Chalpiak-vuoret piilottivat juuriinsa myös derroyhdyskunnan.

Tapahtumat; Esipuhe

Rova 4. Vuosi 4708 AR

Jeffrey Durr on pelastettu vankeudestaan hädin tuskin hengissä. Hänet kaapanneet derrot on surmattu ja niitä johtanut viiksekäs piru on karannut taikavoimain avulla sankarten tapparoilta. Cytillesh kasvusto, menehtyneet vangit ja derrojen maallinen omaisuus poltetaan käryävänä ja kytevänä kokkona, joka muuttaa luolastojen ilman savuiseksi ja kitkeräksi. Uupuneet sankarimme raskaine kantamuksineen ja saatettavineen lähtevät samoamaan poukkoilevia käytäviä kohti maanpintaa... jossakin tuolla.

Tapahtumat

  • Chalpiak vuorten syövereistä pelastauduttiin päivänvaloon
  • Cayden Cayleanin tavernatemppelissä sepitetiin sankaritaruja ja nosteltiin maljoja kun nuori urho tuli pelastettua neitonsa kera
  • Seuraavana päivänä Saul nakitti sankarit hakemaan satamaan saapuneesta Tyrskyn Harja alukselta eksoottisen liköörilastin
    • Aluksella huomattiin, että Avery Slyagin - Jokiruhtinaan, olivat jo purkamasa liköörilastio omaan kevyeeseen alukseeseensa
    • Seurasi ensin sananvaihto ja sen jälkeen kamppailu laitureilla jonka lopputuloksena Slyagin miehet uivat joko lahdessa tai vaikeroivat puolitajuttomina
      • Liköörilasti toimitettiin Saulille
  • Muutamaa päivää myöhemmin Kasinoon iskettiin sen aukiolon jälkeen aamuyöllä.
    • Työläisten makuu huoneeseen iskettiin palopommein, entrauskoukuin ja falchionein puoliörkkiroistojen toimin
      • Kun uhka saatiin torjuttua kuultiin alakerrasta lisää taistelun ääntä
      • Alakerrassa Saul puolustautui Hansin ja Beyarin rautapaitojen takana ahdingossa, vastassaan Avery Slyagin jokiroistoja, Zincherin areenavartijoita ja muutama yläkerrasta selviytynyt Pomo Croatin puoliörkki roisto.
        • Runsaan verenvuodatuksen jälkeen kasinoa puolustettiin menestyksekkäästi, mutta pieniä palo ja henkilövahinkoja kuitenkin aiheutui
  • Seuraavana aamuna Saul ehdotti sankareille ansaitusti entistä parempaa diiliä osallisuudesta kasinon toimintaan..

Paikat ja NPCt

  • Jeffrey Durr - Caylen Cayleanin nuori urho, joka oli hörpätä enemmän kuin pystyi nielemään.
  • Milana Chath - kiertävä Desnan papitar, joka pahaksi onnekseen sattui Rätselporiin.
  • Rufus Aenikus - vanttera Cayden Cayleanin tavernamestari. Antoi neljä oppipoikaansa työskentelemään Gobliinissa.
  • Kapteeni Fitzgabold - Tyrskyn Harjan pelkurimainen kapteeni joka antoi sankarten ja jokiruhtinaan miesten taistella import likööristä
  • Oltedler
  • Thuvalio
  • Geezer
  • Hans & Bayar
  • Jasker Gant. Boss Croatin "hiljainen nyrkki". Kuoli hyökkäykessä Gobliiniin.
  • Ryan Renegar. Slyegin "Mustan Joutsen" aluksen jokikapteeni. Kuoli hyökkäyksessä Gobliiniin.
  • Brakkidar Faje. Zincherin luutnantti. Tunnetaan nimellä "Wanha Korvosalainen". Kuoli hyökkäyksessä Gobliiniin.

Palkkiot

Chalpiak-vuorten aarteet (siirtyvät edellisestä sessiosta jakamattomina)

  • Tindertwig, 1gp
  • Potion of Reduce Person (CL1) 50gp Sherana
  • Flail, Dire 90gp
  • 3x hematite (gem) 30gp
  • 2x silver pearl (gem) 200gp
  • Feather token, tree 400gp
  • Scroll: Deeper Darkness (CL5) 375gp
  • Jade armband 180gp
  • 92gp

Heavy locked (jammed) wooden chest (broken), with iron reinforcements:

  • +1 Longbow 2375gp
  • 672gp
  • Potion of Bear's Endurance 300gp
  • Potion of Mage Armor 50gp
  • Potion of Cure Light Wounds 50gp Sherana

Gobliiniin puolustus

  • Masterwork Hand Axe (1) 306gp, Scimitar (1) 315gp, Shortbow (3) 330gp, Longsword (4), Lucarne Hammer (1) 315gp, Falchion (4)
  • Masterwork Banded Mail 400gp, Studded Leather (2) 175gp, Chainmail (4) 300gp,
  • Masterwork Shield, Heavy Wooden (4) 157gp
  • Silk Rope (5) 10gp
  • Grappling Hook (4) 1gp
  • Grappling Hook 1gp Sherana
  • Thievels Tools (5) 30gp
  • +1 Studded Leather 1175gp
  • +1 Shield, Heavy Steel 1170gp
  • Amulet of Natural Armour +1 2000gp Sherana
  • Alchemist Fire (5) 20gp Sherana
  • Arrow, Tangleshot (5) 20gp
  • Potion Cure Moderate Wounds (2) 300gp

Palkkio viikon työpanoksesta 20gp per henkilö.

LVL UP ->4.

Jako

Jokaiselle 2500gp arvosta loottia listalta, tai allejäävästä arvosta 50% korvaus.

  • Sherana: amulet of natural armour +1 (2000gb), alchemist fire (5x20gp), grapplinghook 1gp, Potion of Reduce Person (CL1) 50gp, Potion of Cure Light Wounds 50gp. Yhteensä 2201gp ja käteistä (299gp /2) 149,5gp.

Palaute ja jälkipelit

Kiitos pelistä. Rätselpori muuttuu elävämmäksi joka pelikerralla. Tällä kertaa oli liikaa odottelua mun makuun, kun PJ heitteli NPC:iden keskinäisiä taisteluheittoja itsekseen. Mutta se on pelin henki, Paizo Galore! Kysymys: onko romanttinen suhde Samarithan kanssa mahdollinen? Jos kyllä, Jokull viettää aikaa tyttöystävänsä kanssa, hoitaa suhteet kuntoon Karbosiin ja Sheranaan, opiskelee lisää magiaa henkilökohtaisen mentorinsa kanssa, toteaa että kun taiat ei riitä tarvitaan terästä ja alkaa etsimään miekkailuopettajaa ja hankkii disguisella vuokra-asunnon Leeward Districtiltä pakopaikaksi kun kasinolla tilanteet kuumenee. mvp 2011-08-09 10:22

Pelikerran funktio oli marssittaa pöydälle eri factioita Rätselporin kuhisevasta rikollis-poliittisesta kentästä. Harvemmin taisteluissa on kolmea osapuolta, mutta nyt niin oli. Kun sain Saulin, Hansin ja Beyarin statitettua siinä 15 minuuttia ennen pelin alkua, niin jäi miettimättä että olisko heidän peluutus pitänyt siirtäää esim. Shadelle. Toisaalta, nakki olisi saattanut samalla spoilata sessiota ja lisännyt lisäksi ärsyttävää tulostus/sähköpostitusrumpaa filejen osalta. Outo sessio PJ:n pallilta: jengin panos oli alkuun hyvin nihkeää, mutta ruokailun jälkeen alkoi selkeästi peli maistua. Alun potentiaalinen ropetus mentiin aika fastforwardina ja sitten alkoi hahmoissa olla vähän elämää kun törmättiin wall-of-fightingiin.
Jokull:
1. Samaritha on selkeästi kiinnostunut Jokullista, eikä romanssikaan ole pois suljettu. Tosin Samaritha on varsin pitkälti kiinni Riimumaagien opeissa ja vapaalla harvemmin. Yleensä myöhään iltasella. Yhteistä aikaa saatte järjestettyä silloin tällöin.
2. Miekkailun opettajia on kaupunki pullollaan. Syrjäiset yölliset kujat ovat suotuisia paikkoja saada harjoitusta, mutta jos opettajan ei ole tarkoitus kirjaimellisesti ryöstää sinua, täytynee tehdä Diplomacy / Knowledge (Local) heitto. Tuloksella 0-5 opettaja paljastuu huijariksi. 6-10 opettaja laskuttaa, mutta ei oikeastaan osaa yhtään enempää kuin sinäkään. 11-15 opettaja on kohtuullinen. 16-20 opettaja on hyvä. 21+ erinomainen, suorastaan eeppinen grandiosa (mutta myös kallis)!
3. Disguise DC15: et herätä huomiota asuntoa etsiessäsi. Epäonnistumisella törmäät johonkin tuttuun. Määrittele itse seuraukset. Asuntojen hinnat: 500gp hökkeli (harvinaisia Leewardilla), 2000gp pieni kotoisa kahden (+2000gp per lisä huone) huoneen talo. Arvokkaimmat kartanot kustantavat 50 000gp:hen asti. Laerlorn 2011-08-10 01:16
Hieno homma! Kirjoitan Samarithasta ja Jokulista päiväkirjaan. Päätin odottaa cavalierin kanssa vielä yhden tason, siksi tarvitaan magiaan opastusta taas. Miekkailuopettajaan taidan suorittaa heiton, mutta ei sen kanssa vielä niin kiire. Jos sopiva NPC tulee muuten myöhemmin vastaan, ehkä ennemmin sellainen. Tiesin että olen rikas mutta en sitä että olen noin rikas että voin ostaa kokonaisen talon tuosta vain, hoo! Jokull suostuttelee ahtaasti asuvan siskonsa Betin muuttamaan Jokulin juuri hankkimaan kolmen huoneen taloon. Neuvottelut Betin muutosta ovat rankat mutta seitsenhenkisen perheen aiempi yksihuoneinen vuokra-asunto on vahva argumentti Jokulin asian puolesta. Niinpä Bet, mies ja muksut muuttavat Leewardille ja Jokull toivotetaan tervetulleeksi (omaan taloonsa, hmm) koska tahansa. mvp 2011-08-10 08:52

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped