Kallopato

Prologi

Sankarit palasivat Rannickin linnoituksesta vankien ja parannettavien kanssa. Isä Shreedin tarjous käskynhaltijuudesta otetaan vastaan ja erilaiset utopiat kiiltelevät sankarien silmissä.

Kallojoki tulvii

Sankarit valmistautuvat palaamaan linnoitukselleen. Tarkoitus on kerätä kasaan riittävästi kirvesmiehiä, jotta linna saadaan asumiskuntoon ja paikat kestämään talven ylitse. Ennen värväystilaisuutta sankarit kuluttavat päivää miten parhaiten pystyvät. Armand käy hoitamassa hiuksensa paikallisessa parturointiliikkeessä, Kraven maistelee Konnanselän paremman juottolan antimia ja treenaa Valen kanssa. Alazor siirtyi metsän reunaan suorittamaan riittiä Gozrehille, jonka loppuhetkillä metsästä hänen luokseen hiipi pohjoistenmetsien tiikeri kumppaniksi. Camlon käytti päivän opiskeluun. Illan värväystilaisuus on menestys ja nopeasti saadaan kokoon kymmenen kirvesmiehen ryhmä, joka on valmis lähtemään seuraavana päivänä linnalle.

Lähtö ei onnistu toivotulla tavalla. Aamu tuimaan korvia huumaava meteli kerää huomiota, Kallojokea alas on tulossa hyökyaallon omainen vesimassa joka uhkaa kylää. Nopeasti sankarit ja kyläläiset lähtevät kohti metsän reunaa. Sankarit joutuvat palaamaan virtaavaan veteen kun he pelastavat vedenvaraan joutuneita kyläläisiä. Samalla mukaan tarttuu myös hieman vääryydellä otettua viinasta. Kyläläiset ovat kiitollisia, ihmisvahingot jäivät vähäisiksi kiitos sankarien nopean toiminnan ja Alazorin loitsujen. Kuitenkin tälle yllättävälle sattumalle halutaan syy ja sankarit suuntaavat kohti joen yläjuoksua, kohti Kallopatoa.

Missäs Musta Magga? ;) -Navdi
Jossain ihan muualla kuin tulossa jokea alas tässä vaiheessa. ;P -Blue_Hill

Kallopadon tapahtumat

Kaatosade hallitsee sankarien matkaa padolle. Padon päällä nähdään isokokoisia hahmoja liikkumassa, myös aallon aiheuttanut halkeama on helppo huomata alhaalta. Sankarit lähtevät kiipeämään isoja portaiata kohti patoa. Portaat johtavat luolaan jossa he kohtaavat vihaisen ettinin. Hirviön viha jää kuitenkin lyhyeksi, Kravenin tarkka isku hirviötä kaulaan tiputtaa sen yhdestä osumasta. Muut huokaisevat helpotuksesta ettinin kaatuessa maahan. Luola johtaa padon päälle.

Sade on kastellut padon ylätasanteen petollisen liukkaaksi. Nopeasti sankarit huomaavat, että isot hahmot padolla olivat jättejä, jotka hitaasti lähestyvät heitä. Taistelu ei kestä kauaa, jätit ovat väsyneitä eivätkä laita juuri vastaan kun sankarit ottavat niiltä hengen pois. Ryhmä suuntaa padolle rakennettuun rakennukseen.

Ensimmäisessä huoneessa he joutuvat heti yllätetyiksi. Neljä peikkoa ryntää huoneen eri nurkista sankarien päälle. Taistelu peikkoja vastaan on hieman monimutkaisempi kuin normaalisti. Camlon joutuu väistelemään peikkojen kynsiä kun muut yrittävät saada otukset pysymään maassa. Lopulta peikot saadaan tajuttomiksi ja nopeasti poltettua hengiltä. Armand löytää peikkojen asuimiston ja pienen aarrekätkön.

Sankarit ovat lähdössä padon sisään kun yht'äkkiä patoon törmää jokin suuri. Sankarit syöksyvät ulos ja katuvat päätöstään heti. Suuri liskon ja mustekalan näköinen sekasikiö on törmännyt patoon ja on selvästi vihainen. Lyhyt taistelu osoittaa, että sankareilla ei olisi ollut hirviötä vastaan juurikaan mahdollisuuksia. Camlon ottaa taistelussa pahimmat vammat, kun taas Alazor ei ota taistelussa yhtään vahinkoa. Musta Magga tippuu Kallopadolta alas, eikä lyhyen tarkastelun jälkeen näyttäisi nousevan pintaan. Alazor hoitaa muut kuntoon ja he suuntaavat kohti alempia tasoja.

Alhaalta löydetään vesipeikko, näkki, joka käy taisteluun vedestä ison haarukkaa muistuttavan aseensa kanssa. Peikkoa ei voida kehua taktikoinnista ja pian se makaakin pienen lampensa pohjassa. Pienen sukeltelun jälkeen peikko saadaan ylös ja poltettua hengiltä. Seuraavaksi edessä on alakerran tutkiminen, iso läjä pääkalloja estää pääsyn kiviovien toiselle puolelle.

Pj:n merkintöjä

Pelaajilta tuli kiitosta tulvasta ja kylässä touhuamisesta. Sen sijaan esimerkiksi Mustan Maggan funktio jäi hieman epäselväksi/irralliseksi, aivan kuten mullekkin. Itseäni jäi häiritsemään myös session mättöpainoitteisuus Konnanselän jälkeen. Tulevaisuudessa muokkaan kohtauksia vaihtelevimmiksi, jotta pelaaminen ei muutu aivan pelkäksi nopan heittämiseksi. -Blue_Hill

Oman ryhmäni tapauksessa tuo meni niin, että ne oli Rannickilla kun ne havaitsi, että vesi nousee ja sää käyttäytyy oudosti, joten ne suuntasi siitä suoraan padolle käymättä ensin Konnanselän kautta. Jäin pois siitä kiva roolipelauskohtaus ja kyläläisten pelastaminen. Koska ne ei mennyt kylille, päätin sijoittaa Maggan padolle, niinkuin sinäkin näemmä. Tuo osio on huomattavan mättöpainotteinen. Meilläkin tämä huomattiin. Erilaisten jättien lahtaaminen alkoi muuttua pikkuhiljaa puisevaksi rutiiniksi. -Navdi

Kaiken lisäksi kun jätit eivät tähän vielä edes lopu tässä modulissa. Tein isoja muutoksia polun viimeisiin juttuihin, mielenkiinnolla jään odottamaan miten ne toimivat (seuraava peli on lauantaina]. Osa pelaajista lukee näitä stoorejani täältä mutta sanottakoon, että kiipeilyä ei ole tiedossa. :) -Blue_Hill

Itse varmaankin menisin (jos tuosta kohtaa aloittaisin kampanjan uudelleen) jotenkin sellaista tietä, että ne jätit putoaisi kahteen kastiin: 1) Ne, jotka ovat helposti voitettavissa väkivallalla. Näitä kohtauksia ei välttämättä sääntöpelattaisi ollenkaan. 2) Ne jotka ovat juonen kannalta tärkeitä. Näille loisin enemmän persoonaa ja sisällyttäisin kohtauksiin paljon sosiaalista interaktiota. Kaikki välimallin jätit jättäisin suosiolla pois ja korvaisin ne muunlaisilla encountereilla, oli ne sitten tappeluvastuksia tai muunlaisia vastuksia, ihan peliryhmän toiveiden ja pelin vaatiman rytmityksen mukaan. -Navdi

Tuo kuulostaa melkoisen hyvältä. Jotain tuon suuntaista tulen tekemään seuraavissa kirjoissa, jotta pelaaminen pysyy edelleen mielekkäänä. Varsinkin kaksi seuraavaa opusta kaipaa hieman enemmän kunnon roolipelauskohtauksia, joten muokkausta on tiedossa välillä isommallakin kädellä. Onneksi materiaalia on helppo muokata itselle ja ryhmälle sopivammaksi, varsinkin tuohon sosiaalisempaan suuntaan. -Blue_Hill

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped