Almah ei anna periksi. Ei vaikka veisitte vangiksi tulivuoren alle.

Almah Roveshki

Almah Roveshki on kasvatettu johtajaksi, diplomaatiksi, sotilaaksi ja kauppiaaksi. Suoraselkäinen nainen tulee pyyteettömästi osoittamaan paikkansa Roveshkin kaupparuhtinaitten suvussa. Almahin suku on menettänyt paljon vaikutusvaltaansa kahden viimeisen sukupolven aikana, mutta kuuluu edelleen Katapeshin kaupungin yläluokkaan.

Almah on etnisesti varisialainen. Hän on ensisijaisesti uskollinen valaherroille? ja oman perheensä vaatimuksille. Almah on noin kolmekymmentävuotias, vakava, viehättävä, oman arvonsa tunteva ja toimelias nainen. Laurel? ja Almah olivat Kelmaranen valloituksen aikaan toisilleen läheisiä. Almahin suhde muihin pelaajahahmoihin on ollut ystävällinen mutta etäinen.

Syksyllä 4707 valaherrat lähettivät Kelmaranen? uudeksi pashaksi Draupadi Maya Sati al-Parvatin?, jolloin Almah ilmeisen tyytymättömänä syrjäyttämiseensä palasi Katapeshiin?.

Almah on naimaton. Garavel on Almahin henkivartija, asiainhoitaja ja palveluskunnan esimies.

Kesä 4708

Desnuksen viimeisenä päivänä vuonna 4708 Almah saapui Kelmaraneen pakolaisena tuhoutuneesta Katapeshin kaupungista. Muutamaa päivää myöhemmin tulenhenget veivät Almahin muiden vankien mukana Kalpeiden vuorten taakse.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped