Valtakunnalliset Tapahtumat.

1. Kuukausi

  • Lordi Vastenus Barcan kruunaus Asmodeuksen Ylipapin toimesta Vanhalla Palatsilla Mahtipontisin seremonioin Talingarden Lailliseksi Kuninkaaksi Vastenus I Barcaksi!
  • Kruunajaisia seurannut Valtion rahoittama 3-päiväinen kruunajais festivaali Valtakunnan pääkaupungissa Matharynissa.
  • Verojen korotus korvaamaan valtion kassaa, joka on kärsinyt edeltävien lukuisten vaikeuksien myötä.
  • Herttua Hadrian Barca lähettänyt lahjan kera toiveen, että Kuningas kunnioittaisi häntä ja hänen kaupunkiansa tekemällä vierailun tämän luokse.
  • Korkein neuvosto johtanut uuden Asmodeuksen Katedraalin suunnittelua, joka tullaan pystyttämään entisen Mitran Katedraalin tilalle Matharynissä.

+20k (korkeat verot)
-9k (katedraalin rakennus)
--
+11k

2. Kuukausi - 4. Kuukausi

  • Neuvosto toteaa kriittisimmäksi valtakunnan tavoitteeksi Suuren palkka-armeijansa kotiutuksen ja tätä varten heille pitäisi löytää sijoituspaikka. Rajamaat todetaan selkeästi lupaavimmaksi alueeksi.
  • 3 Kuukauden sotaretki Rajamaille suoritetaan Herr Eisenmarkin johtamana ja korkeimman neuvoston avustamana. Sotaretki on täydellinen menestys ja rajaseutu palautettu Valtakunnan hallintaan.

+20k
-9k
--
+11k

x3 = 33k

5. Kuukausi

  • Korkein neuvosto suunnittelee maanjaon palkkasotureille asuttamattomalle rajaseudulle. Täten entinen palkkasoturi armeija on muuntunut Talingarden uskollisiksi vasalleiksi, päälliköiden saadessa vähäisiä aatelisarvoja heidän komentamiensa mieslukumäärien mukaisesti.

+20k
-9k
--
+11k

6.-7. kk

  • Barnabus Mithran johtoon. Kirkon korruptointi.

+20k
-9k
--
+11k

8. kk

  • Tiberius Feignille annetaan lupa perustaa Maaginen Kollegio
  • Prostituutio laillistetaan

+22k (+mitran kirkon tuloja)
-9k
--
+13k

9. kk

  • Orjuus laillistetaan

+22k
-9k
--
+13k

10. kk

  • Kidutusryhmät Jokaiseen kaupunkiin

+25k (+prostituutio alkanut tuottamaan)
-9k
--
+16k

11. kk

  • Kraken tutkimukset: surmattiin titaanisukuinen kraken ja vapautettiin titaani vankilastaan

+25k
-9k
--
+16k

12. kk

  • Dariusten maita takavarikoitu huomattavissa määrin
  • Dariuksia kutsuttu panttivangiksi
  • Herttuatar Ellisifille myönnetty 5000 vahvuinen joukko auttamaan pohjoisen valloituksessa

+29k (+tuloja dariusten mailta)
-10k (panttivankien huolehtiminen)
--
+19k

13. kk

  • Herttuatar Vanyan annetaan kunnostaa Daveryn
  • Kohtalon lapsi surmaa Caer Bryrin pedon ja nousee Iraenilaisten valituksi sankariksi

+29k
-10k
--
+19k

14. kk

  • Adariumin kunnostus
  • Hadrian Barca julistettu kruununperilliseksi
  • Achlysin kyyneleet ilmeneet Barringtonissa, papit lähetetty parantamaan

+29k
-10k
--
+19k

15. kk

  • colosseumi pystytetään
  • Maagisen kollegion rahoitus 150k (Panostus sotavelhoihin, tutkimukseen ja pullokauppaan)

+33k (+ tuloja ulkomaankaupan alkatessa virtaamaan)
-10k
--
+23k

16. kk

  • Talingarden velho akatemia aloittaa rakentamaan maagista porttaalia yhdistämään tämän mantereen akatemioihin.

+37k (+ tuloja colosseumilta, pullokauppa)
-10k
--
+27k

17. kk

  • Talingardess aletaan painamaa rahaa uusilla kuvilla.
  • Valtaernaan kerääntyneet lapset surmataan julmasti magialla. Hallinto yrittää peitellä jälkiä.
  • Maaginen porttaali valmistuu. Talingarde alkaa muuttumaan kansainvälisemmäksi paikaksi.

+37k
-10k
--
+27k

18. kk

  • Hallitsijat ryhtyvät tutkimaan mystisiä kirjoja

+43k (+orjakaupan tuotot kasvavat, porttaali alkaa tuottamaan kaupankäyntiä)
-10k
--
+33k

18. kk

+43k
-10k
--
+33k

19. kk

  • Ensimmäinen tutkimus päättyy epäonnistumiseen

+43k
-10k
--
+33k

20. kk

  • Uusi tutkimus aloitetaan

+43k
-10k
--
+33k

21. kk

  • Veriurheilusta muodostanut Talingarden kansallislaji.

+45k (colosseumin tulot kasvavat)
-10k
--
+35k

22. kk

  • Uusi tutkimuskerta päättyy onnistumiseen.

+46k (+orja tuotot kasvavat)
-10k
--
+36k

23. kk

  • Alerionin ritarikunta tuhotaan Talingardesta

+46k
-10k
--
+36k

24. kk

  • Kolmas tutkimuskerta alkaa
  • Asmodeuksen katedraali valmistuu Matharynissa

+47k (orjatuotot kasvavat)
-10k
--
+37k

25. kk

  • Daverynin kaupunki on viimein kunnostettu herttuatar Vanyan panostuksella.

+47k (Daveryn tuottaa veroja)
-1k (katedraalin kustannukset loppuivat)
--
+46k

26. kk

  • Kolmas tutkimuskerta myös onnistuu
  • Arkaanissa tutkimuksessa saavutettu huipputaso
  • Alkeellisia tykkejä alettu liittämään osaksi armeijaa
  • Mithraali kaivos löydetty

+47k
-1k
--
+46k

27. kk

  • Valtakunta viimein palauttaa Barca-suvun vääryydellä menettämät maat takaisin laillisille hallitsijoilleen. Barcat yhtenä rintamana toistelevat jatkuvaa kuuliaisuuttansa omalle kuninkaallensa.

+70k (+mithraali tuotto, +colosseumin pedot)
-1k
--
+69k

28. kk

  • Valtakunnan neuvottelija lähestyy pohjoisia Yutak heimoja ja solmiikin heidän kanssansa liittolaisuus sopimuksen. Paikalliselle yutak ruhtinaalle lahjoitetaan yksi rajalinnoista ja vastineeksi hän tuo kajakkinsa sekä tiedustelijansa valtakunnan palvelukseen.

+70k
-1k
--
+69k

29. kk

  • Valtakunnan neuvottelija lähestyy ensin kääpiöitä, mutta toteaa heidät epädiplomaattisiksi ja luopuu aikeistansa. Tämän jälkeen lähestyykin uskollisiksi todettuja duergareita ja solmiikin heidän kanssansa tiukan liiton suurten lupausten kera.

+70k
-1k
--
+69k

30. kk

  • Valtakunta jatkaa velhoakatemian rahoitusta ja sotamaagien kollegiota voimistetaan.
  • Mahtavan kellopelilohikäärmen valmistus aloitetaan.
  • Jäähaltioiden kuningatar kaivetaan piilostansa ja surmataan tämän veren uhrausta varten.
  • Rannikoilla elävät tritoniheimot metsästetään lähes sukupuuttoon.

+70k
-1k
--
+69k

31. kk

  • Kellopeli lohikäärmen valmistus jatkuu

+70k
-1k
--
+69k

32. kk

  • Kellopeli lohikäärme valmistuu ja herättää kauhunsekaista ihastusta pääkaupungissa.
  • Valtakunta viimein saa poistettua loputkin Suuren Voittajan patsaista ja Dariuksen jalanjälki valtakunnassa vain pienenee.

+70k
-1k
--
+69k

33. kk

  • Aloitetaan toisenkin kellopelilohikäärmeen valmistus ensimmäisen herättäessä niin paljon ihastusta ja ylimmän maagin vakuuttaessa toisen rakentamisen olevan halvempaa.
  • Kuoleman solmuja vahvistetaan ja salainen poliisi valtakunnassa voimistuu.

+70k
-1k
--
+69k

34. kk

  • Kellopelilohikäärmeen valmistusta jatketaan.
  • Valtakunta aloittaa rikossyndikaattien kaappaamisen. Gaboneoxin klaani alistetaan valtakunnan johtoon, mutta Breuderit eivät alistu tähän ja etääntyvät valtakunnan johdosta.

+70k
-1k
--
+69k

35. kk

  • Toinenkin kellopelilohikäärme valmistuu ja molemmat pelkoa herättäen istuvat vartioimassa kuninkaan palatsia
  • Salainen poliisi jatkaa toimintaansa ja kuulee huhuja, että vastarintaliike on aktivoitumassa ja jotain suurta tapahtuu kohta.

+70k
-1k
--
+69k

36. kk

  • Yutakit raportoivat suuren laivaston lähestyvän Talingarden rannikkoja.
  • Prinsessa Bellinda laskeaa armeijansa kera Matharynin lähettyville ja asettuu puolustusasemiin Tamberlynin kentille.
  • Maaginen suojakenttä suojaa Bellindan armeijaa kaikelta maagiselta vakoilulta ja teleportaatiomagialta, mutta valtakunnan on jotain tehtävä asialle, armeijan jatkuvasti kerätessä lisää kannatusta ja tukijoita kansan parista.

Todelliset Valtiaat: Delmar Velox, Ragnar Dastrivox, Meldar Sedrox ja Iblis

Kuningas: Vastenus Barca

Kuninkaan Neuvosto:

Zaerabos, Lady Ellisif, Marlowe, Raiju, Mott, Cedrick Malthus, Sir Berithor, Ralf Eisger, Gaius Richter, Mallory Hawthorne

Kuninkaan Käsi(pääministeri): Ragnar Dastrivox

Armeijan Komentaja: Raiju

Kuninkaallisen kaartiin Komentaja: Sir Berithor

Vakoojamestari: Marlowe

Senesalkki(rahamestari): Mallory Hawthorne

Asmodeuksen Ylipappi: Meldar Sedrox

Kansleri(ulkosuhteet/edustaja): Delmar Velox

Magisteri(planaaristen asioiden mestari): Iblis

Hovimaagi: Mott

Neuvostopaikkoja luvattu:

  • Zaerabos Cornugonilainen (Zaeboksen emissaari, sarvipaholainen, haluaa ainakin muodollisesti korkean aseman hallinnossa, lupautui toimimaan esim. salamurhaajana)
  • Lady Ellisif (Jääjättien kuningatar, haluaa neuvostopaikan hallinnossa itselleen ja autonomisen itsehallinnon pohjoiseen jääjäteille, lupaa jääjättiensä tuen uudelle hallinnolle)

Kandidaatteja korkeisiin virkoihin:

  • Ärjyjaakko (Itsenimetty sotavoimien marsalkka ja pisimpään antisankarien mukana kulkenut seuraaja. Noussut suosituksi organisaatiossa erityisesi ei-ihmisten parissa lupsakkaan luonteensa ja anteliaisuutensa myötä. Ainoa yleisesti huomioitu haitta on hänen tapansa kännissä tappaa kaikki väki ympäriltänsä, jotka eivät ole tarpeeksi vahvoja pitääksen puolensa. Odottaa itsellensä korkeaa johtoasemaa uskollisuutensa palkintona.)
  • Kiliketz (Valkoiseksi paroniksi itseään tituleeraava antisankarien uskollinen ja pitkäaikainen palvelija. Katsoo estäneensä organisaation tuhon lukuisia kertoja ja kerskailee erityisesti mahtavista ilmavoitoistaa korppiarmeijoita vastaan. Odottaa suuria maapaloja pohjoisesta omiksi läänityksikseen. Mahdollisesti kelpuuttaa myös jonkun komean hallintoviran, johon ei olisi liitetty mitään turhia velvollisuuksia.)
  • Marlowe (Kuuluisa Barringtonin Bardi ja organisaation tehokas vakoojamestari. Onnistunut sulauttamaan itsensä erinäisillä henkilöllisyyksillänsä osaksi mitä tahansa seurapiiriä ja luonut lukemattomia kontakteja ympäri Talingardea ja jopa ulkomaille asti vähitellen. Toivoo voivansa jatkaa omaa prameata seurapiirielämäänsä ja samalla pyörittämään vakoojaverkostoa uuden hallinnon nimissä. Ei pane pahaksi jos joku komea virka siihenkin liitettäisin hänen jonkun henkilöllisyytensä kautta.)
  • Raiju (Oni kaukaisesta idästä on toiminut todellisena organisaation komentajana antisankarien ollessa suorittamassa tärkeämpiä tehtäviä. Ainoastaan hänen pätevyytensä ja tehokkuutensa on estänyt organisaatiota luisumasta suohon eräiden muiden johtohahmojen myötävaikutuksesta. On jo ehtinyt alkamaan tutustua Thornin organisaation rakenteisiin ja mielellään valmis tarttumaan uudessakin hallinnossa korkeisiin johtotehtäviin mikäli näin tarjotaan.)
  • Izevel (Medusa on pitkälti pysytellyt omissa oloissansa ja osallistumatta paljoa organisaation toimintaan. Viime aikoina hän on kuitenkin aktivoitunut ja luonot jo itsellensä kauneuden kultin, jotka palvovat häntä puolijumalattarena. Ilmaisee kuitenkin kultin olevan Asmodeukselle alamainen ja sen vaikutusvallan hiljaisen kasvun myötä toivoo itsellensä myös jonkin asteista asemaa tulevassa hallinnossa.
  • Jeratheon (Ritarinsurmaajana tunnettu mustalohikäärme on isänsä Chargammonin kuoleman myötä tullut itsevarmemmaksi ja vapautuneemmaksi. Palvelee yhä mestareitansa toki yhä sekä pelosta että kunnioituksesta, mutta uskoo että lohikäärmeen juonikkuudellansa voisi ansaita hallinnossa korkeammankin roolin kuin vain taisteluissa tuhonkylväjänä toimimisen.
  • Bergill Mott (Erilaiseen tutkimuksiin viime aikoina syventynyt rehtori on uuden hallinnon nousun alkaessa näkyä, ryhtynyt tarjoamaan itseänsä myös hänen arvollensa sopivaan asemaan. Koulutukseen, magiaan ja golemeihin liittyvät virat olisivat hänen sydäntänsä lähellä. Onhan hän puurtanut kuitenkin jo vuosia oman muistinsa mukaan tehden erinäisiä palveluksia mestareillensa.)
  • Rodrigo (Kaksintaistelija mestari, joka vannoi valansa Asmodeuksen esitaistelijoille on esittänyt toiveensa jatkaa kaksintaistelutaitojensa levittämistä. Hän haluaisi avata uuden koulun oppilaita varten, mutta myös korkeaa armeijanvirkaa ja siellä eliittisotilaiden kouluttamista hän ei panisi pahitteeksi.)
  • Irfan (Kuninkaan lopulta kuoltua salamurhaaja katsoo tärkeimmän tehtävänsä täyttyneen. Hänen itse kuitenkin epäonnistuessa tässä alunperin ja surmaamisen tapahtuessa toisten käsien kautta, hän toivoo voivansa jatkaa vielä palvelimista kunnes velka todella olisi tästä suoritettu.)
  • Radivar Astrox (Muinainen asmodeuksen esitaistelija, joka vietti vuosisatoja vangittuna dimensionaalisessa vankilassa on viimein kotonansa Talingardessa. Ikävä kyllä vankeus on vienyt hänen voimansa ja ikä painaa kovasti harteillensa. Toivoo kuitenkin voivansa toimia jonkinlaisena neuvonantaja tässä tulevassa unelmiensa valtakunnassa.
  • Mysteerinen Popobala (Vankilasta saapumisen jälkeen hän on pitkälti matkustellut ympäri maita vieraillen antisankarien luona teellä välillä. Arvostaa erityisesti Delmaria suuresti ja toki tarvittaessa voisi avustaa osana uutta hallintoa.)
  • Paronitar Vanya (Barca sukuinen Asmodeusta palvova paronitar Daverynista, joka lupautui antisankariemme liittolaiseksi. Toivoo sukunsa vanhan aseman palauttamista Daverynin herttuattareksi ja lupaa ehdottomasti toteuttavansa äärimmäisen Asmodeaniista hallintoa omilla maillansa. Voi tarvittaessa tarjota palveluksiansa hallinnon virkoihinkin.
  • Anton Bredeur (Breuderin "alamaailman" mahtisuvun edustaja ja toimittanut erilaisia tietoja/kontakteja organisaatiolle. Toimii mielellään kontaktina sukunsa ja uuden hallinnon välillä. Mielellänsä ottaisi myös valtion virankin hoitoonsa.)
  • Nicholas Breuder (Breuderin suvun päämies, Antonin serkku. Suhtautuu ystävällismielisesti ajatukeen uudesta hallinnosta, mutta pysyttelisi itse varjoissa mieluiten.)
  • Rikkon Harbold (Aivopesty Daverynin vahtikapteeni uusien mestariensa palveluksessa. Kadottanut jotain entisestä itsestänsä aivopesun myötä, mutta on yhä arvostettu ja tunnustettu upseeri vanhassa Talingarden armeijassa. Mahdollisesti voi löytyä käyttöä uudessakin hallinnossa.)
  • Keara Kilikerran (Arvostettu Iraenilais druiditar, joka edustaa metsien "barbaariväkeä". Lupautui olemaan tukematta vanhaa hallintoa ja tunnustumaan uuden kunhan Caer Bryer tunnustettaisiin itsenäiseksi valtioksi ja iraenilaisten omaksi maaksi.)
  • Tiadora (Paholainen, joka on vaihtanut mestaria kardinaalista uusiin mestareihin. Valmis seuraamaan uusia mestareitansa kunnes vapauden aika koittaisi. Siihen asti nauttii viattomien sadistisesta kiduttamisesta ja muista huveista, joiden ohessa hän toki voisi paholaismaisella tehokkuudella palvella mestareitansa.
  • Dessiter (Sopimuspaholainen Naburuksen palveluksessa. Toiminut tähänasti tärkeänä liittolaisena ja katsoo antisankareita myötämielisesti. Valmis toimimaan neuvonantajana erilaisiin kysymyksiin ja voi auttaa uudessa hallinnossa. Varsinainen uskollisuus toki säilyy vain Naburukselle.)
  • Naburus (Voimakas paholainen, joka toimii Asmodeuksen kätenä suhteessa Talingarden maailmaan. Omaa suuria intressejä antisankarien suhteen ja seuraa Talingarden kehitystä mielenkiinnolla.)
  • Veraak (Roperien heimon johtaja, joka solmi liittolaisuuden antisankarien kanssa. Vastineeksi helpommasta saaliista lupautui muuttamaan antisankarien toivoamaan sijaintiin ja mahdollisesti tarjoamaan apuansa heille muutenkin.)
  • Vastenus Barca (Petturikenraali, joka toivoi kruunua Kardinaali Thornilta. Valmis lupautumaan mihin tahansa saadaakseen kruununsa. On yksi Barca-suvun johtohahmoista ja omaa vaikutusvaltaa valtakunnassa.)
  • Grigori Sherkov (Nerokas nekromantikko, jonka saavutukset tieteen ja magian aloilla eivät ole lainkaan vähäisiä. Thornin pysyvästi menehdyttyä ei pitkään miettinyt uskollisuuden vannomista uusille mestareille. Monilahjakas mies mitä erilaisempiin rooleihin.)
  • Barnabus Thrane (5. solmun johtaja ja antisankarien vanhempi tuttava. Hieman pettynyt vanhan toverinsa Thornin kuolemasta, mutta valmis jatkamaan Asmodeuksen työn tekemistä parhaalla kykenemällä tavallansa.)
  • Skaerabus ja Skraeth (Mestareille valat vannoneet luupaholaiset valmiina suorittamaan mitä tahansa tehtäviä.)
  • Cedrick Malthus (6. solmun johtaja. Ollut keräämässä palkka-armeijaa kardinaali Thornin nimissä. Odottaa vain yhteydenottoa.)
  • Sakkarot Tulikirves (Thornin pitkäaikaisin seuraaja ja tärkeä palanen tämän suunnitelmia. Ajan myötä tullut myös antisankariemme ystäväksi. Komentaa suurta hirviöarmeijaa.)
  • Herr Eisenmark (9 kuningaskunnan tunnetuin, pelätyin ja verisin palkkasoturikomentaja)
  • Ser Berithor (Uudellenkoulutettu antipaladiini valmiina mihin tahansa tehtäviin Asmodeuksen nimissä. Omaa arvostusta vanhassa Talingardessa ja erittäin legitimiitti tarjokas osaksi uutta hallintoa. Mahdollisesti jopa suosittu kandidaatti kuninkaaksi.)
  • Gethran (Sarvipaholainen joka vapautettiin vanhasta Asmodeuksen temppelistä Matharynin alta. Suhtautuu antisankareihin ystävällisesti ja valmis kuulemaan tarjouksia.)
  • Pormestari Ralf Eisger (Vastavalittu uusi Matharynin pormestari. Täysin antisankarien taskussa. Pidetään säälimättömän tehokkaana poliitikkona ja vallanhimoisena.)
  • Neuvos Vargo Esthelle (Kauppiaiden edustaja Matharynin kaupunginhallinnossa. Antisankarien kiristyksen kohteena. Kauppiaspiireissä arvostettu ja yksi valtakunnan rikkaimmista miehistä.)
  • Neuvotar Elsbet Tierre (Uskoo nähneensä Mithralaisia näkyjä ja tietämättänsä antisankarien ohjailema. Tunnettu mithralainen ja arvostettu uskovaisten keskuudessa.)
  • Lordi Gaius Richter (Antisankareille uskollisuuden vannonut politiikasta ja taloudesta kiinnostunut nousukas aatelinen. Ei pannut pahaksi sukulaistensa surmaamista uusien mestariensa toimesta. Ajaa pitkälti vain omaa etuansa, mutta tehokas tässä.)

Muita merkkihahmoja valtakunnasta, myös potentiaalisia kandidaatteja:

  • Kreivi Leothyn Barca (Kauan edesmenneen kuningas Jaraadin viimeinen veli ja Barca suvun päämies. Myös Barcojen ensisijainen kandidaatti valtaistuimelle.)
  • Kreivi Andaris Barca (Leothynin ja Jaraadin veljenpojanpoika. Mutkikkaitten perimyskuvioiden myötä eräiden mielestä laillinen kruununperillinen ja myös erittäin suosittu Barca suvun piireissä.)
  • Mestari Mallory Hawthorn (Talingarden rikkain mies. Omaa kontakteja pitkin yhdeksää kuningaskuntaa. Talouskysymyksien asiantuntija ja omaa mielipiteitä näiden kehityksen suhteen.)
  • Ghastenin Herttua Hadrian Barca (Talingarden toiseksi suurimman kaupungin hallitsija ja Barca suvun jäsen. Nykyisessä kaaoksen tilassa omaa jopa eniten vaikutusvaltaa valtakunnassa.
  • Vaastenin Herttua Howart Bryce (Vanha aristokraatti kenraali, joka pysyttelee politiikan ulkopuolella. Nykyisessä valtakunnan tilassa pyrkinyt auttamaan järjestyksen palauttamisessa. Virkaatekevä Talingarden armeijan ylipäällikkö.)
  • Eversti Symmachus DeVall (Pääkaupungin joukkojen komentaja ja aktiivipalveluksessa olevista upseereista korkein valtakunnassa muiden menehdyttyä kuninkaan armeijan kera tai ollessa muualla kadonneina. Erittäin vallanhimoinen ja tarkka protokollasta.)
  • Markiisitar Celienne Drimhollern (Mantereelta maanpaossa olevan aatelissuvun perijätär. Teennäisen ulkokuoren alla vaikuttaisi omaavaan hyvän poliittisen silmän.)
  • Vahtikapteeni Otho (Matharynin kaupunginkaartin komentaja. Juoppona tunnettu.)
  • Paroni Rialdo Haupt (Aateliseksi noussut kauppias. Talingarden toiseksi rikkain mies. Mestari Hawthornen kiivas kilpailija.)
  • Ruhtinas Gaius Vestromo (Ghastenhallin vampyyrien hallitsija. Toiminut aikaisemmin antisankarien liittolaisena.)
  • Zashur Arzen (Duergarien thaani. Myöskin toiminut liittolaisena ennen.)
  • Pormestari Samuel Tynes (Ghastenhallin pormestari. Hadrianin taskussa.)
  • Evelynne Grandell (Pankkiiritar ja Ghastenhallin rikkain nainen.)
  • Turin Kirkasmetalli (Kääpiöiden thaani Ghastenhallissa. Heidän muodollinen johtajansa Talingardessa.)
  • Professori Tiberius Feign (Arcanan professori Ghastenhallin yliopistossa ja Talingarden mahtavin velho.)
  • Sir Janus (Adariumin vahtikaartin kapteeni. Velvollisuudentuntoinen mies.)
  • Leo Arestes (Ghastenhallin kardinaali. Vanhempi mies, omaa Barca siteitä.)
  • Clemens Havelynilainen (Havelynin kardinaali. Vielä vanhempi mies. Rauhanomaisia ratkaisuja hakeva ja politiikasta syrjässä pysyttelevä.)
  • Gabrier Gaponeox (Gaboneoxin klaanin päämies. Edesmenneen Gabrarin isä. Nykyisn elää Matharynissä Bredeurien ajettua heidät ulos Ghastenhallista.)
  • Thorin Dastrivox (Lordi Farholden seudulla. Ragnarin isä, tunnetaan juoppona ja julmana miehenä.)
  • Erik Dastrivox (Lordi Thorinin veli. Elää nykyään Ghastenhallissa hoitaen suvun taloutta kuntoon sieltä käsin.)

Kadoksissa olevia merkkihahmoja:

  • Prinsessa Bellinda (Dariuksen suvun perillinen ja Talingarden laillinen kuningatar.)
  • Yli-inkvisiittori Solomon Tyrath (Mithran nyrkki Talingardessa.)

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped