Mekanismin wiki

Meranus / E 0 N

Aurinkokunta E0N

Asutut planeetat: Meranus, Velan
Kaivosasema: M47–E0N (”Mateon”)

Aurinkokunta E0N sijaitsee heti sektorin 124 ulkopuolella, kaukana Keisarikunnan sivistyksen ytimestä, ihmisen asuttaman avaruuden villillä reuna-alueella. Aurinkokunnassa on kaksi asumiskelpoista planeettaa ja yksi asteroidivyöhykettä nielevä autonominen kaivosasema. Aurinko on rauhallinen K5-luokan oranssi jättiläinen.

E0N:n maailmat löydettiin ja muokattiin ihmiselle sopivaksi tuhansia vuosia sitten. Teknologian sortumista ja kaaossotia seuranneena pimeänä aikana aurinkokunta oli eristyksissä ja siellä syntyi täysin paikallinen kulttuuri. Kontakti E0N:iin palautettiin noin 400 vuotta sitten. Keisarikunnan toipuessa ja levittäytyessä E0N liitettiin noin 200 vuotta sitten jälleen Keisarikuntaan. [Liittäminen edellytti laajojen uskonnollisten kapinoiden taltuttamista, mikä johti molempien asumiskelpoisten planeettojen tuhoisiin pommituksiin, satojen miljoonien ihmisten pakkosiirtoihin ja teknologiseen taantumukseen.]

Aurinkokuntaa vaivasivat kahden eksarkin valta- ja kunniakiistat sekä epäilyt demonisesta riivauksesta. Eksarkkeja kutsuttiin Keisarin puhuteltavaksi ja vaihdettiin pariinkin otteeseen, mikä rauhoitti tilanteen. E0N:illa on kuitenkin edelleen poliittisesti epävakaisen aurinkokunnan leima. Sektoriin 124 iskenyt örkki-invaasio tuli E0N:in takaisesta avaruudesta, ja E0N:issa käytiin tappiollinen viivytystaistelu, jonka kuluessa Tähtilegioona CCXLII Megatherius lyötiin hajalleen. Kontakti E0N:iin menetettiin vuosiksi. Kun örkki-invaasio oli voitettu, selvisi, ettei se ollut iskenyt täydellä voimallaan E0N:in asutuksiin. Kuin ihmeen kaupalla molemmat planeetat olivat voittaneet osakseen tulleet örkit itsenäisesti. Tuhoja oli ja niitä korjataan edelleen, mutta örkki-invaasioille tyypilliseltä täystuholta, kontaminaatiolta ja joukkopaoilta vältyttiin.

E0N on tänään virallisesti osa Keisarikuntaa, ja planeettojen komentajilla on Keisarikunnan eksarkkien titteli ja status. Käytännössä raunioiksi lyödyn sektori 124:n maailmat vievät Keisarin päähuomion tällä suunnalla avaruutta, ja E0N:n aurinkokunnan maailmat ovat hyvin itsenäisiä – ja voimansa tunnossa selvittyään örkki-invaasiosta.

Page last modified on 2009-09-06 08:22

Mekanismin wiki is powered by pmwiki engine running with lt960.