Keskusta, joitakin perustietoja

Keskusta on muinainen vajoava Keisarikunnan pääkaupunki, jota rakennetaan hitaasti ylöspäin. Se on kymmeniä kaupunkeja eri aikakausilta, osiltaan vajonnut pimeyteen ja rappioon, osiltaan täynnä elämää kaikkialta Keisarikunnasta, ja sen rajojen ulkopuolelta. Jalosyntyiset keskustan aateliset joiden iho on kuin eebenpuu hallitsevat niin rapistuvia, vajoavia palatseja kuin uusimpia uldilaisittain rakennettuja torneja. Pimeän rajat tuolta puolen muuttaneet, kalpeat nomadi-truillit metsästävät ja viljelevät kaupungin valottomissa onkaloissa. Vaaleat Auringottomien Tasankojen runoilijat kirjoittavat synkkiä lauluja kuolemasta, elämän turhuudesta ja kaiken lopusta halvoissa viinituvissa, jotka kelpaavat vain epätoivoisimmille, tai epätoivoa rakastaville.

Keskusta on koko tunnettu maailma kahden kuolleen jumalan iholla, kuhisevana miljoonakaupunkina. Keskus ei ole sulatusuuni, niin Imperiumin kuin sitä ympäröivät maailman kansat ovat ylpeitä ja vaalivat omia perinteitään. Uskonsodat, valtakuntien rajakiistat ja poliittisten konfliktien veriset ratkaisut käydään niin kaukana kuin Keskuksessakin. Keskuksen yhteiskuntajärjestys on mielipuolinen sekoitus jalointa oligarkiaa, kuumeisinta anarkiaa, militanttia fasismia ja maagista kaaosta.

Keisarikuntaa, ja Keskusta hallitsee Keisarinna ensisijaisesti ainoana riittävänä auktoriteettinä pitämään Keisarikunnan eri nurkat yhdessä. Keisarinnan hovi ei pidä mitään tunnettua palatsia omanaan, vaan Kätketyn Hovin kulloinenkin sijainti on vaivalloisesti selvitettävä arvoitus. Kun sana Keisarinnan saapumisesta jonkun aatelisen luo leviää ja pyytäjät ja lähettiläät kerääntyvät tämän porttien luo, on Keisarinna usein jo tiessään rautanaamioituine verikaarteineen, eunukkeineen, ratsunaisineen ja luotettuine valtiomiehineen.

Jokainen pitää sen minkä voi, viime kädessä taidolla ja röyhkeydellä voittaa vakiintuneetkin valtarakenteet. Tämän päivän nousukas voi olla huomisen liittolainen. Toimeton ja laiska liittolainen vain odottaa jotakuta astumaan tilalleen, puolesta tai vastaan. Aatelisten ja sukujen valta nojaa keisarilliseen byrokratiaan. Mitä lähempänä suu on keisarinnan korvaa, sitä vakaampi asema ja sitä enemmän vaikutusmahdollisuuksia yli kaiken muun. Keisarinna ei hallitse yksinomaan voimalla, kansa rakastaa ja palvoo Keisarinnaa ainoana yhteisenä kansallisena ikoninaan.

Kansallinen mentaliteetti on melankolista menneiden kultaisten aikojen kaipausta. Pyrkimistä menneeseen suuruuteen pidetään ylpistelevänä, jopa lapsellisena haihatteluna. Kansallisiin sananparsiin kuuluvat, "Ehkä ennen..", "Ehkä menneinä aikoina.." ja "Ei enää nykyään.." Rappion tilan tunnustaminen ylpeydellä näkyy taiteessa, joka tavoittelee taivaita mutta luovuttaa viime metreillä, tunnustaen tappionsa menneiden aikojen ylitsepääsemättömän suuruuden edessä.

Keisarikunta on myös tunnetun maailman korruptoituneinen valtakunta. Kaikki pyrkivät hyötymään Keisarikunnasta, ja antamaan takaisin niin vähän kuin suinkin. Korkeat virat jaetaan suhteilla ja palveluksina useammin kuin ansioiden mukaan. Kenraalin tärkeimmät ominaisuudet ovat kontakteissa ja lahjuksissa.

Muita faktoideja maailmasta

Aurinko ja kuu pysyvät asianmukaisesti niille osoitetuilla paikoillaan, aurinko Keskuksesta katsoen idässä ja kuu lännessä. Keskipäivällä aurinko palaa kirkkaimmillaan, ja hiipuu yötä kohden kunnes katoaa. Varjot lankeavat siis päivästä toiseen täsmälleen samaan paikkaan. Johtuen maailman geografiasta, osa maailmasta on ikuisen varjon ja pimeyden vallassa.

Hajareisin ratsastaminen tekee miehistä impotenttejä. Ratsujoukot koostuvat enimmäkseen naisista ja harvemmin eunukeista.

Imperiumin vallitsevat ihonvärit ovat tummasävyisiä, poikkeuksina (tarkistettava) Läntisten Tasankojen kansat joiden ihonväri vivahtaa enemmän kultaan ja Auringottomien Tasankojen kansat jotka ovat kalpeita. Kalpeaihoisia pidetään vaihtelevasti vähäisempinä villeinä (Truilinomadit) tai omituisina (Auringottomien tasankojen kansat).

Sopivia mielikuvia:

  • Valerianin urbaanit futuristiset dystopiat
  • Thieves' World
  • Burroughsin Mars-kirjat
  • Moorcockin Elric & co

Lisää tietoa:

Juhanin hahmokonsepti: Majuri Tolk

Kunhan ei liian liki liippaa esim. HU:n vastaavia kuvioita, niin mikä ettei, ihan hyvän kuuloinen premissi. Mulle kelpaisi tosin jokin sellainenkin, jossa ei välttämättä olisi kaiken aikaa hovijuonittelua vallasväen salongeissa. Esim. jotain hieman grittympää, kuten Thieves' World -tyyppinen rytistely jossain valtavassa salaseuroja, kultteja, liigoja, jengejä, kiltoja jne. vilisevässä jättimäisessä fantasiametropoliksessa.

Majuri Yenegar Tolk, vanha sotaratsu. Soturi, sotilas ja johtaja. Yrmeä vanhempi valtionpäämies, spartalainen sielultaan, ruumiiltaan kuin pohjoisen valtavat patsasmaiset barbaarit; lihaksikas, arpinen ja ahavoitunut.

Think John Fordin Ratsuväki-trilogia, joissa pääosassa John Wayne, vanha pistoolisankari Cheyenne elokuvassa Huuliharppukostaja, tai Rutger Hauer elokuvissa Ladyhawk tai Blade Runner. Hieman jäyhän oloinen, paljon kokenut, itsevarma, selkeän, voimakkaan henkilökohtaisen kunniakäsityksen omaava. -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped