Poikani Johan Expulsus Wehre

Päätös pakottaa sinut valitsemaan suvun ja kirkon välillä ei ollut helppo. Näen, että olet löytänyt Pyhän Äidin kirkon kautta sekä keinot että motivaation kasvaa mieheksi, joita en häpeäkseni osannut Wehren suvun piirissä sinulle tarjota. Suvun etu vaati kuitenkin, että pystyn osoittamaan Wehrejen noudattavan senaatin lakeja ja käskyjä. Myöskään Wehrejen suhteet Erineihin ja Rosleveihin vaativat, että teen asiassa selkeän ja näkyvän poliittisen liikkeen.

Olet saanut jo notaareiltani tiedon tekemistäni omaisuusjärjestelyistä. Nykyisen asuntosi omistusoikeus on siirretty nimiisi, ja lisäksi suvun sijoituksista ja omaisuudesta osa on nyt hallussasi, jotta et joudu nojaamaan kirkkoon tai etsimään "hyväntekijöitä".

Toivon, että tilanteen rauhoituttua ja manaajien, kirkon ja senaattisukujen suhteiden selkiydyttyä on vielä mahdollista palauttaa sinulle asemasi Wehrejen suvussa.

Fredrik Wehre

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped