Peliraportti

Tapahtumat

Prologi

Reilu kuukausi vierähti, jona aikana seikkailijat lepäilivät Nyborissa. Hiljaiselon katkaisí Ylipormestari Grobalasilta tullut kirje, jossa hän pyysi seikkailijoita matkustamaan Rannickin linnakkeelle Konnanselän kaupungista pohjoiseen Koukkuvuoren varjossa. Mitä ilmeisimmin Magnimar oli menettänyt kokonaan yhteyden Rannickissa majaansa pitäviin samoojiin. Huhuttiin myös, että hirmut olivat lähteneet liikekannalla ja että Lucrecian kuvausta vastaava nainen oli nähty alueella. Huhujen mukaan tämä nainen omisti jossain vaiheessa kelluvan kasinon Savipohjan järvellä lähellä Konnanselän ja Valkiapajun kyliä.

Seikkailijat siis pakkasivat matkavarusteensa ja suuntasivat Yondabakari-jokea yläjuoksulle Pillikurun kylään, josta he jatkoivat matkaa kohti pohjoista. Noin kahden viikon matkanteon jälkeen seikkailijat saapuivat Konnanselän kylään.

Konnanselkä

Konnanselässä seikkailijat kohtaavat yhden Mustista nuolista, Vale Temros -nimisen katkeran ja juopuneen shoanti-miehen. Selviää, että Rannick on tuhoutunut ja Mustat nuolet ovat mennyttä. Joitain viikkoja sitten suuri joukko hirmuja oli hyökännyt linnakkeeseen. Hyökkäys oli ollut hyvin organisoitu ja tappavan tehokas. Ainoastan kolme Mustista nuolista jäi eloon. Nämä olivat Vale Temros, linnakkeen kapteeni Jakandros, sekä Kaven -niminen miekkonen, joka Valen sanojen mukaan oli paljastunut myöhemmin petturiksi, jonka syytä oli, että hyökkäys oli ylipäätään onnistunut olemaan niin tehokas. Valen sanojen mukaan hänen kapteeninsa Jakandros oli joitain päiviä sitten suunnannut takaisin Rannickiin, oletettavasti pelastamaan Myrianna-nimistä rakastajatartaan.

Kohti Rannickia

Kerättyään riittävästi tietoa linnakkeen tilanteesta seikkailijat suuntaavat pohjoiseen. Matka kestää joitain päiviä, jona aikana mukaan oppaaksi houkuteltu Vale saadaan ylipuhuttua liittymään seikkailijoiden joukkoon aina linnakkeelle asti. Vale kertoo seikkailijoille vesiputouksen taakse kätketystä salakäytävästä, jota pitkin linnakkeeseen on mahdollista edetä täysin huomaamatta.

Salakäytävä johtaa linnakkeen vankityrmiin, jossa törmätään kidutuskammioiden ja sellien sijaan suoraan aatelisnaisen silkillä ja sametilla sisustettuun budoaariin. Seikkailijat käyvät taisteluun aiemmin Magnimarissa kohdattua huoneen asukasta, Lucreciaa vastaan.

Lucrecia saadaan vaivoin voitettua. Aivan taistelun viime hetkillä Lucrecia antautuu. Käydään kiivasta keskustelua, mitä tehdä antautuneelle viholliselle, joka vaikuttaa selvästi vilpittömältä halussaan kääntyä pahuuden tieltä. Lopulta Illyana polttaa Lucreciaa taivaallisella tulellaan; mikäli Lucrecia on vilpitön, tuli ei polta häntä. Kuten arvata saattaa, Illyanan taivaallinen tuli polttaa Lucrecian kauniin valkoisen hipiän karrelle. Lucrecia kuolee nauraen pahansuovasti: "Te ette voi estää Hänen nousuaan! Te tulette kaikki kuolemaan!"

Epilogi

Rannickin linnakkeen kellarikerrokseen salakäytävää pitkin tunkeutuneet seikkailijat valmistautuvat etenemään linnakkeen ylempiin kerroksiin voitettuaan taistelussa lamia matriarkka Lucrecian.

Peli 15 sivuhahmoja:

  • Vale Temros, viimeinen mustista nuolista
  • Lucrecia, lamia matriarkka

Kokemus:

  • Suunnitelmat ja tiedonhankinta Rannickiin tunkeutumiseksi
  • Vale Temrosin ylipuhuminen auttamaan
  • Lucrecian voittaminen
Seikkailijat jatkavat tasolla kahdeksan.

Muut palkkiot:

  • Lucrecian Keen Rapier +1, Sihedron Medalion ja Wand of Scorching Ray (22)

Palaute

Kivaa oli. Party tuntui toimivalta. Tarjosi paljon optioita. Alku tosin pakosti melko kertauksenomainen vanhoille pelaajille. Kommentteja, kritiikkiä, kiitoksia, pyyhkeitä, toiveita, jotain muuta? -Navdi

Taisin sanoa about samat ircissä :) Lisäksi, parasta oli trial by fire. Plus musta oli ihan huippua, ettei tarvinnut vain mättää kaikkea, vaan oli vaihtoehtoja. Jos jotain kritiikkiä pitää, niin taas tuli vihu yllättäen päälle, vaikka erityisesti yritettiin välttää sitä. Toisaalta, siihen oli syy, mutta huomasin moisen jälkikäteen. Niin, ja tykkäsin porukasta :) -Samuli

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped