Kohti Taivaanmuuria

Aika: 4. Calistril - 2. Pharast

Prologi

Seikkailijat ja karavaani selvisivät koitoksesta Kuolleen Miehen Kummulla ja jatkoivat matkaa kohti Ul-Angornia. Karavaani koki ensimmäistä kertaa matkallaan nälän tuoman kivun, kun ruoka loppui kesken matkan. Kuitenkin kaupunkiin asti päästiin ja kaikki on taas hyvin.

Viimeiset kaupungit

Neljän päivän lepäämisen, varustautumisen ja korjaamisen jälkeen karavaani on valmis jatkamaan kohti Jaagiinia, jonne on matkaa noin kymmenen päivän verran. Matkalla karavaani kohtaa taas enemmän kulkijoita, maa kahden kaupungin välissä muistuttaa Kruunun ensimmäistä puoliskoa maastoltaan ja asutukseltaan. Metsästysmajoja tulee vastaan tasaista tahtia. Hienot maisemat johdattavat karavaania turvallisesti kohti Jaagiinia.

Jaagiin on Hiekkasärkän kokoinen kylä, jonka asukkaat eivät ole läheskään niin uteliaita kuin Ul-Angornissa. Kylästä karavaani keräilee taas ruokatarpeita ja pohtii sitä, miten pitkäksi aikaa heidän tulee ruokaa varata koska seuraava kaupunki on Taivaanmuuri-nimisen vuorijonon toisella puolen. Ulf osaa arvioida matkan joten kuten, Altan Zuudin eli Viimeisen Solan läpi kulkeminen on nopeaa ja helppoa. Jaagiinissa jokainen karavaanin jäsen löytää itselleen jotain tehtävää, esimerkiksi Ameiko ja Koya kiertävät etsien paikallisia nähtävyyksiä ja Shalelu kuljeskelee kaupunkia ympäröivissä metsissä. Karavaani ostaa myös uuden vaunun ja palkkaa siihen kuljettajan Jaagiinista, miehen nimeltä Noatak.

Myrsky nousee

Matka Jaagiinista Altan Zuudiin ei ole pitkä verattuna moneen muuhun etappiin Kruunun ylityksen aikana. Kuitenkin matkalle mahtuu sattumia, eikä kohtalo jätä karavaania rauhaan heidän lähestyessä Altan Zuudia. Lämpötila laskee heidän lähestyessään solaa päivä päivältä kylmemmäksi. Tuuli puskee lunta karavaanin hidasteeksi ja Shalelusta Altan Zuud on myrskyn kuorissa. Päivien kuluessa ja solan lähestyessä epäilys yliluonnollisuudesta lisääntyy, sillä myrsky ei tunnu liikkuvan minnekkään.

Karavaani törmää tuhoutuneeseen karavaaniin, mikä ei tietenkään nosta tunnelmaa. Seikkailijoiden nopean tutkimuksen jälkeen selviää, että karavaani "Vihreä Lotus" oli joutunut jättiläisten hyökkäyksen kohteeksi. Hallasta karavaanin pitäisi jatkaa matkaa mahdollisimman nopeasti mutta muut päättävät korjata yhden vaunuista omaan karavaaniinsa.

Halla, joka ei tätä sulata törmää Shaleluun mäen nyppylällä. Haltia tähyää kohti Altan Zuudia huolestuneen näköisenä, Hallalle selviää ettei myrsky ole liikkunut koko heidän matkansa aikana minnekkään, enemmänkin se näyttää kasvavan päivä päivältä. Niin Halla kuin Shalelu kuulevat tuulessa pahan naurun, joka pilkkaa heitä. Halla on varma, että nauru on sama kuin Kuolleen Miehen Kummulla... ja Myrsky Tornissa.

Henkien tie

Muutaman päivän kulkemisen jälkeen karavaanilla on edessään valinta: kohdata Altan Zuudin myrsky, jonka Ukshakka ja Ulf ovat todenneet Nälkäiseksi Myrskyksi, lähteä kulkemaan kohti yli 200 mailin päässä olevaan kaupunkiin vai etsiä uusi reitti vuorien halki? Karavaanissa Ulf ja Shalelu ovat eniten erimieltä siitä mitä pitäisi tehdä, tosiasia että myrsky kasvaa joka päivä ei lupaa hyvää. Ratkaisu tulee hyvin yllättävältä taholta, nimittäin Koyalta.

Vanha nainen kertoo tarinan Desnaa palvoneesta Uqtaal heimosta, joiden kerrotaan rakentaneen itselleen hautasijat Taivaanmuurin alle. Koyan kertoman mukaan tämä reitti on oikeasti olemassa, joku on kulkenut sen halki ja tarinan on kiirinyt Koyan korviin, koska tarina kertoo Desnan palvojista. Tämän maanalaisen reitin löytäminen voisi pelastaa heidät myrskyltä ja saattaa heidät turvallisesti Tian-Xiaan. Ainoa ongelma on se, ettei Henkien Tien alkupäätä tunneta vaan se pitää löytää.

Seikkailijat päättävät, että karavaani etsii Henkien Tien alkua ja toista laaksoa, jonka halki kulkea vuorten läpi. Jos tarina pitää paikkansa, se tulee heidät pelastamaan. Epätoivoisen tuntuinen etsintä alkaa, Halla panostaa erityisesti ruuan etsintään tällä matkalla. Myrsky heidän takanaan raivoaa ja selvästi koittaa saavuttaa heidät ennen kuin karavaani pääsee turvaan. Kolmantena etsintäpäivänä se tapahtuu, Desnaa kuvaavia patsaita jotka merkitsevät sisäänkäynnin Henkien tielle! Nopea tiedustelu paljastaa luolan leveäksi ja helppokulkuiseksi. Koya, Spivey, Sandru ja Ameiko hiljentyvät lyhyeen rukoukseen sisäänkäynnillä.

Epilogi: Uqtaalin hautasijat

Kolme päivää on pitkä aika pimeydessä, jossa vain valon ja varjon lisäksi on kärryjen räminä toverina. Onneksi karavaanilla on myös toisensa apunaan ja tukenaan tällä pimeällä matkalla. Huolta Desnan palvelijoiden hautasijoista herättää se, että matkalta löydetään Fumeiyoshin, tianilaisen kunniattomuuden ja epäkuoleman jumalan symboleita.. Mikä lieneekään Uqtaalin kohtalo mutta vaikuttaa siltä, ettei sen läpi kulkeminen tule olemaan liian helppoa.

Kolmantena päivänä karavaani saavuttaa hautasijat. Seikkailijat tutkivat maastoa karavaanin edestä, löytäen raunioita ja hautoja. Saavat he vastaansa myös epäkuolleen, jolla ei ole päätä mutta tämä kaatuu nopeasti. Ainoan sillan yli ei mikään elävä olisi päässyt ellei Halla olisi kumonnut tätä taikuutta ainakin hetkeksi. Karavaani on valmis jatkamaan, samoin seikkailijat.

Tian Xia on niin lähellä, että sen voi jo tuntea..

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped