Alla on esimerkki siitä, miten postaus tehdään. Valitse/maalaa hiirellä harmaa laatikko, jotta näet sen sisällön.

Jos kirjoitat mekaniikkaan liittyvää tekstiä, se tulee tähän, ENNEN varsinaista postausta. Huomaa, että kappaleen alkuun pitää kirjoittaa prosenttimerkki, l (pieni L) ja prosenttimerkki. Mainitse hahmon nimi.

Varsinainen teksti tähän. Mainitse hahmosi nimi vähintään kerran joka kappaleessa, niin ettei ole epäselvää, kenen toimia kappaleessa selitetään.

PJ: Deus
Pelaajat: Arkhios, Filadeus, FranKc, Jacen, Zathow
Hahmot: Rogar, Arstark, Kumbi, Qvir, Teziem

  1. Rules of the Swift

Klikkaa tästä päästäksesi sivun loppuun.

Lopun alkua

Tasaisen harmaa taivas peittää auringon ja horisontin. Sen saattama tihkusade aivan kuin leijuu paikallaan Cassomirin yllä. Kadut ovat poikkeuksellisen autiot aamupäivään nähden, kun tiennäyttäjät saapuvat loosiin tehtävänjakoa varten. Loosissa tunnelma on vastaavasti yhtä mälsä kuin ulkonakin; kyökin eväät loistavat poissaolollaan, eikä paikalla tunnu olevan muita kuin kapteeni Hestia Themis.

Kapteeni Hestia Themis on lyhyehkö, joskin vaikutusvaltainen, nainen. Hän on taldaaniperimää, joskin hänen paksut mustat hiukset puhuttelevat toista tarinaa. Hän istuu neuvotteluhuoneen toisessa päässä selaten papereita huolestuneen näköisenä.

Sisään astuu kepein askelin rotuunsa nähden lyhyehkö haltiamies, jolla on yllään vihertävät, uutuuttaan hohtavat, väljät osirionilaisvaatteet. Paidan päälle haltia on pukenut säkenöivän, ohuen ohuista metallilangoista kudotun ketjupaidan joka helähtelee vienosti, kun mies astelee suoraan kapteenin pöydän luo ja sanoo hymyillen: "Kapteeni Themis, huomenta! Viime kerrasta onkin jo aikaa, mitä, lähes kolme päivää. Alan itse asiassa jo viihtyä Cassomirissa, ehkä meri-ilma on mennyt päähäni." Hän osoittaa uutta panssariaan ja toteaa: "Olen yrittänyt tehdä jotain tuolle kilinälle, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tehtävien suorittamista häiritsee jos kuulostan varisialaiskaravaanilta yrittäessäni hiiviskellä. Selvisikö se Dalirion tapaus jo?" Teziem on ilmeisen hyvällä tuulella muutaman vapaapäivän jälkeen, ja hän puhuttelee kapteenia jo hyvin tuttavalliseen sävyyn, aiempien tapojensa mukaisesti korostaen sanomaansa viuhtomalla eloisasti käsiään.

"Terve", kapteeni tervehtii ohimennen, keskittyen kuitenkin papereihinsa. "Dalirion pää takasi sen, ettei hän enää tule kummittelemaan."

Hetki Teziemin jälkeen huineeseen astelee nuorehko mwangilaisnainen. Tervehtii jäykällä käden heilautuksella muita tiennäyttäjiä ja nostaa jaloissaan pyörivä valkoisen kissan matkakapteenin pöydälle. "Iacobus on etevä rotanpyytäjä, pärjää omillaan. Se ei häärää öisin kovin paljoa. Uskon sen vastuullenne tehtävän ajaksi. Ymmärtääkseni kentätehtävillä ei aina ole kovin sivistyneet oltavat." Todettuaan, ettei kissansa vieroksu kapteenia, nainen istuu tuolille ja kaivaa repusta kirjansa, jota ryhtyy lukemaan. "Nimeni on Kumbi Hawke ja tämä on ensimmäinen tehtäväni. Olette mahdollisesti kuulleet isästäni. Hän toimii järjestön arkeologina." Älähtää nainen tajuttuaan, ettei ole tavannut ketään paikalla olijoista aiemmin.

Kapteeni vilkaisee kissaa ärtyneenä ja tarkkailee sitä, muttei muuten sano mitään.

Huoneessa leijuu vieno merisuolan ja märän turkiksen tuoksu, voimakkaimmillaan huoneen perällä takan edessä, jossa istuu harteikas mutta lyhyt ulfeenimies. Teziemin saapuessa mies nostaa katseensa lukemastaan kirjasta ja nyökkää tervehdykseksi. Miehellä on vaalean harmaat palmikoidut ja pitkät hiukset sekä palmikoitu tuuhea parta ja tällä on jäänsiniset silmät. Hänen yllään on väljät, harmaat merenkävijän housut, hartioillaan mammutinturkistalja, käsivarsissaan samaisesta turkiksesta tehdyt rannesuojat ja vastaavasti turkissaappaat, jotka kaikki näyttävät hieman kosteilta. Takan vierellä seinää vasten nojaa suurmiekka selkäkiinnikkeessään sekä keihäsviini. Nuoren naisen astuessa peremälle mies nostaa katseensa uteliaana, hymyilee tämän esitellessä kissansa Themisille ja jää seurailemaan kissan touhuilua. Kun Kumbi esittäytyy ja mainitsee isänsä, avaa myös ulfeeni suunsa: "Rogar Eilif. Kutsuvat myös Linnormiksi. Olen kyllä kuullut Hawkesta, oikeastaan kahdestakin, joista nuorempi onkin niittänyt melkoista mainetta Suurloosin nimissä. Mutta hän tuskin on teidän isänne, oletan. Liekö Jonathion Hawke tuttu nimi?" Rogar hymyilee valloittavasti puhellessaan naiselle.

Ovelta kuuluu koputus ja värikkäisiin, jopa räikeisiin, vaatteisiin puheutunut nuori mies astuu sisään. Hän nyökkää kapteenille ja sanoo: "Huomenta". "Täällä taitaa olla uusia kasvoja. Olen Qvir. Emme ole taineet törmätä, sillä vietän paljon aikaani temppelillä", hän sanoo annettuaan sumeiden silmiensä kiertää ympäri huonetta pysähtyen mwangilaisnaiseen. Muille hän nyökkää tuttavallisesti.

Viimeisimpänä paikalle saapuu ovet selälleen heilauttava kääpiö, joka jää oviaukolla tuijottamaan jokaista paikalla olijaa terävästi ainoalla silmällänsä. Selvästi pettyneenä näkemäänsä hän huokaisee ja lähes kääntyy ympäri, mutta vilkaistuaan vielä kapteenia kerran, lopulta marssiikin tämän pöydän eteen ja kovaan ääneen ilmoittaa:"Arstark saapunut, rouva kapteeni!" Kääpiö jää seisomaan asentoon ja katsoo silmällänsä suoraan kohti Themisiä. Kääpiön seistessä asennossa, pääsevät muutkin huomaaman kääpiön ilmeisesti olevan jo hieman ikää kerännyt. Päälaki on alkanut kaljuuntua ja rinnuksille ulottuva parta on lähes puhtaan valkoinen. Toista silmää peittää todellakin kiiltävän musta jostain metallista ilmeisesti tehty peite, joka on tummilla siteillä sidottu pään ympäri. Haarniskanaan tämä kantaa ilmiselvää kääpiötekoista hyvin peittävää panssaria, joka on koristeltu erilaisin kääpiöriimuin. Kokoonpanossa vielä huomiota mahdollisesti herättää selässä roikkuva iso ja erittäin terävännäköinen hakku.

"Hyvä, kaikki ovat paikalla", kapteeni toteaa hieman alakuloiseen ääneen. "Istukaa vain alas niin aloi-" hän ehtii sanoa kun erittäin kovaääninen torvi soi rakennuksen ulkopuolella. Sen kaiun kaikottua kapteeni Themis jatkaa.

"Agentit, Cassomirin kaupunkiin on julistettu hätätila tänä aamuna. Myöhään viime yönä laumoittain rottia vyörysi kaupungin kaduille viemäreistä, repien auki jokaisen viemärinkannen vanhan kaupungin puolella. Siinä kun kaupunginvartijat taltuttivat rottainfestaatiota, suuri joukko derroja valtasi Swiftin vankilan. Muutamassa tunnissa derrot tyhjensivät vankilan ja oletettavasti marssittavat uudet orjansa pimeisiin maihin. Ei ole tavanomaista, että tällä tavalla sotkeudumme kaupungin turvallisuuden ylläpitämiseen, mutta tarjosin tiennäyttäjäjärjestön palveluksia tässä tapauksessa", kapteeni selostaa, lopulta hymyillen vienosti. "On eräs esine, kuuliaisuuden tornikello, joka mahdollisesti sijaitsee Swiftin vankilan kappelissa. Tässä osoittautuu loistava, ehkä ainutkertainen, mahdollisuus päästä käsiksi siihen ilman niskaan hengittävää vartiostoa. Siinä sivussa kun hoidatte derro-ongelmaa, poiketkaa kappelissa tutkimassa tämä tornikello. Jos vain suinkin mahdollista, päätelkää onko kyseessä juurikin se tarunhohtoinen kuuliaisuuden tornikello ilman, että otatte sitä mukaanne sieltä."

"Cassomirin vartiosto on todennäköisesti paraikaa taistelemassa asemasotaa luonnon kataklysmin kultin kanssa vankilan eteläillä sisäänkäynnillä. Sovittiin, että vartiosto pyrkii harhauttamaan kultisteja, jotta voisitte lähestyä pohjoisesta päin ilman tolkutonta rähinää", kapteeni sanoo. Tämän sanottuaan huoneen ovi käy ja sisään astuu hintelä teinipoika, jonka Teziem tunnistaa Neftiksi. Kapteeni Themis viittoo häntä tulemaan peremmälle.

"Hän on Nefti, jotkut teistä ehkä tuntevatkin jo. Vaikka hän on työskennellyt Aspis konsortiolle, hän on auttanut heitä pelastamaan kollegan kun tämä derrohulabaloo alkoi. Nefti sattui olemaan vankilassa istumassa velkojaan kuiviksi kun hyökkäys sattui. Hän on lupautunut saattamaan teidät vankilalle vapauttaan vastaan. Onko kysymyksiä?" kapteeni sanoo, katsoen kutakin agenttia hetken.

"Ja ennen kuin kysytte, varoitin kaupunkia derrojen suunnitelmista. Joko he eivät varustatuneet riittävästi, tai rottainfestaatio vei voimavarat", Hestia lisää.

Rogar kurtistaa kulmiaan Themisin lopetettua, kunnes avaa sanaisen arkkunsa: "Tuota, miten meidän pitäisi kyetä tunnistamaan onko kyseessä juurikin se tietty ja aito tornikello, jos emme tiedä tai ole edes kuulleet moisesta aiemmin. Saati sitten edes nähneet aitoa? Onko siitä kenties yksityiskohtaisia piirustuksia olemassa tai muuta vastaavaa tuntomerkistöä saatavilla? Ymmärrän, että aikaa on niukalti, mutta kaikki mahdollinen kuvailu olisi tarpeen, jos ja kun pääsemme joskus tornikellolle asti siihen perehtymään."

Hestia selaa hiukan papereitaan ja antaa Rogarille vanhan pergamentin. Pergamentissa on nähtävästi azlantiksi kirjoitettua tekstiä ja karkea kuva kellosta. "Tuo on tiettävästi ainoita järjestön omistamia aineistoja kyseisestä artefaktista, siksi ette valitettavasti saa sitä mukaanne", kapteeni vastaa. "Suosittelen taikuuden tunnistusloitsua ja terävää lumouksien tuntemiskykyä. Voitte myös tarkastella esineen kuluneisuutta. Riittänee melkein, että todennatte, onko tornikello voimakkaasti maaginen vai tuikitavallinen."

"Mitä ihmettä ovat derrot?" kysyy Kumbi yrittäen muistaa jotain hyödyllistä kapteenin kertomukseen liittyen.

Teziem kohottaa kulmiaan Arstarkin kajauttaessa tervehdyksensä ilmoille, muttei sano mitään. Haltian silmät laajenevat tämän kuunnellessa kapteenin kertomusta, mikä luo Teziemin kasvoille yllättävän epäinhimillisen vaikutelman. Hän kääntää tummat, miltei pupillittomat silmänsä kohti Kumbia ja sanoo: "Derrot ovat alisessa asuva, vanha ja pahuuden turmelema kansa. He ovat pieniä ja piirteiltään vääristyneitä, mutta silti vaarallisia taistelussa. Heidän kanssaan voi kommukoida, mikäli puhuu alisen kieltä." Haltian kasvoille nousee vino hymy, ja hän jatkaa: "Älä kuitenkaan huoli, eivät ne kuitenkaan voittamattomia ole. Olen itse viettänyt viimeiset kuusi kuunkiertoa tapellen niiden kanssa sekä Absalomin että Cassomirin alla ja olen yhä hengissä." Ojentaen kättään hän esittäytyy yhä hymyillen: "Nimeni on Teziem, Teziem Arkady. Entinen aarteenmetsästäjä, nykyinen, noh, aarteenmetsästäjä."

Tämän sanottuaan Teziem kääntyy kohti Themisiä. "Mitä meidän tarkalleen ottaen pitää tehdä 'derro-ongelman' ratkaisemiseksi? Kuulisin mielelläni hieman yksityiskohtaisemmin tästä sopimuksesta vartioston kanssa. Kellon tutkiminen ei tuottane ongelmia", hän sanoo. "Qvir, mukava nähdä taas. Sinähän pystyt tunnistamaan taikuutta, etkö pystykin? Ja Rogar, terve. Oloni on heti turvallisempi", Teziem naurahtaa hyväntahtoisesti.

Onko mahdollista sääntöjen puitteissa yrittää muistaa jotain näkemäänsä? Esim. Wisdom checkillä (+3) tms? Osaanhan minä merikarttojakin painaa mieleeni, ei tämä voi sen hankalampi olla, Rogar ajattelee, samalla kun yrittää painaa mieleensä miltä karkea luonnos tornikellosta näyttää. Teziemin letkaukselle Rogar naurahtaa, "Kuin myös. Tätä Teziemiä parempaa soturia en ole näillä main nähnyt toviin," Rogar sanoo Kumbille. "Uskon ettei meillä tule olemaan suurempia ongelmia näiden derrojen kanssa tälläkään kertaa. Mitä nyt ilmeisesti osaavat luoda pimeyttä tyhjästä, mikä saattaa olla ongelmallista jos ei näe pimeässä." Sitten Rogar nostaa Themisin antamaa pergamenttia jatkaen: "Osaisiko joku raapustella tästä kuvasta kopion, ja kenties kääntää tämän kirjoituksen? Vaikka teksti ilmeisesti on Azlantia, en sitä itse ymmärrä."

Qvir: Guidance Rogarille kuvan opetteluun. "Onnistuu kyllä. Jos vain pääsemme sinne", Qvir nyökkää samalla kuin vastaa Teziemille. "Valitettavasti azlanti ei myöskään kuulu osaamiini kieliin. Kaikki osaamani kun ovat tarttuneet matkustellessa ja azlantia ei nykyään paljoa käytetä", hän sanoo Rogarille. Katsellen Rogarin kuvan tutkimista Qvir loitsii tälle opastuksen jos se auttaisi asiaa.

Arstark nyökkäilee Themisin selittäessä tehtävää ja vastaa vielä asennosta: "Tehtävä vastaanotettu." Tämän jälkeen hän siirtyy sivulle pöydän edestä suoraan muiden eteen. Tässä kävellen edestakaisin kaikkien edessä, Arstark ryhtyy paasaamaan silmän kääntyillessä terävästi näiden välillä: "En tiedä onko teistä märkäkorvista mihinkään, mutta olemme saaneet tärkeän tehtävän kapteenilta ja tehtävämme tiennäyttäjinä on toimia tehokkaasti ja tappavalla varmuudella. Osalla testä ilmeisesti on jo kokemusta näistä derroista, joten ehkenpä joudu teidän kaikkien ruumiita raahaaman takaisin kotiin. Kunhan olette tarpeeksi jutelleet mekoistanne ja juoneet teenne, niin varmaankin parasta lähteä vankilalle päin. Siellä kuitenkin oikeat sotilaat ovat taistelemassa parhaillaan. Ja tosiaan enkä usko, että sieltä kovinkaan monta maagista tornikelloa tulee löytymään." Paasauksensa päätteeksi hän vielä toteaa kapteenille:"Rouva kapteeni, ellei teillä ole lisättävää?"

Kumbi yrittää pysyä uusien tuttavuuksien puheissa mukana. Vaikuttavat veteraaneilta, hyvä. ääneen sanoo: "Alisten kieltä en osaa, enkä ikävä kyllä kadonneen azlantinkaan puheenpartta. Voin yrittää kopioida kuvan, jos uskotte siitä olevan hyötyä. Oloni on heti vähemmän tukala, kun tiedän herra Arkadyn tuntevan vaarat omakohtaiseen kokemukseen perustuen." Nielaistuaan Kumbi jatkaa Rogarille: "En ole koskaan tavannut isääni. Liityin tiennäyttäjiin, jotta löytäisin... Mutta henkilökohtaiset asiat saavat odottaa. Ehdimmekö valmistautua muuten enää? Jos tilanne on jo päällä oletan, että aikaa on rajatusti."

Rogar katselee kummissaan vanhan kääpiön käyttäytymistä, mutta puistelee sitten päätänsä. Hän ottaa käteensä suurmiekkansa sekä keihäsviininsä, kopauttaen sen kärjen lattiaa vasten ja nousee ylös tuolistaan. Laitettuaan lukemansa kirjan takaisin Themisin kirjahyllyyn Rogar kävelee Kumbin luo ja ojentaa pergamentin tälle. "Otan osaa. Sen vähän mitä olen kuullut Hawkeista, he ovat kunnollista väkeä. Kyllä kaikki vielä järjestyy parhain päin." Tämän sanottuaan ulfeeni vielä taputtaa Kumbia olalle. Asettaessaan miekkaansa ja keihäsviintänsä selkään, Rogar sanoo Arstarkille: "Kuulepas nyt, tämä ei ole mikään armeija, eikä meidän kenenkään tarvitse kuunnella tuollaista solvaamista. Edes teiltä, arvon kääpiö. Olkaa vaikka Viiden Kuninkaan Suurmarsalkka..." Rogar virnistää ja astelee Teziemin ja Qvirin väliin, laskien kätensä heidän olkapäilleen. "Voin vakuuttaa, että nämä kaksi osaavat kyllä pitää huolen itsestään..." vilkaistuaan Qviriä "...ja muistakin ryhmän jäsenistä, enkä itsekään ole aivan eilisen teeren poika. Sinusta sen sijaan en ole kuullut aiemmin, joten yhtä lailla voisimme epäillä onko teistä mihinkään. Mutta ei ole minun asiani arvostella ulkonäön, tai iän, perusteella kuka osaa mitäkin." Teziemille Rogar toteaa: "Melkein toivon että Garum ei olisi lähtenyt sillä laivalla..."

+8 linguistics "Olettepas te tuttavallinen." Toteaa Kumbi kylmähkösti Rogarille. Ottaa kuitenkin pergamentin ja ryhtyy jäljentämään. "Kalistelkaa niitä sapeleitanne hieman hiljempaa. Yritän keskittyä." Arstarkile Kumbi huomauttaa kääpiöiden kielellä: "Matkakapteeni ja sotilasyksikön kapteeni ovat taldaanien kielessä hyvin samankaltaiset sanat, mutta merkityksissä on suuri ero."

Rogar kohottaa kulmaansa Kumbin toteamukselle, miettien miksi en olisi? mutta antaa asian olla. "Aijuu, nyt sinun ei tarvitse enää sitten huolehtia tämän parannussauvani eteen, Qvir. Sain tässä välipäivinä laivalla työskennellessäni tähystäjältä opastusta sen käyttämisessä," Rogar sanoo ja iskee silmää Qvirille sujauttaessaan sauvan rannekoteloonsa.

"No hyvä. Homma toimii paremmin jos on useampi parantamiseen kykenevä mukana. Ja muuten minäkin hankin tällaiset", Qvir sanoo hymyillen Rogarille vähän kääntäen kättään, jolloin rannekotelosta singahtaa hänen käteensä parannussauva. Qvir virittää jousen uudelleen ja laittaa sauvan takaisin. "Näin homma toimii vähän nopeammin, kun ei tarvitse alkaa kaivelemaan tikkua vyöltä, mutta senhän nähtävästi tiedätkin", hän lisää.

Teziem katselee Arstarkia tutkivan näköisenä. Kääpiön ikä ja havaittavissa oleva kokemus näyttävät tekevän haltiaan vaikutuksen, ja tämä toteaa ystävälliseen sävyyn: "Arstark - sehän oli nimesi? Erittäin hienoa, että olet motivoitunut palvelemaan järjestöä, mutta muistuttaisin kuitenkin, että järjestön tehtävä on ensisijaisesti tutkia kello, ei auttaa Cassomirin sotilaita. Jos pystymme samalla pitämään toisemme hengissä, sen parempi." Pienen tauon jälkeen Teziem lisää: "No, kai niitä sotilaitakin voi auttaa jos niikseen tulee, mutta kuten kapteeni Themis sanoi, Cassomirin järjestyksenpito ei ole meidän vastuullamme. Vai oliko rouva kapteenilla jotakin tarkennettavaa vielä tähän liittyen?"

"Kaupungin puolustaminen on eduksi järjestön maineelle kaupungissa", Themis vastaa. "Ei tarvita neroa laskemaan yksi ynnä yksi. Kun järjestöön luotetaan Cassomirissä, paikalliset herkemmin ottavat meihin yhteyttä muinaisten reliikkien kanssa."

Arstark murahtaa Rogarin kapinahengelle ja silmässä hieman välähtää jotain, kun Garumin nimi mainitaan. Kuitenkin hän siirtyy katselemaan Teziemiä tätä arvioiden ja toteaa: "Yllättävää, että haltia on märkäkorvista järkevin. Ehkei tästä tehtävästä täyttä katastrofia tule." Arstark mulkaisee vielä kerran Rogaria ja jättää Kumbin huomiotta astellessaan ovelle, mutisten kuitenkin ohittaessaan kääpiöksi: "Pehmeät naiset tiedä paikkaansa, hrhmp." Ovella hän vielä nyökkää kapteenille ja jää tuijottamaan muita kunnes hekin ovat valmiita.

Rogar päättää jättää Arstarkin jupinat omaan arvoonsa, kuitenkin itselleen tavanomaisesti pitäen kääpiötä tarkkaavaisesti silmällä kuin tutkiskellen tämän elehdintää samalla kun asentaa toiseen rannekoteloonsa yhden Maaginpanssari -juomistaan. Varmistuttuaan, että hänellä on kaikki tarvittava omaisuus mukana, ulfeeni nyökkää kapteenille ja muulle seurueelle olevansa valmis lähtemään.

"Asia kunnossa, rouva kapteeni", Teziem vastaa. "Olen valmis lähtemään. Nefti tietänee lyhimmän reitin?" haltia kysyy ja kääntyy katsomaan poikaa.

"No eiköhän mennä sitten. Onneksi en raahannut kaikkea mukana. Tästä tulee varmaan aika nopeatempoinen tehtävä", Qvir tokaisee.

jos knowledget kertovat mitään niin niitä hyödyntäisin Saatuaan jäljennöksen valmiiksi Kumbi toteaa: "Jos ei ole alokkaalle viime hetken vinkkejä, olen valmis. Myönnän, että hieman jännittää. Herra Rogar, miten tuommoinen rannekotelo toimii? Kapteeni, odotetaanko meidän siis osallistuvan suoraan aseelliseen konfliktiin?"

Rogar naurahtaa hyväntahtoisesti "Ei minua tarvitse herroitella, sano vaan Rogar! Katsohan; tässä kotelossa on pieni jousimekanismi joka aktivoidaan kevyellä ranneliikkeellä, kas näin. Kuten huomaat, kotelo on varsin näppärän kokoinen: tänne mahtuu vaikka mitä pientä. Vaikkapa tikari, tai kuten minulla on - pieni pullo ja loitsusauva. Varmasti mahtuisi myös loitsukäärö. Eikä tämmöinen maksakaan paljoa - vain viisi kultapalaa kappaleelta." Rogar selostaa Kumbille, ja jatkaa äheltäen esineitä takaisin koteloihinsa "...työläintä onkin sitten takaisin laittaminen, eikä se välttämättä ole kovin suotavaa kiireessä... Mutta, jos sinulta ei tällaista löydy, kysy toki löytyisikö rouva Kapteenilta ylimääräistä tähän hätään."

"Teziem tuntee Cassomirin teistä kaikista parhaiten", Themis aloittaa. "Muutenkin hän on parhaiten perillä tämän tapahtumaketjun kulkuun. Uskon teidän joutuvan taisteluun, tähänkin mennessä niitä on raporttien mukaan ollut."

Nimensä kuullessaan Nefti nostaa katseensa. "Öö, joo, kyl mä tiiän reitin sinne", Nefti sanoo hiukan hämillään.

"Katsokin, ettet johda meitä harhaan. Ymmärrät varmaan, että kytköksesi Aspisliittoumaan antaa aihetta epäilyille..." Rogar heittää hyisen katseen Neftille "...Pidän sinua silmällä."

"Eiköhän mennä sitten", Teziem sanoo.

"Joo. Ei tämä odottamalla parane, ellei Kapteenilla ole antaa viimehetken vinkkejä, niin lähdetään", Qvir sanoo.

Kumbi nousee ja pakkaa tavarat reppuunsa. "Vai että väkivaltaa tarjolla, mitä minusta täällä on hyötyä..."

Kaikkien valmistauduttua ja Kumbin saatua jäljitelmänsä loppuun ryhmä suuntaa Neftin opastuksella kohti Swiftin vankilaa.

Kaupungin kadut

Cassomirin kadut ovat vieläkin miltei autiot. Sieltä täältä kaupunkia kuuluu kovia taisteluiden ääniä, huutoja ja kirkumisia, metallin kalahduksia. Se ei tosin pitkään kestä, sillä Nefti selvästi tuntee vanhan Cassomirin sokkeloiset polut.

Vähän matkan päässä Swiftin vankilasta kuuluvat taistelut eteläiseltä portilta. Nefti pysähtyy. "Tän pidemmäks en mee. Vankilan paksuje muurien takan o Ismaccoje tunnelit. Syväl siel linnakkee uumenis viemäreis ne derrot marssittaa orjii ja vartijoit. Olkaa toki varovaisii, niitä luonnon kataklysmin kultistei hyörii viel siel tääl ryöstöaikeis."

Qvir: Guidance kaikille Heti pysähdyttyä Qvir taas mutisee itsekseen ja jokainen saa vuorollaan opastusta. "No niin minne mennään ensin?" hän kysyy hiljaa muilta.

Arstark: Perception +7, silmäillään ympäristöä ja mikäli lähestytään linnaa, niin mahdollisia sisäänkäyntejä "Varmastikin koitamme löytää jonkun sisäänkäynnin täältä pohjoisen puolelta, jos vartijat kerran saavat etelässä pidäteltyä heidän huomiotansa. Eiköhän lähestytä ja katsota mitä löytäisimme", Arstark vastaa ja pälyilee ympäristöä keskittyneesti silmällänsä.

"Jos sopii niin tulisin mielelläni viimeisenä. Kannattaisikohan tämä käyttää jo nyt... Emme varmaan viivy pitkään?" Kumbi kaivaa maagipanssarikäärönsä valmiiksi.

"Kiitoksia, voit mennä", Teziem toteaa Neftille ja vastaa sitten Kumbille: "Käytähän käärösi pois, voi olla että kohta joudutaan melskaamaan ja lujaa." Tämän sanottuaan hän pälyilee eteenpäin kujalle. "Tuon kujan kautta pääsemme varmaan huomaamattomimmin. Mennäänkö siis sieltä?", hän kysyy muilta.

Nefti kiittää kumartaen ja kipittää tiehensä.

Qvir katselee Teziemiä. "Minä en edellenkään osaa olla kovin huomaamaton", hän sanoo vähän häpeillen samalla kun kiinittää kilven valmiiksi.

Kumbi käyttää käärönsä, ottaa varsijousen esille ja lataa sen. "Ei varmaan maksa vaivaa yrittää vaikuttaa aseistamattomalta? Kaupunki tuntuu sotatantereelta jo valmiiksi."

"Meidän varmaan kannattaa koittaa ensin löytää se kappeli, sillä kun tilanne on selvinnyt, meitä ei varmaan päästetä sinne enää", Qvir pohtii samalla kun ryhmä lähtee etenemään.

Nähdessään muidenkin valmistautuvan tuleviin kahinoihin, Rogar vetää selästään suurmiekan ja lähes samalla sulavalla liikkeellä juo rannekotelostaan maaginpanssarijuomansa. "Jos arvata pitää, Kappeli on tuolla sisällä jossain. Ensiksi on päästävä sisään ja ilmeisesti Ismaccojen tunneleita pitkin pitäisi päästä. Missäs ne olivatkaan?"

"Eikös meidät hyväksytty auttamaan, joten pääsy tappelemaan on kai vapaa vartijoiden puolesta, joten ei kai meidän tunneleita tarvitse käyttää?" Qvir kysyy ihmeissään.

Teziem vilauttaa repustaan köyttä ja entraushakaa ja virnistää. "Ei tarvitse, riittää että pääsemme linnakeen kylkeen kiinni", hän sanoo.

Qvirille Rogar kohauttaa vain olkapäitään, osaamatta vastata paremmin, ja Teziemille hän vastaa leveällä kirkkaan valkeat hampaat paljastavalla hymyllä. "Eiköhän mennä sitten, minulle on aivan sama mitä kautta etenemme. Muista varmistaa solmut", Rogar sanoo iskien haltialle silmää, mainittuaan solmuista.

"Mutta mennään sitten", Qvir sanoo välittämättä muiden puheista. "Tästä välistäkö meinasitte että edetään?"

Alkaen pikkuhiljaa kyllästyä päättämättömyyteen ja jahkailuun, Rogar ottaa suunnaksi Konnankujan ja murahtaen jotain lähtee kevyeen hölkkään kohti vankilaa.

Ryhmän edetessä lähemmän konnankujaa Rogar äkkää sadattelun soinnuttamia kirouksia kujan varjoista. Lyhyestä keskustelusta ei kuulu mitään virallisen oloisia parsia, joten tämä suunsoitto todennäköisesti kuuluu kultisteille. Rogarin erinomaisesta kuulosta huolimatta hän ei osaa varmuudella sanoa, montako henkilöä nurkan takana varjoissa oikein on, mutta on varma, etteivät he ole huomanneet tiennäyttäjiä.

Rogar hidastaa tahtiaan, pysähtyen pian kokonaan ja nostaa kätensä pysähtymiskehoituksena muille. Lähimmälle Rogar kuiskaa "Nurkan takana taitaa olla väijytys, olkaa valppaana. Ja välitä viesti eteenpäin." Tämän sanottuaan Rogar ottaa tukevamman otteen suurmiekastaan ja valmistautuu yllättämään väijytyksen. Kun kaikki ovat saaneet tiedon nurkan takana odottavasta "yllätyksestä" ja kaikki ovat valmiita, Rogar lähestyy nurkkaa laajassa kaaressa, toivoen saavansa näin paremman näkyvyyden varjoissa odottavista kultisteista sekä välttyvänsä välittömältä kontaktilta.

Rogar lähestyy suurmiekka valmiina ja kurkistaa kujalle. Pimeällä kujalla näkyy kaksi miekkosta, jotka keskustelevat keskenään, sekä heidän seuranaan neljä suurta rottaa. Yksi rotista vinkaisee, ja miekkoset ovat käännähtämässä katsomaan Rogarin suuntaan. Rogarilla on kuitenkin vielä yllätyksen mahdollisuus.

Rogar virnistää nähdessään surkean rykelmän ja syöksähtää kohti lähintä rottaa karjaisten "Nyt!" vaikka sillä ei ole mitään merkitystä. Rotan saavutettuaan Rogar huitaisee miekallaan sitä kohti käyttäen hyväksi liikkeensä momenttia.

Rogar tekee 7 pistettä vahinkoa Superrottaan Rogarin isku osuu rottaan, muttei kaada sitä.

Haistettuaan Rogarin ensimmäisinä toiset rotat iskevät ahnaat hampaansa ulfeeniin. Ulfeenin hyökätessä hänen puolustuksensa herpaantuu ja toinen rotista puraisee nilkkaa kivuliaasti.

Kumbi näkee tilaisuuden tulleen todistaa itsensä hyödyksi ja siirtyy sopivaan paikkaan laukaisemaan ladatun varsijousen vasaman. Vasama kuitenkin tömähtää jonnekin kujan varjoihin.

Teziem hakee flankkia. Swiftinä yksi tikari esille per vuoro. Teziem kiroaa puoliääneen, napauttaa tikareitaan esille minkä ehtii ja syöksyy kujalle hakemaan sopivaa iskemispaikkaa.

Teziem pääsee saartamaan rottia Rogarin kanssa. Hän on tosin myös taistelun keskipisteessä, joten kultistien on helppo piirittää myös hänet.

Arstark marssii omalla parhaalla vauhdillaan Rogarin perään vetäen hakkunsa esiin kuulleessaan vihollisista ja kiristää vielä kiroillen tahtia kuulleessaan Rogarin karjaisun.

Arstark ei ihan ehätä iskuetäisyydelle kääpiöjaloillansa, mutta on syöksyetäisyydellä.

5-ft. step tarpeentullen tilaa, jotta Arstark pääsee karkaamaan päälle. Sen sijaan että Rogar jatkaisi miekallaan silpomista, hän potkii superrottaa.

Rogarin kaikki iskut osuvat ja rotta kaatuu tajuttomana maahan.

Qvir juoksee muiden perään ja pysyttelee lähellä, mutta taustalla valmiina parantamaan tai siirtymään antamaan apua taistelussa. Hän pitää puukilven suojanaan ja huoitoo tarvittaessa rautahansikkaallaan.

Qvir lähestyy taistelun liepeille. Hän ei kuitenkaan ole kenenkään iskuetäisyydellä.

Kultistit nappaavat puiset nuijansa esiin ja tekevät kummatkin loitsun. Qvir ja Kumbi tunnistavat loitsun sanoista Shillelaghiksi. Toden totta, kultistien nuijat alkavan hehkua myrkyllisen vihreinä ja kasvavat teräviä piikkejä.

Suurempi rotta iskee Rogarin kimppuun; kävihän hän toisen kimppuun ja osoittaa olevansa suuri uhka. Näykkäisyt eivät vaan tahdo osua Rogariin laisinkaan, ulfeenin taistelutaidot ovat rotan hampaisiin verrattuna ylivertaiset.

Rotat pyrkivät yhteistyöhön yhden lajitoverinsa kaaduttua. Kaksi pienempää rottaa tosin narskuttavat turhaan Rogarin kenkien nahkaisia remmejä.

Kumbi lataa varsijousensa ja ampuu helpointa kohdetta, eli pienempää rottaa. Vaan taitaa keltanokan varsijousen lataamisessa olla parantamisen varaa, sillä jänne vain työntää vasaman metrin päähän Kumbista.

5-ft. step flankkiin jos pystyy, sitten fularia päälle: +7/+7, 1d4+2+2d8/1d4+2+2d8 (19-20/x2). Tähdätään kultistiin ja rottaan jos mahdollista, jos ei niin sitten kahteen muuhun vierekkäiseen kohteeseen. Teziem pyörii vimmaisesti rottien ja kultistien välissä ja iskee tikarillaan oikealle ja vasemmalle.

Teziemin tikarit löytävät helposti kohteensa, ja kaatavatkin niin yhden kultistin tien pintaa kuin rotankin.

charge vihuun johon on sopivin linja(muuten move viereen), Mwk Heavy Pick +7(+5 ilman chargea), 1d6+4/x4 Arstark hakee aukon taistelussa ja syöksyy mukaan iskemään hakullansa kaikkea mikä näyttää vihamieliseltä.

Yksinäiseksi jäänyt kultisti saa tuta hakun hoimaa, mutta jää heikkona pystyyn.

5-ft. step & flurry flankkiin +6/+6 (kenkäisy #1: 1d6+4, kenkäisy #2: 1d6+3) Rogar kenkäisee kahdesti ympärillään vikiseviä rottia/kultisteja/rottakultisteja jos suinkin saa jonkin näistä ahdistettua ahtaalle jonkun tovereistaan kanssa, mielellään Teziemin kanssa.

Arstarkin haavoittama kultisti käännähtää kääpiötä vastaan, joka avaa ulfeenille loistavan mahdollisuuden iskeä. Ensimmäinen potku uppoaa nahkahaarniskaa, mutta seuraava isku polveen saa musertavan äänen saattelemana kultistin kaatumaan.

Qvir: Jos mahdollisuus, niin aid another, mutten taustalla valmiina parantamaan/guidance jos ei AoO. Qvir koittaa katsella paikkaa jossa voisi auttaa muita jäämättä itse vihollisten väliin.

Ei karttaa vielä.
Rogar ja Teziem ovat taistelun keskipisteessä. Qvir, Kumbi ja Arstark ovat 10 jalan päässä taistelusta. Jäljellä 2x tuhnurotta + 1x superrotta
Inska
16 Tuhnurotat
16 Kumbi
11 Teziem
9+ Arstark
9 Rogar
9- Qvir
4 Superrotta

Rotat säntäilevät vimmatusti, yrittäen näykkiä mitä tahansa näkevätkin. Tiennäyttäjät ovat tosin kihtisille jyrsijöille liian vikkeliä ja hyvin panssaroituja.

+3 ja 1d8 jos näkyisi maali ilman coveria tai muita haittoja Kumbi kokeilee josko osuisi maltillisemmalla tähtäämisellä. Hengitys, lataus, tähtäys ja laukaus kohden parhaiten näkyvää vastusta.

Superrotta ottaa Kumbin kriittisestä osumasta 15 pistettä vahinkoa. Liekö aloittelijan tuuria, mutta Kumbin ampuma vasama osuu täydellisesti suurempaa rottaa silmien väliin, ja tämä kuukahtaa välittömästi velttona maahan.

Teziem: 5-ft. step flankkiin jos pystyy, sitten fularia päälle: +7/+7, 1d4+2+2d8/1d4+2+2d8 (19-20/x2) Kultistien taltuttua Teziem kääntää verta tippuvat tikarinsa kohti rottia.

Haltian tikareiden verenhimo on kyltymätön. Nopeat sivallukset paljastavat viimeistenkin rottien sisälmykset.

Taistelu ohi (oliko edes yllätys)

Qvir: Detect magic. "Hienoa. Tästä on hyvä jatkaa", Qvir sanoo loitsien itselleen magiaa paljastavaa näköä.

"Noniin, saatiinkohan huomiota", Teziem tokaisee pyyhkiessään tikareitaan puhtaaksi. "Toivottavasti suurin osa kultisteista on tosiaan toisaalla, muuten sieltä voi syöksyä niskaan jos jonkinlaista partiota. Ehdotan nopeaa etenemistä", haltia sanoo, virittää tikarit takaisin rannekoteloihinsa ja lähtee kohti linnakkeen muuria.

"Odota hetki, näillä saattaa olla jotakin meitä hyödytävää mukanaan, kuten esim kartta paikoista joita halutaan vahtia", Qvir sanoo Teziemin perään käyden voitetut vastustajat ja niiden varusteet nopeasti läpi.

Kummaltakin kultistilta löytyvät tunkkaiset perusvarusteet: puiset nuijat, raskaat puiset kilvet, nahkahaarniskat ja hopeiset Groetuksen epäpyhät symbolit. Rotilla ei yllättäen ole timantteja vatsassaan.

Qvir tunkee tavarat säkkiin, mutta laittaa epäpyhät symboit taskuunsa. "Eipä ollut mitään erityisen hyödyllistä. Varmuuden vuoksi jos otan symbolit mukaan . Haluaako joku kantaa näitä muita, vai laitammeko talteen paluumatkaa varten?", hän kysyy.

Teziem on jo matkalla eteenpäin eikä kuule Qvirin kysymystä.

Rogar ottaa puiset nuijat ja heittää ne olkansa yli. Kilpiä katsoo hetken, kohauttaa olkapäitään ja heilauttaa toisen selkäänsä ja yhden nahkahaarniskan tämä sulloo laukkuun. "Ei näillä kepukoilla mitään tee, tekisin itsekin paremman... Mennään nyt vain." Rogar sitten pidemmittä puheitta kääntyy kannoillaan ja juoksahtaa Teziemin perään.

Arstark nyökkää tyytyväisenä Teziemin tehokkuudelle ja lähtee rivakasti perään.

Kumbi on tuijottanut teurastamaansa rottaa häkeltyneenä ja säpsähtää muiden liikehdintään. "Paras olla viivyttelemättä. Kukaan meistä ei edes loukkaanunut." Asettaa uuden vasaman varsijouseensa ja lähtee seuraamaan muita.

"Mennään vain", Qvir kuiskaa ja tajuttuaan olevansa viimeinen kiirehtii hän muiden perään. "Mennäkö tuosta talon nurkalta etelään?" hän kysyy ryhmän edetessä.

Teziemin kanssa kärjessä kulkeva Rogar johtaa joukkion vastaantulevan isohkon rakennuksen itäpuolitse, edelleen kohti etelää.

Qvir seuraa perässä tarkkaillen samalla että heitä ei yllätettäisi takaa.

Ryhmä pääsee muurien luokse ilman uusia häiriöitä. Muurilla ryhmä kuuleekin, että vankilan eteläpuolella taistelun äänet ovat lakanneet ja tilalle ovat tulleet ilakoinnin ja voitonriemun äänet.

"Osaako joku päätellä ketkä tuolla riemuitsevat?" Kumbi yrittää kuulostella tarkemmin.

Ranged ATK koukulla +6 vs. Muuri! "Kohtahan se selviää", Teziem sanoo kaivaessaan kiipeilyhakaa repustaan. "Annatko Kumbi vähän tilaa ettet saa tätä poskeesi", haltia sanoo, alkaa pyörittää koukkua ja singauttaa sen muurin harjalle.

"Voisiko köyden solmia, niin ei tarvitse koko päivää odottaa minua?" Qvir kysyy Teziemiltä.

"Ettei vaan olisi solmittu vieläkin edelliseltä keikalta? Muureja on ylitelty ennenkin, kuomaseni. Muistat varmaan..." Rogar iskee Qvirille silmää hekotellen ja virnistäen Teziemille.

Qvir katselee mietteliäästi Rogaria, mutta ei viitsi vastata tälle mitään - ainakaan ääneen.

"Menemme porukalla yli siis? Taidan tulla viimeisenä, ei ole kiipeily ominta alaani." Kumbi katselee muuria hieman epäilevänä. Olemme murtautumassa vankilaan sisälle. Tätä en uskonut tekeväni edes tiennäyttäjänä.

"Olemme saanee tehtävän ja sen suorittaminen vaatii tätä. Yli muurista vaan", Arstark vahvistaa ja valmistautuu kiipeämään kunhan köysin on saatu paikalleen.

Teziemin heitellessä entraushakaa muurille Rogar parantaa itseltään rottien puremia käyttäen parannussauvaansa. "Tarvitseeko joku muu?"

Qvir katsoo Rogaria: "Anteeksi, minulta meni jotekin ohi, että rotat pääsivät puremaan. Onko monikin vahingoittunut? Jos on, niin kannattaa varmaan käyttää Sarenraen parantavaa energiaa, tai sitten minä voin myös auttaa".

"Pfft. Ei hätää, tuo oli tietoinen riski omalta osaltani muutenkin", Rogar toteaa Qvirille, huitaisten vähättelevästi ilmaa ja sujauttaa sauvan jälleen rannekoteloonsa.

Aivan kuin Teziem olisi tehnyt muurikiipeilyä jo ennestään, sillä köysikoukku lentää kauniissa kaaressa muurin yli ja parilla voimakkaalla nykäisyllä vaikuttaa olevan tiukasti kiinni.

Qvir: Guidance itseen "Jahas. Taitaa aika olla kiivetä", Qvir sanoo ja mutisee hetkisen hiljempaa. "Haluaako joku muu opastusta?"

Teziem: Climb +6 "Toki, kiitoksia", Teziem sanoo Qvirille ja lähtee kipuamaan muurin harjalle.

Rogar: Climb +8 (guidancella) "No mikä ettei" Rogar toteaa ja seuraa Teziemin perässä ylös, asetettuaan miekkansa selkään.

climb, take 10 + guidance =11 "Kiitos kelpaa kyllä." Kumbi toteaa ja antaa kokeneempien kiivetä edellä.

Qvir: ACP -3 -> climb -3, take 10 +1 1 =11 Qvir käy kaikki ryhmästä läpi vuorollaan ja antaa kaikille guidancen. Hän tietää että itse ainakin tarvitsee sitä.

Kiitos tukevan asettelun ja solmitun köyden kaikki pääsevät muurin harjanteelle. Kussakin korotetussa nurkassa ovat kierreportaat, jotka vievät alas. Muuri ei ole järin korkea, vain 15 jalkaa. Muurin ja linnakkeen välille jää kapea kulkukäytävä, joka on erittäin varjoinen ja pimeä. Linnakerakennus itsessään on kolmikerroksinen, yltäen vielä 20 jalkaa korkeammalle muurista. Sen reunustoilla on pieniä ikkunoita, joista puolituistenkin olisi vaikea änkeä läpi puhumattakaan kaltereista.

"Pääsisiköhän tuolta katolta sisään?" Rogar töksäyttää huomaamattaan katsellessaan ympärilleen.

Teziem vilkaisee muuta ryhmää ja näiden panssareita. "Lienee helpompaa etsiä ovi tuolta alhaalta ja portaat sisältä kuin lähteä kipuamaan ulkoseinää pitkin", hän sanoo. "Tuolta nurkasta taitaa päästä alas", Teziem jatkaa ja kerää köytensä ja entraushakansa takaisin kokoon. "Mennäänkö sieltä?"

"Mieluiten kiipeilisin mahdollisimman vähän", Qvir sanoo muille, "Mutta jos katolla on sisäänkäynti, niin pystyisi ehkä pääsemään huomaamatta sisälle".

"Hmm, katsotaanko nyt kuitenkin ensin pääsisikö täältä muurin tasolta sisälle, ennen kuin menemme alas?" Rogar pohtii.

"No mennään vain. Kyllähän tässä hyvin pystyy kävelemään", Qvir myöntyy.

Teziem: Stealth +10 Teziem pysähtyy ja vilkaisee Rogariin. "Totta, hyvä ajatus. Minä voin hiljaisimpana kiertää muurin ja katsoa löytyisikö jostain reittiä sisään", Teziem sanoo ja lähtee hiippailemaan pitkin linnakkeen muuria etsiskellen sisäänmenoväylää koko sakille. "Tulen kohta takaisin", hän sanoo ennen livahtamistaan kulman taakse.

Arstark seuraa vierestä tätä päättelyä ja ainakin toistaiseksi nyökkäilee asioiden kulkiessa sujuvasti.

Ääneti kuin varjot itse, Teziem tekee kierroksen ympäri muurilla. Pohjoisella muurilla kolmessa kohtaa on 10 jalan levyiset ritilälattiat, joiden alla korkea tila ja päällystettynä oljilla. Sitä ympäröivät paksut, tiheät kalterit. Nämä lienevät jotain ulkoilmasellejä.

Ovia tai oviaukkoja ei muurin tasalla näy missään. Sen sijaan linnakketta ympäröivällä kapealla kaistaleella näkyy katutasolla neljä ovea, kaksi länsiseinustalla ja kaksi itäseinustalla.

Rakennusten välinen sisäpiha on täysin autio. Muutamat veritahrat ja raahausjäljet peittävät sen kivilattiaa. Muutamia tynnyreitä ja laatikoita on reunoilla.

"Onko ehdotuksia minne nyt?" Qvir kuiskaa Teziemin palattua.

"Luotan herra Arkadyn arvostelukykyyn suunnan valinnassa. Mikä on mielestänne paras reitti?" Kumbi toteaa, samalla tähyillen muurin sisäpuolista pihaa.

"Samoin." Rogar nyökkää hyväksyvästi Kumbin ajatuksille, sillä hänelläkään ei ole liiemmin ideoita, raavittuaan päänahkansa verille Taldorilaisten arkkitehtien mielenvikaisuuksista seuraten.

Teziem näyttää hetken mietteliäältä ja sanoo sitten: "En tiedä onko tuolla nyt niin väliä, menemmekö itäisten vai läntisten ovien kautta. Muurin tasalla ei ole sisäänkäyntejä, ja tämän muurisektion alla näkyi olevan jotain sellejä, jotka tosin vaikuttivat olevan tyhjillään." Teziem kaivaa kolikon, vippaa sen pyörimään ja toteaa myntin laskeuduttua: "Mennään länsipuolelta."

: Qvir: Guidancet ja menoksi. "Selvä. Pieni hetki", Qvir kuiskaa ja toistaa opastukset kaikille.

"Hyvä. Kunhan nyt edetään johonkin suuntaan tästä seisomasta", Arstark toteaa ja tarkistaa vielä ettei näy mitään liikettä ilmestyvän mistään suunnasta.

Kummatkin läntiset kierreportaikot vievät alas muurin sisälle, mikä paljastaa karun maiseman. Käytävän reunoilla on niin vankeja kuin vartijoitakin, verisesti murhattuina, joillakin vielä viimeisten huutojensa kasvot. Monista törrötää pieniä vasamia kuin neulatyynystä. Reitti pohjoiseen vie vain kalterikon luokse, missä yksi ulkoilmaselleistä on. Eteläinen reitti vie suljetulle ovelle. Muuten muurin sisällä ei ole, kuolleiden ruumisten lisäksi, muuta sisältöä.

Rogar pureksii partahaiveniaan tovin, kunnes murahtaa ja sanoo: "Eipä voi näille tehdä juuri mitään, eteenpäin vaan."

"Ovi vai itäiset kierreportaat?" Qvir kysyy.

"Sanoisin, että ovi," Rogar vastaa talsien kohti suljettua ovea.

Teziem: Disable Device oveen jos tarvis, bonus +11 (tai +13 jos mwk tool lisäsi +2, en muista ;_; ) "Ei hyvältä näytä. Taitaa olla derrojen tekosia, ollaan varuillamme", Teziem pohtii ja liikkuu eteläiselle ovelle muiden perässä. "Koetetaanpa olisiko tämä auki."

Qvir: Guidance Teziemille. Koska Qvir ei osaa auttaa Teziemiä muulla tavalla kuin maagisesti, niin hän taas kerran loihtii tälle opastusta.

Teziem ei näe ovessa mitään ansaa, ja oven simppelikahvamekanismikin on pistetty pieniksi päreiksi. Oven toiselta puolelta paljastuu auringonvaloa, kun tila avautuu pieneen katettuun alkoviin. Vasemmalla puolella ovat kaksoisovet, vastapäätä on toinen samanlainen ovi kuin mistä ryhmä tuleekin, ja oikealle avautuu muurilta nähty pieni sisäpiha.

"Vilkaisiko kukaan muurilta sisäpihalle?" Qvir kysyy hiljaa kuiskaten, "Tietäisi vähän onko siellä ollut ketään ihan äskettäin".

"Ei siellä ketään näkynyt ainakaan äsken. Eiköhän mennä peremmälle", Teziem sanoo hiljaisella äänellä ja astuu eteenpäin kohti kaksoisovia.

Perskaa +10 kuuluukoo mitään hälyyttävää mistään Rogar nyökkää ja seuraa Teziemiä, pysytellen valppaana ja kuulostellen ympärilleen.

Arstark astuu Rogarin perään yhtä tarkkaavaisena hipelöiden samalla hakkuansa valmiiksi.

Qvir käy mielessään läpi osaamiaan taikojaan jos tilanne vaatii loitsuja. Hän hypistelee samalla Sarenraen symbolia kaulallaan, kultilla on ollut epäkuolleita apunaan ennenkin.

Kumbi astelee viimeisenä viritetyn varsijousensa kanssa.

Tietäen että ei näe kauempana olevia vihollisia, Qvir tarkkailee myös tovereidensa reaktioita.

Stealth hurrrrjat +2(+3 jos guidance) ja Perska +10 Rogar hiipii parhaansa mukaan eteläisen seinän viertä ja kurkistaa sisäpihalle.

Rogar ehtii huomata eteläisen välikön alla yhden kuolleen ruskean jättiläishyönteisen ja neljä kuollutta derroa sen ympärillä.

Pitkään tosin ei kukaan ehdi ympäristöään ihailla, sillä Teziemin lähestyessä kaksoisovia yhtäkkiä sen vierestä seinien sisältä puskee läpi kaksi pientä selvästi vihamielistä maa-ainesotusta.

Grease Vihu1:n alla ja seinillä (?) Inska
25 Teziem
16 Arstark
13 Rogar
12 Qvir
9 Kumbi
4 Vihu2

Swift: Tikari esiin, lyönti otus 1:tä vastaan +7, 1d4+2 Teziem kavahtaa taaksepäin, säpsähtäen selvästi äkisti ilmestynyttä otusta. Refleksinomaisesti haltian käsi kuitenkin puristuu puoliksi nyrkkiin ja tikari napsahtaa hänen käteensä ja on jo matkalla kohti kummaa olentoa ennen kuin Teziem itse edes kunnolla tajuaa mitä on tapahtumassa.

Tikari kalahtaa otuksen ihosta jättämättä siihen jälkeäkään.

Knowledge +7 tai +9 tunnistamiseen riippuen otuksen tyypistä, Mwk Heavy Pick +5, 1d6+4/x4 päin otuksen naamaa. Arstark refleksinomaisesti iskee kohti viereensä tullutta otusta ja ryhtyy pohtimaan tämän heikkouksia samantien.

Earth mastery (+1 atk & dmg jos kummatkin maassa), slam +6 1d6+4 (+ Power Attack), Reflex save -1 Isku kilpistyy otuksen kivenkovaan nahkaan, joka vahvistaakin Arstarkin epäilyt: kyseessä on pieni maaelementaali. Hän tietää näiden otusten olevan voimakkaimmillaan kun se ja vastustajansa kummatkin koskettavat samaa maata, ja niiden iskujen olevan erittäin hurjia. Otukset ovat kuitenkin kömpelöitä joskin paksunahkaisia. Hän ehtii taistelun lomassa huudahtaa faktat lyhyinä litanioina muille tiennäyttäjille.

swift: dragon style, flurry: +4/+4 (1d6+4/1d6+3, x2); +1 to Critical Hit Confirmation roll "Mitä ihm...!?" Rogar ähkäisee yllätyksestä, mutta ei jää ihmettelemään liikoja vaan kierähtää mutkalle kuin mikäkin käärme ja syöksähtää lyhyesti mutta nopeasti molemmin käsin, antaen nyrkkiensä takoa kiveä - niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.

Rogar saa mätkittyä rystysensä valkeiksi, mutta elementaaliin sillä ei ole tuon taivaallista vaikutusta.

Qvir: STD: bless, 5ft step C1 ja know +7 (planes) jos tietää jotakin muuta elementaaleista. Qvir sanoo pienen rukouksen pieni väläys kattaa näkyvät alueet hänestä 50 ft etäisyydelle. Tämän jälkeen hän ottaa pienen askeleen taakse päin antaakseen muille tilaa.

Darkvision 60ft, AC 17, hp 13 Qvir tietää elementaalista muitakin pikkufaktoja. Elementaalit näkevät säkkipimeässä kuin kääpiöt. Ne eivät ole järin kestäviä, mutta niiden paksu kuori tekee tuhoamisesta hankalaa.

Kumbi loitsii elementaalille tukalat oltavat, joka rasvatun pinnan ilmestyttyä rojahtaakin maahan.

Teziem ja Rogar tekevät yhteensä 10 pistetä vahinkoa vihu1:lle. Teziem ottaa 10 pistettä vahinkoa. Kummatkin elementaalit käyvät säännönmukaisesti tunkeilijan kimppuun, eli sen, joka ensimmäisenä lähestyi ovea. Kauempi elementaali astahtaa lähemmäs ja murjaisee suurella kivikourallaan Teziemiä. Haltia kuitenkin väistää iskun. Kaatunut elementaali nousee pystyyn, avaten puolustuksensa. Kolmen kopla mätkii otusta, Teziemin tikarin halkaistessa otusta hiukan ja Rogarin nyrkin irroittaessa muutamia pieniä lohkareita. Jos elementaalit kokisivat tunteita, tämä yksilö olisi vihainen. Se tempaisee nyrkkinsä suureen kaareen ja mosauttaakin haltiaa reiteen. Pieni rusahdus ja iso mustelma, jota Teziem voi illalla sitten muistella.

Teziem: Swiftinä rannekotelosta toinen tikari, sitten fulari: +5/+5, 1d4+2/1d4+2 (19-20/x2) Teziem urahtaa ja jatkaa aiemmin takomansa elementaalin huitomista, nyt molemmilla tikareillaan. "Näillä on liian paksu nahka tikareilleni!" haltia huudahtaa taistelun lomassa.

Huolimatta haltian toteamuksesta maa-ainesotus murenee tikarinpistosta tomuksi.

Arstark vartoo hetken tilan vapautumista.

Move: draw weapon, standard: hit dem good, +6, 2d6+4 (lyödään jompaakumpaa, prioriteettinä se joka on jo enemmän palasina. tarvittaessa 5ft. stepillä lähemmäksi.) Todettuaan, että nyrkeillä maa-aineksesta koostuvaa olentoa hakkaaminen ei tunnu mukavalta, Rogar kietaisee selästään suurmiekkansa ja lyö elementaalia. Rogar hypähtää hiukan sivuun antaakseen Arstarkille tilaa.

Rogarin isku miltei halkaisee kiven ja mullan olennon.

Mwk Heavy Pick +5, 1d6+4/x4. Arstark kylmän keskittyneesti jatkaa hakkunsa heilautuksia vanhalla kunnon kääpiökokemuksella.

Kääpiön hakku kalahtaa lattiaan kipinöiden säestämänä.

Qvir: Guidance Arstakille Qvir ottaa askeleen lähemmäs ja rukoilee Arstarkille opsastusta ja tarkkailee ympäristöä myös heidän takaa.

Kumbi ampuu varsijousellaan lonkalta elementaalin yleiseen suuntaa, mutta meinaa osua vasamalla Rogariin sekä Arstarkiin. Kumbi kiittää fysiikan lakeja ja lataa jousensa.

Vikkeläkinttuinen haltia saa helposti väistettyä kömpelön elementaalin lähestyvän nyrkiniskun. Se tömähtää maahan melkoisella voimalla.

Teziem: fulari: +5/+5, 1d4+2/1d4+2 (19-20/x2) Huomattuaan tikareillaan olevan sittenkin vaikutusta, Teziem jatkaa elementaalin tökkimistä.

Jo ensimmäinen Teziemin tikarin pisto osuu Rogarin miekan luomaan rakoon, ja halkaiseekin koko otuksen kahtia. Ketjureaktiona se murenee entistä pienempiin osiin, kunnes maassa on vain kasa pieniä kiviä ja multakokkareita.

Taistelu ohi.

spellcraft +8 perska +1 Kumbi hymyilee helpottuneena ja lähestyy varovaisesti tutkimaan hyönteisen ja derrojen raatoja. "Toivottavasti tästä ei aiheutunut liikaa meteliä..." Kumbi skannaa huonetta taikuuden varalta.

"Nuo vaikuttivat olevan vartioimassa tuota ovea", Qvir kuiskaa muille.

Teziem: Mahdollisesti Disable device +10 "Kyllä. Sieltä löytynee myös etsimämme kello", Teziem tuumii. Hän virittää tikarit takaisin koteloihinsa ja alkaa tutkailemaan keskimmäistä ovea. Jos ovi aukeaa, Teziem kurkkaa sisään. Jos ei, hän kaivaa tiirikat esiin ja alkaa tiirikoimaan.

"Kiveä sentään osaatte hakata märkäkorviksi ihan hyvin. No vilkaistaas oven taakse," Arstark toteaa ja kääntyy täpittämään ovea päin.

Rogar tuhahtaa kääpiölle muttei sano mitään vaan seuraa Teziemin edistymistä oven kanssa, nojaten miekkaansa.

Qvir seuraa Kumbia kuolleiden Derrojen luokse tarkkaillen ympäristöä. "Tarkistamme nuo derrot", hän kuiskaa muille oven luona oleville. "Surullista tällainen teurastus, mutta Derrot taisivat muutenkin olla hulluja", hän ajattelee kaiken linnakkeen kuoleman keskellä. "Tappoivatkohan vai vapauttivatkohan he sen hullun maalari kultistin?" hän huomaa miettivänsä aiemmin tapaamaansa kultistia.

Kumbi toteaa hyönteistä lähestyessään välittömästi, että kyseessä on ruostehirviö. Tämän tueksi derrojen pikkumiekat ovat pahasti ruostuneita. Edessä avautuva aula on sotkuinen ja täynnä rikottuja pöytiä, jotka ovat näköjään toimineet jonkinlaisina kojuina. Ruumiita ei ole, mutta verta sitäkin enemmän. Aulan päässä on kahdet ristikot, joiden takaa kajastaa päivän valo.

Teziemin ähertämä ovi aukeaa kuin itsestään, tosin eipä siinä lukkoa tiirikoitavaksi ollutkaan. Sisällä näkyy varsinainen taistelun jälkeinen kaaos. Alue on mitä ilmeisemmin ollut hiukan parempaa vankilaa, missä sellit ovat kyhättyjä kalterihäkkejä melko mukavan näköisine olkipeteineen, mitä nyt puusilppu ja rikkonaiset klapit voivat nyt aiheuttaa ahdinkoa. Myös useita saviastioita näyttää menneen rikki taistelussa. Täälläkään ruumiita ei näy, mutta veri peittää montaa kangasta ja tasoa.

Sotkuisen huoneen perällä läntisessä nurkassa portaat vievät alaspäin. Vastaavasti itäiset vievät ylöspäin. Sivuilla olevat ovet ovat kiinni.

"Onpa hävitys..." Teziem mutisee katsoessaan sisälle. Tarkkailtuaan tilaa hetken hän osoittaa itäisiä portaita ja sanoo: "Tuolta varmaankin pääsee kellotorniin. Mennäänkö vaan suoraan sinne hoitamaan tehtävä loppuun ja mietitään sen jälkeen vartijoiden avustamista?"

Qvir: Detect magic ja derrojen kamojen polutus. "Selvä, hetki", Qvir vastaa. "Olisikohan noilla jotakin hyödyllistä?" hän kysäisee Kumbilta ja päättää tutkia derrojen ruumiita vähän tarkemmin loihtien magian tunnistuksen.

Qvir ei näe derroilla mitään maagista, mutta tavarat ovat vielä aivan käyttökuntoisia. Neljät nahkahaarniskat, lyhytmiekat, itselatautuvat varsijouset ja yhteensä 40 niihin sopivaa vasamaa.

"Tuskinpa. Nämä eivät vaikuta erityisen merkittäviltä yksilöiltä, mutta parempihan se on katsoa. Selvittiväthän ainakin tuon ruostehirviön puolestamme, tai näin sitä luulisi..." Kumbi tutkii derrojen varusteet ja vielä ruostehirviön haavat. Eihän sitä tiedä jos täällä olisi jokin varallisempi olento ollut asialla.

Ruostehirviön kitiinikuoressa ja erityisesti päästä sojottaa monen monta pientä vasamaa. Se on peruuttamattomasti kuollut.

"Harmi että nuo ovat liian pieniä meille", Qvir sanoo Kumbille derrojen varusteista. "Kyllä niistä jollekin järjestössä on hyötyä. Mennäänkö muiden luo, vai onko vielä jotakin? Ja otetan nämä talteen poistuttaessa", hän sanoo laittaessaan varusteita sen verran sivuun, että joku paikalle osuva ei niitä heti huomaa. Tämän jälkeen Qvir lähtee parioven suuntaan.

Kumbi katsoo Teziemiä: "Jatkatteko kärjessä? Tässä huoneessa ei vaikuta olevan muuta mielenkiintoista. Itse varmistaisin mieluusti, että selvitämme varsinaisen tehtävämme ensin."

"Tehtävä ensin ja sitten muiden auttamista. Tosin täällä ei paljoa taida hengissä olevia kaupunkilaisia olla", Qvir toteaa ja seuraa muita.

"Jatkan toki. Mennäänpäs sitten", Teziem sanoo ja etenee itäisille portaille.

Rogar seuraa kiltisti perässä, kun ei juuri nyt osaa sanoa mielipidettä mihin mennä.

"Eteenpäin vaan", Arstark sanoo ja astelee perään.

Qvir: Guidance ekana hiipivään Teziemiin ja muihin + itseen. Qvir ottaa muutamia nopeita askelia ehtiäkseen taas kerran antamaan Teziemille maagista opastusta. Hänen hijainen äänesä kuuluu omasta mielestä hiian hyvin tässä hiljaisuudessa. "Jos taistelun äänet eivät kuuluneet kenellekkään, niin toivottavasti tämäkään ei kuulu", hän ajattelee mielessään ja muiden tullessa kohdalle nämäkin saavat osansa. Lopulta hän loihtii opastuksen myös itsellensä.

Lasinsirut raksuvat ikävästi saappaiden alla ryhmän tarpoessa sotkuisen huoneen poikki itäisille portaille. Rappuset ovat yhtälailla kokeneet kovia, mistä suuret veriroiskeet seinillä puhuvat karua kieltään. Ylempi kerros on vastaanvanlaisesti rikkonainen. Häkkimäiset sellit ovat suljettuja ja joidenkin sisällä nojaa kaltereita vasten vankeja, jotka derrot ovat muuttaneet neulatyynyiksi. Haju on jättänyt jälkensä huoneeseen, missä kuivan veren lemu on yhdistynyt johonkin kitkerään katkuun. Huoneen läntiset portaat johtavat vielä kerroksen ylemmäs.

Kerroksen ikkunoista näkee muurin tasanteelle.

"Tämä on järjetöntä tappamista. Vangit eivät ole voineet mitään, koska he olivat lukkojen takana", Qvir sanoo järkyttyneenä. Hän vilkaisee ymärilleen mitä rajoittuneella näöllään näkee. "Joku normaalinäöllä varustettu voisi nähdä ikkunoista onko Derroja jossakin", hän lisää hetken kuluttua. Kaiken tämän tappamisen näkeminen selkeästi saa Qvirin tuntemaan olonsa masentuneeksi.

"Voinhan minä vilkaista, mutta epäilen että niitä yöeläjiä auringon valossa paistattelisi." Rogar toteaa, ja kurkkii lähimmästä ikkunasta ulos, ja lisää nähdessään näkymän: "...ja sitäpaitsi, olisimme ehkä törmänneet niihin jo aiemmin. Tästä näkee tuonne muurin tasalle." Hetken pälyiltyään ikkunasta ulos joka suuntaan mihin vain näkeekin, Rogar jatkaa sellien silmäilyä ja jatkaa kohti ylöspäin vieviä portaita. "Eipä nämä derrot muutenkaan ilmeisesti aivan järjen jättiläisiä ole. Kuulemma niitä vaivaa jonkinsortin hulluus ihan synnynnäisesti, joten en ihmettele yhtään tätä hävitystä jos tämä on niiden tekosia ensinkään. Jatketaan nyt vain matkaa, taikajuomani vaikutus kuluu kokoajan eikä minulla ole näitä joka väliin juotavaksi."

"Anteeksi, en ajatellut. Tämä kun on vasta toinen tehtäväni, niin...", Qvir sanoo hiljaa ja sitten lisää nopeasti normaalilla äänellä, "No jatketaan sitten nopeasti eteenpäin".

Ohittaessaan Qvirin Rogar kiinnittää huomiota kuinka nuori tämä poika tosiaan on, taputtaa tätä rohkaisevasti olalle ja sanoo: "Ei se mitään. Tähän tottuu aikanaan ja ehkä jopa turtuukin hieman."

Kumbi yrittää olla katsomatta ruumiita liian tarkasti. Peittelee huonovointisuuttaan, muttei sano ääneen mitään.

Qvir lausuu hiljaisen rukouksen seuratessaan muita eteenpäin.

"Onpa tosiaan..." Teziem mumisee itsekseen vaitonaisena. Pian hän kuitenkin ryhdistäytyy ja jatkaa matkaansa ylös läntisiä portaita.

Arstark katselee hiljaa ja pitkällä katseella ruumiita ennen kuin sanaakaan sanomatta taas jatkaa ryhmän perässä.

Portaat johtavat vielä kerran kerroksen ylemmäs. Näkymä ei ole aivan niin raju, sillä tässä kerroksessa häkkisellejä on vain kaksi ja ne ovat tilavampia ja yleellisempiä. Ikkunoista avautuu näkymä kaupungille, kurottamalla näkee jopa muurin yli merelle. Näistä ilonpilkahduksista huolimatta toisessa sellissä makaa rujosti murhattu vanki.

Portaita ylemmäs ei näy, mutta kattoluukku viittaisi ullakkoon. Kattoluukun kahvasta roikkuu köydenpätkä, mikä helpottaa kiinniottamista.

Qvir vilkaisee ympärilleen näkisikö jotakin joka auttaisi ylös pääsemiseen, tai jotakin muuta yleisesti kiinnsotavaa. "Ilmeisesti haluamme vilkaista katoluun taakse", hän kysyy tovereiltaan. "kaksi selliä, mutta yksi vanki. Olisiko toinen päässyt katolle" qvir tuumii samalla kuin tarkistaa pikaisesti kuolleen vangin.

"Olisikohan kello suoraan vintillä? Nämä vangit ovat asuneet leveämmin, kuin kohtalotoverinsa alakerrassa. Ehkä aatelisia, joiden perheet maksavat paremmista oloista? En tunne Taldorin tapoja, mutta kuulostaisi juuri niin korruptoituneelta kuin voisi kuvitella." Kumbi miettii ääneen.

"Meille kyllä sanottiin että kello olisi kappelissa. Tietysti kappeli saattaa olla ullakolla. Vähän kyllä epäilen sitä", Qvir vastaa tälle vaikka Kumbi ei varsinaisesti kenellekkään näyttäisi puhuvan.

"Hmm tosiaan. Eipä tämä teurastamo ole pahemmin kappelilta vaikuttanut. Olisiko luukku ansoitettu?" Kumbi vastaa Qvirille.

"Viime käynnistä päätellen tässä vankilassa pyöritettiin pikemminkin jonkinlaista nokkimisjärjestystä noudattavaa rikollisrinkiä. Vangeilla oli kaikinpuolin suhteellisen vapaat elinolosuhteet. Vartijatkin tuntuivat olevan mukana leikissä." Rogar mutisee katse kohdistuneena kattoluukkuun ja sen köyteen. "Väistäkääs hieman, kohtahan sen näkee onko siinä ansaa," jatkettuaan Rogar tarttuu köydestä kiinni ja riuhtaisee koko painollaan luukun auki.

Rogarin riuhtaisun vaikutuksesta koko luukku rämähtää auki ja paljon tomua tippuu alas.

"*köh* *köh*", Qvir vähän yskii pölyn laskeutuessa. "Tuolla ei taida kukaan olla ollut vähään aikaan. Saattaisi olla mielenkiintoista tutkia se, mutta tuntuisi hassulta että kello olisi tuolla. Tosin tänne tulevia ovia ne elementaalit vahtivat", hän sanoo köhien välillä.

Jos katto on n.10 ft. korkeudessa; Mediumin vertical reach on 8 ft. asti ja kurottavaksi jäisi 2 ft. Paikaltaan hyppääminen tuplaa DC:n joka on normaalisti 8, nyt 16; Take 10 Acrobaticsilla 18 eli onnistuu triviaalisti. "Kurkataan nyt kuitenkin," Rogar sanoo ja hyppää luukun reunaan kiinni ja kampeaa itsensä siitä ylös.

Teziem seuraa Rogarin toimia valppaana ja koettaa samalla katsoa ikkunoista vieläkö ulkona taistellaan.

Qvir: Detect magic. Odotellessa Qvir päättää tarkistella onko ympäristössä maagisia esineitä.

Arstark saapuu luukun lähelle katselemaan Rogarin perään ja odottelemaan mikäli jotain löydetään.

Rogar saa helposti kiinni reunasta, ja parin yrityksen jälkeen saa kuin saakin itsensä ylös ullakolle. Ullakko on tomuinen ja näyttää olleen koskematon vuosikausien ajan. Ullakolla tuntuu olevan vain erinäisiä pellavasäkkejä, muodoista päätellen niissä on esineitä eikä lainkaan jauhoja tai muuta semmoista.

"Mitä näkyy?" huikkaa Kumbi Rogarille. Kumbi on jäänyt varsijousensa kanssa ovenrakoon vahtimaan selustaa.

"Paljon pölyä ja säkkejä joissa lienee esineitä, taidanpa tutkia läpi, vai haluaako joku muukin tulla ylös katsomaan?" Rogar kysäisee, samalla kun tarttuu umpimähkään lähimpään säkkiin, ja on aikeissa avata ja katsoa sen sisään.

Säkissä on hyvin satunnainen kokoelma tarvikkeita. Kaikesta päätellen nämä kuuluivat muurarille.

Tuhahtaen näkymälle Rogar jättää muurarinsäkin sikseen ja antaa katseensa kiertää josko tämän silmiin osuisi jotain tornikellon muotoa muistuttavaa.

"tietysti voisi tarkistaa jos jossakin siellä on taikuutta", Qvir sanoo ja kotitaa kiivetä ylös. Pääsyään ylös hän koittaa pikaisesti tarkistaa onko jossain ullakolla magiaa. "Näitä saattaisi olla kiinnostavaa penkoa, mutta josjuoman vaikutus kuluu koko ajan, niin ehkä pitäisi palata myöhemmin"

Kun mitään toivotunlaista ei näy ullakolla, Rogar kapuaa alas ja toteaa: "Ei siellä ole mitään merkittävää. Vanhaa rojua, muttei mitään sellaista mitä etsimme. Mennään alas, ehkä kellarista löytyy jotain mielenkiintoisempaa. Jos ei muuta niin ehkä ainakin pari derroa mukiloitavaksi."

Toden totta, Rogar ei pikaisella etsinnällä löydä säkeistä kuin vanhojen vankien tamineita ja tarvikkeita. Ihan yhtälailla loitsukeilaus ei paljasta yhtään mitään.

"Hukkareissu ja takaisin alas sitten", toteaa Qvir, "Miksiköhän ne elementaalit vahtivat tänne tulevaa ovea?"

Qvir on hetken hiljaa ennen kuin jatkaa: "Oliko täällä vielä pääsy alas kellariin? Voihan kai se kappeli sielläkin olla, tai sitten siinä pihalla jossa kävimme kääntymässä".

take ten ja aid-ketju tonkimiseen anyone? "Tongitaanko sellit vielä perusteellisesti? Jakaudutaan ryhmiksi ja käydää ne yksi kerrallaan läpi. Kukahan meistä on tarkkasilmäisin." Kumbi ehdottaa ryhmälle.

"Rogarilla oli jokin taikajuoma, jonka vaikutus kuluu koko ajan, joten pitäisköhän meidän kiirehtiä vai ehdimmekö tutkimaan sellit? Ehkä ehdimme tänne myöhemmin tai sitten emme, paha sanoa" Qvir puhelee.

Rogar vilkaisee olkalaukkuunsa ja tarkistaa rannekotelonsa, kunnes toteaa kuivahkosti: "On näitä vielä kolme ja kukin kestää tunnin kerrallaan, mutta nämä maksavat viisikymmentä kultapalaa kappaleelta, joten itse käyttäisin mieluiten sen ajan hyödyksi kuin tuhlaisin jokaiseen keikkaan kaksisataa kultapalaa resursseistani ellei ole aivan pakko, ymmärrät varmasti? Lähinnä tarkoitin sitä, että ylimääräisen jahkailun voisi jättää vähemmälle. Tarpeellinen tutkiminen on toki eri asia. Oletko siis aivan varmasti sitä mieltä, että näistä veripalttuisista selleistä löytyisi vielä jotain mitä täältä ei vielä ole viety parempaan talteen? Jos olet, niin toki, tutkitaan vain, mutta jos epäröit, jatketaan mieluiten matkaa ja tutkitaan jälkeenpäin." Tämän jälkeen Rogar jää katsomaan Qviriä suoraan silmiin ilmeettömästi odottaen vastausta.

"Missähän se kello sitten lienee..." Teziem pohtii ääneen kun Rogar palaa ullakolta. "Luulisi kumminkin että tornikello on tornissa. Kai täältä sitten löytyy kappeli jostain muualta." Mumistuaan näin itsekseen haltia havahtuu Rogarin ja Qvirin keskusteluun etenemisestä. "Olen samaa mieltä Rogarin kanssa. Kuka ikinä murjoikaan nuo ruumiit selleihin teki niin perusteellista jälkeä, ettei sieltä löydy muuta kuin veripalttua, luulen. Kellariin taisi olla pääsy siltä tasolta jossa kohtasimme elementaalit. Sanoisin, että jatketaan sinne pikimmiten. Tämä paikka on jokseenkin kammottava", Teziem sanoo.

"Jatketaan vain, oma suojaloitsuni vanhenee jossain kohtaa myöskin. Kellari voisi olla seuraava askel." Kumbin naamasta näkee, ettei naista houkuttanut ajatus veristen ruumiiden tonkimisesta lainkaan.

"Ei kyllä täältä näytä mitään järkevää löytyvän. Katsotaan vaan toisaalta", Arstark myös vahvistaa yleistä mielipidettä.

Kun kellään ei näy olevan vastaansanomista, Rogar lähtee edellä kohti alempia kerroksia ja kellaria.

Qvir katselee vielä magian tunnistuksella ympärilleen ennen kuin kiirehtii muiden perään.

Ei niin mitään maagista.

Myös Teziem seuraa muiden perässä alakertaan kohti tuntemattomia kauhuja jotka odottavat kellarissa.

Matkalla kellariin Qvir katselee matkan varrella olevia teurastettuja vankeja. Vangit olivat aseettomia ja osa selleissä, joten he olivat avuttomia. "Tämä on ollut teurastusta, ei sotimista tai taistelua hyvän asian puolesta. Tämä on pahuutta", hän ajattelee mielessään ja haluaa tehdä parhaansa estääksen tällaisen jatkossa. "Jos edes joku olisi ollut pelastettavissa", hän miettii masentuneena.

Rogar ottaa ansasta 6 pistettä vahinkoa. Kiireisen oloinen Rogar ei portaita laskeutuessaan huomaa pientä narua, jonka hän askeleellaan katkaisee. Pieni mekanismi sylkäisee nuolen häntä kohti ja jää törröttämään kipeästi olkapäähän.

"Rovagugin pershaiven!" Rogar sadattelee saadessaan nuolesta.

Rogarin johdolla ryhmä päätyy katutason kerroksesta kerrosta alemmas. Tutun vapaan tilan häkkeineen sijasta he näkevät miltei ympyrän muotoisen käytävän, jonka seinustoilla on yhteensä 4 puista ovea. Ovet ovat sepposen selällään ja niiden sisällä näyttäisi olevan yksinkertaisia, valottomia sellejä. Täällä ei ole veriteon jälkiä, huoneissakin sängyt ja muut hyllyt ovat jätetty verrattain niille sijoilleen.

Qvir: jos vihuja ei näy ja ryhmä ei vastusta, niin yksi channel. Saatuaan muut kiinni alas päästyä Qvir katsoo Rogarin haavaa ja Teziemin maaotusten kanssa käydyssä tappelusta saamia vammoja. "Jos ett vastusta voi käyttää Sarenrae parantavaa voimaa. Kaksi on kuitenkin vahingoittunut jo", hän sanoo antaen pimeän halkovan katseensa kiertää valottomissa selleissä jokaisessa vuorollaan etsien vihollisia tai heitä hyödyntäviä tarvikkeita.

Kaikki paranevat 5 pistettä. Qvirin parantava voima sulkee avoimia haavoja ja estää tulehduksia.

"Kiitos," Rogar kiittää Qviriä parannuksesta. "Kuka perkele ansoittaa vankilan käytäviä?"

"Vaikuttaisi siltä että tätä on käytetty jonkinlaisena tukikohtana", Teziem toteaa kävellessään eteenpäin. "Kelloa ei tosin näy, joten jatketaan eteenpäin."

: Qvir: Detect magic ja darkvision huoneiden skannaukseen. Qvir vielä skannaa huoneet magian varalta samalla kun muut miettivät minne sitten.

Qvir ei havaitse mitään maagista.

"Arvatenkin ehkäisemään vankipakoja entisestään. Näihin tyrmiin on lukittu vaarallisimmat yksilöt pois näkyvistä ja muiden seurasta." Kumbi spekuloi Rogarin kysymystä. "Tutkimmeko vai jatketaanko matkaa?" kysyy Kumbi yleisesti.

Rogar kohauttaa olkapäitään, ja toteaa: "Voi olla, on se silti hieman outoa. Tuo vaikuttaisi kerran laukeavalta ansalta, vai mitä sanot Teziem? Jos on, niin täällä saattaa olla vielä joku hengissä ja kenties juttutuulellakin... Tuo kun saattoi olla myös vain varotoimenpide mahdollisia tunkeutujia vastaan," Rogar pohtii ääneen kunnes jatkaa, "jatketaan matkaa, en minä tähän nuolen osumaan ole kuolemassa, kiitos Qvirin ja Sarenraen."

Kerrosta alempana ryhmä näkee miltei täysin paljaan huoneen. Pienet ruostekasat viittaavat kaltereiden olleen huoneessa jakamassa tyrmiä, mutta nyt sekalaiset huonekalut ovat sikinsokin pitkin koko suuren huoneen pituutta. Kaakkoisessa nurkassa on kuitenkin ovi. Portaita alaspäin ei tässä kerroksessa enää ole.

Poikkeuksellisesti he löytävät huoneesta hahmon, joka on joillekin tuttu. Sekavatukkainen rääsyihin pukeutunut mies maalaa vimmatusti eteläistä seinää. Siinä kaksi käärmettä ovat kietoutuneet suuren kellon ympärille, ja joukko sekalaisia humanoideja juoksevat kohti käärmeitä taustalta. Maalari ei tunnu noteeraavan lähestyviä tiennäyttäjiä.

"Jaa, olisiko derrot myös sen kellon perään?", Qvir kysäisee muilta. "Onneksi joku edes on hengissä", hän jatkaa hetken kuluttua. "Ruostehirvitöt ovat ilmeisesti käyneet täällä, vai tulivatkohan ne täältä?"

"Mistä tuota tietää mitä niiden kummajaisten päässä liikkuu. Minua ihmetyttää kyllä hieman enemmän se, miten tuo hourupää on elossa. Tai miksi," Rogar mutisee.

"Hän on kultisti ja hullu. Derrot tekivät yhteistyötä kultistien kanssa ja ovat myös hulluja. Saattaa olla että ei korppi korpin silmää noki", Qvir toteaa skannaten huoneen pikaisesti magialta.

"Te siis tunnette tämän... yksilön entuudestaan?" kysyy Kumbi hieman hämmästyneenä.

"Juu", Qvir vastaa katsahtaen Kumbia. "Ei tainut olla puhetta, mutta edellisen tehtävän saimme suoritettua vain koska hän maalasi taulut joista saimme vinkkejä. Hullua että hän auttoi meitä koska siten estimme yhden kultistien ja Derrojen suunnitelman, mutta eihän noista hulluista ota selvää", hän jatkaa

Teziemin kulmat kohoavat hämmästyksestä haltian huomatessa mielipuolisen maalarin. "Häntä en odottanut enää näkeväni", Teziem sanoo. Hän katsoo maalausta ja toteaa huolestuneeseen sävyyn: "Huomaatteko nuo käärmeet? Ennustan meille vaikeuksia. Kello varmaan löytyy jostain tuon oven takaa" - Teziem katsahtaa Qviriin - "elleivät derrot ole sitä jo vieneet. Kumbi ja Arstark, älkää huolehtiko maalarista, hänestä tuskin koituu mitään harmia. Ellei mies sitten aiheuta hälytystä..." Haltian sanat jäävät roikkumaan ilmaan ja hän jää katsomaan kultistimaalaria mietteliäänä. Hetken päästä Teziem kuitenkin sanoo: "Jatketaanko tuonne ovelle sitten?"

know arcana, local, religion, planes, linguistics +8 jos Kumbi hoksaa maalauksesta jotain "Hänen kuulustelemisensa lienee ajanhaaskuuta?" Kumbi katselee maalaajaa ja hänen hengentuotostaan.

Maalaus on juuri semmoinen miltä se näyttää.

"Tuskinpa tämä hullu mitään tietää tahi kykeneekään tekemään, koitetaan nyt pysyä päätehtävässämme ja löytää se kello", Arstark toteaa ja nyökkää Teziemille.

"Viimeksikin häneltä saatiin enemmän irti maalauksista kuin puheesta, mutta en tiedä jos hänellä olisi jotakin ohjetta", Qvir sanoo kääntyessään seuraamaan muita. Hän riimittelee mielessään kysymystä, vaikka ei sitä sanokkaan: "Kellon kauniin maalasit, mitä siitä kertoisit? Mistä sen löydämme, jos sitä kaipaamme?"

Perception take 10 = 20 jos jotain merkittävää pistää silmään oven tietämillä Rogar pyyhkäisee ilmaa kasvojensa editse ja tuhahtaa, ilmaisten aikovansa jättää seonneen maalarin omaan arvoonsa, ja suuntaa kohti ovea. "Teziem, katsoisitko onko tuossa ovessa ansoja? En yllättyisi enää vaikka olisikin."

Qvir Gudiance Teziemiin. Qvir antaa Teziemille pikaisesti pienen avun opastuksen muodossa.

Kumbi lataa jalkajousensa. "Hän ei arvatenkaan ole agressiivinen myöskään?" Vilkuilee maalaajaa arvelevasti.

"Jos katsot miten hän maalaa, niin kyllähän hän agressiiviselta vaikuttaa, mutta en tiedä onko kenenkään kimppuun hyökännyt", Qvir vastaa.

Maalari ei ole vieläkään tehnyt elettäkään reagoidakseen tiennäyttäjien saapumiseen. Hän jatkaa vain maalauksensa yksityiskohtien hiomista, taideteoksen lähentelevän hyperrealistista kuvausta.

Perception +9 (Disable device +12) Teziem ihastelee maalarin uskomattomia taidonnäytteitä ja siirtyy sitten tutkimaan ovea ansojen varalta. Ovi on ansoittamaton ja Teziem raottaa sitä hiljaa ja kurkistaa sisään, viittoen muita olemaan varuillaan.

Teziemin avaaman oven takaa paljastuu paskahuussi, mutta ei mikä tahansa paskahuussi kuitenkaan. Sen puinen kansi on auki ja sieltä pilkistäväh tikapuiden päät.

"No tuolla en usko kappelin olevan. Ellei Derrot ole sitä ryövänneet ja se mahdu tuosta kannesta sisään", Qvir sanoo nähdessään huussin Teziemin olkapäiden yli. "Kyllähän tuollakin voi 'hartauden' pitää, mutta...", hänen lauseensa vaimenee kesken.

Rogar purskahtaa kovaääniseen nauruun kuullessaan Qvirin letkautuksen, "Olet sinä aika veijari, poikaseni..." hän sanoo ja läimäisee nuorukaista selälle hyväntahtoisesti, "...näyttäisi kuitenkin siltä, että arvon maalarimme tässä saattaa tietää paljonkin enemmän kuin päältä päin näkee, tai on enemmän järjissään kuin antaa ymmärtää...", hän jatkaa ja puolestaan vaimenee puoliääneen kun muistaa maalarin mielentilan.

"Ensisijainen tehtävämme oli tutkia sitä kelloa joka on kappelissa, joten jätämmekö tuon odottamaan kunnes löydämme kappelin?" Qvir kysyy.

Kumbin ryhti valahtaa alaspäin ja kämmen nousee otsalle. "Minä luulin että ne kaikki jutut Taldorista olivat vitsejä, joita peruskoulutuksen aikana kuuli..." Kumbi tuijottaa epäuskoisena käymälää ja tikapuiden päätä.

Rogar empii hetken, yrittäen muistaa kerrottiinko heille aiemmalla keikalla tämän maalarin nimeä.

Maalarin nimi ei koskaan selvinnyt kenellekään, ja pysyykin nimettömänä. Häntä kutsuttiin joko hulluksi maalariksi tai ihan vain maalariksi.

"Ehm..." Rogar aloittaa, kääntyen kohti maalauksensa parissa peuhaavaa maalaria ja jatkaa tapaillen jonkinlaista riimittelyä parhaansa mukaan, "...arvon maalari. Tahtoisitteko kertoa, jos tiedätte, mistä mahtaisi maalaamanne kello löytyä?"

Qvir tajuaa tilaisuutensa tulleen ja lisää jos miettineensä runon vähän muokattuna: "Kellon kauniin maalasit, mitä siitä kertoisit? Mistä sen löydämme, kun sitä kaipaamme? Onko se vielä kappelissa vai jo huusissa huppeluksissa?"

Arstark pudistelee päätänsä seuratessaan riimittelyä, mutta jää kuitenkin katseellaan odottamaan mikäli maalari sattumalta jotain vastaisikin.

Maalari tuntuu noteeraavan Rogarin puheen, mutta silminnähden innostuu ikihyvin Qvirin riimittelystä ja kääntyy häntä kohti. "Ken kauniita sanoja, korviin maalarin tuo? Kas ystävä hyvä, tuon aiemmin nähnyt oon! Miksi visiitti, audienssi, tänne kellarin kylmään? Maalaus kesken, älä silmääs siihen laita!" maalari riimittelee tuttuun tapaansa, ja elehtii käsien viuhuessa villisti.

Qvir on hetken hiljaa miettien käätäen katseensa pois maalauksesta. "Eksyksissä tässä olemme, kellon kappelin nähdäksemme. Jopa nimi on tuol' kellol, Kuuliaisuuden tornikellol, Nytten pyydän sulta neuvon, miten löytäisimme kellon? Maalari luova taitaja, olisiko meidän neuvoja? Vanha tuttu taitavainen, onko neuvon tietäväinen. Minne mennä löytääksemme, kellon kauan kaipaamamme?" hän lopulta avaa suunsa.

Teziem seuraa tilannetta vierestä. "Ooh, sinullahan on runoilijanlahjoja, hienoa!" hän kehuu Qviriä tämän riimiteltyä maalarille.

Maalari on haltioitunut Qvirin rimmailusta, ja maalaileekin tämän eteen ilmaan siveltimellään. "Mieli kelloa halajaa, kauas käsi ojentaa. Kah kaks käärmettä, paikaltaan vie, piiloon tuntemattomaan. Suunnitelmat katalat, muiden mielet matalat", maalari riimittelee, viuhtoen villisti käsiään kuin kapellimestari konsanaan.

"Poisako on paikaltansa, vietynä on sijaltansa? Kappelia turha koluta, jos sieltä pois on vietynä. Mitkä käärmeet katalat, työn on tämän takana. Sen me sitten selvitämme, kellon tuon kun löydämme. Reiästä tikapuun tuosta, kello piillon taisi juosta? Johtaako matkamme alle maan, vai aurinkoa katsomaan?", Qvir koittaa vielä saada jotakin irti, vaikka ei usko että maalarista enempää saadan irti. "Kello on ilmeisesti varastettu, joten lienee aito ja sitä halutaan johonkin katalaan suunnitelmaan. Haluammeko tarkistaa kappelin kuitenkin vihjeiden varalta, vai tutkimmeko tuon reiän?" Qvir kyselee ryhmäläisiltä hiljaa.

"Kaksi katalaa, kurjaa käärmettä", maalari toistaa, osoittaen maalaustaan. "Piiloon pistävät, kauas katseilta."

"Lienee parasta lähteä tuosta reiästä eteenpäin", Teziem tokaisee, "vaikka se vähän haiskahtaakin. Mistäpä muualtakaan tuo maalari olisi saanut tietää, että kello on viety ja kuljetettu pois kuin siitä, että se on jossakin vaiheessa viety tästä ohi. Kappelista sitä tuskin enää löytää, ja, no, minä en itse asiassa edes tiedä missä koko kappeli edes sijaitsee." Lauseensa lopussa Teziem nostaa kädet eteensä, kääntää kämmenensä ylöspäin ja kohauttaa olkiaan. Haltian kasvoilla on epämääräisen huolestunut ilme.

"Poluttaminen on enimmäkseen siistiä tutkimustyötä, sanoivat... Voi kun.olisin kuunnellut äitiäni." Kumbi nurisee puoliääneen. Käärmeistä Kumbille tulee mieleen jutut Aspiksen edesottamuksista. Katalat käärmet, nytkö niihin törmätään.

No viimeksi emme ihan noin sotkuiseen paikkaan päätyneet, mutta en siitä siististä siltikään tiedä", Qvir vastaa Kumbille. "Mutta eiköhän lähdetä kellon perään", hän lisää. "Kiitokset sulle lausumme, matkaa me kun nyt jatkamme", Qvir sanoo maalarille ja menee kurkistamaan alas jos näkisi minne tikapuut johtaa.

"..." Kumbi yrittää hetken riimitellä jotain kohteliasta maalarille, mutta liekö huusin taldodööri runosuonen tukkeena. Lähtee kapuamaan viimeisenä tikkaita.

Pitäkää tämä alimpana

Rogar astelee huussille, silmäilee hetken istuinosaa, mittailee vyötärönsä ja hartioidensa leveyttä, kunnes murahtaa ja repii istuinosan huit helvettiin ja paiskaa sen huolettomasti taakseen.

Huussin kuilu tosiaan jatkuu lyhyen matkaa alaspäin, todennäköisesti viemäreihin. Aromit ovat tavanomaisesti aivan taldorista.

Arstark vaikuttaa hienoisesti yllättyneeltä riimittelystä ollessa hyötyä, mutta piankin marssii jo huussille eturiviin ja lähtee kapuamaan alas. Päänsä vielä näkyessä tokaisee muille:"No niin neidit, eiköhän ryhdytä poluttajien oikeisiin hommiin."

"Valitettavasti hajuaistini on normaali", Qvir mutisee kivutessaan alas.

"Tämän tehtävän jälkeen en aio kyllä astua Taldorin maaperälle pitkään aikaan, ja kunhan laivani on valmis, kierrän Taldorin satamatkin kaukaa." Rogar mutisee kuin vastauksena Qvirin huomioon hajuaististaan.

Teziem nostaa paitansa kauluksen suunsa ja nenänsä eteen ja seuraa muita alaspäin. "Jos täältä ei löydy lyhyen matkan päästä ketään tai mitään, niin palataan tutkimaan loput linnoituksesta", hän ehdottaa kavutessaan tikkaita alas.

Rogar nyökkää Teziemin ehdotukselle. "Olen samaa mieltä, kannattanee tutkia kaikki sopet vankilasta ennen kuin lähdemme harhailemaan viemäreihin."

Taas Viemäreissä

Viemäreiden lemu sen kuin vain voimistuu alastultaessa. Samalla lietteen ja roskien sekainen vesi kohisee kosken lailla.

Arstarkin kavuttua alas hän näkee pimeänäöllään pitkän viemäritunnelin. Alas tultaessa miltei aivan vieressä seinämää on rikottu ja sen takaa on paljastunut suuri rautaovi, johon on kaiverrettu kuva välinpitämättömästä hahmosta pidellen kuperaa kuuta.

low-light vision + everburning torch: 40 ft. bright light/40 ft. dim light (Rogar&Teziem) Kunhan Rogar pääsee alas viemäriin, hän kaivaa repustaan ikitulen soihtunsa, jonka valossa hänkin näkee oven juuri ja juuri: "Kas, tuttu hahmo..."

Perception +8 "Argh, taas", Teziem kiroaa. "Eikö näistä Groetuslaisista saatu tarpeeksi jo viime reissulla... Noh, ainakin näyttäisi siltä, että olemme oikeilla jäljillä." Teziem vilkuilee ympäriinsä ja koettaa tutkailla löytyisikö maasta jälkiä joita lähteä seuraamaan.

Teziem itseasiassa huomaa muutamia paperinpalasia tikapuiden juuressa, ja muutaman lisää tunnelia jatkettaessa kivien luokse. Oven luona hän näkee haltiasilmillään myös muutaman paperinpalan.

"Eiköhän se ole tuo ovi josta pitäisi mennä", Qvir sanoo.

Acrobatics +10 Teziem nostaa katseensa maasta ja kääntää päänsä Qvirin osoittamaan suuntaan. "Krhm, taidatpa olla oikeassa", hän toteaa nolona. "Sinne siis. Mihin laitoinkaan tiirikkani..." haltia mutisee siirtyessään suurelle rautaovelle.

Teziem loikkii ketterästi märkiä astinkiviä käyttäen rautaoven luokse.

Acrobatics +8 "Mahtaakokaan edes olla lukossa, Teziem hyvä. Tarkistetaanko ensin ovatko nämä mielipuolet ansoittaneet ovea?" Rogar pohtii, pieni hymyn kare poskillaan, katselee kun Teziem tasapainoilee liukkaan näköisten pienten kivien yli ja seuraa perässä.

Huolimatta Rogarin akrobaattisista kyvyistä, hänkään ei voinut ennustaan yhden kiven olevan kuin jäätä, ja ulfeeni kaatuukin Taldorin hehkeisiin jäteliejuun. Hän ei kuitenkaan lähde virran mukana pidemmälle, jääden nojaamaan selin yhdeen kivistä.

Teziem: Elikkäs kun Rogar on saatu rautaoven puolelle, acrobatisoidaan (+10) köyden toisen pään kanssa takaisin muiden luo ja viritetään köysi Rogarin kanssa avuksi muille. "Rogar! Kaikki kunnossa?" Teziem huudahtaa toiselta puolelta. "Odotahan, etsin köyden", hän sanoo ja kaivaa repustaan silkkiköysivyyhdin jonka toisen pään hän heittää Rogarille. "Käytähän tuota apunasi, autetaan sitten muita."

"Pthyi! ...Mahtavaa, nyt meni vaatteet vaihtoon, tämä haju ei lähde ikinä!" Rogar sylkäisee liejuvettä suustaan ja niistää nenään luikerrelleen ...jonkin... takaisin sinne mistä tulikin ja kiroaa värikkäällä kielenkäytöllä skaldiksi ja tarttuu Teziemin ojentamaan köyteen.

Qvir katsoo Rogain kompurointia. "Minulle kelpaa myös apu", hän sanoo ja lisäksi lohtii kaikkiin loppuihin opastukset ylitystä varten.

prestidigitation Rogariin Kumbi katsoo Rogaria ja lietettä naama harmaana. "Groteuksen kaste, vai nytkö kuulut paikalliseen aateliin?" Yrittää Kumbi piristää mielialaa, lähinnä omaansa. "Oles hetki paikallasi niin tehdään tuolle siniverisyydelle jotain. Vai joko maat ja tittelit tuntuvat liian mukavilta."

Rogar mulkaisee Kumbia viiltävästi, mutta räjähtää nauruun lähes heti perään: "Ei, nämä Taldorin aatelistouhut eivät vedä puoleensa Linnormikuninkaiden Maiden kasvattia. Mitä oikein teet?"

"Minimoin hajuhaittoja, kestää tovin. Et ole erityisen raikas juuri nyt." Kumbi toteaa tehtyään silmänkääntötemppunsa.

"Hmph, kaipa se köysi on hyvä virittää, ei uinti ole järkevien kääpiöiden puuhaa", Arstark toteaa ja auttelee Teziemiä köyden asettelussa kunhan tämä pääsee taas tälle puolelle.

Toisella puolella jorpakkoa Rogar etsii sopivan paikan virittää köysi, ja varmistaa vielä pitävyyden pitämällä köydestä kiinni kun muut kapuavat yli.

Ryhmä saa kiinnitettyä köyden sammutettuihin rautaisiin, joskin ruostuneisiin, soihtujalkoihin, joita tunnelissa on tasaisin välimatkoin. Köysi on kyllin tukevasti ja auttaa jo siinä määrin ylikulkijoita, ettei ole pelkoa tippua lietteeseen. Ties mitä taldorilaisia maanomistuskirjoja sieltä löytyisi.

Acrobatics +10, Disable Device +12 jos ovi on lukossa Kun Arstark on saatu yli, Teziem irrottaa köyden soihtujalasta ja hypähtelee takaisin rautaisen oven puolelle köysi muassaan. "Noniin, katsotaanpas tätä ovea sitten..." hän sanoo ja menee tutkailemaan rautaovea.

Teziem välttää taldaanikasteen ja pääsee rautaovelle edelleen rahvaana. Tiirikat esillä hänen ensimmäinen yrityksensä avata ovi epäonnistuu ja lukko napsahtaa takaisin kiinni, mutta Teziem ehtii ottaa tiirikkansa pois lukosta ennen kuin ne menevät rikki. Erehdyksestä oppineena haltia kokeilee uudestaan ja saa vaivatta lukon auki.

"Miten sujuu?" Qvir kysäisee Teziemiltä tämän näperrellessä lukon kanssa.

Vastaukseksi Teziem työntää oven auki ja pakkaa tiirikat takaisin vyöpussukoihinsa. "Hyvinhän tämä", hän virnistää ja kurkistaa sisään.

Oven takaa paljastuu pieni kammio, jonka seinämät ovat kaarevia, sekä toinen ovi. Se on yhälailla rautaovi, mutta siinä ei ole merkintöjä.

"Teziem, Qvir, muistuttaako tämä teistäkin jotain mitä olemme jo aiemmin nähneet?" Rogar mutisee nähdessään kapean tilan. "...Saatan vain kuvitella, mutta taidan tietää mikä meitä odottaa tuon oven takana..."

"Olkaa hyvä ja jakakaa, jos osaatte arvata mitä tuleman pitää." Kumbi kommentoi Rogarin huomiota.

"Ihan puhdas arvio, mutta luulen että tuon oven takana aukeaa pyöreä kammio, jossa on liikkuva sillan tapainen härveli, joka on ahdas ja vaikeakulkuinen." Rogar puhuu hiljaisella äänellä, sillä hänellä on kutina, että oven takana saattaa olla kuulijoita.

Rogarin varuilla olo saa Qvirin tunteman olonsa vähän epämukavaksi ja hän päättää odotellessa antaa opastusta siten miten ehtii. "Mahdollisesti johtaa sinne kryptaan. Mutta ei kai muukaan auta kuin vain mennä sinne", hän sanoo.

Rogar nyökkää, murahtaa jotain ja avaa oven.

Qvir: Perception +1, Darkvision 30 Qvir tarkkailee rajoittuneella näöllään ja kuuntelee tarkasti.

ready ja ampu jos ovesta hyökkää joku ulos Kumbi ottaa varsijousen valmiiksi ja valmistautuu ampumaan mahdollisia vihamielisiä olentoja.

Arstark terävällä silmällänsä katselee tarkkaavaisesti ovelle ja odottaa hakku kädessä.

Teziem antaa Rogarille tilaa ja valmistautuu taisteluun ottamalla tikarinsa esiin.

Inska
18 Kumbi
16 Rogar
14+ Teziem
14 Qvir
10 Arstark
9 Ghoul

Rogar avaa oven, ja inhottava löyhkä tervehtii häntä. Pienestä kulmasta hän, ja vain hän, näkee iljettävän kaamiontapaisen, mädän otuksen. Huolimatta herpaannuttavasta lemusta, Rogar on virkeä ja tilanteen tasalla.

Move ruutuun F5, swiftillä Dragon Style ihan vaan koska voi (+2 saves vs. paralysis) Rogar ampaisee reilusti mätänevän otuksen ohi pyrkien välttämään tämän hyökkäyksiä ja vetää samalla kylmärautaisen miekkansa käteen, antaen samalla muille tilaa enemmän. "Varokaa, epäkuollut nurkan takana!"

Keltaiset T-kirjaimet ovat häkeissä olevia otuksia. Rogar liikkuu vaivatta otuksen ohi huoneen keskelle. Nyt hän huomaa käytävämäisen huoneen reunoilla puisia häkkejä, joiden pohjalla on olkia. Kuudessa häkissä on henkihieverissä olevia humanoideja, jotka makaavat olkipedillä vaivoin seuraten ympärillä olevia tapahtumia.

Mätänevä otus lähtee Rogarin perään, limaiset kynnet esillä ja väläyttäen teräviä vampaitaan.

Know relig. +8 disrupt undead +2 1d6 dmg ja liike G10 olettaen että ruudusta voi ampua esteettä kaameaa kaamiota

Kumbi kävelee eteiskammioon ja asettuu sivuun, jottei olisi muiden hyökkäysten edessä. Ampuu kädestään säteen kohti kaamiota.

Kumbi tekee 6 pistettä vahinkoa ghastille. stench 10-feet radius, Fort DC 15, sickened 1d6+4 minutes Astuessaan lähemmäs Kumbi todellakin tunnistaa otuksen epäkuolleeksi, kaamion pahemmaksi serkuksi ghastiksi. Hän tietää niistä paljon; ne lemuavat oksettavan pahalle, lamauttavat kynsillään ja levittävät tauteja hampaillaan, ja niiden lamaannuttava vaikutus tehoaa myös haltioihin tavanomaisista kaamioista poiketen.

Free: torch maahan, ready: kunnes saa flankin -> fight defensively +1 (2d6+2, 19-20; +1 bonus to crit confirm); flank, sickened, fight defensively huomioitu heittoihin. "Teziem! Selusta!" Rogar huutaa, pudottaa soihtunsa maahan ja jää odottamaan hetkisen, että Teziem tulee vastakkaiselle puolelle kaamiota ja lyö vasta sitten miekallaan pyrkien edelleen välttelemään otuksen kynsiä ja puremaa.

Teziem: Move ruutuun F7, tikari +9 / 1d4+2+2d8 Teziem syöksähtää Rogarin avuksi tikarit ojossa ja koetttaa tuikata kaamiota tikarillaan.

Teziemin saavuttua vierelle Rogar tempaisee varovasti miekallaan, jonka ghasti väistää helposti. Otuksen epäonneksi se väistää suoraan Teziemin tikariin, niskaan, kaulaan, ja otuksen lyhyt rääkäisy päättyy pään putoamiseen lattialle. Ghasti tuhoutuu tuhkaksi.

Lol taistelu on jo ohi! \:D/

Rogar kakoo huonovointisena ghastin jälkeensä jättämän hajun jäänteitä, ja yrittää parhaansa mukaan saada raitista ilmaa - mikä on hyvinkin niukassa, ollaanhan nyt taldaaniaateliston maisemissa.

"Olettepa te tehokas." toteaa Kumbi Teziemille hymyillen ja siirtyy tutkimaan lähintä häkissä kyyhöttävää hahmoa. Pyrkien olemaan käden mitan päässä, josko vaikka kaamiokuume olisi vienyt voiton.

Kumbi tunnistaa haavojen juovista, että kyseessä on kaamion purema. Hahmon, joka on ihmismies, voinnista päätellen tämä myös potee kaamiokuumetta.

Qvir: Heal +5 Qvir joka oli syöksynyt sisälle pyhää symboliaan pidellen valmiina antaen elmän energian virrata ha tuhota epäkuolleen katsoo ihmetellen ympäriinsä. "Sinulla taitaa olla jotakin hampaankolossa epäkuolleita vastaan Teziem. Hyvä meille", hän sanoo muistellen Teziemin aikaisempaa epäkuolleen tuhoamista. Tämän jälkeen Qvir kiinnittää huomiotaan häkeissä oleviin jos voisi tehdä jotakin heidän hyväkseen. "Oletteko missä kunnossa? Mitä on tapahtunut?" hän kyselee heiltä.

"Hhäh... heikossa", lähimmäinen hahmo vastaa vaivoin. "Napattiin, tuotiin, purtiin. Kurja olo." Muissa selleissä on myös ruumiita, jotka tosin eivät vaikuta saaneen kuumetta ja kuolleen vain verenhukkaan. Qvir ei välittömästi tunnista taudin merkkejä, mutta Kumbin havainnot vakuuttavat.

Samalla kun Kumbi ja Qvir tarkastelevat vangittujen kuntoa, Rogar ryhtyy etsimään kammiosta vipua jollaisen hän uskoo löytyvän aiemman samanlaisen kammion löytymisestä johtuen. "Teziem, autas vähän. Katsotaan saadaanko tämäkin kammio kääntymään... Luultavasti samanlainen vipu kuin aiemmassa täytyy löytyä jostakin."

"Valitettavasti osaamiseni on vielä aika huonoa, joten ei voi taudeille mitään", Qvir toteaa surullisena antaen opastusta tälle jos siitä olisi apua vastustamaan tautia.

Teziem: Take 20 perskaan -> 28 "Kiitoksia, työtänihän minä vain tässä teen...", Teziem mutisee hämillään kehuista. Hän vilkaisee surullisena häkkeihin vangittuja tuomittuja ihmispoloja ja menee sitten auttamaan Rogaria etsiskelemään vipua. "Jos täällä jotain on niin emmeköhän me sen löydä", hän sanoo ja alkaa kähmimään kammion seiniä ja soppia uteliaana.

Rogar ehättää jo Teziemin puhuessa paikallistamaan huonosti piilotetun vivun huoneen perältä. Rogar myös vastustaa mielihalun ruveta riuhtomaan vipua. Ohimennessään hän huomaa yhdessä tyhjässä häkissä olkien peittämän suuren arkun.

"Jaa, tuossahan se on..." Rogar mutisee, kun huomaa vivun. Kun hän huomaa arkunkin, hän jatkaa Teziemille: "...vilkaisehan tuota, Teziem!"

+1 diplomacy +1 heal "Keitä olette ja miksi teidät kaapattiin? Voimme saattaa teidät turvaan lepäämään ja parantumaan jahka saamme työmme tehtyä. Sinulla on kaamiokuume, kuten varmaan kohtalotovereillasikin. Tautiin voi kuolla jos sitä ei hoida. Kaamio on entinen kuten huomaat." Kumbi puhelee rauhoittavasti häkissä makaavalle miehelle samalla kun yrittää saada selville, kuinka pitkälle tauti on edennyt.

"Vankeja, enkä tiedä", mies vastaa vaivoin. Hän tyytyy nyökkäilemään Kumbille ja osoittaa kädellään yhtä häkkiä, missä on jo kuollut mies. "Hänellä on varusteita, ottakaa te nämä ja näyttäkää niille penteleille. Me ei niillä mitään tehdä." Tosiaan, osoitetussa häkissä vaikuttaisi olevan jalopuinen pitkäjousi ja täysi nuoliviini.

Jos miekkoselle, ja todennäköisesti muille hengissäoleville, ei tehdä mitään toimenpiteitä, he kuolevat vuorokauden kuluessa ja nousevat kaamioina.

"Minä voin ottaa sen jousen, jos kukaan muu ei halua? Minulla on vain nämä keihäät ja ne loppuvat kesken hyvin äkkiä." Rogar toteaa kun vanki mainitsee varusteista ja näkee ne häkissä.

Arstark laskee myöskin oman hakkunsa ja saapuu sisälle katselemaan paikkoja nyökäten Teziemille arvostavasti. "Katsokaa että he ovat toki jonkinlaisessa kunnossa, luonnollisesti hoidamme kyllä heidät turvaan kun olemme suorittaneet varsinaisen tehtävämme", Arstark sanoo hieman yllättävän vaimeaan sävyyn vielä Qvirille ja Kumbille ennen kuin astelee Teziemin ja Rogarin luokse katselemaan heidän mahdollisia löydöksiä.

Qvir Heal +5. Qvir koittaa parhaansa mukaan hoitaa sairastuneita täällä samalla kuin ympäristöä tutkitaan. Hoidettavia vain on niin monta. "Paras olisi jos tänne saisi muita jotka voisivat auttaa. En usko että heitä voi oikein siirtää", Qvir sanoo hoitaessaan heitä ja arvoidessaan montako on ja kuinka moni on saanut tartunnan. "Kuolleet yhteen lukittavaan häkkiin, jos joku onkin kuollut tautiin", hän lisää.

Qvir ei näin lyhyessä ajassa voi muuta kuin tarjota puhdasta vettä juotavaksi leilistään. Hän tietää kykyjensä riittävän taudin hoitamiseen, mutta ilman aikaa ja tarvikkeita se on silkkaa tuuripeliä.

"Teitä ei ole turvallista siirtää, ylhäällä on levotonta. Lupaan, että palaamme huolehtimaan teistä tai lähetämme jonkun muun. Olettaen, että olemme itse hengissä päivän päätteeksi." Kumbi ei haluaisi jättää kärsiviä pulaan ja odottamaan epäkuolleisuutta. Ajatus armomurhasta on kuitenkin liian julma, joten Kumbi ei siihen ryhtyisi. "Siirrämmekö heitä ensin vai jatkammeko? Osaatteko arvata mitä tuonnempana odottaa?"

"Kuolleet voisi siirtää ensin varmistamaan että epäkuolleita ei tule niin nopeasti elossa olevian luo. Muuten tarvitsemme parannustarvikkeita ja muuta hoitoon sopivaa. Kuten Kumbi sanoi, niin kukaan ylhäällä ei juuri nyt ehdi teistä huolehtia, joten turvallisinta teille on jäädä tänne lukkojen taakse ja odottaa paluutamme, jotta voimme hoitaa teitä myöhemmin. Toivottavasti parantaa tai ainakin estää että palaa epäkuolleina", Qvir sanoo surullisen näköisenä. "Oletteko muuten nähneet tornikelloa täällä ja toverini kysymyksen mukaan tiedättekö mitä on edessä?"

"Mikä tornikello?" vanki vastaa hämillään. "Ei ole semmoista näkynyt. Eikä tiedetä mitä tuleman pitää."

Perska +8; jos tarvii niin Disable device +12 Teziem vilkaisee Rogarin kehotuksesta arkkua ja tutkii sen ansojen varalta. Jos arkku ei ole ansoitettu, Teziem avaa sen ja tutkii sisällön. Kuultuaan muiden juttelua vankien luona hän sanoo Rogarille hiljaa: "Hommamme täällä oli etsiä se tornikello. Valitettava tilanne näiden vankien kannalta, mutta meillä ei ole nyt aikaa alkaa järjestelemään mitään pelastusretkikuntaa tänne. Se voidaan hoitaa tehtävän päälle myöhemmin." Teziem vilkaisee Kumbin ja Qvirin suuntaan ja jatkaa: "Emmeköhän saa heidätkin vakuutetuksi siitä, että tornikellon löytäminen on nyt tärkeintä."

Häkin salvan avattuaan Teziem huomaa lähempää oljet pois pyyhittyään, ettei arkkua ole lukittu laisinkaan tai edes ansoitettu. Hän raottaa sitä varovasti ja näkee siellä järjettömän läjän Cassomirin kauppaharkkoja. Niitä on arkussa ainakin tuhannen kultapalan edestä.

Rogar nyökkää Teziemille ja vastaa kylmästi: "Kuolema korjaa heikoimmat ensin. Ikävä juttu vankien kannalta, mutta sellaista elämä on. Minua kiinnostaa nyt eritoten, että pääsemme jatkamaan matkaa, ei se miten näiden vankien käy."

"Jos nyt jatkettaisiin eteenpäin tehtävässämme, ilmeisesti osaatte saada tämän huoneen kääntymään jotenkin? Katsotaan nyt mikäli kohteemme löytyy ihan tästä läheltä, niin voimme suorittaa tehtävämme ja sitten kuljettaa näitä loukkaantuneita pappien luokse. Olemmehan kuitenkin Cassomirin kaupungin sisällä tälläkin hetkellä emmekä missään Sekaminassa päivien matkojen päässä sivistyksestä", Arstark osallistuu keskusteluun.

"Aivan... Kyllä, jatketaan." Kumbi suoristaa ryhtiään ja valmistautuu huoneen kääntymiseen. Mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Teziem vilkaisee Rogaria ja nyökkää vahvistukseksi tämän toteamukselle. Sitten hän sanoo suurempaan ääneen: "Kas, täällähän on kultistien aarrekätkö. Näille tullee käyttöä jatkossa. Jaetaanpa saman tien nämä kannettaviksi, tulkaahan tännepäin. Sitten Rogar voineekin pyörittää huonetta ja katsoa löytyisikö kello sieltä." Kultapalajaon jälkeen Teziem valmistautuu jatkamaan.

Qvir pitää kädellä esillä kaulasta roikkuvaa pyhää symboliaan ja toisella valmistautuu löihtimaan jos tarve tulee. "En kai tämän valmiimmaksi tule", hän sanoo.

Kun kaikki ovat osoittaneet olevansa valmiit, Rogar vääntää jo tottuneesti vivusta.

Rogarin väännettyä vivusta huone alkaa tärisemään, ja pikkuhiljaa kääntyy vastapäivään, kunnes oviaukkoon ilmestyy aivan uusi reikä. Se taitaa johtaa pois viemäreistä, johonkin aivan uuteen tunneliverkostoon.

Huom! Low-Light Vision wild Stalker Rangerista :P Rogar poimii maahan pudottamansa soihdun ja astelee ensimmäisenä tunneliin.

Qvir huokaa hiljaa ja seuraa perästä valmiina kanavoimaan positiivista energiaa jos upäkuolleita ryntää taas laumoittain vastaan.

"Noniin, mitähän täältä löytyy..." Teziem sanoo hiljaa ja seuraa Rogaria tunneliin.

Rogar jatkaa tunnelinsuuta pidemmälle pimeyteen.

Pimeille maille... taas

Ryhmä jatkaa matkaa tunnelia pitkin, joka tuntuu viettävän alaspäin ja muuttuen lopulta luonnonvuomaavan näköiseksi tunnelistoksi. Rogar tuntuu tietävän Cassomirin alaiset käytävät kuin omat taskunsa, huomaten heti ensitöikseen pieniä revittyjä paperinpalasia ja päätellen niistä reitin, jota jostain syystä pitäisi seurata. Tunnelit ovat viileitä ja kosteita, ja ainoat valonlähteet ovat ryhmällä.

Maan alla aika tuntuu ikuisuudelta, ja ehkä on kulunut tunteja kun ryhmä saapuu suurempaan kammioon. Siellä täällä näkyy luolan seinämistä puskevia sinisiä kristalleja, sekä nähtävästi suuri suolaesiintymä pilkottaa kaukaisesta seinämästä. Kammiota on nähtävästi käytetty leiripaikkana päätellen olkipesistä. Se on myös tavattoman sotkuinen.

Edempänä näkyy soihtujen valaisema käytävä.

Tunnelin laajentuessa vihdoin luolaksi, Rogar kietaisee vyölaukustaan juoman huiviinsa, saaden jälleen maaginpanssarin. "Jahas, täällä onkin majaillut joku. Olkaa valppaana", hän toteaa ja lähtee etenemään varovasti seinän viertä.

"Tuolta varmaan löytyy vastauksia", Teziem toteaa ja viittaa soihtujen valaisemaa käytävää kohti. "Ja varmaan myös ongelmia", haltia sanoo tuimasti ja ottaa tikarit esiin.

"Derroja?" kuiskaa Kumbi ja tarkistaa varsijousensa latauksen.

"Mahdollisesti", Qvir kuiskaa ja loihtii kaikille opastuksen.

Rogarkin pujottaa soihtunsa vyöllään kilisevään metallilenkkiin ja sitoo soihdun vielä narulla kiinni, ettei se putoa siitä melskeessä. Sitten hän venyttelee sormiaan rystyset kovaäänisesti rutisten ja puristaen kätensä nyrkkiin. "Syöveriin Derrot..." Rogar mutisee skaldiksi.

Edetessään Rogar huomaa lähellä soihtujen valaisemaan käytävää on pienen kiven alle sullottu jotain, mikä vaikuttaisi paperinpalalta. Hän nappaa sen nopeasti ja avaa sen. Paperinpala on pieni ja siihen on kirjoitettu hätäisesti teksti, jonka Rogar lukee ääneen muille.

Toivo on menetetty. Miitit yrittivät vallankaappausta, mutta heidän omat rivinsä pettivät heidät ja lopputulos oli teurastus. Tämä odotus on piinaa, ja kaipaan jo armollista rauhaa miittien nilviäisten vatsoissa. Pelkään sitä tuntematonta kamaluutta, mikä minua odottaa, kun derrot pakottavat minut altaaseen, jonka olen kuullut kuplivan huoneesta edestäpäin. Ne kiljaisut eivät ainakaan rohkaise minua. Minua pelottaa.

"Eikä mitään kellosta vieläkään. Tuo allas ei kuulosta lupaavalta, mutta jos derrot ovat vieneet kellon siitä ohi, taitaa meidänkin olla välttämätöntä mennä perässä", Teziem sanoo hieman harmistuneen kuuloisena. "Varaudutaan äkilliseen säkkipimeyteen, derrot käyttävät sitä usein."

"Sitä tässä itsekin pelkään. Kyllähän tämä luolissa ravaaminen tuntuu näköäni terävöittäneen huomattavasti, mutta ihan säkkipimeässä en minäkään näe", Rogar mutisee. "Jatketaan matkaa, mutta korva tarkkana, jos ei silmä näe." Hän vielä sanoo, ja jatkaa etenemistään.

"Aurinko tai pimeys, ei väliä kun en kovin kauas näe", Qvir sanoo.

"Jatketaan vaan, eiköhän kellokin ole jo lähellä. Kyllähän nyt nämä tunnelit piristävämpiä ovat kulkea kuin pohjattoman taivaan alla vaeltaminen sentään", Arstark kertoilee selkeästi piristyneenä maan alla kulkemisesta.

Inska
18 Arstark
16+ Rogar
16 Qvir
14+ Teziem
14 Kumbi
8+ Derro
8 Mites

Rogar kulkee joukon etummaisina, ja näkeekin sitten tunnelin toisella puolella olevaan kammioon. Kammio on täynnä ihmisiä, miittejä ja tusinoittain derroja. Väkijoukon takana hehkuu vihreänä kupliva allas, johon derrot tönivät niin ihmisiä kuin miittejä. Aina uhrin pudotessa altaaseen kirkas vihreä välähdys heijastuu luolaston katosta. Altaassa olevat kirkuvat lyhyen hetken kunnes vaipuvat hiljaisuuteen, kelluen ja upoten myrkylliseen nesteeseen.

Rogarin saapuminen ei kuitenkaan jää keneltäkään huomaamatta. Niin vangit kuin derrotkin äkkäävät ryhmän. Noin kaksikymmentä derroa kääntää katseensa ryhmää kohti varsijouset esillä, mutta ennen teurastusta vankien joukosta yksi ihminen lyö nyrkillään herpaantunutta derroa. "Tilaisuutemme on tullut!" ihminen huutaa, äänen kaikuessa kammiossa. Muut vangit yhtyvät hurmokseen pelonsekaisissa tunteissa, paniikin omaisesti alkaen riuhtoa kahleitaan ja hyökäten orjuuttajiensa kimppuun. Derrot ehättävät taistelemaan vastaan, mutta kaaoksen ja sekasorron vaikutus on, ettei tiennäyttäjäryhmään keskity kuin pari hassua orjuuttajaa. Jo valmiiksi vahingoittunut derro astuu mittelöiden keskeltä ja katsoo murhaavasti samalla kun sivuilta astuu esiin kaksi miittiä. Selvästi nämä miitit ovat myös ruhjeilla, kiistatta muistutuksena vähän aikaa sitten tapahtuneesta vallankaappausyrityksestä.

std: divine favor, move: ruutuun N13, swift: Judgement of Sacred Justice Yllättäen Arstark nopeimpana ryhtyy toimiin ja loitsien siirtyy lähemmäs viimeinkin aikeena osoittaa omakin pätevyytensä taistelussa. Hakullansa osoittaen vielä tuomitsee derron: "Orjuuttamisenne aika on päättynyt, tuomitsen teidät täten Shein nimeen kuolemaan!"

Rogar move derron viereen, hyökkäys teki 13 pistettä vahinkoa. Rogar ottaa lohikäärmeen taisteluasennon ja ryntää derron kimppuun. Mahtava isku yllättää derron, joka kuvitteli väkijoukosta esiin astuessaan saavansa yllätysedun. Se viiltää äärettömän kipeän näköisesti pitkän viiltohaavan derron rintakehän poikki.

Qvir: Move M15, bless. Qvir siitryy eteenpäin sen verran että koko ryhmä on hänen näkökentässään. Tämä jälkeen hän loithtii ryhmälle siunauksen

MOVE ACTION: ruutuun J12. STANDARD ACTION: Tikarilla miittiä naamaan: +8, 1d4+2 Teziem syöksähtää huoneeseen huudahtaen samalla muille "Hoidan tämän!" Haltia liikkuu ketterästi toisen miitin viereen ja tavoittelee tätä toisella tikarillaan.

Teziem melko suvereenisti vasemmalla kädellä viiltää miitin puremaan luolaston lattiaa. Miittiparka ei edes ehtinyt tajuta, mikä häneen iski.

ilmeisesti M14 olisi Arstarkin takana +3 1d8 dmg; arcanistin tempulla immediatena counterspell jos derro tekee pimeyttä Kumbi lähtee Arstarkin perään ja havaittuaan miitin ampuu tätä varsijousellaan. Valmistuu henkisesti torppaamaan derron mahdollisen pimeyttämisen.

Kumbin vasama kyllä osuu miittiin, mutta niiden kovempi nahka ei salli suurta vahinka. Kipeän näköinen viilto ilmestyy miitin olkapäähän, ja tämä kiroaa tummaihoisen naisen jollain kielellä todennäköisesti suohon.

Derro katsoo vihaisesti hulluilla silmillään Rogaria, kälisee pari sanaa ja käden heilautuksen jälkeen Rogar ei näekän sitten yhtään mitään. Hän nopeasti tajuaa, ettei ole yksin. Koko kammio alkaa kaikua "En näe mitään" -huudoista, ja kuolonkorinoista tottakai.

Kaikki luulevat kuulevansa heihin huomion kiinnittäneiden vihollisten askeleet, mutta todellisuudessa ne hukkuvat kammion kaikkiin muihin ääniin.

Ainokainen miitti, jonka Arstark näkee loistavasti, jupisee kirouksiaan kääpiölle. Hän heittää niitä kintaalla, antaen kirouksen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Kartta Arstarkille ja Qvirille
Kartta Rogarille, Teziemille ja Kumbille
Inska
18 Arstark (K12)
16+ Rogar (K11)
16 Qvir
14+ Teziem
14 Kumbi
8+ Derro
8 Mite

move: K12(antaa tulla aoppia miitiltä), std: Mwk Heavy Pick +8, 1d6+5/x4 SJ+DF+Bless Arstark tosiaankaan ei ole kovin vakuuttunut miitin kirouksista ja jättää tämän omaan arvoonsa astellessaan derron viereen. Perillä antaen hakkunsa heilahtaa armollisesti kohti tämän hullun päätä.

Miitti ja sen iskuyritys ovat niin surkeita, ettei otus tikarillaan osuisi edes äitiinsä.

Arstarkin isku osuu kipeästi derroa olkapäähän, jonka kiljahdushetkeksi antaa viitteitä sijainnista. Kääpiö näkee, että derro on erittäin huonossa kunnossa, mutta kieltäytyy kaatumasta.

Koska Rogar ei näe mitään, hän kävelee siihen suuntaan missä olettaa Derron olevan, ja yrittää huitoa miekallaan sokeasti kohti otusta. "Toragin perskarvat, tule tänne niin syötän sinut taldorilaiselle tunkioaatelistolle!" Rogar mylvii derrolle kurkku suorana turhautumistaan pimeydelle.

Rogar huomaa kuinka joku yrittää tökkiä hänen sukukalleuksiaan miekalla, mutta panssari pitää. Vastaiskuna sokkona huitaisu miekalla, mutta tämä ei tunnu osuvan mihinkään.

Qvir murderous command mitiin. Oletus että joksee Derron viereen K11. Move K12 Qvir kuulee kommenteista että nyt taisi mennä muutamilta näkökyky. Derro heitti pimeyden, joten osa tarvitsee apua. Hän keskittyy ja antaa mitelle pakottavan käskyn hyökätä lähimmän mitin oman puolelaisensa kimppuun. Sitten hän siirtyy lähemmäksi Teziemiä huutaen: "Teziem, tulen auttamaan, edessäsi on derro!"

Delay "Mihin ne katosivat?!" Teziem huudahtaa ja jää miettimään etenemissuuntaansa.

delay, jahka tulee suuntaavia ohjeita varsijousen lataus ja ampu sinne päin.

"Sanokaa suuntima! Arstark, Qwir!" Kumbi huutaa ja jää odottamaan tietoja vihollisten.sijainnista.

Arstark, Kumbi, Rogar, Teziem: 8 pistettä vahinkoa. Arstark, Kumbi, Rogar: Stunned for 1 round (käsistä tippuu tavarat) Derro 5ft-step K10 Arstark näkee kun Derro ottaa etäisyyttä hänestä, nähtävästi huomaa kääpiön olevan lähelläolijoista ainoa, joka oikeasti näkee hänet. Haavaa pidellen derro virnuilee ilkikurisesti, käkättää ja selvästi loitsii. Qvir etäältä ehtii huomata, mitä on tulossa, muttei ehdi varoittaa ystäviään. Valtava pienellä alueella rajoitettu pamaus tuntuu rikkovan kaikkien paitsi Qvirin tärykalvot. Ääni lamauttaa suurimman osan tiennäyttäjistä, jättäen kokeneimman tiennäyttäjän yksin pimeyteen. Kumbi vastaavasti tömähtää lattialle; Qvir näkee sen. Hän myös huomaa, että derrokin lyyhistyy lattialle.

Mite charge L12 Miitin viha kääpiötä kohtaan tuntuu yliajan Qvirin loitsiman lumouksen, ja tämä menee surullisella tikarillaan tökkimään Arstarkia. Raukkaparka ei edes osu taintuneeseen kohteeseen, ja on yksin ryhmää vastaan.

Taustalla taistelu tuntuu etenevän, jostain syystä, kapinoitsijoiden eduksi. Toisaalta, derrot olivat hyvin vahingoittuneita edellisestä vallankaappausyrityksestä.

Yhä delayssa "Mikä perhana tuo oli?! Oletteko kunnossa?" Teziem huutaa korvat lukossa. Haltia on yhä hukassa pimeydessä eikä tiedä mihin suuntaan edetä.

Qvir: Selective Channel ja Move Miitin rinnalle. Kaikki paranevat 2 pistettä. Qvir vilkaisee pikaisesti vihollisten sijainnin nostaessaan pyhää symbolia ja esittäessään pikaisen rukouksen Sarenraelle ja antaa parantavan energian vapautua sybolista jättäen viholliset pois sen vaikutuksesta. Tämän jälkeen hän siirtyy miitin rinnalle suojellakseen maassa makaavia tovereitaan parhaan kykynsä mukaan.

Teziem odottaa näkevänsä jotain, Kumbi makaa lamaantuneena mutta tajuissaan maassa, derro lopettaa vuotavansa. Ja miitti tietenkin yrittää osua Arstarkiin, tällä kertaa hennosti kilistäen kääpiön raskasta panssaria. Säälittävä otus ei ymmärrä, että hänen olemassaolonsa on turha.

move: poimitaan hakku maasta(aop get), std: Mwk Heavy Pick +8, 1d6+5/x4 SJ+DF+Bless Arstark ravistelee päätänsä palauduttuaan lamautuksesta ja käännähtelee korvat tinnittäen ympärillensä huomaten lopulta miitin nyhertävän jotain vieressään, jolloin hän nappaakin maasta hakkunsa ja iskee miitin pois kärsimästä.

Kääpiön hakku murskaa miitin ja lopettaa tämän jonninjoutavan eksistenssin.

Taistelu on ohi.

Exodus

Tilanne ympärillä alkaa pikkuhiljaa rauhoittua äänistä päätellen, pimeyden kuitenkin vallitessa jokusen aikaa. Se katoaa parin minuutin kuluttua, jonka jälkeen ruumisten vuoret paljastuvat. Kaikki derrot ovat kuolleita, ja suuri osa miiteistä on hengissä. Nopea päätelmä on, että miitit olivat kerrankin fiksuina käyttäneet hyväkseen ihmisten suurta kokoa niin derrojen houkuttimina kuin lihakilpinä. Ihmisiäkin on toki hengissä, mutta useita makaa kuolleena sikin sokin kammiota. Luolaa peittää erityinen veren haju.

Selviytyneet miitit ja ihmiset vaikuttavat hämmentyneiltä, supisten keskenään. He huomaavat tiennäyttäjät, ainoat aseistetut pystyssä olevat ei-viholliset, mutta jäävät seisomaan epäröiden. Yksi miitti, iästä ja arvista päätellen päällikkö, lähestyy ryhmää, tekee jonkin omituisen käsiliikkeen ja lähtee pinkomaan tiennäyttäjien ohi sinne, mistä he tulivat. Muut lähtevät seuraamaan verkkaisesti, varoen tiennäyttäjiä vaistonvaraisesti.

"Tulkaa ympärilleni, niin parannan teitä sen mitä vielä pystyn", Qvir sanoo ja kerää haavoittuneet ja ryhmäläiset ympärilleen ja kanavoi vielä kerran. paranten niin montaa kuin mahdollista. "Tämän jälkeen pitääkin levätä", hän ajattelee tuntiessaan tutun väsymyksen leviävän hänen kanavoimisen saavuttaessaan osaamisen ja jaksamisen rajan.

Kun akuuteimmat uhat haavottuneilta on postettu alkaa hän kertelemään ympäriinsä tutkiskellen luolaa näkökykynsä rajoissa. Osaisiko joku kertoa mitä täällä tapahtui?" Qvir kyselee.

Perskaan Take 20 (=30) ja Sense Motivea, jos sillä jotain irtoaa, Kun pimeys viimein väistyy, Rogar näkee tilanteen rauhoittuneen. Hän poimii maahan pudonneen miekkansa samalla hieroen ohimoitaan äskettäisen pamahduksen aiheuttaman pökerryksen ja päänsäryn seurauksena. Ulfeeni vilkaisee derron suuntaan ja tuntee suurta halua polkaista otuksen pään murskaksi, mutta hillitsee itsensä ja tyytyy vain sylkäisemään tämän päälle. Sitten mies antaa katseensa kiertää ihmisjoukossa, mulkoillen kaikkia epäilevästi ja ryhtyen tutkimaan luolaa josko etsitty tornikello mahtaisi löytyä täältä.

"Mitäs mulkoilette siinä ja keitä te edes olette?" Rogar töksäyttää, kun hän kohtaa katseellaan useammankin tuijotuksen.

Teziem pitelee korviaan ja saapuu muiden silmiensä totuttua uudelleen valoon. "Mitähän ihmettä täällä oikein tapahtuu", hän tokaisee. Samalla haltia koettaa tähyillä näkyykö kuuliaisuuden tornikelloa täällä jossakin.

Ihmiset katsovat hämmentyneinä toisiaan. Melkein kuorossa kuullaan kuinka ollaan siitä ja tästä kaupunginosasta, jotkut ovat Swiftin vankilan vartijoita, jotkut vankeja ynnä muuta. Sekalainen läjä cassomiriläisiä.

Teziem eikä Rogar eivät löydä mitään tornikellon tapaista. Happoallas on läpikuultava, eikä sielläkään taida ruumiiden seassa olla yhtään kelloa.

Qvir lähtee kääntelemään jokaisen derron ruumiin minkä löytää. Niiden tavarat ovat pääosin vahingoittuneita ja täten käyttökelvottomia. Kuitenkin yhdeltä derrolta - vaatetuksesta päätellen jonkinlainen ylimys derropiireissä - löytyy nahkapanssarin povitaskusta pari kirjettä, yleiskielellä kirjoitettua.

Ismaccojen suvun jäsenet tekivät erinomaista työtä viemäriverkoston kanssa. Tunnelit ovat kattavat ja sisäänkäynnit hyvin piilotettuja. Sokkeloisuus koituu kokemattomalle turmioksi. Kattavalla tutkimisella selvitätte reitit Cassomirin tärkeimpiin rakennuksiin. Hyökkäys sisältäpäin toimii harhautuksena sekä yllätyshyökkäyksenä. Aloittakaa pienestä, he eivät oleta uusintaa lyhyen ajan sisällä. Kirjeessä on allekirjoitus, mutta se on sutattu lukukelvottomaksi.

Toinen kirje on kirjoitettu huomattavasti komeammalla kaunotyylillä.

Kaikki tarvittava pitäisi olla nyt toimitettuna luonnon kataklysmin kultille. Toivon, että olette hoitaneet tehtävänne sopimuksen mukaisesti. Tarkistakaa, ettei sovituille tapaamispaikoille ole jäänyt todisteita. Tiennäyttäjät seuraavat aikeitamme, joten pitää olla erityisen tarkkana. En luota kultin järjestelmällisyyteen, mutta teidän maineenne parhaina salakuljettajina on saanut minut vakuuttuneeksi. Kun operaatiomme onnistuu, voitte hakea palkkionne ja kadota Cassomirista.

-Kafar

"Siis nyt on jotakin hassusti. Onko se kello kuitenkin vielä kappelissa?" Qvir ihmettelee tovereilleen. "Tänne ryntääminen nyt kuitenkin auttoi näitä ihmisparkoja ja jos pystymme vielä pelastamaan niitä häkeissä olevia, niin tämä oli hyvä asia, mutta tehtävämme on kesken. Löysittekö te jotkain", hän lisää vielä ja kyselee muilta esitellen löytämiään kirjeitä.

"Nämä kirjeet vaikuttaisivat liittyvän viimeaikaisiin tapahtumiin Cassomirissa. Jotain outoa on ollut meneillään ja derrot Groetuksen kultteineen lienevät olleet sen takana", Teziem sanoo. Hänen silmänsä etsiytyvät ihmisjoukkoon ja katsovat näkyykö siellä tuttuja, aiemmin kadonneita ihmisiä. "Kelloa ei kylläkään näy täälläkään. Kapteeni Themishän tosin sanoi että se on vain huhupuheen mukaan Swiftin vankilan kappelissa. Lienee parasta käydä tiedustelemassa lisäohjeita ja ilmoittaa tästä koko salajuonijupakasta kapteenille ja toivoa, että juonen paljastaminen nostaa tiennäyttäjien pisteitä Cassomirin valtiaiden silmissä."

"Hmmm. Jos käymme ensin katsomassa sen kappelin. Jos se kello on vielä siellä, mutta se on havaittu väärennökseksi. Ja maalari taas puhui oikeasta kellosta", Qvir ehdottaa. "No pelkkää teoriaa, mutta käymättä kappelissa emme asiaan saa selkoa".

Qvirin viimeinen kanavointi parantaa 2 pistettä kultakin. Moni haavoittunut ihminen on kovin kiitollinen.

"Minustakin meidän pitäisi tutkia vankila ensin perinpohjaisesti ennen kuin lähdemme Themisin juttusille. Voihan se olla, että kellon jäljet johtavat aivan eri suuntaan kuin missä me nyt olemme. Tai että kello onkin väärennös." Rogar tuumailee.

"Tarkistetaan toki kappeli vielä kun sitä kautta palaamme, mutta uskon että löydöksemme täällä ovat hyvinkin tärkeitä tosiaan saattaa kapteenin ja mahdollisesti viranomaisten kuultavaksi", Arstark nyökäten toteaa ryhmän pohdinnasta.

Kumbi on toinnuttuaan yrittänyt saada ihmisille läpi aiemmin tavattujen kaamiokuumetta potevien raukkojen tilannetta. Kuullessaan muiden suunnittelevat jatkamista sanoo: "Tehtävä on tosiaan kesken. Mikähän on suorin reitti kappeliin?"

"Varmaankin takaisin samaa reittiä", Teziem toteaa. "Ehdotan, että lähtisimme viivyttelemättä matkaan."

Qvir aid antoher Rogarin perceptioniin +1:llä. Jos rogarin take 10 saataisiin riitävän korkeaksi löytämään kaikki mahollinen - jos täällä vielä jotakin olisi ;). "Kukaan siis ei ole nähnyt että tänne olisi tuotu mitään erikoista tavaraa?" Qvir vielä varmistaa ja auttaa Rogaria etsimään jos jotakin olisi piilotettu

Loppusuora

Vaikka ryhmä kääntää koko kammion ylösalaisin tornikelloa etsien, ei viitettäkään sen olemassaolosta näy. Turhautuneina he lähtevät takaisin vankilalle, kun kaikki muut vangit ja kaupunkilaiset ovat jo voitonriemuisina lähteneet eksymään pitkin luolastoa. Swiftin vankilan vartijat ja miitit, muiden onnettomien onneksi, näyttävät oikean reitin maan pinnalle.

Kun ryhmä viimein saapuu takaisin vankilalle alimman kerroksen pönttöluukun kautta, on siellä jo vastassa jonkinlainen vartioston tutkintaryhmä ihmettelemässä maalausta. Maalari itse on suukapuloitu tuoliin ja kahlittu kädet selkänsä taakse, ja häntä pitelee kaksi karskimpaa vartijaa. Uteliaasti ja läheltä maalausta tiiraileva viiksekäs vanhempi konstaapeli kääntyy heti esiin tulevan ryhmän suuntaan hämmästyneenä. "Ai vieläkinkö? Te... te ette näytä vartijoilta saati vangeilta. Keitäs te olette?" hän kysyy kulmat kurtussa. Muut vartijat selvästi varautuvat ja asettavat kätensä miekkojen kahvoille.

Qvir: diplomacy +7 "Ei hämminkiä. Mehän olemme tuttuja. Tai no osa ainakin", Qvir alkaa jututstelemaan mukavia. "Kävimme täällä aikaisemminkin jos joku teistä muistaa. Nyt kapteenimme lupasi meidän auttava teitä tämän Derro ongelman kanssa, ja se nyt sittne johti meidät tuonne maan alle. Kysykää nyt vaikka noilta ketkä vapautimme", Qvir sanoo koittaen kiinnittää vartijoiden huomion pelastettuihin siten että he pääsisivät luiskahtamaan huomaamatta käymään vielä kappelissa.

"Top tykkänään", mies sanoo astuen Qvirin eteen niin, ettei tämä pääse vilahtamaan ohi. Mies kattoo tuimasti ryhmää. "Mistä ihmee kapteenista te höpisette? Ette te vartioston jäseniltä näytä, enkä usko kapteenin lähettävän teitä muissa kuin vartioston univormuissa töihin", mies latelee, tarkkaillen kutakin luolastosta esiin tulevaa. Hän viittoo kädellään vartijoita. "Kysykää tarkemmat tuntomerkit pelastautuneilta niistä, jotka pelastivat ihmiset alamaista."

"En tarkoita vartioston kapteenia, vaan järkestömme paikallista kapteenia. Pahoittelen väärinkäsitystä, mutta jotenkin puhun vain kapteenista, vaikka teille olisi ollut korrektia sanoa Kapteeni Themis", Qvir korjaa lipsahdustaan.

"Tiennäyttäjiä", mies vastaa kummastellen, viittoen miehiään lopettamaan vankien kuulustelua. "Jaa, sitten tämä kuvio selkenee, paitsi yhden asian tiimoilta", hän jatkaa, kallistaen päätään. "Mitä te tiedätte anastetusta kappelin kellosta?"

"Emme muuta kuin että jotkin käärmeet haluavat sen", Qvir sanoo osoittaen maalarin suuntaan, "ja tämä tuli vähän sekavasta lähteestä. Mutta siis olen ymmärtäväni puheestasi että kappelissa ei ole enää kelloa".

"Yhteistyön ja hyvien välien nimissä meidän kapteenimme katsoi, että on parempi auttaa vartiostoa derro-ongleman kanssa. Toivoimme voivamme vaivojen palkaksi tutkia kelloa, se on kuulemma vanha ja maaginen. Kuten näette, olemme auttaneet paljonkin derropulman kanssa. Ja ennenkuin unohdan, huomauttaisin, että tuolla on kaamiokuumetta sairastavia vankeja. He kaipaavat välittömästi hoitoa, jotteivät muutu epäkuolleiksi. Tautia levittävän kaamion herra Arkady poisti ongelmien listalta. Jos kello on varastettu, autamme mielellämme paikallistamaan sen." Kumbi selvittää tilannetta vartioille.

"Jos johdatatte meidät kappeliin, niin voimme koittaa etsiä johtolankoja sieltä. Mutta kaapattujen luota ei ainakaan sitä kelloa ollut", Qvir sanoo. "Voisiko olla että se kello oli salakuljettajien palkkio", Qvir miettii mielessään.

Viiksekkään miehen kasvoilla on hymyn hiven. "Älkää huoliko, ette te ole enää rippituolilla", hän sanoo lievästi hekottaen, nostaen kätensä toppuutellakseen. "Hoidamme viemäreistä talteen sairaat yksilöt, tunnut tietävän tästä kaamiokuumesta niin voinet auttaa myös. Mutta kyllä, se mainitsemani tornikello on juurikin se, joka on nimenomaisesta kappelista ryövätty; sitä varten minä olen täällä." Hän alkaa kaivella taskujaan. "Minulla itseasiassa on todiste siitä kuka rikoksen on tehnyt, mutten tiedä henkilöstä yhtään mitään. Hän mainitsee tiennäyttäjät tässä, odottakaas hetki, luulen teidän tunnistavan nimen", hän selittää, kunnes viimein saa taitetun paperinpalan, jonka ojentaa tiennäyttäjille.

Teziem lukaisee viestin läpi. "Jaaha, vai Kafar taas. Sama nimi on noussut esiin aiemminkin. Heillä on täytynyt olla joku pidempiaikainen salajuoni menossa täällä, ja luulenpa ettemme olisi voineet tehdä juuri mitään sen estämiseksi näin lyhyellä toiminta-ajalla", hän sanoo. "Valitettavasti en kyllä osaa sanoa tästä tyypistä mitään. Laittomat huutokaupathan ovat täällä tosin melko yleisiä, joten niiden kautta voisi kelloa lähteä jäljittämään. Meidän lienee kuitenkin parasta jatkaa kapteeni Themisin luo raportoimaan tilanteesta. Omat kokemukseni salaisten huutokauppojen etsimisestä nimittäin kertovat, ettei niiden löytyminen ole todellakaan helppoa, ja kaikki tämän päivän kiivas taistelu ja luolassa koluaminen alkaa jo käydä voimilleni." Teziemin kasvoilta näkyy hienoinen väsymys, eikä haltia enää vaikuta yhtä spastiselta kuin reissuun lähdettäessä.

Rogarkin lukee viestin, ja hammasta purren hän ärisee: "Tiesin alusta alkaen ettei siihen nulikkaan voisi luottaa. Olisi pitänyt vain raahata mukana. Toivottavasti Valkyyria on valmis pian, sillä lähden vaikka yksin tämän haaskalinnun perään jos on pakko." Ne jotka ovat olleet Rogarin kanssa tekemisissä välipäivien aikana tietävät, että Valkyyria on upea viikinkityylinen pitkälaiva joka on rakenteilla Rogarin tilauksesta.

"Aspis on petollinen aina. Nähtävästi heihin ei voi koskaan luottaa", Qvir totetaa. "Mutta jos teemme raportin ja sitten autamme miten voimme", hän jatkaa.

"Aspis? Siis Aspis Consortium. No he eivät tämän jälkeen ole tervetulleita enää tänne. Tosin en oikein jaksa uskoa heidän enää tulevankaan tänne", viiksekäs tutkija huokaa ja kääntyy katsomaan maalaria. "Onko hän osasyyllinen? Mitä arvelette? Hän oli ainoa henkilö, joka löyty täältä vankilasta kun tulimme." Mies kääntyy takaisin tiennäyttäjien suuntaan. "Arvostamme apuanne kuitenkin, ja sillä saralla toimintanne Cassomirissä on tervetullutta", hän sanoo, selvästi yrittäen nostaa murtunutta ilmapiiriä.

"Uskallan väittää, että tämä mies on harmiton. Taiteilijat ovat erikoisia persoonia ja eittämättä hänellä vaikuttaisi olevan muitakin kykyjä - ennaltanäkemisen lahja - siveltimen käyttelyn lisäksi. Ilmeisesti hänellä on ollut tai voi olla edelleenkin kytköksiä luonnon kataklysmin kulttiin, mutta, jos hän olisi millään tavalla syyllinen tapahtumien kulkuun, tuskin hän olisi tänne jäänyt vaikka portit olivat auki ja tie avoin." Rogar järkeilee, ja kiirehtii lisäämään: "Tämä on toki vain oma arvioni, ei aikomus puolustella tai pyrkiä saamaan miestä vapaaksi. Häntä on pidetty täällä vangittuna, enkä syistä sen enempää tiedä, eikä se minulle kuulu. Varmasti siihen on hyvä syy myös jatkossa. Päättäköön paikalliset viranomaiset jatkosta..."

"Vai että Aspis taas kerran. Noh täytyy raportoida kapteenillemme, että epäonnistuimme tehtävässä. Ehkä Cassomirin hyväntahto tiennäyttäjiä kohtaan korvaa edes osittain tämän", Arstark kireästi toteaa jonkin verran synkkäilmeisenä.

"Nämä miekkoset eivät hetkessä parane; voitte käydä raportoimassa esimiehillenne jos niin mielitte, ja palata auttamaan ... jos niin mielitte. Olette jo auttaneet kovasti tässä kidnappaustapauksessa, etten odota teiltä enää ylimääräisiä henkilökohtaisia uhrauksia", mies kertoo, hymyillen parhaansa mukaan nostaakseen yleistä ilmapiiriä. Hän kääntyy maalarin puoleen. "No, hän oli täällä vankina kultin jäsenyyden vuoksi, ja semmoisena pysyköön. Hänen maalauksensa, kuriositeettejä kun ovat, tosin menevät hyvin kaupaksi aatelistolle, niin hänet myös pidetään täällä."

Näihin sanoihin mies päättää omat puheensa ja poistuu paikalta. Myrtyneinä uusista tiedoista tiennäyttäjät lähtevät poistumaan vankilasta, kulkien tällä kertaa etuovien kautta. Sisääntuloaulan vieressä, totta tosiaan, ruokalaa vastapäätä, on kappeli, jonka alttarin yläpuolella on tyhjä kellonpaikka.

Kapteeni saa kuulla kunniansa!

Ryhmä palaa loosiin, missä Hestia Themis onkin jo vastassa. "Sieltä agenttini saapuvatkin. Taistelu lienee taltutettu katujen huhujen mukaan", hän sanoo ovenkarmiin nojaten, hymyillen. "Tulkaa toimistooni, kertokaa raporttinne siellä", hän jatkaa, viitoten heitä seuraamaan, ja astelee itse rehvakkaasti huoneeseensa.

Hestia istahtaa rennosti tuolilleen ja levittää kätensä pöydälle. "Noniin, kertokaas minulle tästä derro-ongelmasta. Onhan se nyt viimein hoidettu?"

"Derro-ongelma on todennäköisesti hoidettu pidemmäksi aikaa. Niitä nimittäin kuoli kaupungin alla monia. Lisäksi Aspis ongelma on poistunut kaupungista, valitettavasti vain kellon kanssa ennen kuin pääsimme näkemään sitä", Qvir vastaa ojentaen kirjeitä Hestialle. "Eli epäonnistuimme todentamaan onko kello aito, koska se varastettiin ennen kuin pääsimme kappeliin", hän jatkaa.

Kapteeni pysähtyy. "Siis- anteeksi mitä?"

"Kertomanne tiedot olivat puuta ja heinää. Toki autoimme säästämään ihmishenkiä, joten ei tämä täysin hukkareissu ollut. Me saimme käsiimme myöskin mielenkiintoisen kirjeen..." Kumbi lukee aasi-aiheisen kirjelmän kapteenille.

"..."

"Mutta siis maanalla oli taistelu jossa kaapatut, miitit ja me taistelimme derroja vastaan. Yhtäkään elävää derroa ei sinne jäänyt. Kaapatut toimme takaisin ja samalla pelastimme muutamia joita ghasti on purrut. Joten uskoisin että apuani tarvitaan vielä sielä auttamaan ja tarjoamaan pitkäaisista hoitoa jotta he eivät kuilisi kuumeeseen ja palaisi epäkuolleina. Ainoa saavutuksemme siis on parempi suhtautuminen poluttajiin", Qvir sanoo selkeästi haluten lähteä auttamaan paikallisia. Jokainen vältetty epäkuollut on lahja elämälle, jokainen pelastettu sielu mahdollisesti tarjoaa myöhemmin apuaan parantaen mailmaa.

Teziem nyökkää vaitonaisena sivulla antaen muiden tehdä selkoa tapahtumista.

"Siis... koko tämä rulianssi derrojen kidnappausten kanssa oli todellisuudessa vain Kafarin aluille panema suunnitelma ryöstääkseen kuuliaisuuden tornikellon ja nöyryyttääkseen tiennäyttäjät? Voi paskanmarjat", Themis kiroaa, ja tempaisee nyrkillään pöytää niin, että kupit toisessa päässä kaatuvat. "Voi Asmodeen perspukamat! Tätä paskempaa tilannetta en voi kuvitella!" Hän nousee tuohtuneena ylös ja menee ikkunan luokse. Katsoessaan ulos hän hiljaa mutisten laukoo kirouksiaan, kunnes huokaa ja kääntyy ryhmän suuntaan. "Jos ei tästä muuta jäänyt käteen, niin olemme arvostettuja nyt Cassomirissä. Mutta se on laiha lohtu; maailmalla Aspis kertoo tapahtuneesta, ja tiennäyttäjäjärjestö menettää arvostusta. Älkää soimatko itseänne tästä. Minun olisi kapteeninanne pitänyt oivaltaa mahdolliset salajuonet."

"Harmi, ettemme ehtineet saada mitään tutkintaraporttia kellostakaan. Nyt se päätyy jollekin orjakeisarille Qadiraa tai Katapeshiin, ja jää sinne", Themis huokaa tympääntyneenä ja lysähtää tuolilleen. "Olette vapaat. Tehkää mitä tahdotte. Derroista en usko enää kuulevani yhtään mitään ikinä."

Paholainen, jonka tunnemme

Ja niin ryhmä päätyy omille teilleen kapteenin luota. Kaupunki on hyökkäyksen jäljiltä vielä lievässä sekasorron vallassa, mutta silti voitokkaissa tunnelmissa.

Tähän alas voi kirjoittaa taas sitä mitä kukin hahmo tekee. Heitän day jobit valmiiksi ja ne löytyvät sitten OOC-ketjusta.

Qvir kumartaa ja lähtee auttamaan haavottuineiden ja kuumeistan hoidossa. Huijaus harmittaa, mutta onneksi hän sentään voi auttaa ihmisiä.

Kun ryhmä oli palaamassa Themisin loosille, Rogarille tuli viestinviejä joka ilmoittikin että Valkyyria olisi parahultaisesti perinteistä kastamista vaille valmis. Rogar kuitenkin päätti käydä viemässä ryhmän raportin kapteenille ennen kuin jatkaa matkaa. Kun tehtävänanto on täytetty ja ryhmän jäsenet vapaalla, Rogar ilmoittaa: "Rouva Kapteeni ja toverit. Sain juuri tiedon, että laivani on viimeinkin valmis ja tulin ajatelleeksi, että mikä olisikaan sopivampi neitsytmatka kuin alhaisten ryövärien jahtiretki. Mikäli niin tahdotte, tarjoan laivani mielelläni Kafarin ja Neftin kiinniottamiseksi, ja te toverit hyvät, olette enemmän kuin tervetulleita mukaan." Rogarin ilme on hyvin vakava kun tämä kertoo tovereilleen ideastaan, mutta kiirehtii pian lisäämään silmää iskien ja hymyillen leveästi: "veloituksetta, tietenkin! Itse haluan päästä juuri nyt niin kauas Taldorista kuin mahdollista, ja riittävän pitkäksi aikaa. Ja vaikka Kapteeni Themis ei järjestäisikään takaa-ajoretkeä, voin viedä teidät minne tahdottekin."

"Kiitos. Seurassa ei olisi mitään vikaa, mutta jahtaamisesta onnistuminen on epätodennäköistä ja täällä auttaessani voin pitää yllä elämää. Tosin en kyllä tänne pitkäksi aikaa jää kun hoidettavat ovat parantuneet", Qvir sanoo. Myöhemmin hän siirtyy temppeliin auttaakseen siellä kunnes jossakin vaiheessa lähtee kaupungista eteenpäin muille maille.

"Tarjouksesi on antelias ulfeeni, mutta minulla on vielä pari asiaa selvitettävänä täällä ennen paluuta Absalomiin", Arstark vastaa Rogarille katsoen tätä jämerästi ainoalla silmällänsä. "Osoittauduitte pätevimmiksi tovereiksi kuin alunperin teistä uskalsin odottaakaan. Kenties tapaamme toiste", kääpiö vielä jatkaa kaikille ennen kuin käännähtäen poistuu kohti Cassomirin syrjäisiä kujia.

Kumbi ei vaikuta olevan erityisen innostunut viettämään aikaa Rogarin seiloriseurassa. "Kiitos kutsusta, mutta minun on varmistettava etteivät ne poloiset menehdy kaamiokuumeeseen. Kirjoita tarkat lokikirjat matkastasi, ehkä saamme toisen tilaisuuden tutkia kello tulevaisuudessa." Kumbi jatkaa Qvirin kanssa temppelille.

Teziem lähtee iloisesti Rogarin matkaan karistaen lopultakin Cassomirin pölyt jaloistaan.

Ja niin tiennäyttäjät lähtevät kohti uusia uriaan. Rogar ja Teziem jättävät Taldorin satamakaupungin taakseen, toiveenaan löytää kurja Kafar, matkustaen aina Qadiraan asti.

Qvir palaa vankilan luokse, missä hänet ohjataan lasarettiin hyötykäyttämään taitojaan. Monet potilaat kuolevat väistämättä, mutta myös moni selviää. Qvir saa temppelin henkilökunnalta suurta kiitosta, sekä ilmaisen majoituksen ja laadukkaan ruoan. Surullista kyllä, melkoinen määrä naisia menetti miehensä kidnappauksissa, ja iskevätkin sitten silmänsä suoreen puolisokeaan oraakkeliin, joka voi tilanteesta riippuen olla kiusallista tai toivottua.

Arstark jää estimään Cassomiristä vielä viimeisiä derron jämiä, jotka toimittaa oitis takaisin helvetin syvyyksiin. Viimein tyytyväisenä työnsä tuloksiin hän palaa loosiin seuraavaa toimeksiantoa odottaen.

Kumbin apu tempplillä on lähinnä hänen tietojensa ansiota, kun hän ohjeistaa mitä saa ja ei saa tehdä kaamiokuumetta sairastaville. Hän niin ikään saa osakseen kunnioitusta, mutta naiset eivät samalla tavalla keimaile hänen kanssaan kuin Qvirin. Kukaan ei ole Cassomirissä kuullut Hawken sukuisista tiennäyttäjistä.

TÖH END

Lisätkää tekstiä tämän kommentin yläpuolelle.

Buffikenttä! Rogar: Arstark: Kumbi: Qvir: Teziem:

Klikkaa tästä sivun alkuun.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped