Arronaxin pyyntö

Aika: 24. Gozran - 7. Desnu

Prologi

Osallistuttuaan merirosvoneuvoston kokoukseen ja saatuaan viestin Tessalta Aamun Raivo suuntasi kohti Mustan Tornin saarta, joka on pitänyt aarteita hallussaan liian pitkään. Tornista löytyi vaarallisia hirviöitä mutta lopulta myös aarre: taika-ase Aigerin suukko. Kuitenkin tornin tutkimisen jälkeen merirosvoille paljastui yllättävä näky, kun kolme laivaa oli saartanut heidän laivansa ja pieni lähetystö heilutti heille lippua rannasta.

"Barrakuda" Aiger

Merirosvot lentävät alas tornista kohtamaan tuntemattomat merirosvot. Näitä on yhteensä viisi ja nuorehko vaaleatukkainen mies ottaa puhujan roolin itselleen. Kapteeni Valerande "Barrakuda" Aiger vaatii itselleen tornissa ollutta mustaa miekkaa, tietäen sen kuuluvan hänen suvulleen, onhan hän Tenevida Aigerin jälkeläisiä. Puheissa on hieman kiristyksen makua mutta merirosvot pitävät päänsä kylmänä ja he siirtyvät hieman kauemmaksi pohtimaan tilannetta.

Dariosta kaveri pitäisi laittaa kylmäksi, he tekivät työn ja millaista mallia he näyttäisivät alaisilleen jos suostuisivat tähän. Mitaba on Darion kanssa samoilla linjoilla mutta on valmis myös muihin ratkaisuihin. Morian ei haluaisi vaarantaa miehistöään pelkän miekan vuoksi mutta maineen kasvattaminen sen avulla olisi hyödyksi tulevaisuudessa. Roku ehdottaa, että lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tehdään Aigerin kanssa sopimus, että tämä purjehtii Aamun Raivon lipun alla vuoden verran tai kunnes Harriganin ja Cheliaxian uhka on torjuttu, jonka jälkeen hän saa miekan itselleen. Morianista idea on hyvä ja vaikka Dario onkin hieman harmissaan miekan mahdollisesta menettämisestä, he päättävät esittää idean Aigerille.

Kapteeni Aiger suostuu ehdotukseen nopeasti, ollen huojentunut siitä ettei hän joudu taistelemaan kapteeni Moriania ja tämän upseereja vastaan. Barrakudan metsästäjät liittyvät Uuden Almaksen laivastoon ja suuntaavat kohti Tyhjien Silmien saarta. Aamun Raivo taas kääntää kurssin kohti Quentia.

Yllättävä kutsu

Quentissa merirosvot myyvät kerättyjä aarteita ja sotasaalista, rehentelevät omilla saavutuksillaan merillä ja näin keräävät mainetta itselleen. He myös tekevät hankintoja helpottamaan tulevia haasteita. Tiedonkeruu Quentissa ei tuota juurikaan tulosta, Näkki Rotgamia ei ole näkynyt vähään aikaan Quentissa.

Quentissa vietetyn viikon aikana Aamun Raivolle saapuu mies, Chambrous Egrossa joka vaatii tavata kapteeni Morianin. Miehellä on mukanaan laatikko ja hän kertoo olevansa vapaakapteenin ja merirosvoneuvoston jäsenen Arronax Endymionin asialla. Morian ottaa miehen vastaan ja saa kutsun saapua tapaamaan kapteeni Endymionia seuraavan viikon sisällä. Hyväntahdon eleenä Arronax Endymion lahjoittaa Morianille Isabella "Mustenahka" Locken pääkallon.

Aamun Raivo jättää sataman ja suuntaa kohti Turmasatamaa siinä toivossa, että Näkki Rotgramista löytyisi lisätietoja. Morian kertoo muille Endymionin kutsusta ja senkin vuoksi suunta on kohti koillista. Turmasatama on lähes tyhjä kauppa-aluksista, selvästi tilanne Kahleilla kiristyy ja Turmasatama jää esimerkiksi Quentille toiseksi suosiossa. Engramin sijainnista saadaan uutta tietoa: Kahleiden eteläisissä osissa on saari- ja merialue jota kutsutaan Dagonin Leuoiksi. Engram on ehkä eksynyt näille vesille paetessaan Harrigania, joten se olisi hyvä paikka aloittaa etsinnät.

Kuitenkin laiva suuntaa kohti Hornaporia ja Arronax Endymionia.

Arronax Endymion, Cheliaxian vihaaja

Kapteeni Arronax Endymion ottaa Aamun Raivon upseerit vastaan laivansa, Tyrannin kannella. Laiva on entinen Cheliaxian sota-alus jota Endymion ei peittele. Laivalla on niin merimiehiä kuin sotilaita ja lähes kaikki ovat cheliaxialaista verta. Arronax Endymion itse on pitkä, kapea ja vaalea kasvoinen sotilas, joka pukeutuu Cheliaxian asepukuun, josta on revitty merkit pois. Arronax kertoo heille kaupunkinsa tilasta ja siitä, miten jotkut Kahleilla luulevat hänen olevan petturi, joka myy tietoja Cheliaxialle. Hän haluaa puhdistaa maineensa ja tarvitsee siihen kapteeni Morian Grimmjoyta ja hänen apuaan.

Hornaporissa toimii teatteri, Korruption Teatteri, joka Arronaxin mukaan vakoilee ja myy tietoja Kahleilta eteenpäin. Hän haluaa teatterin tuhotuksi ja syylliset kiinni ja tapetuiksi. Miksi hän tarvitsee Moriania? Hänen maineensa pelastuu helpommin jos jo monien arvostama vapaakapteeni osoittaa syytökset valheiksi. Vastapalvelukseksi Arronax antaa tukensa Morianille tulevissa koitoksissa. Tämä kuulostaa hyvältä sopimukselta ja näin liittouma Arronaxin laivaston ja Morianin laivaston välillä syntyy.

Dario ja Mitaba käyvät tutkimassa teatteria etukäteen. Dario nojailee baaritiskiin ja seurailee tilanteita teatterin sisällä. Mitaba taas muuttuu hiireksi ja lähtee tutkimaan alueita johon ei muutoin päästäisi. Teatterin sisätiloista saadaan kohtuullinen kuva ja Dario näkee myös yhden Endymionin mainitsemista työntekijöistä, ottelija Hurmeparran. Lopulta kaksikko palaa laivalle ja kertoo löydöistään. Teatterille päätetään lähteä aamuauringon noustessa.

Korruption Teatteri

Teatterille johtava laituri on valaistu mutta nopealla katsomisella vartioimaton. Kuitenkin merirosvojen hiipiessä lähemmäksi kulman takaa astuu esiin vartija, joka kertoo heille rakennuksen olevan kapteeni Arronax Endymionin suojeluksessa. Nopeasti tilanne muuttuu taisteluksi ja epätieto valtaa merirosvot. Onko Arronax lähettänyt heidät turhalle retkelle ja koittaa houkutella heidät pois Aamun Raivolta? Kuitenkin tilanne selviää pian, Roku huomaa olennon valehtelevan niin puheissaan kuin ulkomuodossaan, vartija muuttuu piikikkääksi piruksi. Taistelu pirua vastaan kestää vain muutaman hetken ja pian merirosvot ovat valmiita siirtymään sisälle.

Ovi avataan teatterisaliin, Morian ja Roku näkevät salin ensi kertaa. Sillä välin Mitaba loitsii puuseinään aukon, yrittäen päästä sisälle teatterin takaosiin. Dario yrittää päättää ketä seuraisi. Salissa Isavyn, näyttelijä ja Hurmeparta ottavat merirosvot vastaan ja taistelu alkaa. Hurmeparta haastaa Rokun ja loikkaa taistelukuoppaansa. Isavyn alkaa laulamaan ja loitsimaan. Roku yrittää polttaa Hurmeparran kuoppaansa elementaalin henkäyksellään ja nauraa Hurmeparran turhille uhkauksille. Morian muuttuu näkymättömäksi ja suuntaa kohti Isavynia. Dario liittyy oven suusta taisteluun loitsuillaan ja Mitaba liikkuu tiikerinä teatterin takaosissa.

Pian tyhjästä ilmestyy toinen paholainen, jousiampuva langennut enkeli. Selvästi huoneessa on muitakin vihollisia kuin Hurmeparta, joka ottaa Rokun kanssa yhteen kuopassa ja Isavyn, joka on suurissa ongelmissa Morianin ja Mitaban kanssa. Erinyes tasoittaa tilannetta hieman ja pian paikalle ilmestyy myös toinen langennut enkeli. ISavyn kaatuu ja Roku jättää Hurmeparran hetkeksi kuoppaansa levätäkseen. Lopulta näkymätön vihollinen paikantuu, läpikuultava ihoinen pirunsiittämä. Pirunsiittämä on loitsija ja yrittää käristää Rokun, Darion ja Morianin salamalla mutta kaikki merirosvot ovat nopeampia kuin salama väistössään. Morian viimeistelee kuopasta nousseen Hurmeparran ja pirunsiittämä ottaa jalat alleen kun Morianin karkoitus-käärö ajaa erinykset takaisin omalle maailmantasolleen.

Takaa-ajo ei tuota tulosta, pirunsiittämän loitsut auttavat sen pakoon merirosvoilta.

Epilogi

Väsyneet merirosvot tuovat tiedon Arronaxille, Korruption Teatteri on hiljennetty. Arronax kiittää heitä ja antaa palkkionsa: viisi laivaa, joita komentaa kapteeni Brock Cordain. Tyytyväisinä merirosvot alkavat suunnitella paluuta Uuteen Almakseen.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped