Hayley Shong on 29-vuotias lääketieteen tohtori, joka on erikoistunut tartuntatauteihin. Hän on 162 cm pitkä ja painaa 54 kg ja hänellä on musta tukka ja mustat silmät. Hän näyttää kiinalaiselta ja puhuu englantia lievällä kiinalaisaksentilla.


Tausta: Hayley Shong syntyi Kiinassa ja oli vanhempiensa ainoa lapsi. He eivät olleet kovin varakkaita, mutta eivät köyhiäkään, joten vanhemmilla oli suuri hinku saada lapsensa nostettua niin ylös kuin mahdollista. Niinpä he kouluttivat Hayleyta fyysisesti ja psyykkisesti niin paljon kuin pystyivät ja niin paljon kuin Hayley näytti kestävän.

Hayley oli oman koulunsa priimaoppilas ja sai stipendin parempaan yläkouluun. Yläkoulun jälkeen hän pääsi edelleen parempaan toisen asteen oppilaitokseen. Hän harrasti myös vanhempiensa toiveesta kalligrafiaa ja maratoonausta ja pärjäsi niissäkin varsin hyvin.

Hän sai paikan yhdestä Kiinan huippuyliopistoista. Hänen opintonsa sujuivat kuin vettä vain, siitäkin huolimatta, että hän ajautui vanhempiensa mielestä varsin epäedulliseen seuraan. Hayley nimittäin kiinnostui hieman radikaalimmasta ”perinnelääketieteestä”, joka sisälsi eläinten teurastamista, loitsujen laulamista, huumeita ja zoonoosin uhmaamista. Hän oli pienen kulttipiirin ainut lääketieteen opiskelija ja sai hoitaa kaikki teurastamiset ja lääktieteelliset varotoimenpiteet, kun taas taiteiden ja maatalouden opiskelijat hoitivat rituaalitarvikkeet ja laulamisen. Hänen vanhempansa olivat ainoat vastuulliset aikuiset, jotka tiesivät asiasta, ja he pitivät suunsa tiukasti kiinni. Hän suoritti lääkärin tutkinnon lähes heittämällä eikä jäänyt kiinni kummallisista puuhistaan.

Hayleyn vanhemmat olivat erityisen tyytyväisiä tyttärensä saavutuksista mutta pelkäsivät tämän ajautuvan syvemmälle vaarallisen ”perinnelääketieteen” tielle. Siispä he alkoivat painostaa Hayleyta naimisiin, jotta hän voisi saada lapsia ja hänellä olisi aikaa vain perheelleen. Sitä Hayley ei sulattanut. Hän oli ylpeä omista suorituksistaan ja tyytyväinen vanhemmilleen tuottamastaan ilosta, mutta ihan kaikkeen hänkään ei suostuisi. Hän uhkaili muuttavansa pois.

Yllättäen Hayley ei saanutkaan hänelle luvattua työpaikkaa suuressa sairaalassa. Hän selvitti asiaa ja tuli siihen tulokseen, että häntä oli syrjitty naimattomuutensa ja sukupuolensa perusteella. Siinä vaiheessa hän heitti raivohyvästit koko kotimaalleen ja teki suuren numeron siitä, millaisen neron Kiina hänessä menetti. Hän matkusti Yhdysvaltojen Kaliforniaan.

Yhdysvalloissa Hayley jäi hetkeksi byrokratian hampaisiin ja joutui odottamaan jatko-opintoihin pääsyä. Hän päätti liittyä San Franciscon palokuntaan pelastajaksi. Hänelle naurettiin, mutta hän läpäisi kuntotestit ja sai paikan.

Hayley ehti toimia pelastajana neljä kuukautta, kunnes joutui kahden muun kanssa onnettomuuteen. Yhdeltä mieheltä katkesivat mm. molemmat kädet, toiselta selkä ja Hayleylta useita kylkiluita.

Sairaalassa ollessaan Hayley opiskeli itsenäisesti, kun ei muuhun pystynyt. Hänen selkäänsä jäi katkenneista kylkiluista pysyvä vamma: vaikka hän pystyikin liikkumaan normaalisti, suuret yläruumiin ponnistukset aiheuttivat hänelle kipua. Hän ei enää tulisi olemaan niin vahva kuin oli aiemmin ollut. Hän oli asiasta kovin katkera.

Kun Hayley lopulta sai opinto-oikeuden, hän erikoistui tartuntatauteihin ja sai biologian tohtorin paperit parissa vuodessa. Opiskellessaan hän yritti selvittää, pystysikö hänen vammalleen tekemään jotain, mutta ajautui lopulta siihen lopputulokseen, että moderni lääketiede ei siihen auttaisi. Siispä hän turvautui jälleen ”perinnelääketieteeseen” ja hommasi sekä jotain ihmeparannusaineeksi markkinoitua rokotetta että henkisiä ihmeparantumisia aiheuttavaa psykedeelistä huumetta. Hayley pisti aineen selkäänsä, nautti huumetta ja heräsi viiden päivän kuluttua sairaalassa. Sen jälkeen suuret yläruumiin ponnistukset aiheuttivat hänelle sietämätöntä kipua.

Valmistuttuaan Hayley pääsi töihin Yhdysvaltain tautikeskukseen CDC:hen (Centers for Disease Control and Prevention).

Hänen viimeisin työtehtävänsä oli avustaa T. Ulysses Gladwellia analysoimaan jotain tuntematonta ainetta, jonka Ulysses nimesi protomateriaksi. He kehittivät nopeasti tunnistusagentin nimeltä leucoparolasalimine, joka värjää tuntemattoman aineen magentaksi.

(Jos Ulysses tietää, että mihin Hayley on menossa, hän VAATII saada tietää lisää ja matkustaa vaikka takaluukussa.)

Persoonallisuus:

Ulkonäkö:


Heitetyt statit: 15 15 16 17 8 13

Motivaatiot, 5 kpl

Bondit: 3*CHA, saa jakaa neljään tai kolmeen osaan.

HP = ceil((Str+Con)/2)
WP = Pow
San = Powx5
BP = San - Pow

Physician
PROFESSIONAL SKILLS (replace default skill ratings):
» Bureaucracy 50%
» First Aid 60%
» Medicine 60%
» Persuade 40%
» Pharmacy 50%
» Science (Biology) 60%
» Search 40%
Choose any two of these that you don’t already have:
» Forensics 50% x
» Psychotherapy 60%
» Science (choose one) 50%
» Surgery 50% x
BONDS: 3

Bonus skills from background (add to current/default score):
FIREFIGHTER: Alertness, Demolitions, Drive, First Aid, Forensics, Heavy Machinery, Navigate, Search.
Edited, use these:
FIREFIGHTER: Alertness, Athletics, Demolitions, Foreign language: English x 2, Forensics, Navigate, Search.

EQUIPMENT: ?

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped