Suljettu kaupunki

Desnus 3. Vuosi 4708 AR

Tapahtumat

Ohdakkeiden ruhtinatar oli ajettu pakoon mestaussalista, mutta tämän ohdakkeet ja piikikkäät ruusut vielä pistelivät ja aiheuttivat vähäistä verenvuotoa Randallille ja Sudelle. Zeran vetäytyi, hakemaan apujoukkoja muista vastarintajoukoista. Sen jälkeen tapahtui kuitenkin kummaa Suden käytöksessä, kuin luottamuksen liittolaisiinsa lopulta täydellisesti kieltäen - toimien yksinäisenä kaikille pelottavana juggernauttina. Lopulta Majik ymmärsi, että Ohdakkeiden ruhtinatar oli jotenkin kirouksen takana, ja pieni annos restoration juomaa saisi miehen tolpilleen. Susi kuitenkin vähät välitti ystävällisistä ehdotuksista vaan ryntäsi suin päin syvemmälle vankilaan.. muiden hölkätessä hölmönä perässä. Onneksi alkuvaiheessa lukittu portikonki ja jousin aseistautuneet harmaat neidot hidastivat etenemistä, Randallin surmatessa yhden ja toisen, aina seuraavan ilmestyessä. Kun Majik sai lukon auki, Susi riuhtaisi itsensä jo hurjaan syöksyyn, harmaiden neitojen nyt vetäytessä vauhdikkaasti

Kun oli harpottu ohi lukuisten vankisellien, sisällään joko tajuttomia, harhaisia tai apua anelevia neitokokeilaita, saavuttiin tilaan jossa uudet vangit kirjattiin, saapuessaan kuoleman kellariin. Siellä vastarinta oli ehtinyt järjestyä, ja vankilan johtaja Tisharue sekä joukko harmaita neitoja odotti reilua taistelua. Majik kuitenkin ehti ensin hajupommeineen ja huone jakaantui pahasti kalterivastaanottohäkin ja pommin lemupilven ympärille. Taisto alkoi hajaantua, mutta lopulta villi Susi ja joukkio neitoja vaihtoivat iskuja. Tisharuen tulinen miekka leikkasi Sutta, mutta kiitos taustan itsevaltaisten apujoukkojen neitojen rintama ei kestänyt

Kun sisääntulohalli oli vallattu, jälleen pari yökkivää neitoa ehti paeta edelleen - saliin jossa kidutettiin ja sopeutettiin uudet neidot tehostetusti raakaan rooliin panssareissaan. Mutta raaempaa kuin välineet ja taas muutama surkea "oppilas", oli vastarinta. Ohdakkeiden ruhtinatar iski jälleen Pettyneiden kimppuun, ensin ajaen Randallin pakokauhussa karkuun ja sitten ottaen Suden eriyiskäsittelyyn. Harmaat neidot olivat uhmakkaita ja pääsivät hyökkääjien pään sisään. Sitten Susi ja Ohdakkeiden ruhtinatar vaihtoivat sarjan lukuisia kuolettavia iskuja.. ja Susi makasi maassa. Samalla Majik oli näkymättömänä hiipynyt huoneeseen ja täsmäpommit aiheuttivat tuhoa ja ketävää kärsimystä. Myös Milezza seurasi esimerkkiä, ja tämän Thrallkeeperin merkki kutsui hurjan celestiaalin tosi tiikerin, parahiksi pysäyttämään harmaiden neitojen Kordaitra komentajan ja vahvistuksien rynnistyksen saliin. Rautaristrikon takana operoi myös epäkuollut otus - aiemmin kunnioitettu tuomari Zenobia Zenderholm, kantaen ruumiin sijaan mukanaan vain sisäelimiä, loitsien ja kiroten niitä jotka olivat avoimesti näkyvissä. Tuomaria suojeli myös jackalin kasvoinen daemon, mutta kiitos kurjuuden ja sairauden auransa se pysytteli kaukana neidoista ja lopulta teleporttasi pois Randallin perään. Randall piteli daemonia yksin ja järkkyneenä parhaiden kykyjensä mukaan taustalla epätoivoisessa taistossa

Suden kaaduttua Ohdakkeiden ruhtinattaren piiskaukseen, Majik päätti tämän räjähtävällä pommila. Milezzan siirtyessä antamaan nopeaa maagista parannusta. Vironnut Susi surmasikin yhden harmaista neidoista polviltaan, mutta maassa maannut mies oli helppo uhri Zenobian iskiessä kaksikkoon helvetin tulipatsaan. Nyt Majikin pommiattessa jälleen yhden Milezzaan uhanneen harmaan neidon, kaivoi tämä dimension door sauvan, portaten Suden ja itsensä pois, lähelle salaovea luolastojen välllä. Samoihin aikoihin tiikeri surmattiin Zenobian kuoleman kosketuksella ja Randall joutui toteamaan daemonin ylivoiman ja perääntymään vauhdikkaasti. Yksin Zenobian kanssa jäi tälle näkymätön Majik, mutta Zenobia sai mieheen iskettyä alueloitsuin, seuraten mistä pommit kulloinkin lensivät.. nyt avuksi kutsuttiin myös daemon.. joka pahaksi onenksi oli kykenevänä näkemään Majikin loitsun läpi, purren tätä vaarallisesti. Sitten Zenobia iski viimeisen niitin rajatulla epäpyhällä energiallaan..

Kaukana uloskäynnillä Randall ja Milezza keskustelivat kuumeisesti perääntymisen ja uudelleen ryhmittymisen välillä. Randall alkoi auttaa ensimmäisä vankeja ulos selleistään, kun Milezza piti Suden tajuttomana - mutta elossa, estäen uutta vaarallista ryntäilyä. Randall eteni pidemmälle vapauttaen ja kuunnellen vihollisen liikkeitä, mutta taistelun äänet olivat päättyneet. Yläkerrasta kuitenkin alkoi pian kuuluaa lisäjoukkojen raskaiden saappaiden lähestymistä. Peräännyttiin ja Suden löysä ruho ja muutama pakenamaan ehtinyt vanki vetäytyivät sulkien salaovet perässään, kohti Mantisten kammioita..

The others

  • Aurinkoshamaani - sklar quahin arvostettu tietäjä, aurinko shamaaneista
  • Boule - varkaiden neuvoston, tahi Cerulean Councilin yllättävä nokkamies. Haluaa tukea vastarintaa omassa ahdingossaan mahtavin
  • Jasan Adriel, perheineen - leveäharteinen maalainen Mustalinnun maatilata Harsen suunnalta,entinen Mustarastaiden
  • Keppira D'Bear - wanhin Pharasman papitar Korvossa. Vastarinnan suojelija ja harmaan viisas johtatar
  • Kordaitra Destaid - harmaiden neitojen varakomentaja, strategisti ja älykkö
  • Mandraivus - myyttinen sankari historista, joka Serithtial miekkoineen surmasi pahan sotaloordi Kazavonin Scarwellissä
  • Mother of Thorns - mystinen muukalainen, ohdakkeine ja piikikk'äine ruusuinen, jotka kasvavat vanana häne nreitillään. ilmeisesti viimeinen julma mutta hellä askel harmaan neidon "synnyssä"
  • Neolandus Kalepopolis - Korvosan linnan seneschal. Piilossa Janderhoffissa, lukuisten koettelemustensa jälkeen.
  • Tisharue - Deathead laitoksen Harmaiden neitojen komentaja, yksi korvainen haltia kovalla kurilla
  • Zenobia Zenderholm - aiemmin kunnioitettu Abidarin uskollinen ja Korvosan tuomari, nyt kuitenkin Urgothoan seuraaja vailla jäseniä
  • Vencarlo Osirini - maineikas miekkalun opettaja Wanhassa Korvosassa, entinen Mustarastaiden joukkion seikkailija. Mystinen Blackjack!

Lootz In Excel

https://docs.google.com/spreadsheets/d/18ccyaIjw22jYXTX04IdQhxXajzTR0Z1IEpHahefvsgQ/edit?usp=sharing

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped