Varisian helmi

Arodus 25. Vuosi 4707 AR

Tapahtumat

Sarenraen piinattu temppeli jäi taakse, ja Arvensoarissa vartiosto otti rähjääntyneet ekspertit vastaan avoimin ovin. Selvitys hurjasta demonittaresta upposi, erityisesti kun otuksen sarvekas & siro pää oli Zledurkin ylpeytenä mukana todistekappaleena. Succubukseksi tunnistettu otus nosti lisäsi ymmärrystä Shaxin lonkeroista ja nyt päättyneestä murhasarjasta. Kasadei lupasi hoitaa temppelin siivouksen ja toimitti myös kohtuullisen palkkion demonikätyreiden eliminoinnista. Hän oli myös löytänyt tietoja Ketunratamoiden kaupunkiasunnosta, mutta lupasi toimittaa tiedot illalla kun VIattomat olivat vastaanottaneet huoneensa, syöneet hyvin ja nauttineet Rufuksen osalta rohkeista ja hieman filunkisista uhkapeleistä, ja muiden toimitellessa hyviä kauppoja fantastisesti kaupparuhtinattareksi sonnustautuneen Valerien vanavedessä Bazaar of sailssissä.

Illala saapui Kasadei, ja toimitti useamman kilon kiinteistödokumentaatiota ja muita raportteja. KAupunki asunto oli valmistunut kahdeksankymmentä vuotta sitten, ja kaikki kartanbolta tutut sukupolvet - Vorel & Kasanda - Traver & Cyralie sekä viimeksi Aldern olivat sen haltijat. Verot oli maksettu säntillisesti ja rikokseen viittaavia raportteja ei löytynyt. Sijainti Starsilver Plazan lähellä henkivarakkuutta. Kuulemma partio oli nähnyt, että ikkunat oli peitetty lankuin, viitaten kiinteistön asumattomuuteen - "veroista tämä ei vapauta" huomautti Kasadei

Koska demonittaren aiheuttamat vammat olivat olleet vakavat, päätettiin nukkua yö mahtavassa Arvensoarissa omassa tuvassa 15. kerroksessa. Kertoihan Aldernin raadolta taltioitu kirje, että häntä odotettiin kotona. Täten aamulla päätettiin epäpyhää humanoidin nahka maskia käyttää muuttamaan Rufus Aldernin kuvaksi. Valitettavasti epäkuollut pää yhdessä epäpyhän maskin kanssa sai aikaan kammottavan hirvityksen aristokraattisen Aldernin sijaan! Jälleen Valerie astui valokeilaan ja kiitos hassun muotoa muuttavan hattunsa, sekä vähitään yhtä velmun uuden panssarinsa hänestä tuli huippuhyvä Aldern 10/10. Matka Summitille kävi läpi 13. kerroksen kohti aukiota, kertakaikkisen mahtavan valkomarmorisen kaupungin läpi, ohi mahtavien kartanoiden ja teattereiden.

Ikkunat todella odottivat teljettyinä ja pimeinä, ALdernilta taltioitu avain kävi oveen ja se aukesi hämmentävään näkyyn - Aldern ja Ieasha Ketunratamo olivat tulossa ottamaan VIattomia ystävällisesti vastaan, mutta toisen Aldernin näkeminen ooli näille liikaa, ja he pakennivat takaovelle joka johti suojaisalle takapihalle. VIattomien ystävällisesti seuratessa peremmälle, parin oven takana oli miekat ojossa odottamassa lisää tuttuja - Tsuto Kaijutsu ja Nualia! Hirveät hyytelömäiset muodonmuuttajat hylkäsivät tilapäiset olomuotonsa, palaten limaisiksi kasvottoimaksi soiden asukeiksi.. ja yllökkö alkoi täten suurella raivolla. Hukka otettiin painiotteeseen pitkämiekkojen ja rähmäisten kämmenten hakatessa. Tilanne kuitenkin puutarhassa oli parempi, kun ruokapöydän äärellä vielä äsken kaiken väistänyt Rufus kikkaili kenties hieman liikaa, ugotholien äkkiä alkaessa iskeä toteen - Rufus romahti lattialle. Kaikki ei ollut menetetty, sillä aina valpas VAlerie kutsui jo viidakkojamin tahdilla sekä apuvoimia että inspiraatiota tovereille, ennen Rufuksen elvytystä takaisin valoon. Zöledurk taas antoi äpärämiekkansa pistää ja leikata. Pian otuksien yllätys oli menetetty, Hukan raadellessa itsensä paniniotteesta ja Valerien apinaorkesterin pahoinpidellessä puutarhassa vetäytyviä olioita. Ruokatilasta viimeinen ugothol onbnistui ryntäämään kadulle, kadun miesten järkytykseksi - vain tullakseen Zlöedurkin perusteellisesti leikkamaksi, aiheuttaen jo tiettyä hallitsematonta kauhua normaaleissa kadunmiehissä..

NPC:t

  • Aldern Ketunratamo - varisialais verinen nuori aatelinen, sekä urhea koiransa Milo. Sukunsa talon kiroama ghasti ja rituaalimurhaaja?
  • Avalexi / Lex Avai - muinainen syntinen demonitar, jonka Shaxin kultti pysäytettiin Magnimarissa
  • Belor Hemlock - Hiekkasärkän jäyhä shoantinverinen sheriffi
  • Iesha Ketunratamo - varisialais verinen nuori neito joka oli noin vuosi sitten nainut Aldernin. Kirotun Ketunratomon uhri ja epäkuolleisuudessaan täynnä itseinhoa ja vihaa.. Tuhottu.
  • Kasadei - "yställisin" Magnimarin vartioston kapteeni Arvensoarissa, jolta saattaa löytyä neuvoja kaupunkilaiselämään
  • Lyrie Akenja - Nualian Thassiloania expertti, joka helpottui kun Rufuksen kosketuksesta ja vapaudesta Nualian ikeestä. Piilosta alkaa paljastua vähän kovempi ja ikävämpi puoli.. ?
  • Nualia Tobyn - Ezekielin ottotytär, aasimar verinen ja nyt osin demonin verinen Lamasthun papitar. Yritti polttouhrata Hiekkasärkän, nyt paennut Magnimariin(?)
  • Tanto Tsu - Kaijutsun kartanon pitkän linjan majordomo
  • Tsuto Kaijitsu - Ameikon puolhaltiaveli, luopio joka halusi uhrata Hiekkasärkän Nualian koston tuliin. Vangittu ja toimitettu Magnimariin tuomiolle
  • Zadendi - korruptoitunut Shaxin papitar ja Sarenraen sarastuksen kävelijöiden turma

Holdings

  • Kaijitsu manor (49) and 5 servants for a month
  • Varjousva and 3 standard horses

Aldern the Skinsaw Man

  • The larger of these two is a tarnished iron key set with a round opal worth 100 gp. The smaller key is made of bronze and has an unusually long tang ending in a set of three notched blades

Attack of familiar faces

  • 4x mv longswords - 600gp

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped