Mikä täydellisen kauneuden murtaa vois?

Esipuhe

Arodus 5. Vuosi 4708 AR

Haltia valtakunta Kyoninin sydämessä kaikki on rauhallista. Luonnollinen kauneus ja eteeriset illuusiot luovat loiston, jota vain harva ulkopuolinen pääsee koskaan katsomaan.

Kutsu on kuitenkin käynyt salaisen Lyhdynkantajien järjestön jäsenille kokoontua Avennarassa. Itse järjestön johtajan Swallowtailin kerrotaan saapuvan paikalle. Uusi ryhmä sotureita tullaan valitsemaan lähetettäväksi Celwynvianin puolustukseen.

Tapahtumat

  • Sankarit kutsutaan Avennaran aiudaralle, jossa heistä muodostetaan solu, he kuulevat Ritariperhon palopuheen ja näkevät tämän piirtämän hävitylksen Celwynvianissa. Ja odottavat, odottavat paljon, vaikka sitä ei näissä kirjoituksissa tavata kertoa.
    • Joshorn SR-luutnantti antaa ensimmäiseksi tehtäväksi solulle tutkia ja tyhjentää Sun Dagger's Crown niminen muinainen astronomian tutkimus keksus lähellä Iodara - Greengold pääpolkua. Järjestö ilmoitti syyski marginaalisen mahdollisuuden että lurkki tai sen liittolainen saattaisi oiileskellä siellä. Todennäköisemmin oli tärkeämpää testata uudet jäsenet ja siivota Sun Daggers Crowniin pesiytyneet ötökät.
  • Matka käy Mew johdatellessa joukkiota läpi umpimetsän, mutta hienolla tarkkuudella vieden joukkiota vääjäämättä kohti kohdetta. Matkalla nautitaan metsän varjosta, mahtavasta kasvillisuuden syyskirjosta ja kestetään jättiampiaisen lähentelyt.
  • Sun Daggers Crown paljastuu valtavaksi kiviseksi torniksi, joka halkoo muuten tasaista maisemaa. Sen ympäri kiertää luiska joka ohjaa jollekin oviaukon tapaiselle. Sen juurelta huomataan ensi kengät ja sitten raato, joka on hukkunut keltaisin kukin koristellun pensaan alle. Tal muistaa viime hetkellä lukeneensa joskus, että kyseinen pensas saattaa olla vaarallinen kun se alkaakin huojua uhkaavasti. Sankarit murskaavat sen, ennen kuin tilanne kärjistyy enempää. Ruumis sen alla paljastuu yellow musk zombieksi, joka on synnyttänyt uuden isäntäkasvin. Domfor ruumiin tutkittuaan toteaa sen olevan puol'haltia mies.
  • Aleta kivuta Sun Daggers Crownin huipulle. Luiska on paikoin kulunut, mutta silti turvallinen kulkea. Domfor havaitsee yläpuolelta parikin aukkoa, mutta solun jäsenillä ei ole keinoa kavuta niihin. Luiskan kulkua jatketaa loppuun asti, jossa odottaa oviaukko, ilman ovea.
  • Eteisessä on pramea, mutta tärvelty patsas tuntem,attomaksi jäävästä astronomista. Siellä on myös ansa johon iloisesti astutaan, mutta joka onnistuu ainoastaa kumahtamaan edellä mainittuun patsaaseen. Sisältä alkaa kuulua metakkaa, ja pian solu taistelee neljää puolhaltia rankkuria, huonoja vitsejä laukovaa bardia, synkkähapsi gnome swashbuckleria ja tuoretta luurankomiestä vastaan. Solun jäsenet saavat haavoja, ja Mew on saada kuolettavan osuman nuolesta, mutta taistelu kääntyy solun voitoksi.
  • Gnome, jonka nimeksi paljastuu Dizzie kertoo bardi Jinglefingersin perustaneen tämän Urgothoan kultin. Luuranko on Jinglefingersin entinen työantaja, jolle tämä kosti brutaaleimmalla mahdollisella tavalla. Tämän sinettisormus otetaan talteen ja gnome heitetään ikkunasta.
  • Gnomen viimeinen rääkäisy herättää lopulta myös vartiomiehen, joka toveriensa ruumiskasan nähtyään pakenee katolle. Vain Eladan ja Mew pysyvät haavoitetun miehen perässä, kun muut jäävät jälkeen taakkojensa alla. Katolle noustuaan aurinko katoaa haamukuvan taakse. Eladan ja Mew kokevat uudelleen taivaantippumisen niskaan, mutta säilyttävät toimintakykynsä. Viimeinen puol'haltia tippuu pakoköytensä kanssa alas, kun Mew sivaltaa köyden poikki.
  • Solu tutkii läpi Sun Daggers Crownin huoneistot, löytäen kirjaston tomuna, taivaskartan sekä hyvin terävän veitsen. Residenssei ei kuitenkaan herätä intohimoja, vaan he jatkavat kohti Avennaraa samana iltana, saapuen isompia teitä seuraillen määränpään juuri sovittuna ajankohtana.
  • Joshorn on salaa ylpeä ja avoimesti tyytyväinen, kun solu on saanut koko kultin tuhottua omin voimin ja ilman tappioita. Hän ottaa Ridiermain sinettisormuksen selvitettäväksi ja maksaa sanakreille 20 kultarahaa mieheen / naiseen. Seuraava kokous on odotettavissa kuukauden päästä ja Joshorn väläyttää pientä mahdollisuutta että tämäkin solu saattaa saada merkittävämpiäkin toimeksiantoja.
  • Kukin touhuaa kuukauden touhujaan. Kaikkien luona käy Erastilin pappi, joka kiittää Ridiermain suvin puolesta lordi Vloat Ridiarmein kohtalon selvittämisestä anten kullekin loitsuna mahdollisuuden muuttaa yksi ase, haarniska tai työkalu hyvälaatuiseksi.
  • Kuukauden päästä Avennaran iodaralla solu toteaa, että he eivät ole enää jäsenistön pahnan pohjimmaisia.. vaan toiseksi pohjimmaisia. Ritariperho kertoo Celwynvianin taistelun kääntyneen huonompaan suuntaan ja kolme solua lähetteäään sinne välittömästi auttamaan puolustuksessa. Sankarten solu, neljäs solu taas lähetetään Rätselporiin selvittämään mahdollista lurkkitoimintaa.
  • Tie käy tupakin mittaisella odotuksella käynnistyvän aiudaran kautta Magnimariin, Calitrian temppelin kellariin. Calistrian puolhaltia papitar Ionowen ottaa sankarit vastaan avoimin sylein ja kertoo että merimatka Rätselporiin on järjestetty lähteväksi huomenna aikaisin aamulla Dirty Buccaneer nimisellä aluksella joka kuljettaa epämääräistä lastia ja epämääräisiä asiakkaita, epämääräiseen kaupunkiin. Ionowen tarjoamilta palveluksilta kieltäydytän, mutta tämän tarjoama punkkaus huone otetaan vastaan. Osa sankareista pyörähtää hämmästelemässä Magnimarin kaupunkia.
  • Merimatka on tapahtumaköyhä miehistön kyräillessä outoja vieraitaan. Pieni myrkynkäynti aiheuttaa suuren myrskyn Miralin ja Mewin vatsalaukuissa. Rätselporia lähestyessään solu havaitsee että Magnimarlaisten juoruama pilkku tahi prötö leijailee Rätselporin edessä, kuitenkin aiheuttamatta vaaraa. Asiaa selvitetään lisää seuraavina päivinä ja kaikki tutkimukset osoittavat että moisen prötön ei pitäisi olla edes olemassa. No siellä se silti jököttää.
  • Satamassa todistetaan laiturilla verilätäkköä, kun joku peto laiturin alta on käynyt poimimassa lounaansa. Ikävä kyllä laitakaupingin kulkija jää huomaamatta, vaikka rontti vie Eladanin koko rahapusiin mennessään!
  • Mystery of Gate niminen taverna on kohtaamispaikka solulle ja paikalliselle yhdysmiehelle. Haltiat löytävät human humanoid asiakaskunnan keskuudesta nopeasti toisensa ja yhdysmies esittäytyy Kwawaksi. Mew ja Kwawa muistavat kohdanneensa toisensa Mwangissa, ja uudelleen kohjtaaminen on onnellinen. Kwawan uutiset muuten ovat problemaattiset. Lurkkien olosta Rätselporissa on kaksi todistetta.
    • 1. Rätselporissa pyörii rahoja, joiden riimu on nähty aiemmin vain Celwynvianissa taistelevien lurkkien rahamasseista. Jälki on jo niin viileä, että Kwawa voi vain veikata, että Kultainen Gobliini nimisellä kasinolla voi olla jotain tekemistä asian kanssa.
    • 2. Haltia sotaalusa Vanavara on kaapattu lurkkien toimesta, ja siitä on wanha silminäkijä lausunto Rätselporin satamasta jonkun viikon takaa.
  • Ilmenee että Kultaisessa Gobliinissa on menossa uudelleen avajaiset, johon päästäkseen asiakkaan on allekirjoitettava dokumentti jolla luopuu sielustaan jos ei satu olemaan se onnekas joka voittaa avajaisten turnauksen.
    • Sankarit päättävät illan alkaessa pimentyä iskeä Gobliiniin murtautumalla, kenties takaoven kautta yleisen hälinän vielä vallitessa pääsalissa.

NPC:t

  • Ritariperho, mystinen Lyhdynkantajien johtaja, joka kertoo sodan etenemisen Celwynvianissa emootioiden ja illuusioiden maalaamana.
  • Joshorn Doranthalion, sankarten Lyhdynkantajien solun synkkä ja askeettinen esimies. Tuntuu olevan heikoissa väleissä Miralin kanssa.
  • Ionowen, puol'haltia nainen Magnimarissa. Paikallisen Calistrian temppelin papitar ja Lyhdynkantajien agentti.
  • Kwawa, Ekujae-heimosta lähtöisin oleva sankarten suvun lapsi, joka on lähtenyt vaellukselle Golarioniin löytääkseen oman heroeepoksensa. Liittyi Itkevässä Lehdessä Lyhdynkantajiin ja toimi Rätselporissa yksinäisenä agenttina solun saapumiseen asti.
  • Jinglefingers, haltia bardi joka kyllästyi huonoihin vitseihinsä ja mulkkuihin asiakkaisiin ja aloitti Urgothoan kultin Sun Daggers Crownissa
  • Dizzie, synkkämaahinen, Jinglefingersin hysteerinen seuraaja.
  • Vloat Ridiermai, haltia loordi Iadarasta, jonka Jinglefingers murhautti ja teki tämän luista luurangon - ilmeisesti kostoksi murska palautteesta.

Palaute

Möyheetä, hienosti lähti porukka peliin mukaan ja hauskoja tarinoita ja kohtaloita alkoi muodostua. Tähän voi jättää yleistä palautetta. Tarvittaessa voi toki laittaa minulle myös henk.koht. sähköpostiin. Tapahtumia yms, saa täydentää ja puhtaaksi kirjoittaa oman motivaation mukaan. Laerlorn 12.9.2015 klo 19:33

Palkkiot

  • LVL up 1 -> 2

Lyhdynkantajat

  • 3 gp nukkuva solu aika (jokaiselle)
  • 20 gp Sun Daggers Crown tehtävä (jokaiselle)

Sun Daggers Crown

  • +1 dagger, 2 302 gp
  • mv studded leather, 175 gp
  • gold dagger, 20 gp
  • potion of invisibility, 300 gp
  • spyglass, 1 000 gp
  • chainshirt, 100 gp
  • chainshirt, 100 gp
  • longbow, 75 gp
  • longbow, 75 gp
  • two scrathed pieces of amber, 80 gp a piece
  • enough arrows, to fill your squivers

Jako

  • +1 dagger (Miral)
  • myynti mw studded, gold dagger, longbowx2, amberx2 = 87,5+20+75+160= 342,5gp'
  • chainshirtsx2 (Eladan&Domfor)
  • potion of invisibility (Talaiel?)

Ostot

  • Talaiel 50gp omaa rahaa + 50 gp yhteisestä poolista, jotta saa Mw thieves toolsit
  • Rahat 342,5-50=292,5gp

Swyrlyn 14.09.2015 - Tein tälläiset päivitykset nyt myyntien ja kamojen jaon suhteen. Jos tarvitsee jotain muuttaa tai ostaa, niin siitä vaan.
Sazmo 2.10.2015 - Eladan ehti ostaa Kyoninissa masterwork bucklerin (155 gp) ja menetti sitten Riddleportissa loput rahansa :)

Myös +1 dagger ja putki myytiin. Kaikille 250gp käteistä. Laerlorn 3.10.2015 klo 18:16

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped