Linnormikuninkaiden maa

Prologi

Saatuaan Ameikon takaisin jaloilleen ja tyhjennettyään Tyrskyvallin vihollisista, ovat seikkailijat ja karavaani valmiita jatkamaan matkaansa. Ameikon pyynnöstä suunta on Kalsgard ja mahdollisesti Maailmankruunua ja Lohikäärmekeisarikunnat. Kuitenkin ennen Kalsgardia on karavaanin ylitettävä Linnormikuninkaiden maa, Hallan entinen koti.

Jol, karavaanipäivityksiä ja syntymäjuhlat

Ensimmäinen etappi matkalla on Jol, Opir Kahdeksansormen hallitsema kaupunki. Matkalla kaupunkiin karavaani otti kyytiinsä Grumin ja tämän perheen, jotka myös ovat karavaanareita. Halla kertoo maansa tavoista ja perinteistä kahdelle muulle seikkailijalle, jotka ovat hyvin hämmästyneitä maan tavoista ("osaavatkohan edes viljellä maata?").

Jolissa Sandru, Titos ja Nazrak hankkivat karavaaniin uuden, panssaroidun vaunun sekä ballistan. Hallan puheiden mukaan maa on vaarallinen joten liene oikein puolustaa itseään. Halla tekee tarvehankintoja Gorumin temppelissä. Grum neuvoo karavaanille turvallisimman reitin Kalsgardiin, reitin joka kulkee maan itäpuolta, hyvin läheltä Irriseniä. Kuitenkin verrattuna läntiseen reittiin, asuinaluiden tiiviys tuo turvaa matkalle.

Illasta Titos nostaa maljan talolle ja pian pöydät lakavat täyttymään mitä hienoimmista herkuista joita majatalo voi tarjota. Titos kertoo juhlinnan syyn, kesän lopussa on hänen syntymäjuhlansa, poika täyttää 18-vuotta! Ilta kuluu rattoisasti ruuan, juoman ja viihdykkeiden parissa. Aamu ja lähtö taas ei taas ole niin pirteitä.

Grungirin metsä ja Kadonnut Koto

Matka vie karavaanin Grungirin metsän halki, metsän josta ulffenit osaavat kertoa tuhat erilaista kauhutarinaa. Halla pelottelee Titosta tarinoillaan mutta on itsekkin varovainen metsän läheisyydessä sekä sen sisällä. Matkalla metsän halki seikkailijat huomaavat punarintaisen korpin, verikorpin, joka on varisiassa kasvaneille seikkailijoille huonon onnen ja pimeyden voimien symboli. Lintu kaartaa pian pois näköpiiristä seikkailijoiden huomattua sen. Grungirin metsä on uhkaava mutta karavaani saa matkata rauhassa sen halki.

Viimeinen Koto on pienehkö puunhakkaaja kylä, jossa karavaani viettää yhden yön. Halla käy pienen välien selvittelyn paikkallisen mahtimiehen kanssa, joka ei kuitenkaan aloita tappelua Hallan kanssa vaan kunniottaa tämän soturin asennetta. Aamusta Titos tekee kohtuulliset kaupat ja matka jatkuu kohti Kalsgardia.

Viikingit hyökkäävät!

Jätettyään Kadonneen Kodon taakseen karavaani lähestyy päivä päivältä Kalsgardia. Muutamaa päivää ennen kaupunkia karavaani on leiriytynyt sillan ääreen, kun normaalin leirielämän keskeyttää melomisen ääni joen suunnalta. Halla ymmärtää ensimmäisenä mistä on kyse: viikinkejä! Leiri valmistautuu taisteluun ja pian pimeydestä kuuluukin sotahuuto ja noin kolme tusinaa kilvin ja kirvein varustautunutta soturia ilmestyy pimeydestä heidän kimppuunsa.

Seikkailijat ottavat yhden neljäksen näistä vihollisista omalle kontolleen, taistelu on kiivasta alakynnestä huolimatta. Hallan laulu inspiroi tovereita suojaamaan karavaania ja kuin yllättäen tilanne kääntyy kuitenkin heidän edukseen. Nazrak niittää vihollisia kuin heinää, Hallan ja Titoksen keräillessä jäljelle jääneet pois taistelusta. Muu karavaani suoriutuu lähes yhtä hyvin, mukana olevan Keldan apua ei voida väheksyä. Pian vihollisten moraali on murrettu ja jäljelle jääneet pakenevat.

Seikkailijat koittavat kuulustella yhtä viikinkiä mutta yllättäen viikingin pää räjähtää punaiseksi mössöksi tämän yrittäessä puhua. Järkyttyneenä tästä seikkailijat päättävät olla kuulustelematta muita ja päästävät elossa elovat pakenemaan. Halla haluaa antaa kuolleille soturin hautajaiset, Vankor ja Bevelek auttavat häntä keräämään ruumit. Aamun tullen Halla tönää viikinkien pitkäveneen, Arilin Vasaran jokeen ja sytyttää sen tuleen.

Epilogi

Sillan kupeessa käydyn taistelun jälkeen matka Kalsgardiin sujuu ilman ongelmia. Sandru haluaa olla selvillä siitä, mitä he hakevat kaupungista. Keksitään kolme tavoitetta: opas, joka tuntee Maailmankruunun, varusteita kyseiselle matkalle sekä Suishenin löytäminen mikäli vain mahdollista.

Kalsgard, pohjoisen jalokivi, on valtavan suuri kaupunki, levittäytyen usean mailin säteelle. Asukkaita kaupungissa on montaa kymmentä tuhatta ja sieltä seikkailijoiden tulisi löytää kaikki tarvittava matkalle Maailmankruunun ylitse.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped