankarit kylän kunniakaartilaisiksi, tarjoten heille kaartilaisten varusteet ja tämän kunnianimityksen. Isä Zanthus lahjoittaa uuden parannussauvan ja lupaa täysin ilmaiset palvelut kirkolla. Ven Vinder tarjoaa surun keskellä Armandille naimakauppaa, jolla kuulemma ei ole kiirettä. Tyytyväisinä sankarit jättävät Hiekkasärkän taakseen.

Kummitustalossa

Tuulisen ja sateisen matkan jälkeen sankarit saapuvat Vorelin Turmaan. Talon sisältä löydetään esimerkiksi flyygeli ja mätäpaiseinen rotta mutta pian tapahtumat muuttuvat kummallisemmiksi. Armand väittää Camlonia lapseksi ja yrittää saada tämän ulos talosta. Kraven lyö Armandin hereille illuusiostaan. Seuraavassa huoneessa kaulaliina hyökkää Camlonin kimppuun, yrittäen kuristaa tämän. Eteisessä täytetty mantikori yrittää suhaista Alazoria tulisella hännällään.

Yläkerrasta törmätään taas outoihin tapahtumiin. Tauluissa henkilöt vaihtavat ulkomuotoaan, Armandilla käy itsemurha mielessä, Alazor huitaisee itseään aamutähdellään. Oudot kuvajaiset ja tunteet liittyvät vahvasti näihin tapahtumiin. Seuraavasta kerroksesta löydetään Tiennäyttäjän kirja, Traver Foxgloven kirjoittama. Armandin valtaa kaipuu vieraille maille.

Seuraavasta huoneesta löydetään kalmankalpea neito, joka itkee peilin edessä. Hetken aikaa sankarit yrittävät viritellä keskustelua neidon kanssa mutta kun siitä ei tule yhtään mitään, lyö Kraven peilin rikki testimielessä. Kalpea neito säpsähtää hereille ja huutaa Aldernia ja syöksyy kiljuen sankarien ohitse alempiin kerroksiin, jättäen heidät ihmetyksen valtaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped