Elävä Haarniska

Raportti 2

Raportin kirjoittanut alihankkija Rasha, ei suvun nimeä.

Raportin vastaanottaja Adresteia, Hornakorppi, Ruhtinatar Zarielin 7. leegion 13. luutnantti. Epäolennaiset faktat poistettu.

  • Minotauriluurangon voittamisen jälkeen jouduimme välittömästi kahakkaan elävien haarniskoiden kanssa, johon epäkuoleen sieluenergia valui sen kuoltua. Ne eivät tuottaneet juurikaan harmia. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme yhä syvemmälle vuoren sisään, etsien samalla tietä ulos että mahdollista merkkiä siitä, kukan tämän valtavan kompleksin oikein rakensi. Yhdestä huoneesta löysimme kaivon, jota tutkittuamme tarkoin tieteellisin metodein (Darmstadt heitti sinne ison kiven), hyökkäsi kaivon vartija kimppuumme; varjodemoni! Sen yritys piiloutua ja käyttää pimeyttä aseenaan päättyi nolosti Daganin haukankatseen alla, ja ei vaatinut montaakaan iskua Vanhan Kehnon terästä että olento päätti paeta kaivoon, johon Darmstadtin kanssa sen lopetimme. Olen nyt entistä iloisempi, että minulle ei tarjottu työtä Verisodassa, sillä demonit eivät vaikuta kovin mukavilta tai reiluilta vastustajilta.
  • Mutta kautta Baldurin perseen sielä oli tunneleita ja käytäviä. Loputtoman pitkiä ja ärsyttävästi mutkittelevia käytäviä, ja huonossa kunnossa olevia tikapuita. Eräästä kammiosta löysimme kaiverruksia- tämä ei ole Chultin asukkaiden tekemä kaivanto, eikä kääpiöiden; mahdollisesti pohjoisten siirtokuntien asukkaiden, joiden johtajan kuoltua he tekivät tämän paikan hänen pyhätökseen kenties? Paljon ansoja sielä oli, sekä epäkuolleita, joka viittanee siihen että ihan puhtaat jauhot pusseissa heilläkään ei ollut. Luurankoja ja zombeja vapauttanut ansa oli erittäin taidokkaasti tehty, ja Daganilla kesti hetki selvittää kaava (tai kaavan puute) tuosta painelaattojen verkosta.
  • Lepäsimme muutamankin kerran matkalla, ja lopulta löysimme suuren amfiteatterin mahtavien teräsovien takaa. Sielä oli tämän paikan perustajan tai jonkinlaisen sankarhahmon patsas, kultapäällysteinen kolossi jonka varjo toimi erikoisella tavalla, kuin maanalainen aurinkokello. Päätin ottaa kultaa patsaasta hieman vaivanpalkaksi- mutta ne pirulaiset (no offense) olivat ansoittaneet senkin, ja kaksi kypäräkauhua hyökkäsi kimppuumme. Ne löivät todella lujaa, ja kovan taistelun jälkeen saimme ne lopulta maahan. Lady Illan Viimeinen Salaisuus tuntui suuttuneen minulle, mutta mistä minä olisin voinut tietää tuollaisista ansoista? Daganin ne olisi pitänyt huomata. Yövyimme täällä.
  • Löysimme seuraavana päivänä merkkejä koukkuhirmuista, mutta päätimme jättää ne rauhaan. Seurasimme uusia tunneleita sienikäytävään ja lopulta, melkein kahden päivän jälkeen, löysimme tiemme vuoren toiselle puolelle. Katselin kartasta että Omuun olisi tästä enään noin viikon matka, joten lähestymme tavoitettamme aikataulussa. Viidakko on jännittävä paikka, täynnä ääniä ja elämää, ja hieman kuin Baldurin Portti, monet sielä haluavat tappaa sinut. Muutaman päivän rämpisen jälkeen yövyimme vanhan patsaan juurelle. Omu on yhä lähempänä, ja en malta odottaa mitä kaikkea jännittävää sieltä löytyy. Tämä luolasto oli hieman treeniä kadonneen kaupungin suhteen, tai näin itse sen koin. Jos tilanne muuttuu radikaalisti tai törmäämme johonkin yllättävään, lähetän uuden raportin. Muuten palaamme asiaan kun saavumme Omuun.

Teidän tietäen, että se mikä on annettu voidaan ottaa pois,

Rasha

Sielusaldo: 3


Kypäräkauhu

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped