jakson nimi (OSWALD: NOSTALGIA, jakso 9)

Vic, Uly ja Than ovat Tranquilityn luona. Lähtemässä. Hän sanoo, että protokollaa on rikottu, tulee tutkinta.

Ovat eniten huolissaan siitä, miski Oswald manipuloi meitä (halusi pitää salassa Tranquilityltä).

Meille soittaa henkilö, joka kysyy ”Teillä oli jotain elementtejä korjattavana?” ”Kyllä, pakastinelementti.”

Ulysses ottaa yhden paperinivaskoista (Ventaya) esiin ja lukee sitä.

Dinosauruskuvista: Uly pohtii, että voisiko reverb-matkalle viedä kameran ja ottaa valokuvia.

Ventaya kertoo Camdenin kaupungin ((Martha Cobblerin kotikaupunki)) ikävästä historiasta. Kummitustalon asukkaat kuolevat. Kummitustaloon muuttajat eivät ole olleet paikallisia. Viimeisin kuolema on tohtori Weaver (kuollut sähköonnettomuudessa 1972) (lehti varmaan samoilta ajoilta).

Tranquility kutsuu yleisen kokouksen. Hän kertoo, että Oswald on kuollut ja sen takia puolet tiimistä on ollut siivoamassa.

Tranquility kysyy, että joko tiedetään, miten aineen saa poit markkinoilta.

Joan kertoo, että kävi Spider J:n tyttöystävän Sheena Lutzin asunnolla. Lisäksi hänen naapurinsa Daniel Lodge on todella epäilyttävä.

Tranquility näyttää karttaa, joka on tehty jakeluverkostosta. Spider J on vähän ylempänä.

Bad Lukesta on todisteita, hän diilaa reverbiä. Jos julkistamme reverbin ekstaasikytköksen, siitä tulee laitonta ja Bad Luke voidaan pidättää.

Joan voi tutkia taloa yms. kunhan ehtii Rubyn synttäreiltä (siskon esikoisen 2-v lapsi.

Onko Montanalla sukulaisia Meksikossa?

Than ihmettelee: Mikä on reverbin levityksen motiivi? Yleensä huumeissa on raha, mutta onko reverbissä se, että saadaan ihmisiä? Mitä jos reverbin käyttäjät voivat matkustaa ulottuvuuksien välillä ja

Brandon kertoo, että ilmeisesti hänen kollegansa on nyt toimittanut hänelle ne kadonneet DEA:n paperit. Tranquility sanoo, että olemme nyt saaneet käsiimme ne tiedot, jotka Oswald on meiltä pimittänyt. Moni ihmettelee, että Oswald muka pimittänyt, mutta niin Tranquility sanoi.

Kokouksen jälkeen Joan ajaa töihin. White Ghostsin jäsenet, Lodgen asunnon historia, Joe Dawantin taustat, pidätysmääräys Bad Lukesta, reverbin laittomuus. Hän lähettää viestin Cunninghamille, että saisimmeko jonkun Sitten hän lähtee leipomaan synttärijuttuja.

Joe Dawant on alunperäin rikostutkija Atlantassa, murhatutkija, 74 v, eläkkeelle 2006 (huono näkö: verkkokalvon rappeuma). 1998 siirtyi Decap county policeen. 2005–2006 tutki uudestaan Atlantan lapsimurhia. Ne suljettiin samaan aikaan, kun hän jäi eläkkeelle.

Vic vie Thanin ja Ulyn pakulleen ja laittaa pystyyn tarvittavan tietoliikenneyhteyden.

Vic vie Thanin kotiin, sitten Ulyn. Uly harrastaa LIIKUNTAA ja juoksee kotiin. Ottaa kudosnäytteen ja juoksee taksiin. Hän siirtää läpinäkyvän nesteen alkuperäiseen purkkiin.

Hän käy ostamassa karpalohilloa, syö siitä osan ja piilottaa pienen kudosnäytekoeputken siihen ja panee sen jääkaappiin puoli vuotta vanhan juuston viereen. Hän siirtää kaikki kuvat papereista ja valokuvista ulkoiselle kovalevylle ja piilottaa sen ja nestekoeputken keittiön jonkin

Hän vie 70-luvun kameransa Lens Flare -kauppaan korjattavaksi.

Than kuvaa kaikki paperit. Hän asettaa ääninauhat nauhoittumaan tietokoneelle. Ääninauhalla olleen papin nimi oli Reverand Amoz Theriot.

Voisiko papereitsa, joista on mustattu nimet yms. ja kopioitu kopiokoneella, saada jotenkin näkyviin nimet?

Hart tutkii Sheena Lutzin asumustaloa. Ei ole tehty korjauksia pitkään aikaan. Ylhäällä on asujamisto vaihtunut suht usein. Omistaa yksityinen kiinteistöfirma.

Uly käy panemassa hissiin lapun EPÄKUNNOSSA.

Klo 20 Ulyn asunnolle tulee Premium Fridge -paku. Ne raahaavat isoa laatikkoa portaissa ja kolisevat ja ähistevät.

He tulevat Ulyn asunnolle ja tuovat sisään ison vihreän jääkaapin. He ottavat siitä muovit yms pois

Ja sitten hän tulee hissillä alas…

Su.

Klo 10 tulee Cunninghamilta viesti: pidätysmääräys Sheena Lutzista on tullut. Mutta Cunninghamin pitää tulla mukaan.

Klo 12 menemme kerrostalolle. Neloskerroksessa Joan huomaa, että outoa tunnetta ei tule. Cunningham

Lopulta Sheena avaa ketjun. Kämppä on likainen, siellä haisee jne. Näyttää mielenterveyspotilaan asunnolta. Siellä on kuitenkin oleillut joku muukin joskus.

Sheena sanoo, että näki Spider J:n 2 kk sitten, kun heillä meni poikki. Spider J ei halunnut enää nähdä häntä. Hänellä on uusi tyttöystävä: Tanya, Tanyika Tillerson?

Spider J ei asu missään, hotellissa. Aina kun hän meni jonnekin, he varasivat juttuja Sheenan nimellä. Varmaan tekee nykyänkin niin ja nyt sitten Tillersonin nimellä.

Park Hotel.

Sanoo, että Spider J löysi Afganistanista jonkun reseptin uudelle huumeelle. Reverb. Teki sen itse, sillä oli jotain kukkaa. Oli idea, että lisäsi ekstaasia. Sai verkostolta kukkaa. Sillä oli hotellissa joku pieni kemianlabrasysteemi.

Than tarkistaa läppärin, jossa oli yhteys RED QUEENiin. On tullut viesti ”Alecilta”. Hän voi ehkä vastata kysymyksiin, mutta ei nopeasti.

Vic soittaa Thanille ja kertoo Sheenasta. Saattaa tarvita jotain apua, on aika mielenterveyspotilas. Than varaa hänele ajan ke klo 13.

Than lukee Ventayan papereita. Siellä kerrotaan: Ghoul Groupissa on ollut saksalaisia, muita eurooppalaisia. Ovat yrittäneet saada kasaan scheel formulaa. Pseudofysiikkaa. Kiinnostusta kuolleen kudoksen elvyttämiseen, jopa edistyneitä organismeja. Ei ole niin tieteellistä. Yhteyshenkilö Reinhard Galt. 60-luvulta.

Uly saa vanhan reverbin tutkittua. Ei ekstaasia, pajon muita täyteaineita. Paljon laimeampaa kuin se, mitä Payazon kamoista tuli. Bad Lukelta saatu.

Ma.

Joan saa klo 9 tekstiviestin ja sähköpostin Christopher Mudedelta. Analyytikko CMC:stä. On koonnut tietoa, mutta se on ehkä vähän sekavaa. Hän sanoo, että Joe sanoi, että heidän kiinnostuksensa ei ole kovin suuri, koska lapsia ei targetoida. Kiinnostui, kun näkin Phenomen X:n uutisen aiheesta.

Joan menee katsomaan Phenomen X:n juttua: Drugs, Visions and Death. Kirjoittaja nimimerkki d1055. Jutussa kerrotaan Damienista, mutta piilonimellä Day. On kertonut 4chanissa näyistään. Häntä on yllytetty ottamaan lisää, jotta hän näkisi horisontin taakse. Viimeisessä viestissä oli nähnyt hahmoja lumisella tasangolla. Havaitsi voimakkaan länsäolon. Sen jälkeen Chicago Tribunessa oli juttu Damienista, joka oli räjäyttänyt itsensä.

Joan sopii tapaamisen.

Joan tarkistaa Tillersonin tiedot. Työtön, on asunto. Yhdessä somekuvassa on valtava kalju mies, Spider J. Molemmat hymyilevät. Takana puita ja pilviä. Vic katsoo Tillesonin asunnon lähellä olevaa puistoa kartasta ja toteaa, että se on varmaan otettu siellä.

Joan menee tapaamaan Mudedea. Damien oli puhunut niistä säröistä ilmassa. Käyttöhistorian aikana kokemukset ovat voimistuneet. Damien on peloissaan ja huomionkipeä. Haluaa näyttää maailmalle. On kirjoittanut elämäntrinaansa. äiti on sairas ja alkoholisoitunut, isä on jatkuvasti hakemassa töitä ja aina poissa kotoa. Kun hän on maininnut reverbin, joku uusi tyyppi on tullut kysymään dream syndicatesta. Ei, ja sitten keskustelu loppuu.

Mudede on luonut profiilia Damienista.

Yksi viesti muiden lomassa on vuodelta 1995. Kellonaika ja päivä osuvat yksiin muiden viestin kanssa.

Than soittaa Cho Tsu-Tsaon perään. Palvelunumerosta ohjataan hänen sihteerilleen. Sihteeri kuuntelee ja sanoo, että pomoa saattaisi kiinnostaa chau-chua-projekti. Hän soittaa myöhemmin takaisin.

Joan: Lodgen asunnosta ei löydy erityistä mainintaa. Lodge kirjoittaa nettiin vihaista trollausta. White Ghostista löytyy jäsenien nimiä. Chau-chua-jengi, hyvin pahamaineinen. On pidetty tongina, aasialaisena mafiana tms. rikosjärjestänä. Syytetty kannibalismista, sieppauksista, uhraamisesta, lasten , huumekaupasta, reverbin kaupasta. Jäseniä on tuomittu huumekaupasta, aseellisesta ryöstöstä. Muihin jengeihin verrattuna tuomiot ovat vähäisiä ja lieviä.

Joan jakaa listan. Than huomaa, että jäsenlistassa on kukkakauppias Huo Zhang (sai lyhyen tuomion pahoinpitelystä). Hän kertoo asian muillekin.

Than soittaa Tillersonille. Hän tiedustelee Spider J:n olinpaikkaa.

Joan menee kukkakauppaan ja kysyy kauppiaalta, onko Spideria näkynyt. Ei ole. Voi kysyä apulaisilta. Kertoo, että,

Vic ja Than menevät Tillersonin kerrostalolle. Ok talo, suht kunnossa ja kaikkea. Ovessa on ovikoodi.

Soitamme Cunninghamille. Spider J:stä pidätysmääräys ja vahdit osavaltion rajoille.

Joan pyytää operaattorilta tietoja Tillersonin puhelusta. Luvat lähtevät menemään.

Koko tiimi soittaa läpi hotelleja, olisiko siellä Tillersonin nimellä varattuja juttuja.

Ulysses, Hart ja Brandon menevät Ulyn luo kokeilemaan huumetta.

Uly on aika elävästi kamerakaupassa. Hän ottaa kameran ja ottaa kuvan.

Tiistai 17.5.2016.

Saamme teletiedot. Than ja Vic tutkivat niitä ja saavat selville, että Spider J:n kännykkä on ollut kaupungissa eräällä alueella. Siellä on pieni hotelli. Menemme sinne Cunninghmain kanssa. Joan myös.

Exelcior-hotellin hotellivirkailija sanoo, että Simmonsin näköinen tyyppi on ollut siellä.

Koputamme oveen, kuuluu ääni. Ei avaa.

Vic menee alas ikkunan alle varmistamaan, ettei pakoa tapahdu.

Virkailija antaa avaimen ja muut avaavat oven.

Simmons istuu tuolissa työpöydän edessä.

Vic tulee takaisin. Keskellä, Simmonsin ja muiden kohdalla on salama, vääristymä todellisuudessa. Sitten se umpeutuu. Vic menee auttamaan käsirautojen kanssa. Simmons

Hampaat purevat Viciä yläruumiiseen, kaulaan, olkapäähän, rintaan. Vic menettää sanitya ja romahtaa maahan.

Joan ja Cunningham menettävät kontrollin ja hyppäävät ikkunasta ulos. Kolme kerrosta. Cunningham tippuu eikä liiku. Joanille jää 1 hp.

Than juoksee ulos huoneesta ja soittaa Tranquilitylle. Ei vastaa.

Than juoksee hätäuloskäynnille niin kovaa kuin pääsee.

Joan on tajuton ja todella huonossa kunnossa. Hän on tippunut Cunninghamin päälle, joka ei hengitä.

Ryske kolmoskerroksesta loppuu jossain vaiheessa.

Than ohjaa ambulanssin Joanin luo ja antaa ohjeita polisille: eristäkää alue. Than sanoo, että JTTF-5:n agentit tulevat jonkin ajan päästä paikalle selvittämään tilannetta.

Vic löydetään kappaleina käytävältä. Simmonsia ei koskaan löydetä.

Joanin toinen polvi on kovasti säpäleinä, joutuu pyörätuoliin. Kuntoutus saattaa onnistua. Ei vakavia aivovammoja, kylkiluut murskana.

Than on yllättävän paatunut ja menettää sanitya vain hieman. Joan menettää vähän enemmän. Joan saa jonkun mielenterveyden häiriön.

Tranquility käy Joanin luona vierailuaikojen ulkopuolella.

Hart käy kasvihuoneella. Vaikuttaa ihan lootukselta, erikoinen väri. Hart saa kasvihuoneelta näytteen kasvista.

Dream syndicate on verkosto, joka tutkii unta. Reverb on kiinnostavaa, samoin liao. Yksi poikkeuksellisen yleisesti nähty uni… Dominator-niminen tyyppi irkissä on dream syndicatessa. Liao liittyy ehkä kauan sitten eläneeseen kiinalaiseen alkemistiin. Saattaa olla mytologinen henkilö.

Than juttelee Sheenan kanssa ja hommaa hänen asiansa eteenpäin.

Bad Luke pidätetään.

Uly tutkii kudosnäytettä. Entsyymitoiminta hidastunut. Kudos on syntynyt 40-luvulla, mutta ikääntyminen on pysähtynyt.

Vicin jättämä puhelin otetaan talteen. Uly saa tutkia sitä. Se on kuvannut tilan vääristymiä ja repeilyä, toisia maisemia, huoneita. Uly tutkii kuvaa ja erottaa sieltä liikkuvan olennon.

Brandon saa soiton Mitchumilta. Hän on vähän ihmeissään, kun hän ei kuitenkaan saanut toimitettua papereita. Tranquility

Viikon kuluttua Joan pääsee sairaalasta pyörätuolissa.

Aamukokous. Keskiviikko 25.5.2016.

Tranquility kiittää meitä tehtävän tekemisestä, toivottavasti reverb pysyy poissa Chicagon kaduilta nyt, kun

T kertoo, että voimme keskustella vapaasti tähän juttuun liittyvistä asioista, myös siitä mitä tapahtui Oswaldin mökillä. Uly kertoo tarkemmin olennosta.

Tapahtumapaikalta löytyi sinistä viskoosista nestettä, joka on kuulemma bakteeritutkijan mielestä mahdotonta.

Uly kertoo videosta. Hän on listannut kaikki tuntemattomat maisemat ja verrannut niitä muiden ihmisten näyissä olleisiin juttuihin. Vicin näkemän vehmas metsä ja violetti taivas vilahtavat.

Roskakujalta löytyi tietokone, joka on pahasti rikkoutunut. Hotellista löytyi Spider J:n asentamia valvontakameroita. Ehkä kuvamateriaali on tietokoneella.

Joan ei ole varma, voiko jatkaa agenttina.

Oswaldin salailuja pitäisi tutkia. Joku tiimi lähetetään itä-Aasiaan tutkimaan chau-chua-juttuja.

Lomajakso!

Joan masentuu, ei saa leivottua…

Uly addiktoituu U-vitamiineihin? Hän opettelee valokuvaamaan. Hän rupeaa tukemaan valokuvaliikettä taloudellisesti ja saa säilyttää sen takahuoneessa asioita lukitussa kaapissa.

Than saa taidon Bureaucracy (Delta Green) 10%. Hän saa Oswaldin tavarat takaisin.

Than tutkii väitöskirjaa. Erilaisia viittauksia ihmisten katoamisiin ja . Yhteydet myyttien välillä ovat rohkeita, mutta kiehtovia. Hän ei pidä sitä hömppänä. -2 sanitya, +1 unnatural.

Ulysses saa selville viskoosissten materiaalien tutkijan nimen. Doctor Thibalt Grieves. Ollut Benthicillä töissä. Toimeksiantaja on hyvin arvoituksellinen.

Sininen aine vaikuttaa kovasti samanlaiselta kuin mitä tutkimuksessa mainitaan. Benthiciltä ei kommentoida. Uly kyselee Robert Deeriltä.

Than oikeasti järjestää chau-chua-kulttuuritapahtuman. Tekee tunnetuksi chau-chua-yrittäjiä. Cho Tsu-Tsao lähtee sponsoriksi.

Than selvittää ääninauhoilla olleen seurakunnan nimen. Chicagon lähellä on paikkakunta Garrey. Than pääsee tutustumaan pastoriin, joka kertoo siitä tietystä herätysliikkeestä. Myös kyseisen pastorin herätysliike on hieman omituinen. Niitä pidetään esimerkillisinä.

Hart yrittää piristää Joania.

Than ja Tranquility patistavat Joanin terapiaan.

Hart menee jonnekin atolleille lomalle lapsensa kanssa ja oppii laitesukeltamaan. Lisäksi hän auttaa Ulya analysoimaan juttuja yms.

Brandon lähtee Floridaan golfaamaan. Hän haluaa poikansa mukaan, mutta tämä ei halua.

Bad Luke pantiin linnaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped